Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1337)
Vaikuttaa siltä, että ap ei ole saanut vanhemmiltaan rakkautta ja siksi ei rakasta itse heitä. Jos rakastaa, ankea tunnelma ja talousmetsä ei tunnu missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Jos tarkoitat nykynuorisolla nykyisiä 50-60-vuotiaita, niin enemmän me ollaan tehty mitä aikaisempi sukupolvi. Jos tarkoitat kolmekymppisiä, niin heidän vanhemmat ovat näitä 50-60-vuotiaita eivätkä he vielä tarvitse apua. Vai teini-ikäisiäkö tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Mitä ihmeen rahaa syrjäkylien mörskissä asuvilla muka on?
Luonnon puolesta marssiminen sen sijaan kuulostaa onnistuneelta kasvatukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Mitä ihmeen rahaa syrjäkylien mörskissä asuvilla muka on?
Luonnon puolesta marssiminen sen sijaan kuulostaa onnistuneelta kasvatukselta.
Todennäköisemmin euroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Jos tarkoitat nykynuorisolla nykyisiä 50-60-vuotiaita, niin enemmän me ollaan tehty mitä aikaisempi sukupolvi. Jos tarkoitat kolmekymppisiä, niin heidän vanhemmat ovat näitä 50-60-vuotiaita eivätkä he vielä tarvitse apua. Vai teini-ikäisiäkö tarkoitat?
No ei kai kukaan voi tarkoittaa nuorisolla 50-60 -vuotiaita. Ja jos tarkoittaisi niin millä ihmeen perusteella sen ikäiset olisi sun mielestä "tehnyt enemmän" kuin aikaisempi sukupolvi? Mitä tehnyt enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirviövanhemmat kasvattaa hirviölapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Jos tarkoitat nykynuorisolla nykyisiä 50-60-vuotiaita, niin enemmän me ollaan tehty mitä aikaisempi sukupolvi. Jos tarkoitat kolmekymppisiä, niin heidän vanhemmat ovat näitä 50-60-vuotiaita eivätkä he vielä tarvitse apua. Vai teini-ikäisiäkö tarkoitat?
No ei kai kukaan voi tarkoittaa nuorisolla 50-60 -vuotiaita. Ja jos tarkoittaisi niin millä ihmeen perusteella sen ikäiset olisi sun mielestä "tehnyt enemmän" kuin aikaisempi sukupolvi? Mitä tehnyt enemmän?
Piti kysyä tarkennus, että minkä ikäisistä nuorista ja vanhemmista on kyse. Vanhusten lapset ei ole nuoria. Omat vanhemmat eivät tehneet mitään omien vanhempiensa eteen, sen sijaan odottivat meiltä lapsilta vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.
Jos tarkoitat nykynuorisolla nykyisiä 50-60-vuotiaita, niin enemmän me ollaan tehty mitä aikaisempi sukupolvi. Jos tarkoitat kolmekymppisiä, niin heidän vanhemmat ovat näitä 50-60-vuotiaita eivätkä he vielä tarvitse apua. Vai teini-ikäisiäkö tarkoitat?
No ei kai kukaan voi tarkoittaa nuorisolla 50-60 -vuotiaita. Ja jos tarkoittaisi niin millä ihmeen perusteella sen ikäiset olisi sun mielestä "tehnyt enemmän" kuin aikaisempi sukupolvi? Mitä tehnyt enemmän?
Piti kysyä tarkennus, että minkä ikäisistä nuorista ja vanhemmista on kyse. Vanhusten lapset ei ole nuoria. Omat vanhemmat eivät tehneet mitään omien vanhempiensa eteen, sen sijaan odottivat meiltä lapsilta vaikka mitä.
Puhu sitten vain omista vanhemmistasi, älä yleistä koskemaan koko "aikaisempaa sukupolvea".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti sitä että kun olit pieni lapsi, kuuntelivat sinua ja kasvattivat sinut, pieni hinta on käydä katsomassa heitä näin elämän ehtoopuolella
Kuuntelivat? Ainakin omat vanhemmat usein käski pistämään suun kiinni. Ei heitä kiinnostanut lapsi ja lapsen jutut.
Hyi millaiset vanhemmat sulla.
Itse olin lapsi 50-luvulla, jolloin lapset todellakin olivat hiljaa kun aikuiset puhuivat, siis ellei juuri heille puhuttu. Ainoana lapsena olen istunut ja pitkästynyt monet kerrat kylässä tai jossain tilaisuudessa, mutta siellä oli tilaisuus tarkkailla ihmisiä ja kuunnella heidän juttujaan, joskus sellaisiakin, jotka eivät olleet lapsen korville tarkoitettuja. En kaivannut enempää huomiota, keksin tarinoita päässäni, enkä ole tuntenut mitään katkeruutta käydä aikuisena, usein väsyneenä töitten jälkeen piipahtamassa katsomassa vanhempiani kun he vielä elivät. Eiväthän ne jutut kovin ihmeellisiä olleet, mutta kenenkäs aina olisivat. Aloittajan käynnit eivät varmasti virkistä ketään osapuolta, että älä mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Kuulostaa aika rajulta. Varsinkin tuo "pelkään että vanhempani elävät vielä pitkään".
Vierailija kirjoitti:
No, mitä yhteisiä puheenaiheita on esim. yli 80-v:lla mummolla, joka asuu yksin maalla, naapurit kaukana, kissa on ja TV viihdykkeenä ja nuorella aikuisella, joka asuu kaupungissa, jolla on perhe pikkulapsineen, työ, harrastuksia ja ystäviä? Joko puhut omista asioistasi mummolle, et ota itseesi, jos hän ei jaksa kuunnella jorinoitasi tai kuuntelet vaan kiltisti hänen sairauksista, kivuista ja säryistä ja ja kuoleman odotuksesta. Silittelet ja kehut hänelle tärkeää kissaa, jolle ostetaan parhaat paistit lihatiskiltä ja joka vain lihoo lihomista ja tulee silmille, jos erehdyksessä istut kissan lempinojatuolille. Voit selata valokuvia, jos sellaisia on ja kysellä menneistä ja jos mummoa ei kiinnosta, niin et ota itseesi, vaikka hän avaa telkkarin ja sanoo lempiohjelmansa tulevan juuri nyt. Tarjoilut otat vastaan ilahtuneena, vaikka ne olisivatkin vanhentuneita konvehteja ja samalla ylistät kuinka kaunis pöydällä oleva ikivanha virkattu joululiina onkaan, etkä takerru siihen, että nyt on juhannus. Mitä vierailu antoi, voit kehua itseäsi, kuinka luova oletkaan keksiessäsi puheenaiheita vaikka aidan seipäästä, huomatessasi pienetkin yksityiskohdat hänen elämästään, joista mummo voi ilahtua. Eikä se niin haittaa, että katsot koko vierailun ajan hänen lempiohjelmaansa hiljaa vierekkäin istuen, kärsivällisyyttäsi ehkä koetellaan, mutta sitä tarvitaan monet kerrat tässä elämässä.
Kaikki me vanhetaan ja ei mene kuin ohikiitävä hujaus niin viestiketjun aloittaja on nuorempien sukulaisten mielestä lähinnä tylsimys. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Kuulostaa aika rajulta. Varsinkin tuo "pelkään että vanhempani elävät vielä pitkään".
Eiköhän tuo kerro vain ja ainoastaan syvästä turhautumisesta ja siitä, miten häntä kohdellaan. Kun mitta täyttyy niin se täyttyy. Hienoa että osaa olla rehellinen tunteistaan, koska se on ainoa keino kohti parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Kuulostaa aika rajulta. Varsinkin tuo "pelkään että vanhempani elävät vielä pitkään".
Eiköhän tuo kerro vain ja ainoastaan syvästä turhautumisesta ja siitä, miten häntä kohdellaan. Kun mitta täyttyy niin se täyttyy. Hienoa että osaa olla rehellinen tunteistaan, koska se on ainoa keino kohti parempaa.
Koska en tunne henkilöä, vaikea sanoa mistä kertoo. Siihen en siis ota kantaa, mutta rajultahan tuo kuulosti on syy mikä tahansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä yhteisiä puheenaiheita on esim. yli 80-v:lla mummolla, joka asuu yksin maalla, naapurit kaukana, kissa on ja TV viihdykkeenä ja nuorella aikuisella, joka asuu kaupungissa, jolla on perhe pikkulapsineen, työ, harrastuksia ja ystäviä? Joko puhut omista asioistasi mummolle, et ota itseesi, jos hän ei jaksa kuunnella jorinoitasi tai kuuntelet vaan kiltisti hänen sairauksista, kivuista ja säryistä ja ja kuoleman odotuksesta. Silittelet ja kehut hänelle tärkeää kissaa, jolle ostetaan parhaat paistit lihatiskiltä ja joka vain lihoo lihomista ja tulee silmille, jos erehdyksessä istut kissan lempinojatuolille. Voit selata valokuvia, jos sellaisia on ja kysellä menneistä ja jos mummoa ei kiinnosta, niin et ota itseesi, vaikka hän avaa telkkarin ja sanoo lempiohjelmansa tulevan juuri nyt. Tarjoilut otat vastaan ilahtuneena, vaikka ne olisivatkin vanhentuneita konvehteja ja samalla ylistät kuinka kaunis pöydällä oleva ikivanha virkattu joululiina onkaan, etkä takerru siihen, että nyt on juhannus. Mitä vierailu antoi, voit kehua itseäsi, kuinka luova oletkaan keksiessäsi puheenaiheita vaikka aidan seipäästä, huomatessasi pienetkin yksityiskohdat hänen elämästään, joista mummo voi ilahtua. Eikä se niin haittaa, että katsot koko vierailun ajan hänen lempiohjelmaansa hiljaa vierekkäin istuen, kärsivällisyyttäsi ehkä koetellaan, mutta sitä tarvitaan monet kerrat tässä elämässä.
Kaikki me vanhetaan ja ei mene kuin ohikiitävä hujaus niin viestiketjun aloittaja on nuorempien sukulaisten mielestä lähinnä tylsimys. :D
Niin? Haittaakse ja jos haittaa niin ketä. Itse varmasti olen tylsimys omien noin parikymppisten lasteni melestä vaikka en vanhus tilastojen mukaan olekaan. Mutta mitä sitten, sellaistahan se elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti sitä että kun olit pieni lapsi, kuuntelivat sinua ja kasvattivat sinut, pieni hinta on käydä katsomassa heitä näin elämän ehtoopuolella
Kuuntelivat? Ainakin omat vanhemmat usein käski pistämään suun kiinni. Ei heitä kiinnostanut lapsi ja lapsen jutut.
Hyi millaiset vanhemmat sulla.
Itse olin lapsi 50-luvulla, jolloin lapset todellakin olivat hiljaa kun aikuiset puhuivat, siis ellei juuri heille puhuttu. Ainoana lapsena olen istunut ja pitkästynyt monet kerrat kylässä tai jossain tilaisuudessa, mutta siellä oli tilaisuus tarkkailla ihmisiä ja kuunnella heidän juttujaan, joskus sellaisiakin, jotka eivät olleet lapsen korville tarkoitettuja. En kaivannut enempää huomiota, keksin tarinoita päässäni, enkä ole tuntenut mitään katkeruutta käydä aikuisena, usein väsyneenä töitten jälkeen piipahtamassa katsomassa vanhempiani kun he vielä elivät. Eiväthän ne jutut kovin ihmeellisiä olleet, mutta kenenkäs aina olisivat. Aloittajan käynnit eivät varmasti virkistä ketään osapuolta, että älä mene.
Nykyään röyhkeät kakarat puhuu päälle ja huutokiljuvat kun aikuiset yrittää keskustella eivätkä tottele käskyjä
Nykybuorisi on kyllä marssimassa puiden puolesta mutta omien vanhempien eteen ei haluta nähdö vaivaa. Raha kyllä kelpaa. On kasvatus mennyt pieleen.