Lue keskustelun säännöt.
Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?
Vaikka koettu asia olisi aikalailla samankaltainen. Mikä siihen vaikuttaa?
Kommentit (408)
Auttaa, kun tunnistaa omat voimavaransa ja elää elämäänsä hyvinäkin aikoina enintään 80 % teholla. Antaa itsellensä aikaa levätä, urheilla, tehdä asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jne. Näin kerää resilienssiä varastoon ja on voimia selvitä vastoinkäymisistä, kun ne osuvat kohdalle. Voi väliaikaisesti vaikka toimia täydellä teholla ja sitten kerää taas voimia. Jos joutuu jatkuvasti paahtamaan täysillä, ei ole enää mitään voimavaroja varastossa, kun jotain sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asenne varmaan.
Omalla kohdallani olen aina ajatellut, että on vaan mentävä eteenpäin. Ei auta asioiden sureminen enkä halua menneiden pilaavan tulevaisuuttani.
Totta kai läheisen kuolema surettaa ja sitä itkee kun itkettää, mutta aika helpottaa lopulta.
Samoin väkivaltarikoksen jälkeen voi tulla takaumia, mutta kyllä se mahdollisimman normielämän jatkaminen helpottaa. Asioista voi toki käydä juttelemassa ammattilaiselle, jos tuntuu, että se itseä helpottaa, mutta lopulta koen, että aika auttaa aina.
Asunto jos menee alta, niin sitten etsitään uusi. Mikäli ei ole varaa johonkin, niin sitten ei ole.
Eletään säästeliäästi, yritetään etsiä parempi työpaikka ja säästää rahaa.
Itse en ole koskaan ostanut velaksi mitään, vaan aikuistuttuani alkuun nukuin tyhjässä solukämpässä lattialla. Vähän ajan päästä oli varaa osta patja lattialle jne.
Vaikeat lähtökohdat kun on ollut, niin peruselämä ja turvallinen arki tuntuu ihanalta ja riittävältä.
Vierailija kirjoitti:
Auttaa, kun tunnistaa omat voimavaransa ja elää elämäänsä hyvinäkin aikoina enintään 80 % teholla. Antaa itsellensä aikaa levätä, urheilla, tehdä asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jne. Näin kerää resilienssiä varastoon ja on voimia selvitä vastoinkäymisistä, kun ne osuvat kohdalle. Voi väliaikaisesti vaikka toimia täydellä teholla ja sitten kerää taas voimia. Jos joutuu jatkuvasti paahtamaan täysillä, ei ole enää mitään voimavaroja varastossa, kun jotain sattuu.
En muista, koska olisin tällä palstalla lukenut näin viisaan ja hyvän neuvon.
Vierailija kirjoitti:
Asenne varmaan.
Omalla kohdallani olen aina ajatellut, että on vaan mentävä eteenpäin. Ei auta asioiden sureminen enkä halua menneiden pilaavan tulevaisuuttani.
Totta kai läheisen kuolema surettaa ja sitä itkee kun itkettää, mutta aika helpottaa lopulta.
Samoin väkivaltarikoksen jälkeen voi tulla takaumia, mutta kyllä se mahdollisimman normielämän jatkaminen helpottaa. Asioista voi toki käydä juttelemassa ammattilaiselle, jos tuntuu, että se itseä helpottaa, mutta lopulta koen, että aika auttaa aina.
Asunto jos menee alta, niin sitten etsitään uusi. Mikäli ei ole varaa johonkin, niin sitten ei ole.
Eletään säästeliäästi, yritetään etsiä parempi työpaikka ja säästää rahaa.
Itse en ole koskaan ostanut velaksi mitään, vaan aikuistuttuani alkuun nukuin tyhjässä solukämpässä lattialla. Vähän ajan päästä oli varaa osta patja lattialle jne.
Vaikeat lähtökohdat kun on ollut, niin peruselämä ja turvallinen arki tuntuu ihanalta ja riittävältä.
MInun fyysinen resilienssi kaatui siinä vaiheessa, kun vaikean alun jälkeen koottu peruselämä ja turvallinen arki hajosi. Kestän sen henkisesti hyvinkin stoalaisesti, mutta keho ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sellainen tunne, että tähänkin vaikuttavat ihan median jutut. Kun nykyään on tehty jotenkin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi kaikki epänormaali, sairaudet ja mielenterveydenhäiriöt, niillä saa julkisuutta ja mainetta helposti.
Pitäisi olla enemmän selviytymistarinoita ulinatarinoiden sijaan
Millaisia selviytymistarinoita kaipaisit?
Minä ainakin kaipaan selviytymistarinoita, joissa ihmiset ovat kasvaneet ei niin hyvissä oloissa ongelmien keskellä ja pystyneet itse rakentamaan itselleen toisenlaisen elämän. On löytynyt sukulainen, naapuri, harrastuksen vetäjä tms, jonka pienet sanat ovat antaneet toivoa. Tai on itse hakenut tietoa, pohtinut asioita ja ymmärrys omista mahdollisuuksista on avautunut sitä kautta.
Kertomukset erilaisten terapioiden kautta selviämisestä ovat toisaalta hyvää asennemuokkausta mielenterveysongelmien normalisoimisessa. Toisaalta vaarana on normaalien elämään kuuluvien vaikeuksien lääketieteellistäminen.
Omani on selviytymistarina omin voimin. Mutta se ei kantanut koko elämää, koska sairastuin vakavasti. No, kai tätä vieläkin voi jonain selviytymistarinana pitää paino sanalla selviytyminen, jatkuva sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.
Tätä voi sitten käyttää tekosyynä jokaiseen vastoinkäymiseen. Kyllä aikuinen kykenee erittelemään lapsuuden kokemukset nykyajasta.
No tulihan se sieltä ,tuollasta odotettiinkin.
Vähänkuin kultalusikat kertoo kuinka kaikki on itsestä kiinni vaan.
Toi on kalluajattelua, että kaikilla menestyneillä muka on täydellinen lapsuus. Ei ole. Mutta sitähän ei kallu halua kuulla, koska silloin herää ajatus että jos tuokin on huonosta alusta huolimatta saanut palikat järjestykseen, ehkä olisikin pitänyt vähemmän syyttää lapsuutta ja yrittää itse enemmän. Ei täällä viitsi mitään selviytymistarinaa kirjoittaa, koska siitä saa vain vihaa vastaukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.
Virallisesti näin on. Toisinkin voi olla. Jos on lapsena tottunut selviämään itsenäisesti ja kestämään huonoja oloja, sitä pitää normaalina. Sitten kun pääsee hyviin oloihin, niitä arvostaa, mutta ei hätkähdä eikä romahda siitäkään, jos törmää taas huonoihin oloihin. On oppinut selviämään ja löytämään itsestään vahvuutta. Joka on kasvanut lintukodossa, on liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä. Riippuu luonteestakin.
Mihinhän oikein perustat näkemyksesi tuosta, että "lintukodossa" kasvanut olisi liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä?
Eihän sitä voi kukaan koskaan tietää etukäteen, että miten reagoi missäkin tilanteessa tai vastoinkäymisten kohdalla, se selviää vasta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.
Virallisesti näin on. Toisinkin voi olla. Jos on lapsena tottunut selviämään itsenäisesti ja kestämään huonoja oloja, sitä pitää normaalina. Sitten kun pääsee hyviin oloihin, niitä arvostaa, mutta ei hätkähdä eikä romahda siitäkään, jos törmää taas huonoihin oloihin. On oppinut selviämään ja löytämään itsestään vahvuutta. Joka on kasvanut lintukodossa, on liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä. Riippuu luonteestakin.
Mihinhän oikein perustat näkemyksesi tuosta, että "lintukodossa" kasvanut olisi liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä?
Eihän sitä voi kukaan koskaan tietää etukäteen, että miten reagoi missäkin tilanteessa tai vastoinkäymisten kohdalla, se selviää vasta sitten.
Kuka oppii jo nuorena selviämään, on paljon paremmin varustettu kun se, joka on kasvanut pumpulissa, ja eka vastoinkäyminen on maailmanloppu.
Vierailija kirjoitti:
Monelle vastoinkäymiset ovat olleet arkipäivää lapsuudesta saakka, on ollut vain pakko opetella selviämään seuraavaan päivään, ja toistaa sitä selvitymismoodia aikuisuuteen saakka. Joku toinen on saanut elää pumpulilinnoissa. Korkealta putoaa lujempaa ja raskaasti, kun ensimmäisen kerran jokin vastoinkäyminen kohdalle sattuu ehkä vasta aikuisuudessa tai keski-ikäisenä.
Oma kokemukseni taas on oikeastaan ihan päinvastainen, hyvä ja turvallinen lapsuus ovat auttaneet vastoinkäymisten kohdalla ja kaikessa mikä tulee eteen. Aika outoa myöskään ajatella että jotkut olisi eläneet jossain pilvilinnoissa ehkö aikuiseksikin asti, varmaan jokaisella on jonkinlaisia vastoinkäymisiä ollut elämässään. Se että sinä et niistä tiedä ei tarkoita etteikö niitä voisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.
Virallisesti näin on. Toisinkin voi olla. Jos on lapsena tottunut selviämään itsenäisesti ja kestämään huonoja oloja, sitä pitää normaalina. Sitten kun pääsee hyviin oloihin, niitä arvostaa, mutta ei hätkähdä eikä romahda siitäkään, jos törmää taas huonoihin oloihin. On oppinut selviämään ja löytämään itsestään vahvuutta. Joka on kasvanut lintukodossa, on liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä. Riippuu luonteestakin.
Mihinhän oikein perustat näkemyksesi tuosta, että "lintukodossa" kasvanut olisi liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä?
Eihän sitä voi kukaan koskaan tietää etukäteen, että miten reagoi missäkin tilanteessa tai vastoinkäymisten kohdalla, se selviää vasta sitten.
Kuka oppii jo nuorena selviämään, on paljon paremmin varustettu kun se, joka on kasvanut pumpulissa, ja eka vastoinkäyminen on maailmanloppu.
Ai. Millähän tavalla paremmin varustettu? Eikö jatkuva selviytymismoodi ole aika raskasta ja kuluttavaa? Tuskinpa kukaan ihan pumpulissa on kasvanut, heilläkin on voinut olla vastoinkäymisiä mistä sinä et tiedä mitään.
Vastoinkäymisten ja vaikean elämän ihannointi on ihan turhaa. Miksi sitä sitten hoetaan, että ollaan jouduttu selviämään koko elämä, ja nyt ollaan sitten niin kovia selviytyjiä että?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäiset kolme vuotta rakentaa perusturvallisuuden. Kasvaessa se että on edes yksi turvallinen aikuinen elämässä, ei välttämättä kumpikaan vanhemmista siis, voi riittää suojaavaksi tekijäksi.
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi. Kyky kestää vastoinkäymisiä ja pahoja tapahtumia on jokaisella erilainen.
Ohis mutta sanaa "resilienssi" on alettu viljellä nykyään joka helkkarin käänteessä, ihan sama mikä on asiayhteys. Puhukaa suomea älkääkä yrittäkö esittää sivistynyttä! On kyllä maailman ärsyttävin sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, varmaan joku pessimistinen ajattelutapa ja joustamattomuus. Minusta on ihan päätön ajatus lopettaa elämänsä esim. työttömyyden takia.
Siitähän se elämä vasta alkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi. Kyky kestää vastoinkäymisiä ja pahoja tapahtumia on jokaisella erilainen.
Ohis mutta sanaa "resilienssi" on alettu viljellä nykyään joka helkkarin käänteessä, ihan sama mikä on asiayhteys. Puhukaa suomea älkääkä yrittäkö esittää sivistynyttä! On kyllä maailman ärsyttävin sana.
Resilienssi on suomea, samalla tavalla kuin vaikkapa auto tai musiikki.
Sehän on niin että omasta mielestään kovimman elämänkoulun käyneet eivät ole oikeasti selviytyneet, vaan ovat jääneet vaan siihen uhoon että minäpä olen selviytyjä.
paniko jännä mies paljaalla vai mikä tänään on vastoinkäyminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..
Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.
Omaa resilienssiä pystyy vahvistamaan.
Äly ja suhteellisuudentaju auttavat.
Monelle vastoinkäymiset ovat olleet arkipäivää lapsuudesta saakka, on ollut vain pakko opetella selviämään seuraavaan päivään, ja toistaa sitä selvitymismoodia aikuisuuteen saakka. Joku toinen on saanut elää pumpulilinnoissa. Korkealta putoaa lujempaa ja raskaasti, kun ensimmäisen kerran jokin vastoinkäyminen kohdalle sattuu ehkä vasta aikuisuudessa tai keski-ikäisenä.