Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Hyvä elämänyilanne ja saatu apu auttaa, tietenkin. Ajatelkaa vaikka tuon tsunamin kohdalla, miten paljon helpompaa länsimaalaisten turistien oli jatkaa elämänsä tsunamin jälkeen kuin paikallisten. Vaikka länsimaalaiset olisivat menettäneet läheisiään, heillä oli kuitenkin koti mihin palata, samoin todennäköisesti työpaikka ja lapsilla koulu. Tsunamin kokeneille järjestettiin kriisiapua ja vertaistukea, vanhempansa menettäneet pääsivät lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaiksi ja sijoitukseen läheisille. Paikalliset läheisensä menettäneet tsunamin kokeneet taas olivat ehkä menettäneet myös kotinsa ja työpaikkansa tai elantonta ja lapset koulunsa. Monen kohtaloksi jäi hätämajoitus alkeellisissa olosuhuhteissa esimerkiksi teltoissa, moni lapsi ja nuori menetti mahdollisuuden tulevaisuuteen.

kerro mikä on vastoinkäyminen. normi elämää.

Jos kotona on opetettu että yhteiskunta hoitaa kaiken ja riittää kun osaa käydä kelassa niin selvä on ettei elämässä pärjää vsakka kuinka huutaa muita antamaan lisää rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Resilienssikyky. Toisilla sitä on luonnostaan enemmän kuin toisilla, mutta resilienssikyky voi myös kehittyä elämän aikana paremmaksi.

Ilmeisesti nykynuorilla ei mitään resilenssiä ole kun tuntuu että lähes kaikilla on henkisiä ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Mitähän sotaa nämä nykyiset narkkarit ovat eläneet? Sossu tarjoaa kaikkea ilmaiseksi mutta pää pitää sekaisin saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Kyllä tiedettiin mitä sota oli aiheuttanut. Se nyt vain oli niin että pakko oli jokaisen selviytyä jollain lailla, rakentaa isänmaata ja kasvattaa perhettä. Ei ollut vaihtoehtoja, eikä varaa ammattiauttajiin, ongelmat kyllä tiedettiin. Erinomainen esimerkki resilienssistä.  Minusta tuo yllä oleva on ymmärtämättömän asiaton kommentti. Resilienssiä varsinkin silloin piti olla, ja isänmaan rakentaminen uudelleen on aina ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin sota, joka traumatisoi isänmaan puolustajia.

Se että sodan jälkeen tehtiin työtä ja perustettiin perhe, ja samalla kärsittiin päihde- ja mielenterveysongelmista, kohdeltiin puolisoa ja lapsia huonosti ja samalla siirrettiin omat traumat seuraavalle sukupolvelle, ei ole resilienssiä. Tietenkään kaikilla sodan kokeneilla ei tällaista ollut, mutta monella. Vaikka sotasukupolvet korostuu ihan selkeästi tilastoissa, niin tapausten todellista määrää on vaikeaa arvioida, koska tuohon aikaan kaikesta tällaisesta ei vaan puhuttu, varsinkaan perheen ulkopuolisille. Hyvin vähän on puhuttu myös heistä jotka eivät kestäneet sotaa, monen sodan vuoksi itsemurhan tehneen tapaus kirjattiin ihan toiseksi kuolinsyyksi, haluttiin suojella kuolleen mainetta ja omaisia. Myös oma isopappani teki itsemurhan sodan aikana, hän ei kuollut sodassa, kuten jotkut sukulaiset sanoivat.

En siis lähtisi näillä meriiteillä ihannoimaan sodan kokeneita sukupolvia resilienssin suhteen.

Ihannoimaan??? Mitä helvettiä? Kerroin vain miten asiat oli ja nimenomaan kykyä selviytyä tarvittiin roppakaupalla, huenommin resilienssi nykyään. Erinomainen esimerkki, ja olen elänyt tuota aikaa, pullamössöt ette edes tajua mitä resilienssi on. Selviytymistä vaikeuksista huolimatra. Nykyään ei selvitä vaikka ei ole sotaa ollut yli 80 vuoteen.

Terveisin sotaveteraanin tytär.

Käypä nyt ihan ensin selvittämässä itsellesi että mitä se resilienssi oikeasti tarkoittaa.

On nämä "tietäjät" hauskoja! En ala luettelemaan selviytymisiäni, mutta voin vakuuttaa että olen selviytynyt aika monesta tähän astisessa elämässäni.

 Mutta: tietäjät tietää ja kertoo, että ymmärrän  resilienssin väärin. Olkoon niin! Ja nyt eteenpäin, turhaan aikaani tuhlaan joutavien kanssa riitelyyn!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Mitähän sotaa nämä nykyiset narkkarit ovat eläneet? Sossu tarjoaa kaikkea ilmaiseksi mutta pää pitää sekaisin saada.

Joo ja sota onkin ainoa mahdollinen traumaattinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Mitähän sotaa nämä nykyiset narkkarit ovat eläneet? Sossu tarjoaa kaikkea ilmaiseksi mutta pää pitää sekaisin saada.

Joo ja sota onkin ainoa mahdollinen traumaattinen kokemus.

no mikä olisi yhtä traumaattista tänä päivänä täällä Suomessa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Mitähän sotaa nämä nykyiset narkkarit ovat eläneet? Sossu tarjoaa kaikkea ilmaiseksi mutta pää pitää sekaisin saada.

Joo ja sota onkin ainoa mahdollinen traumaattinen kokemus.

no mikä olisi yhtä traumaattista tänä päivänä täällä Suomessa? 

Esimerkiksi lapsuuden eläminen turvattomassa ympäristössä joutuen pelkäämään väkivaltaa tai arvaamatonta ja uhkaavaa käytöstä vaikka omien vanhempien taholta. 

Sota on yhteisöllinen kriisi, ja se vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja saa ihmiset keskittymään olennaiseen: selviytymiseen itsenäisenä valtiona ja kansakuntana;  perheinä, panostamaan oman hengen säilyttämiseen. Tieteellisten tutkimusten mukaan sodan aikana tehdään vähemmän itsemurhia kuin rauhan aikoina. Ehkä yksilö kokee, että kaikki ovat samassa veneessä, ja hän ei ole sen huonompi tai onnettomampi kuin muut. Yhteiskunnan ns. luuseri voi myös sodassa olla sankari ja tehdä urotekoja -  tai ainakin olla hyvä sotamies. 

Sota ei traumatisoi kaikkia, vaan monet selviävät siitä; huokaisevat ensin helpotuksesta ja alkavat sitten rakentaa maatansa ja omaa elämää. Sodan jälkeen syntyivät suuret ikäluokat: tarvittiin ja haluttiin lapsia rakentamaan maata. Ja työtä oli! Sotakorvaukset piti maksaa Neuvostoliittoon ja asuttaa sotainvalidit sekä evakot. Oli pulaa kaikesta, ruuasta ja vaatteista;  piti keksiä selviytymiskeinoja. Ei voinut levätä laakereilla ja valittaa turhista. Oli tehtävä työtä.

Nykyaika voi olla vaikeampaa yksilölle kuin sota  ja traumatisoida toisin. Ei ole työtä, on turha, on luuseri...kateus valtaa, kun jotkin kaverit selviytyvät ja leveilevät somessa. Ei ole toivoa ja on yksin vertailemassa itseään muihin. Yhteisöllisyys puuttuu. Tulee arvottomuutta ja masennusta. Kyynistyy, eristäytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Minä uskoin selviytymiseen ( sairaus, mies jätti, konkurssi) monta vuotta. Nyt itsetuhon partaalla. Ei se auta, että uskoo selviytymiseen.

Vaikea elämäntilanne. Hae apua vaikka seurakunnista diakonilta  (saa mennä ateistitkin, ei saarnata). Olet kestänyt tähän asti ja selvinnyt - tästäkin selviät. Älä yritä liikaa yksin. Nyt lepoa ja kesän odotusta. Pahempaa ei tule. 

Varmaan vaikuttaa jo alun alkaen se millainen vireystila on vastoinkäymisen tapahtuessa.

Onko nukkunut hyvin ja millä tuulella sattuu olemaan. Jos on levännyt ja rentoutunut, siihen vastoinkäymiseen voi alusta alkaen suhtautua eri tavalla kuin jos on valmiiksi väsynyt, kireä tai allapäin. 

Tutkimusten mukaan merkityksenanto on voimakkaasti yhteydessä PTDS oireiden kehittymiseen ja jatkumiseen. Tutkimuskatsauksen The relationship between maladaptive appraisals and posttraumatic stress disorder: a meta-analysis mukaan aikuisilla erityiisesti kielteiset käsitykset itsestä (uskomus, että trauma on aiheuttanut pysyvän vaurion, ei usko selviytyvänsä) ja yleistynyt uhkatulkinta (ihmiset ovat epäluotettavia, mikään ei ole turvallista) olivat yhteydessä PTSD:n kehittymiseen ja jatkumiseen: 

"Kun tarkastelu rajattiin Posttraumatic Cognitions Inventory -mittarilla tehtyihin tutkimuksiin, vaikutuskoko pysyi suurena (r = 0,56; k = 104). Aikuisilla itseen kohdistuvien arvioiden vaikutuskoko oli suuri (r = 0,61), maailmaan kohdistuvien arvioiden vaikutuskoko keskisuuri (r = 0,46) ja itsesyytöksiin liittyvien arvioiden vaikutuskoko pieni (r = 0,28). Lapsia ja nuoria koskevissa tutkimuksissa suuret vaikutuskoot havaittiin sekä arvioissa, jotka kuvasivat käsitystä ”hauraasta ihmisestä pelottavassa maailmassa”, että arvioissa, jotka kuvasivat ”pysyvää ja häiritsevää muutosta” (r = 0,54 ja r = 0,60). Vaikutuskoko säilyi suurena myös prospektiivisissa pitkittäistutkimuksissa aina vuoden päähän traumasta. Moderaatiovaikutusta ei havaittu siviili- ja sotilaspopulaatioiden välillä, PTSD:n kysely- ja haastattelumittausten välillä, yksittäisen ja moninkertaisen trauma-altistuksen välillä eikä tahallisen ja tahattoman trauman välillä."

Toisin sanoen, jos ihmisellä on implisiittinen ja/tai eksplisiittinen negatiivinen käsitys ympäristöstään ja itsestään, niin hän on alttiimpi traumatisoitumaan kokemistaan vastoinkäymistä kuin ihminen, joka uskoo omiin voimavaroihinsa ja luottaa muihin ihmisiin. Kognitiivisten tulkintatapojen vaikutukset ovat meta-analyysien mukaan systemaattisesti voimakkaampia, kuin esimerkiksi saadun sosiaalisen tuen. Tästä näkökulmasta ajateltuna ihmisen oma uskomusjärjestelmä voi voimakkaasti vaikuttaa yksilötason resilienssiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Kyllä tiedettiin mitä sota oli aiheuttanut. Se nyt vain oli niin että pakko oli jokaisen selviytyä jollain lailla, rakentaa isänmaata ja kasvattaa perhettä. Ei ollut vaihtoehtoja, eikä varaa ammattiauttajiin, ongelmat kyllä tiedettiin. Erinomainen esimerkki resilienssistä.  Minusta tuo yllä oleva on ymmärtämättömän asiaton kommentti. Resilienssiä varsinkin silloin piti olla, ja isänmaan rakentaminen uudelleen on aina ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin sota, joka traumatisoi isänmaan puolustajia.

Se että sodan jälkeen tehtiin työtä ja perustettiin perhe, ja samalla kärsittiin päihde- ja mielenterveysongelmista, kohdeltiin puolisoa ja lapsia huonosti ja samalla siirrettiin omat traumat seuraavalle sukupolvelle, ei ole resilienssiä. Tietenkään kaikilla sodan kokeneilla ei tällaista ollut, mutta monella. Vaikka sotasukupolvet korostuu ihan selkeästi tilastoissa, niin tapausten todellista määrää on vaikeaa arvioida, koska tuohon aikaan kaikesta tällaisesta ei vaan puhuttu, varsinkaan perheen ulkopuolisille. Hyvin vähän on puhuttu myös heistä jotka eivät kestäneet sotaa, monen sodan vuoksi itsemurhan tehneen tapaus kirjattiin ihan toiseksi kuolinsyyksi, haluttiin suojella kuolleen mainetta ja omaisia. Myös oma isopappani teki itsemurhan sodan aikana, hän ei kuollut sodassa, kuten jotkut sukulaiset sanoivat.

En siis lähtisi näillä meriiteillä ihannoimaan sodan kokeneita sukupolvia resilienssin suhteen.

Ihannoimaan??? Mitä helvettiä? Kerroin vain miten asiat oli ja nimenomaan kykyä selviytyä tarvittiin roppakaupalla, huenommin resilienssi nykyään. Erinomainen esimerkki, ja olen elänyt tuota aikaa, pullamössöt ette edes tajua mitä resilienssi on. Selviytymistä vaikeuksista huolimatra. Nykyään ei selvitä vaikka ei ole sotaa ollut yli 80 vuoteen.

Terveisin sotaveteraanin tytär.

Se oli helpompaa pitää "resilienssiä" yllä, kun perheen pelottelusta ei heti tullut tutkintaa, töissä pystyi olemaan vähän kännissä ilman interventiota ja sosiaalisuudellekaan ei ollut hirveitä vaateita. Näitähän ei enää voi sanoin hyödyntää, joten itsensä olisi kohdattava kipuineen ja kellä sitten taidot kellä ei. Yllättäen vanhemmat ikäpolvet ei hyväksy lapsilleen samaa, että vähän muilutetaan perhettä ja vanhuksia mikäli töissä on stressiä, kännissä avaudutaan vanhoille vanhemmille. Ei, niistä täytyy huolehtia entistä enemmän sanoo valtio, ja ilman minkään sortin väkivaltaa. Samalla kun yt:t on niskassa, lasu vahtii kasvatuskeinoja ja joogalla pitäis tunteet selvittää. Krapulassa ei nykytyöelämässä jaksa.

Ei juuri kukaan vanhus ole kokenut sotaa niin, että sen voisi muistaa. He olivat lapsia.

Olivat lapsia, mutta esim. äitini, joka syntyi sodan alkamisvuonna kertoo, että hän muistaa sen ilmapiirin. Siihen aikaan ei tiedetty rintamalla levista viikkokausiin. Aina pelko, kaatuuko rintamalla. 

Uskomusjärjestelmän taustalla tosin saattaa olla esimerkiksi se, että elää henkisesti, fyysisesti tai seksuaalisesti väkivaltaisessa ympäristössä. Tuo kuvaa siis tutkimusajankohdan uskomuksia ja tilannetta. Ihminen ei tule traumaan tyhjästä, vaan siihen astisesta elämästään. 

Tarkoittaen siis sitä, että jos haluatte tehdä mitä suurimman hyvän työn tässä elämässä, olkaa turvallisia ihmisiä toisillenne ja kaikille, siitä voi olla korvaamatonta apua tulevaisuuden jaksamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkot. Suhteet muihin ihmisiin. Usko ja hengellisyys.

Tukiverkot, se on se sana. Jos vanhempasi sairastuvat ja kuolevat ja sinulla on sisaruksia, joiden kanssa jakaa käytännön asiat ja tuska, selviät paremmin kuin jos sinulla ei ole yhtäkään sisarusta. Silloin taakka käy raskaammaksi surra ja huolehtia käytännön asioista, sekä jaksaa sen ohessa hoitaa omia pieniä lapsia, kotia, työtä, ihmissuhteita. 

Vielä pahempaa kuin se, että ei ole sisaruksia vanhempien kuollessa, on se, että on sisaruksia, jotka tekevät asioista vielä paljon pahempia. Minulle paljon vanhemmat aikuiset sisarukseni järjestivät sellaisen helvetin äidin kuoleman jälkeen, että kun sitten isä kuoli, kieltäydyin välittömästi perinnöstä enkä myöskään osallistunut hautajaisiin.

Selviytymistäkin on kaikenlaista. Toiset yrittävät selviytyä sillä että yrittävät nostaaa itsensä yläpuolelle hokien että minäpä selviydyin, eivätkä osaa nähdä sitä mikä kaikki heillä on ollut hyvin ja minkä avun ovat saaneet.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.

Tätä voi sitten käyttää tekosyynä jokaiseen vastoinkäymiseen. Kyllä aikuinen kykenee erittelemään lapsuuden kokemukset nykyajasta. 

Itse en koskaan selviä edes myötäkäymisistä. Siksi lopetinkin kaikki käynnit jo varhain. Piuhat yhä irti ja sekin näkyy edelleen toki ihan kaikessa, varsinkin poliittisesti. 

Lapsuudenkokemuksilla on iso merkitys. Jos lapsi on kasvatettu täysin pumpulissa ilman, että hän on joutunut missään asiassa pettymään tai saanut kokeilla sekä psyykkisiä että fyysisiä rajojaan, ei hän aikuisenakin osaa kohdata pettymyksiä ja vastoinkäymisiä vaan, vaan vähäisestäkin asiasta loukkaantuu, ahdistuu tai masentuu. Olen omin silmin nähnyt, kun 24-vuotias nainen sai kirjaimellisesti itku-potkuraivarin, kun inssiajo ei mennytkään ensiyrittämällä läpi (oli siinä kastsastusasemalla muuten näytelmää kerrakseen...). Kyseessä oli juurikin oikein hemmoteltu ja pumpulissa kasvatettu isin ja äidin silmäterä.