Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Uiihhh! Se oli naappua, oikein nabuskaa. Naapurin Erkin kanssa kävimmä navetan jälkeen saunassa, sitten hyviä lohileipiä, vähän leikkimielistä painia, vielä toinen saunareissu ja ilman jälkipesua levitetylle vuotesoffalle pyyhkeet päällä vierekkäin. Laadukkaat kotimaiset punakultaoluet Lidlistä ja telkkari päälle. Kyllä siinä kelpasi ja tarkeni olla, uiihh! Vaikka välillä vastakkainkin oltiin niin molemmat pärjättiin oikein hyvin, ja kevyt pieni määrä linimenttiä riitti oikein hyvin jälkirentoutukseen. uiihhhH!

Kiehtova kysymys. Tuntuu että osa ihmisistä uhriutuu mielellään kun siitä saa kiksejä. Ei sitä missään nimessä huvikseen tehdä. 

Oma epäuhriutuminen on vuosia kypsynyt päätös. Aivan sama mitä tulee niin se avaa uusia ovia. Tunnistan muissakin samoja piirteitä. Varsinkin se on vaikuttavaa jos kokenut vastoinkäymisiä ja silti näkee elämän kauniina on hienoa. Tästä asenteesta kunnia menee muille ihmisille. Katsoin miten suht järkevät ihmiset suhtautuvat elämään ja miten rakentavat sen. Tämä resiliessi on kuitenkin myös illuusio, ihmisen yritys hallita täysin sattuman varaista kaaottiista elämää. Voi olla etten koe totuutta missään vaiheessa, Katson maailmaa vain oman vääristyneen linssin läpi. Onneksi se on pinkin värinen ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Omaa resilienssiä pystyy vahvistamaan.

Miten?

Vierailija kirjoitti:

Kiehtova kysymys. Tuntuu että osa ihmisistä uhriutuu mielellään kun siitä saa kiksejä. Ei sitä missään nimessä huvikseen tehdä. 

Oma epäuhriutuminen on vuosia kypsynyt päätös. Aivan sama mitä tulee niin se avaa uusia ovia. Tunnistan muissakin samoja piirteitä. Varsinkin se on vaikuttavaa jos kokenut vastoinkäymisiä ja silti näkee elämän kauniina on hienoa. Tästä asenteesta kunnia menee muille ihmisille. Katsoin miten suht järkevät ihmiset suhtautuvat elämään ja miten rakentavat sen. Tämä resiliessi on kuitenkin myös illuusio, ihmisen yritys hallita täysin sattuman varaista kaaottiista elämää. Voi olla etten koe totuutta missään vaiheessa, Katson maailmaa vain oman vääristyneen linssin läpi. Onneksi se on pinkin värinen ;)

Eiköhän se riipu ihan niistä vastoinkäymisistä että millaisia ovat.

Todella suuri merkitys on sillä, kuinka voit jakaa tunteitasi ja saatko toisilta ihmisiltä tukea !!!

Jos on ihan yksin vastoinkäymisten kanssa, on ne haastavammat kestää. Tämä on pohjimmainen syy siihen, miksi joillakin on vaikeampaa kuin toisilla.

Resilienssistä on varmasti kivaa yeiträä omia kunnia itselle, mutta eihän se mitään omaa ansiota ole, onnekkuus siihen on vaikuttanut eikä omat tekemiset.

Vierailija kirjoitti:

Kiehtova kysymys. Tuntuu että osa ihmisistä uhriutuu mielellään kun siitä saa kiksejä. Ei sitä missään nimessä huvikseen tehdä. 

Oma epäuhriutuminen on vuosia kypsynyt päätös. Aivan sama mitä tulee niin se avaa uusia ovia. Tunnistan muissakin samoja piirteitä. Varsinkin se on vaikuttavaa jos kokenut vastoinkäymisiä ja silti näkee elämän kauniina on hienoa. Tästä asenteesta kunnia menee muille ihmisille. Katsoin miten suht järkevät ihmiset suhtautuvat elämään ja miten rakentavat sen. Tämä resiliessi on kuitenkin myös illuusio, ihmisen yritys hallita täysin sattuman varaista kaaottiista elämää. Voi olla etten koe totuutta missään vaiheessa, Katson maailmaa vain oman vääristyneen linssin läpi. Onneksi se on pinkin värinen ;)

Nykyisen parhaan tieteellisen tietämyksen perusteella ihmistä muovaavat hänen geeninsä ja kasvuympäristönsä, kumpaankaan näistä ei voi vaikuttaa millaiseen perheeseen ja tukiverkoston tai niiden puuttumiseen syntyy. 

Kukaan meistä ei nää totuutta. Aivomme eivät ole evoluution myötä kehittyneet näkemään edes todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan sellaiseksi että siinä selviytyy. 

Kukaan ei ole koskaan auttanut. Siksi olen selvinnyt, vaikka olen syntynyt rahakkaaseen perheeseen.

Ihan päin vittua on mennyt, koska mieheni ei ole auttanut.

Just kävin yleisessä tilaisuudessa johtajien näkösällä.

En saanut ainuttakaan työtarjousta. 

Vierailija kirjoitti:

Todella suuri merkitys on sillä, kuinka voit jakaa tunteitasi ja saatko toisilta ihmisiltä tukea !!!

Jos on ihan yksin vastoinkäymisten kanssa, on ne haastavammat kestää. Tämä on pohjimmainen syy siihen, miksi joillakin on vaikeampaa kuin toisilla.

Yksinkin voi kestää, mutta rankaksi käy jos ympärillä olevat ihmiset ovat pahoinvoivia tai pahoja, jotka nauttivat lyödä lyötyä ja yrittävät väkisin olla relevantteja vihamiehiä.

Turvaverkko on tärkeä, luotettavia kamuja seurana.

Paljonhan se on asenteesta kiinni. Voi jäädä vellomaan niihin vastoinkäymisen aiheuttamiin tunteisiin, tai sitten ne voi käsitellä ja jatkaa eteenpäin. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, mutta onhan se myös oma valinta että kuinka paljon antaa niille kaikille tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusperhe, kasvuolosuhteet, resilienssi, meillä on niin erilainen psyykkinen rakenne..

Se resilienssi tulee niistä lapsuuden kasvuolosuhteista ja ympäristöstä.

Ei tule. 

Itse olen elänyt turvattoman lapsuuden, mutta selviydyn vastoinkäymisistä hyvin, koska olen rakentanut itseni uudelleen enkä hae turvaa muista ihmisistä. Olen itse itseni paras tuki, johon voin aina luottaa 100 %.

Et vaan tiedosta mitä hyvää olet saanut. Olet voinut sikiönä saada oikeita asioita äidiltäsi ja vauva-aikana tarpeitasi tyydytettyä jne. Kai sinusta joku on huolta pitänyt koko lapsuuden ja nuoruuden koska et ole kuollut nälkään, kylmyyteen tai sairauksiin. Lukemaan ja kirjoittamaankin olet oppinut. Nyt olet sitä mieltä että yksin olet kaiken tehmyt.  Sitä vaan joskus ylpistyy ja kovettuu ilman syytä. Sitäkään ei moni ymmärrä miten suuri merkitys elossa olevilla, suht järkevillä vanhemmilla on aikuisellekin ihmiselle. 

Järkikulta pelastaa kanssa aika paljon ongelmatilanteissa!

Pettymykset on ihan normaali osa elämää. Jotenkin tässä nyt varmaan puhutaan kahdesta eri asiasta samana rinnakkain. Kyllä nekin tyypit, joilla elämä rullaa ilman suuria vastoinkäymisiä tulevat varmasti torjutuksi elämänsä aikana etsiessään työtä tai kumppania, koska se nyt vaan kuuluu asiaan. Ei kenelläkään mene aina asiat just siten kuten toivoisi ensi yrittämällä. Ei kuitenkaan ole mikään suuri vastoinkäyminen se, että et saa ihastuksellesi vastakaikua tai jokaista hakemaasi työpaikkaa. Eli puhutaan täysin eri asioista, jos toiset tarkoittavat vastoinkäymisillä esim. läheisten kuolemaa tai mielenterveyden haasteita ja toiset kaikkia pienimpiäkin pettymyksiä. Lienee selvää kummansorttisista "vastoinkäymisistä" selviää helpommin.

Potkut ja erokaan ei aina ole suuri vastoinkäyminen yhdelle ihmiselle ja toiselle ne voi olla valtava kriisi elämässä. Tämähän riippuu tilanteesta. Jos on luottoa omaan tulevaan, itsevarma omasta osaamisesta, rahaa tilillä ja laajat sosiaaliset verkostot niin on helpompi ajatella, että työllistyn hetkessä ja niin saattaa näiden tukiverkostojen avulla myös tapahtua. Jos työttömyys sitten venyykin ja toimeentulo on vaakalaudalla se on helposti kenelle tahansa kriisi.

Vierailija kirjoitti:

Kiehtova kysymys. Tuntuu että osa ihmisistä uhriutuu mielellään kun siitä saa kiksejä. Ei sitä missään nimessä huvikseen tehdä. 

Oma epäuhriutuminen on vuosia kypsynyt päätös. Aivan sama mitä tulee niin se avaa uusia ovia. Tunnistan muissakin samoja piirteitä. Varsinkin se on vaikuttavaa jos kokenut vastoinkäymisiä ja silti näkee elämän kauniina on hienoa. Tästä asenteesta kunnia menee muille ihmisille. Katsoin miten suht järkevät ihmiset suhtautuvat elämään ja miten rakentavat sen. Tämä resiliessi on kuitenkin myös illuusio, ihmisen yritys hallita täysin sattuman varaista kaaottiista elämää. Voi olla etten koe totuutta missään vaiheessa, Katson maailmaa vain oman vääristyneen linssin läpi. Onneksi se on pinkin värinen ;)

Voin sataprosenttisella varmuudella kertoa, että esim. raiskauksesta en olisi mitenkään selvinnyt jatkamaan tätä elämää, jos olisin ajatellut, että kaikella on tarkoituksensa, joten olenpa tästäkin kiitollinen. Jos olet uhri on ihan tervettä kohdata se todellisuus ja olla kokemastaan tekijälle vihainen. 

On harhaista ajatella, että jonkin tällaisen tai vastaavan kokemuksen jälkeen sitä kannattaisi miettiä, että hei nyt jossain aukeaa uusia ovia kunhan en uhriudu. Ei kaikki vastoinkäymiset tai kokemukset elämässä jalosta ihmisestä jotenkin parempaa eikä kaikesta todellakaan tarvitse olla kiitollinen. Jotkin asiat jättää ikuisen jäljen eikä asiaa tarvitse koskaan hyväksyä, vaikka sitä käsittelisi ja oppisi jotenkin sen kanssa elämään. 

En tule koskaan olemaan kokemastani väkivallasta kiitollinen. Se ei mielestäni ole terve reaktio. En tule antamaan anteeksi tekijöille tai yritä häivyttää sitä, että olen ollut uhri. On tärkeää pitää tekijöitä vastuussa ja ymmärtää, että itseä kohtaan on tehty väärin. Vaaleanpunaiset lasit ei muuta minulle tapahtunutta mitenkään. Edelleen pystyn nauttimaan hyvistä asioista elämässäni, mutta ei ne pyyhi kokemuksiani pois eivätkä todellakaan ole tullut elämääni sen ansiosta, että olen jotenkin selviytynyt elämäni vastoinkäymisistä. Paljon mieluummin nauttisin elämästäni ilman tätä taustaa väkivallan uhrina.

Jos pysähdyt miettimään hetkeksi sanomaasi, että koettu asia samankaltainen, huomaatko ettemme tiedä että kokemus oli luitenkaan samanlainen. Luulen että siinä on yksi asian ydin. Resilienssiä sinänsä on tutkittu paljon, googleta samalla resilienssi

Vierailija kirjoitti:

Itsellä auttanut kyynisyys ja musta huumori pääsemään yli väkivaltaisista kokemuksista. Samoin se ajatus, että teen lopulta kuitenkin aina juuri niin kuin haluan. Kukaan ei pysty minua omistamaan, ei määräämään, eikä rajoittamaan. Usein sanktio toimii minuun juurikin käänteisesti, eli lisää käytöstä, josta rangaistaan. Että siinäpähän näätte! Tässä vielä vähän lisää!

Reaktiostasi sanktioon, noin se itse asiassa melkein kaikilla muillakin menee. Juuri siksi autoritäärinen vanhemmuuski  johtaa uhmakkaisiin lapsiin, ja tiukka komentelu saa lapsen etääntymää  ja tekemään kiusaa, omasta mielestään takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Monelle vastoinkäymiset ovat olleet arkipäivää lapsuudesta saakka, on ollut vain pakko opetella selviämään seuraavaan päivään, ja toistaa sitä selvitymismoodia aikuisuuteen saakka. Joku toinen on saanut elää pumpulilinnoissa. Korkealta putoaa lujempaa ja raskaasti, kun ensimmäisen kerran jokin vastoinkäyminen kohdalle sattuu ehkä vasta aikuisuudessa tai keski-ikäisenä.

Tiedättekö mitä minä kadehdin näiltä tuollaisilta ihmisiltä? Sitä, että todennäköisimlin ovat myös saaneet kokea lohdutusta turvaa ja sitä että johonkuhun voi nojata. Niin että kun heille sitten tulee jokin isompi vastoinkäyminen, he osaavat automaattisesti edellyttää että on vain reilua ja oikein että he voivat nojautua johonkuhun ja että heitä pitää auttaa. Toisin on meillä jotka joutuvat vääntämään sitä itselleen rautalangasta älyllistämisen kautta, puheen ja selittämisen kautta, vielä elämän loppupuoliskolla.