Lue keskustelun säännöt.
Onko ADHD enemmän yhteiskunnan ongelma kuin yksilön ongelma?
25.04.2026 |
Tarkoitan tällä sitä, että onko tämä nykyinen yhteiskuntarakenne sellainen, että yhä harvempi ihminen kykenee siinä pärjäämään, ja ne, jotka eivät pärjää, tarvitsevat jonkin diagnoosin?
Ajattelen vain tätä, että niin monet naiset ympärilläni saavat diagnoosin tai kokevat itse olevansa addeja. (Toki myös miehet, mutta puhun tässä nyt enemmän naisten ADHD:sta, koska se on yleensä hieman erilainen kuin miehillä.) Minäkin olen tiennyt olevanni ADHD jo lähemmäs 20 vuotta. On tarjottu mahdollisuutta tutkimuksiinkin, mutta jätin käyttämättä, koska lääkkeitä en halua (ja tietty se, että se olisi ollut taas yksi asia, joka olisi pitänyt hoitaa, ja siksi se jäi hoitamatta). Olen muuttanut elämääni sellaiseen suuntaan, että pärjään tämän ominaisuuden kanssa. Mutta ennen kaikkea ajattelen, että nykyaikainen yhteiskunta tekee pärjäämisestä vaikeaa, ei varsinaisesti tämä ominaisuus. Enkä nyt tarkoita vain itseäni.
Kommentit (41)
En usko, että nykyään koulunkäynti olisi vaikeampaa, ainkaan kun kun vertaan omien lapsieni koulumaailmaa. Odotukset, ymmärrys, käytössäännöt ja käytös auktoriteettejä kohtaan oli ankarampi minun nuoruudessa. Jos tosiaan on ollut neuropohjainen ongelma tunnistamattomana, niin todennäköisesti se on vaikuttanut ihmissuhteisiin, syönyt itsetuntoa ja ollut esteenä tavoitella korkeammalle työelämässä. Kuinka moni on palanut loppuun perhe-ekämässä, kun on yrittänyt olla ongelmistaan huolimatta hyvä äiti ja puoliso. Eli ongelma on yksilön, mutta suhteessa yhteiskunnan odotuksiin. Suomessa mökkeilykulttuuri antaa jokaiselle adhd/add-ihmiselle olla oma itsensä ja omalla aikataululla, joten kesää odotellessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään lässytetään korulauseita erilaisuuden hyväksymisestä mutta todellisuudessa raamit hyväksyttävälle ja normaalille ovat äärimmäisen tiukat. Kaikki yritetään tunkea samasta mankelista läpi. Sitten kun ihmiset eivät sopeudu täysin luonnottomiin oloihin, osoitellaan yksilöä, että vika on sinussa.
niin ja yhteiskunnan tapa syöttää " viallisille" lääkkeitä ja samaan aikaan sanotaan, että ole oma itsesi, mutta kuitenkin pitäisi ottaa niitä lääkkeitä ettei olisi oma itsensä.
koulussa kaikki laitetaan samaan muottiin ja koulussa järjestelmä pyrkii numeroilla vertailemaan itseään muihin samaan aikaan kun sanotaan ettei kannata verrata itseään muihin.
miksi sitten meidän koulujärjestelmä tukee tällaista kilpailu yhteiskuntaa jossa lapsien arvosanojen numerot periaatteessa päättää koko tulevaisuuden . onko se oikein minusta ei .
ja se valhe " sinusta voi tulla mitä vain"
" sinusta voi tulla mitä vain, vaikka olisi huono koulumenestys".
joo ei voi tulla ellei ole rikas tai hyvä koulumenestys.
ja kun se koulumenestys ei ainakaan omalla kohdallani ollut kiinni viitsimisestä tai laiskuusesta, vaan oppimisen vaikeuksista ja väärästä oppimis tavasta. ja myös luovutin koska ajattelin miksi annan kaikkeni miksi ihmeessä näkisin vaivaa, kun joudun tekemään sata kertaa enemmän töitä sen eteen kuin muut että saan edes 7 tai 8 kokeesta, jota muutenkin aika harvoin edes ylsin siihen asti.
ja tämä määritteli minun koko tulevaisuuden. onko reilua,.että lapset määrittelee oman rulevaisuuden koulumenestyksen pohjalta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jaa en tiedä mulla on add en vieläkään ymmärrä mitä se edes tarkoittaa.
lääkitystä ei ole eikä ole tarjottu.
diagnoosin siis sain kersana 2000 luvun alussa eli ei mikään trendi diagnoosi siis.
yhteiskunnallinen ongelma se on ja me keillä on pahoja oppimis vaikeuksia jäämme tukien ulkopuolelle.
kaikki koulutus alat on jopa Luovissa sellaisia itselleni, etten siellä pärjää.
kun on muitakin diagnooseja kun tuo add.
tavallinen ammattikorkeakoulu ei onnistu olen kokeillut jo viisi kertaa.
apua ja tukea ei saa. olen audiovisuaalinen oppia ja minun pitää nähdä ja tehdä itse.
en voi oppia lukemalla ja se on niin tylsää.
en jaksa keskittyä siihen jos opettaja puhuu böa bla blaa ..ja muut ihmiset häiritsee olemassaollaan.
tämä yhteiskunta tarvitsee yksilöllisempää opetusta ja eri tapoja opiskella lisää ja eri tukitoimien lisäämistä.
esimerkiksi mahdollisuus tulla tekemään läksyt kouluun ennen tai jälkeen oppituntien opettajan kanssa tms. se auttaisi varmasti jo paljon.
itse koulussa en koskaan tehnyt läksyjä se tuntui loputtomalta urakalta ja jos yritin tehdä läksyjä se kesti kolme tuntia päivässä.
joskus hermostuin.matikan tehtäviin niin paljon,.että itku potku raivo kohtauksen aikana heitin ja revin koko kirjan.
minut päästettiin säälistä koulusta läpi, vaikka en koskaan oppinut kirjoittamaan kunnolla kun en vaan vieläkään älyä mihin tulee pilkku ja piste ja mistä tietää onko Yhdyssan enkä tiedä miten jaksottaa koska en vaan ymmärrä milloin lause muka loppuu.. liian vaikeaa suomi on liian vaikeaa kun on liian iso ero kirja kielen ja puhekielen välillä
Oletko ollut töissä? Miten se sujuu? Musta kuulostaa siltä, että ylipäätään sellainen ala, jota pitää opiskella, ei välttämättä ole sulle. Joku sellainen, jonka oppii työtä tekemällä.
Ap
työharjoittelussa olin ja sain kehuja. tosin näyttämisen halussa tein sitten liian nopeasti liian paljon ja sitten tuli uupuminen. pelkäsivät, että jos en tee täysiä niin sitten en riitä.
töihin paikalle en ole päässyt koskaan.
minulla on myös hahmotushäiriö niin paha, että olen erittäin kömpelö saatan kaatua kotona ilman, että teen mitään erityistä, kun tasapaino menee ja asiat tippuu käsistä kuin niilo22:sella aivan samalla tavalla :D.
joten en voi ainakaan posliini kauppaan mennä töihin tai mihinkään missä voisi vahingossa rikkoa jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
En osaa sanoa tuosta. Puhun tässä avauksessa aikuisista. Niin moni (nimenomaan nainen) on kertonut mulle aika pienen ajan sisällä joko diagnoosista tai siitä, että tietää olevansa ADHD, että jotenkin luulen tämän olevan yleisempää. En oikein tiedä, onko tämä edes mikään häriö, vaan enemmän ihmistyyppi. Oli mikä oli, se sopii huonosti tämänhetkiseen yhteiskuntaan. Tämä on se mun teesi.
Ap
psykiatria ja lääketiede tarkastelee ihmisiä jatkuvasti häiriölinssien läpi.
eihän siitä kauan ole, kun homoseksuaalit luokiteltiin sairaiksi.
en yhtään ihmettelisi, vaikka se olisi enemmänkin kirjo kuten autismi, koska kaikilla meillä on vaikea keskittyä ja ADHD:tä esiintyy eri tasoisina.
en pidä ADHD: ta sairautena tai puutteena vaikka se on läheisille ja itselle haasteita aiheuttava piirre.
aivot toimii eri tavalla.
mielestäni siihen suhtaudutaan väärällä tavalla . lääkkeitä annetaan sehän on melkein sama kun annettaisiin lääkkeitä vaan tietylle persoonallisuus tyypille tai horoskooppille.
varsinkaan lapsien lääkitseminen ensisijaisesti ei ole missään nimessä hyvä asia. tietysti lääkkeitä pitää harkita, jos mikään muu ei auta, mutta mielestäni se ei saisi olla mikään ensisijainen ja ainoa hoitokeino varsinkin kun ADHD ei vaadi hoitoa, vaan ymmärrystä ja erillaisia tapoja selvitä tilanteista ja enemmän työkaluja ja menetelmiä oppia omalla tavallaan ja selviytyä arjesta.
mutta kun maailmassa nyt tykätään antaa lääkkeitä lääkkeiden perään.
mielenterveys ongelmaisille syötetään lääkkeitä, vaikka osa oireista saattaisi jopa parantua oikeanlaisella terapialla, ruokavaliolla ja elämäntavoilla.
me suhtaudumme liikaa neuropsykiatrisiin diagnooseihin sairauksina eikä ominaisuuksina joita ne loppupeleissä ovat.
"me suhtaudumme liikaa neuropsykiatrisiin diagnooseihin sairauksina eikä ominaisuuksina joita ne loppupeleissä ovat."
Osittain olen samaa mieltä. On täysin tavallista, että ihmiset ovat myös "neuropsyykkisiltä" ominaisuuksiltaan erilaisia, eikä kaikki erilaisuudet ole sairauksia. Sitten on kyllä myös ihan todellisia neuropsykiatrisia sairauksia, eli aivokemiassa ja aivojen rakenteessa/toiminnassa olevia merkittäviä poikkeuksia, jotka lähtökohtaisesti aiheuttavat aina merkittäviä ongelmia.
"onko tämä nykyinen yhteiskuntarakenne sellainen, että yhä harvempi ihminen kykenee siinä pärjäämään, ja ne, jotka eivät pärjää, tarvitsevat jonkin diagnoosin"
KYLLÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis lukekaapa mun profiilin jälkikirjoitus. Egoismi on yleisin persoonatyyppi, mutta myös muita tarvitaan.
Piposarujen persoonallisuustyypit:
Keltainen ~ Egoistinen
Vaaleansininen ~ Sensitiivinen
Tummansininen ~ Hypertyyminen
Musta ~Epileptoidinen
Vihreä ~ Skitsoidinen
Valkoinen ~ Paranoidinen
Punainen ~ Anti-sosiaalinen
Pinkki ~ Hysteroidinen
Se on silkkaa realismia, että tietyillä ominaisuuksilla varustettu ihminen pärjää tietynlaisessa ympäristössä. Ei minua esim kiinnosta johtotehtävät tai elokuvaroolit, koska se ei sovi luonteelle. Ei minua kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina vaan perhearvoihin perustuva elämä. Terapian kautta pitäisi lähteä selvittämään mikä minussa on vikana, kun olen sitä mitä olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adhd on nykyajan vaatimusten ongelma, ei kasvatuksen ongelma.
Nopea syklisyys niin työelämässä kuin tiktokissa sekö isot koululuokat vahvistavat oireita. Työelämä on muuttunut. Enää ei ole ojankaivajan hommia tarjolla, vaan työt vaativat eri tavalla keskittymistä. Koulussa pitää pärjätä hyvin, että pääsee opiskelemaan.
Vanhempien on paha kasvattaa, jos ympäristö ei tue.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Voisiko ihminen kuolla sukupuuttoon näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Voisiko ihminen kuolla sukupuuttoon näin?
Kyllä, totta kai. Ei mikään sivilisaatio kestä jos kannateltavia ja elätettäviä on enemmän kuin tuottavaa väestöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
En osaa sanoa tuosta. Puhun tässä avauksessa aikuisista. Niin moni (nimenomaan nainen) on kertonut mulle aika pienen ajan sisällä joko diagnoosista tai siitä, että tietää olevansa ADHD, että jotenkin luulen tämän olevan yleisempää. En oikein tiedä, onko tämä edes mikään häriö, vaan enemmän ihmistyyppi. Oli mikä oli, se sopii huonosti tämänhetkiseen yhteiskuntaan. Tämä on se mun teesi.
Ap
Todennäköisesti yhteiskunnan muutos vaikuttaa asiaan. Olen ollut työelämässä jo lähes 30 vuotta ja onhan muutos esim. teknologian vuoksi ollut valtava. Ei mun uran alkuaikoina viestejä tullut vasemmalta ja oikealta jatkuvalta syötöllä, eikä ollut omaan työhön liittyviä tuhansia dokumentteja pilvipalvelussa. Tärkeä paperit olivat parissa mapissa, ja jos jotain asiaa oli niin ihmiset soittivat. Osa jatkaa samanlaisessa hyperaktiivisessa ympäristössä vapaa-ajalla, lähinnä älypuhelinsovellusten kautta.
Oman ymmärrykseni mukaan tällainen ympäristö eli ole ihmisen kognitiivisille ja emotionaalisille ominaisuuksille luontainen. Eli ehkä asia on enemmän niin päin, että tämänhetkinen yhteiskunta ei sovi ihmisille kovinkaan hyvin.
Lisäksi vielä 30-40 vuotta sitten oli lukuisa joukko työtehtäviä, joissa ei tarvinnut olla mikään multitaskaava superosaaja, ja kun oli niitä työtehtäviä, niin sitten ne superosaajatkin saivat keskittyä siihen osaamaansa asiaan eikä tarvinnut leikkiä juoksupoikaa ja sihteeriä ja siivoojaakin siinä ohessa. Siihen päälle vielä se, että koko ajan kaikkialla vähennetään työvoimaa, ja syystä tai toisesta pois lähtevien työtehtävät sälytetään jäljelle jääville sen sijaan, että palkattaisiin joku uusi tilalle. Kyllä siinä alkaa ns. neurotyypillisellekin tulla sellainen olo, että on jotenkin erilainen tai jopa "viallinen", kun ei suoriudu kaikesta, mikä niskaan kasataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Voisiko ihminen kuolla sukupuuttoon näin?
Kyllä, totta kai. Ei mikään sivilisaatio kestä jos kannateltavia ja elätettäviä on enemmän kuin tuottavaa väestöä.
Näihin muuten palaa rahaa ihan järkyttävän paljon. Avustajia, terapioita, päivähoidon ja koulun lisäresursseja, kyydityksiä jne. Mikähän on lapsuusajan yhteiskunnallinen kustannusvaikutus, kun verrataan keskimääräistä "erityislasta" normaaliin lapseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on silkkaa realismia, että tietyillä ominaisuuksilla varustettu ihminen pärjää tietynlaisessa ympäristössä. Ei minua esim kiinnosta johtotehtävät tai elokuvaroolit, koska se ei sovi luonteelle. Ei minua kiinnosta uralla eteneminen ykkösprioriteettina vaan perhearvoihin perustuva elämä. Terapian kautta pitäisi lähteä selvittämään mikä minussa on vikana, kun olen sitä mitä olen.
Tärkeintä on ’istua’ omien tunteiden kanssa. Väittäisin, että varsinkin naiset kunnostautuvat loppumattomassa itsensä vertailussa muihin. Missä mukamas on se täydellisen ihmisen malli, jonka mukaan meitä mitataan? Ei missään. Olemme itse kehittäneet sen omassa päässämme.
Sanoisin näin ADHD:n vinkkelistä, että molempia.
Kyllä se tuottaa yksilölle kärsimystä, että pää on kuin Haminan kaupunki - haluat keskittyä, mutta et vaan pysty. Kaikki aloitetut projektit ja jopa kotityöt jäävät kesken. Kännykkä löytyy lopulta jääkaapista 6 h itkuinen etsimisen jälkeen.
Sitten monella meistä ei ole luottotietoja. Laskut ovat ikäviä, ja ne tukitaan piiloon. Tai sitten niitä ei vain muisteta maksaa. Nettikasinoiden ääressä menee huomaamatta puoli päivää ja hirveä summa rahaa. Et voi rauhoittua nukkumaan, kun pakonomainen siivousinto iskee klo 23.
Nämä ovat asioita, joihin ei-ADHD:t eivät sorru.
Mutta kyllä hullu nyky-yhteiskunta on pahentanut ja varmasti ylidiagnosoinutkin ADHD:ta. Työelämä on aivan hullua, ja itsekin olen nykyisin syrjäytynyt. Jopa käytännönläheisiin töihin vaaditaan tietynlaisia ekstroverttipersoonallisuuksia ja oman ammattitaidon ylittämistä. Silloin kun olin vielä työelämässä, alallani riitti että hoiti hommansa. Enää ei. Somen ja älypuhelimien myötä tullut informaatiotulva tuhoaa myös ihan neurotyypillisten aivoja. Iltavirkut kärsivät yhteiskunnan pakottamassa 8-16 rytmistä. Ja se aiheuttaa keskittymisongelmia. Maailma on kova ja armoton muottiin sopimattomille neurotyypistä riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Ei, vaan ihmiskunta tarvitsee nepsyjä pelastuakseen sukupuutolta.
Vierailija kirjoitti:
Adhd on nykyajan vaatimusten ongelma, ei kasvatuksen ongelma.
Nopea syklisyys niin työelämässä kuin tiktokissa sekö isot koululuokat vahvistavat oireita. Työelämä on muuttunut. Enää ei ole ojankaivajan hommia tarjolla, vaan työt vaativat eri tavalla keskittymistä. Koulussa pitää pärjätä hyvin, että pääsee opiskelemaan.
Vanhempien on paha kasvattaa, jos ympäristö ei tue.
Ruutu käteen taaperolle, yhteiskunta tehköön taikojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lasten kohdalla kasvuympäristö ja myös ylidiagnosointi ovat isossa roolissa, jos jollain alueella kolmasosalla kouluikäisistä on diagnosoitu joku keskittymishäiriö. Vaikea uskoa, että noin moni olisi ihan oikeasti neuroepätyypillinen.
Ihmisen degeneraatio on alkanut. Sukupolvi sukupolvelta on heikkolaatuisempi, lopulta kuollaan kun "nepsyjä" on liikaa suhteessa ihmisiin.
Ei, vaan ihmiskunta tarvitsee nepsyjä pelastuakseen sukupuutolta.
Luovia ratkaisuja tarvitaan. Ei tässä nykymaailmassa voi hyvin neurotyypillisetkään.
Ko. diagnoosi alkaa olla jo mennyt trendi. Kehonkuvaongelmat nouseva.
Hypertyymikko on aito ADHD.
Piposarujen persoonallisuustyypit:
Keltainen ~ Egoistinen
Vaaleansininen ~ Sensitiivinen
Tummansininen ~ Hypertyyminen
Musta ~Epileptoidinen
Vihreä ~ Skitsoidinen
Valkoinen ~ Paranoidinen
Punainen ~ Anti-sosiaalinen
Pinkki ~ Hysteroidinen