Arka aihe: syömishäiriö aikuisiässä

Minua kiinnostaa kuinka varttuneemmilla ko oirehdinta vaikuttaa ihmissuhteisiin - vai vaikuttaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista on katsoa vierestä läheisen sh-kamppailua. Tuntuu että tuo sairaus on imenyt ilon koko ihmisestä. Ei enää vitsailua ja naurua, ei herkuista nauttimista, ei sohvalla löhöilyä. Ei mitään, mistä hän ennen nautti. Koko ihminen on kuin varjo itsestään. 

 

Olen yrittänyt varovasti puhua asiasta, mutta vastarinta on niin kova, etten taida enää edes uskaltaa yrittää. Jospa sitä voisi edes sovussa elää tuon muuttuneen ihmisen kanssa. Vähän ot, mutta tulipahan purkauduttua johonkin tunteista, kun kaikki nousi niin vahvasti mieleen ketjua lukiessa. Toivottavasti en loukannut ketään. Olo on täysin neuvoton, enkä ymmärrä tätä sairautta vaikka kuinka yritän.

Ikävää, että olet tuossa tilanteessa. Raskasta ja raastavaa tämä on myös niille, jotka seuraavat vierestä. Toista et voi parantaa tai pelastaa, mutta on hatunniston arvoinen teko, jos pysyt rinnalla. Pidäthän huolta myös itsestäsi!

...siis hatunnoston, tietenkin! Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen tumpelo tabletin kosketusnäytön kanssa. Sääli, koska oikeinkirjoitus on maailman tärkein asia heti kaloreiden laskemisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullista on katsoa vierestä läheisen sh-kamppailua. Tuntuu että tuo sairaus on imenyt ilon koko ihmisestä. Ei enää vitsailua ja naurua, ei herkuista nauttimista, ei sohvalla löhöilyä. Ei mitään, mistä hän ennen nautti. Koko ihminen on kuin varjo itsestään. 

 

Olen yrittänyt varovasti puhua asiasta, mutta vastarinta on niin kova, etten taida enää edes uskaltaa yrittää. Jospa sitä voisi edes sovussa elää tuon muuttuneen ihmisen kanssa. Vähän ot, mutta tulipahan purkauduttua johonkin tunteista, kun kaikki nousi niin vahvasti mieleen ketjua lukiessa. Toivottavasti en loukannut ketään. Olo on täysin neuvoton, enkä ymmärrä tätä sairautta vaikka kuinka yritän.

Ikävää, että olet tuossa tilanteessa. Raskasta ja raastavaa tämä on myös niille, jotka seuraavat vierestä. Toista et voi parantaa tai pelastaa, mutta on hatunniston arvoinen teko, jos pysyt rinnalla. Pidäthän huolta myös itsestäsi!

...siis hatunnoston, tietenkin! Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen tumpelo tabletin kosketusnäytön kanssa. Sääli, koska oikeinkirjoitus on maailman tärkein asia heti kaloreiden laskemisen jälkeen.

Totta 😂

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa kuinka varttuneemmilla ko oirehdinta vaikuttaa ihmissuhteisiin - vai vaikuttaako?

Eipä ole juuri kehumista. Käytännössä minulla kyllä on pintapuolisia tuttavia, mutta välttelen syvempiä suhteita. En niinkään peittele ongelmiani, en vaan näe mieltä tai jaksa avata elämääni/ongelmiani. Tätä nykyä olen myös tolkuttoman väsynyt lähes aina, sänkykuntoinen. Terapiavuosina totesin, ettei avautuminen ole minua parantava tai helpottava laji. Samoin otin muutaman kerran oikein urakalla turpaani yrittäessäni autenttisesti kelvata tietyille yksilöille. Jotenkin - no - en vain jaksa. Mitään. Ketään.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa kuinka varttuneemmilla ko oirehdinta vaikuttaa ihmissuhteisiin - vai vaikuttaako?

No, vaikuttaahan se:

1. Parisuhteita takana 0

2. Työkaveruus pinnallisella tasolla

3. Häpeä estää tapaamasta niitä harvoja kavereita, jotka vielä jäljellä ovat

4. Uusiin ihmisiin ei voi tutustua, koska en tällaisena katso kelpaavani heidän seuraansa

5. Lähisukulaisille (ainoa lähipiiri, joka löytyy) en uskaltaisi koskaan olla rehellinen siitä, miten huonosti voin

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa kuinka varttuneemmilla ko oirehdinta vaikuttaa ihmissuhteisiin - vai vaikuttaako?

Totta kai se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Tätä on muitten vaikea ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

Kokoontumisajo voi olla slangia sellaiselta, joka kokee sairauden osaksi identiteettiään. Tai mieltää sen yleisesti osaksi henkilön identiteettiä ja elämää niin tiukasti, ettei osaa puhua muuten.

Samaa olen nähnyt joillakin psyykkisesti sairailla käsitetteessä osasto. Eivät tarkoita tällä mitä tahansa sairaalan osastoa, kuten tavallisesti voisi luulla, vaan nimenomaan psykiatrista osastoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

Kokoontumisajo voi olla slangia sellaiselta, joka kokee sairauden osaksi identiteettiään. Tai mieltää sen yleisesti osaksi henkilön identiteettiä ja elämää niin tiukasti, ettei osaa puhua muuten.

Samaa olen nähnyt joillakin psyykkisesti sairailla käsitetteessä osasto. Eivät tarkoita tällä mitä tahansa sairaalan osastoa, kuten tavallisesti voisi luulla, vaan nimenomaan psykiatrista osastoa. 

Tuo kokoontumisajot oli täällä käytetyssä yhteydessä ihan vain puhdasta halveksuntaa ja moitetta. On aivan sairas ajatus, että kaikki syömishäiriökeskustelu (joilla se on), olisi jonkinlaista fanitusta ja komppausta laihdutukseen. Tämä(kin) saisi loppua. Jo tuo asenne on sairastuttava, piilotteleva; älkää puhuko, älkää keskustelko, menkää eteenpäin, unohtakaa tuollainen. Ei ihme että ihmiset eivät puhu! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

Kokoontumisajo voi olla slangia sellaiselta, joka kokee sairauden osaksi identiteettiään. Tai mieltää sen yleisesti osaksi henkilön identiteettiä ja elämää niin tiukasti, ettei osaa puhua muuten.

Samaa olen nähnyt joillakin psyykkisesti sairailla käsitetteessä osasto. Eivät tarkoita tällä mitä tahansa sairaalan osastoa, kuten tavallisesti voisi luulla, vaan nimenomaan psykiatrista osastoa. 

Tuo kokoontumisajot oli täällä käytetyssä yhteydessä ihan vain puhdasta halveksuntaa ja moitetta. On aivan sairas ajatus, että kaikki syömishäiriökeskustelu (joilla se on), olisi jonkinlaista fanitusta ja komppausta laihdutukseen. Tämä(kin) saisi loppua. Jo tuo asenne on sairastuttava, piilotteleva; älkää puhuko, älkää keskustelko, menkää eteenpäin, unohtakaa tuollainen. Ei ihme että ihmiset eivät puhu! 

Neutraali, samalta tasolta kohtaava keskustelu vaikeasta aiheesta on joillekin ongelmallista. Tätä kohtaa myös jo etukäteen epäonnistumaan tuomituissa terapioissa. Jo lähtökohta, että minäpä lähden tässä puhumaan järkeä ja parantamaan vaikkapa 35 vuotta oirehtineen ihmisen besserwisseröimällä ja pätemällä, on lähinnä säälittävä/huvittava. On hirvittävän tärkeää saada hierarkioitua normaaliksi ja epänormaaliksi, ja tällaisesta yhtälöstä/lähtökohdasta ei synny lasta tai paskaakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan vielä ketjuun, Ylellä oli alkuviikosta Saga Ylihannukselan haastattelu syömishäiriöstä. Jos kiinnostaa niin käykää lukemassa! 

Omituinen ajatus että vertaistukea nimitetään kokoontumisajoiksi. Tässä ketjussa on ollut todella hyviä kommentteja! 

Kummallista että jonkun tai joidenkin kamppailu oman terveyden kanssa herättää suuttumusta ja jopa vihaa. Silti kuitenkin julkkikset jakavat ruokailuohjeita ilman mitään koulutusta ja näitä sitten ihaillaan. Miksi näin? 

Ainakin itse olisin toivonut omaan perheeseen normaalia ruokasuhdetta jotta sitä ei joutuisi enää tässä iässä rakentamaan. 

Kokoontumisajo voi olla slangia sellaiselta, joka kokee sairauden osaksi identiteettiään. Tai mieltää sen yleisesti osaksi henkilön identiteettiä ja elämää niin tiukasti, ettei osaa puhua muuten.

Samaa olen nähnyt joillakin psyykkisesti sairailla käsitetteessä osasto. Eivät tarkoita tällä mitä tahansa sairaalan osastoa, kuten tavallisesti voisi luulla, vaan nimenomaan psykiatrista osastoa. 

Tuo kokoontumisajot oli täällä käytetyssä yhteydessä ihan vain puhdasta halveksuntaa ja moitetta. On aivan sairas ajatus, että kaikki syömishäiriökeskustelu (joilla se on), olisi jonkinlaista fanitusta ja komppausta laihdutukseen. Tämä(kin) saisi loppua. Jo tuo asenne on sairastuttava, piilotteleva; älkää puhuko, älkää keskustelko, menkää eteenpäin, unohtakaa tuollainen. Ei ihme että ihmiset eivät puhu! 

Neutraali, samalta tasolta kohtaava keskustelu vaikeasta aiheesta on joillekin ongelmallista. Tätä kohtaa myös jo etukäteen epäonnistumaan tuomituissa terapioissa. Jo lähtökohta, että minäpä lähden tässä puhumaan järkeä ja parantamaan vaikkapa 35 vuotta oirehtineen ihmisen besserwisseröimällä ja pätemällä, on lähinnä säälittävä/huvittava. On hirvittävän tärkeää saada hierarkioitua normaaliksi ja epänormaaliksi, ja tällaisesta yhtälöstä/lähtökohdasta ei synny lasta tai paskaakaan. 

Valitettavasti syömishäiriöpuolella näitä kirja oppineita päsmäreitä on suurin osa. Siksi hoidollinen tulos on mitä on. 

Up

Miksi jotkut pääsee irti ja paranee ja jotkut jäävät syömishäiriöön jopa vuosikymmeniksi jumiin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut pääsee irti ja paranee ja jotkut jäävät syömishäiriöön jopa vuosikymmeniksi jumiin?

Sairauden pohja, kehittyminen, syyt ja koko ilmeneminen voi olla täysin erilaista. Jos luet ajatuksella ketjun niin ymmärrät. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut pääsee irti ja paranee ja jotkut jäävät syömishäiriöön jopa vuosikymmeniksi jumiin?

Syömishäiriötä pitäisi katsoa addiktiona, eikä pitäisi keskittyä siihen mitä se sh-oireilu on (ellei ole kyse terveyttä uhkaavasta laihuudesta jolloin tarvitaan sairaalahoitoa.) Tunnesäätelyn opettelu, traumojen hoitaminen, suuri motivaatio lopettaa addiktiivinen käytös, mm. kaikkia noita tarvittiin ja nyt olen ollut "kuivilla" anoreksiasta ja bulimiasta 9 vuotta. Lisäksi, jos en olisi päättänyt lopettaa mielialalääkkeitä en olisi lähtenyt toipumaan yhtään mistään. Mun pään ne turruttivat niin ettei mistään saanut iloa, onnistumisen kokemuksia, mikään ei kiinnostanut, mutta silti ahdisti.

Mieheni sanoo, että käytökseni alkaa olla syömishäiriöisen touhua. Olen ollut tiukalla ruokavaliolla kuukausia, kun haluan laihtua normaalipainoiseksi. Nytkin juon vihreää teetä ja haistelen (!!) suklaarasiaa. En siis syö suklaata, vaan nuuhkin sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut huono syömään. Muistamaan syödä tai välittämään koko asiasta. Syön kyllä hyvin, monipuolisesti ja paljonkin kun maistuu. Se vaan helposti unohtuu kahdeksi kolmeksi päiväksi. Vuosi sitten sain autismipaperit ja uskon että tämä on yksi piirteitäni. Huijaan ravinteilla ja smoothieilla nykyään ja yritän syödä säännöllisesti mutta ei se aina suju kellonkaan kanssa keski-ikää kolkuttelevalta tädiltä. Kehokuvani on muutenkin outo, asun täällä sisällä enkä esim jaksaisi lähteä vessaan tekemisiltäni. Häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen.

Tuo viimeinen virkkeesi - häiriöksi koko fyysinen keho jatkuvine tarpeineen - kiteyttää kaiken. Miten samastunkaan...! Tunnen aivan samoin. Aineellinen ruumis on kuin jatkuva ärsyke, huomiota vievä ja sitä alati vaativa. Se on kuin tauotta korvan juuressa piippaava pesukone tai itikka, jota ei voi hätistää pois. Turha, piinaava, vaativa, arvoton.

Tästä nimenomaisesta kysymyksestä päädyin kirjoittamaan kirjan, jonka naamioin fantasiaromaaniksi. Olisi hauska tietää, kuinka moni lukija hoksaa ytimen.

Kanssa-autistina - ja syömishäiriäisenä - romaanisi kiinnostaisi kovasti. Harmi että kirjoittelemme tällaisella perseilypalstalla ä, jossa jokainen tunniste olisi suisidaalisempaa kuin syömishäröily ikinä.

Ehkä uskallan sanoa, että pienehköltä kustantamolta viime vuonna tullut kirja. Kotimaista fantasiaa julkaistiin kumminkin melko paljon.

Taisin sitkeällä googlettelulla löytää oikean, jos asiaan liittyy Grosseteste...

Tämä osui munkin silmääni, olisikohan se se... 🤔

Luin nyt loppuun, ja aika suurella todennäköisyydellä oli tää! Tai voihan olla sattumaa, mut en usko.

Kiva kun ketju päivittyy yhä; tämä on oikeastaan ainoa mitä jaksan lueskella palstalla. Menee heikohkosti. 

Vierailija kirjoitti:

Kiva kun ketju päivittyy yhä; tämä on oikeastaan ainoa mitä jaksan lueskella palstalla. Menee heikohkosti. 

Ikävä kuulla!

Minullakin menee aika ankeasti. Ihmisarvostani ei ole enää rippeitäkään jäljellä. Muutun vähä vähältä ontoksi itseinhon kaikukammioksi, jonka sisällä jokainen sana kääntyy yksisuuntaisesti vihan kielelle. Muuta semanttista järjestelmää ei ole. Muunlaista sanastoa ei ole. Pelkkiä taitavan, kaksihaaraisen kielen kutomia ja myrkyllä kyllästämiä solvauksia - eikä sen myrkyn voittanutta ole.

Ruokasuhteeni ei ole enää ihan terve. Takana pari kk laihduttamista. Eilen join yhden rasvakahvin, vihreää teetä, söin kaksi broilerin koipireisipalaa sekä pienen annoksen kreikkalaista jogurttia psylliymilla ja muutamalla mustikalla. Ja paastosin 19 tuntia. Siitä riemuitsen, että laihdun.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa kuinka varttuneemmilla ko oirehdinta vaikuttaa ihmissuhteisiin - vai vaikuttaako?

Minulla vaikuttaa todella negatiivisesti, jään ulkopuoliseksi porukasta. En mene syömään toisten kanssa, ja muut luultavasti ihmettelevät rajoittunutta syömistäni. Vaikuttaa huonosti töissä ja vapaa-ajalla.