Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Vierailija kirjoitti:

Itsellä auttanut kyynisyys ja musta huumori pääsemään yli väkivaltaisista kokemuksista. Samoin se ajatus, että teen lopulta kuitenkin aina juuri niin kuin haluan. Kukaan ei pysty minua omistamaan, ei määräämään, eikä rajoittamaan. Usein sanktio toimii minuun juurikin käänteisesti, eli lisää käytöstä, josta rangaistaan. Että siinäpähän näätte! Tässä vielä vähän lisää!

Tuolla asenteella pääsee vankilaan ajan myötä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Niin tulee. Kun lapsena kärsii sopivasti, kestää paremmin vastoinkäymisiä aikuisenakin.

Psykon mielipide

Et näköjään tunne ihmispsykologiaa lainkaan. Kärsimys jalostaa niitä, joilla on hyviä geenejä. Jo stoalaiset aikoinaan tiesivät tietoisen kokemuksen kautta, että "mikä ei tapa, vahvistaa". Heikot toki sortuvat elon tiellä. Heikkous ja tyhmyys ovat pahuuden ilmenemismuotoja olleet aina. 

Tunnistan psykon

Se on SISU.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Oikeistolaiset tuppaa pärjäämään paremmin.

"Oikeistolaisilla" tuppaa olemaan vakavia henkisiä puutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Ei, vaan resilienssi on sitä, että selviää huonoista olosuhteista huolimatta. Se ominaisuus ihmisessä ei ole riippuvainen ympäristöstä. Se on oman pään sisällä, ja usein juurikin vaikeuksien kautta itse opittu.

Et ymmärtänyt lukemaasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä auttanut kyynisyys ja musta huumori pääsemään yli väkivaltaisista kokemuksista. Samoin se ajatus, että teen lopulta kuitenkin aina juuri niin kuin haluan. Kukaan ei pysty minua omistamaan, ei määräämään, eikä rajoittamaan. Usein sanktio toimii minuun juurikin käänteisesti, eli lisää käytöstä, josta rangaistaan. Että siinäpähän näätte! Tässä vielä vähän lisää!

Olet asian ytimessä :-)

Siinä vaiheessa kun tajuaa, että me olemme kaikki samanarvoisia eikä kenelläkään ole valtaa toistensa yli on jo pitkällä.

Minua, tuskinpa sinuakaan pystyy kukaan määräeilemään mitä teet etkä ota keneltäkään käskyjä vastaan.

Päädyin samaan uskoontuloni seurauksena tajutessani me olemme kaikki saman arvoisia/arvottomia eikä kukaan muu voi käskeä minua tekemään jotain sillä vain minä olen vastuussa tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni.

Kyllä laki ja Jumala sinuakin määrää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Ei, vaan resilienssi on sitä, että selviää huonoista olosuhteista huolimatta. Se ominaisuus ihmisessä ei ole riippuvainen ympäristöstä. Se on oman pään sisällä, ja usein juurikin vaikeuksien kautta itse opittu.

Et ymmärtänyt lukemaasi

Ymmärsin hyvin ja olen eri mieltä.

Viime sodissamme rintamatapahtumista psyykkisesti selvisivät parhaiten he, jotka tulivat suht eheistä taustoista. He myös hyötyivät eniten toverihengestä ja tiiviistä porukkahengestä ja säilyttivät paikkansa tutussa sakissa. Rikkinäisistä taustoivat tulevat kestivät usein henkisesti huonommin rintamastressiä ja joutuivat hermoporukasta koottuihin apuyksikköihin eroon tutuista sotakavereistaan.  Siellä toverihenkikin oli heikompi, koska porukka henkisesti kärsinyttä eikä sitä puolta juuri hoidettu.

Ihmiset kasvatetaan maskuliinisen maailmankuvan mukaan tavoittelemaan mainetta ja kunniaa ja samalla ohjataan varomaan yksityisen minän näyttämistä kellekään. Tästä seuraa se, että kaikki alkavat rakennella esitettyä minäkuvaa oman arvon osoittamiseksi muille, mutta samalla kaikki siinä on muiden arvostelun kohteena, mistä seuraa epävarmuus sen riittämisestä muiden silmissä. Aito itseluottamus korvautuu muiden kosiskelulla ja esittämisellä, jolloin ihminen kasvaa riippuvaiseksi muista ja kaikki aidosti oma kapasiteetti jää kehittymättä. Ihmiset kasvatetaan tarkoituksella näin, koska maineen ja kunnian tavoittelu johdattaa tielle, jossa valtio voi ehdollistaa kaiken annostelemalla, hinnoittelemalla ja rahastamalla. Kun ihmisen synnyinoikeuksiin on kiinnitetty hintalappu, ihminen ei tajua sitä, vaan tavoittelee entistä kiivaammin sitä, minkä maaliviivaa siirretään koko ajan elinkustannuksia pumppaamalla. Kun ihmiset elävät jatkuvassa tavoittelun tilasssa, näkymättömän maaliviivan tavoittelusta tulee entistäkin tärkeämpää ja sen takia ihmiset alkavat kilvoitella kiivaasti ja tarvitsevat kipeästi imartelkua ja itsen tärkeyttä, titteleitä, etuoikeuksia ja muuta. Tämä tekee ihmisestä siinä vaiheessa riippuvaisen myös yhteiskunnasta, joka nimenomaan haluaa saada täyden kontrollin voidakseen eliminoida autonomian ja rahastaa kaikella.   

Varmaan se onko saanut tietyn turvan lapsena. Jos tärkeä osa lapsesta muserrtaan jo lapsuudessa ei se korjaudu aikuisena.

Itseäni hyväksikäyteytiin lapsena vuosia ja isä käytti heroiinia jne, piikitti mun vieressä, myi huumeita kotoa.

Ehkä se hyväksiköääyttö oli kuitenkin se että koko ihmisarvo meni. Olen 45 v eikä se ole korjautunut. Terapiaan koen olevani liian arvoton ,samoin töihin tai elämään muiden ihmisten parissa. Kaikki hyvä on minulta tavallaan  kiellettyä. Lapsuudessa alkanut häpeä on niin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Ei, vaan resilienssi on sitä, että selviää huonoista olosuhteista huolimatta. Se ominaisuus ihmisessä ei ole riippuvainen ympäristöstä. Se on oman pään sisällä, ja usein juurikin vaikeuksien kautta itse opittu.

Et ymmärtänyt lukemaasi

Ymmärsin hyvin ja olen eri mieltä.

Sitä juuri et ymmärtänyt

Selviytymiskyky ei ole yksi ominaisuus, vaan kokonaisuus:

opitut taidot

varhaiset kokemukset

ajattelutavat

tukiverkosto

ja hermoston kuormitus

Siksi kaksi ihmistä voi kokea saman vastoinkäymisen täysin eri tavalla – ei siksi että toinen olisi “vahvempi”, vaan koska taustalla olevat työkalut ja resurssit ovat erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.

Tämä ja isosti. Sitä kuuluisaa resilienssiä voi kasvattaa vaikka kuinka, mutta jos on huono perusturvallisuuden tunne, resilienssi kuluu aika nopeasti. 

Mä olen perusluonteeltani vahva ja sitkeä. Koko elämäni olen yksin hoitanut kaiken mahdollisen ja hyvin oon kaikesta selviytynyt. Kuitenkin turvaton lapsuus epävakaiden vanhemmiksi kelpaamattomien ihmisten kanssa ilman minkäänlaista kasvatusta, ohjausta tai tukea on aiheuttanut sen, että koen jatkuvaa tuvattomuuden tunnetta ja reagoin todella voimakkaasti odottamattomiin tapahtumiin. 

En tiedä. Puolisossa tämä on rasittava piirre. Esim. rasittavan vaellusreitin päätteeksi havaittiin olevamme viiden kilometrin päässä siitä, missä piti olla, eksymisen vuoksi. Sanoin HUOH aletaas sitte talsimaan, tietä pitkin viis kilsaa menee kyllä kun pistää tossua toisen eteen. Puoliso, iso mies jolla on kymmenen kertaa parempi kunto kuin mulla, saa itkupotkuraivarin. Eikä ollu edes nälkäkiukkua kun pidän huolen että syötän häntä koko ajan. Saakelin rasittavaa tehdä hirveä numero joka asiasta ja julistaa että näin ei saa käydä enää ikinä. Vaikka mitään kummempaa ei edes tapahdu. Kerran mentiin väärän hotellin respaan kun oli hotelleja vierekkäin. Mua ja respaa nauratti, mies oli aivan musertunut. Huoh