Olen 33v ja koen kriisiä vanhenemisesta sekä siitä millaiseksi elämä muuttuu, nyt kaipaisin teiltä vanhemmilta naisilta viisauksia

Minä aloin vasta liki 60-v:na herätä siihen, etten ole enää mikään nuori. Joten ap:lla on vielä runsaasti aikaa. Jokainen ikä kyllä kypsyttää myös henkisesti siihen, mitä seuraavaksi tulee.

Täytettyäni 40 lakkasin välittämästä siitä, mitä muut ajattelevat. En toki loukkaa ketään, mutta tein omat ratkaisuni ajattelematta sen kummemmin muiden mahdollisia reaktioita. En ole koskaan edes harkinnut hankkivani lapsia, ja saan sisältöä elämääni taiteista, joita käytän maailman parantamiseen. Se on elämäntehtäväni. N52

Mulla on lapsia ja nyt olen eläkkeellä.  Lapsivaiheen koin rikkautena ja jaksoin ihan kohtuullisesti työelämän ja kolme lasta.  En asettanut itselleni mitään täydellisyyden vaatimuksia.  Eläkkeellä alkoi vapaus ja se on tuntunut hienolta.  Olin jo pitkään suunnitellut mitä sitten teen.  Kolmas elämäni.  Itsekkyyskin on kivaa kun sen ajan saa ikäänkuin "palkintona".  Luulen että jos vain aina olisin elänyt itseäni varten, olisin jo kyllästynyt.  

Sanoisin Sinulle ap, että ihminen muuttuu yllättävän vähän ikävuosina 33-53 v. (pl naisen hedelmällisyys) eli sulla on ainakin 20 v aikaa elää vapaata, spontaania, huoletonta elämää. Se on pitkä aika! Jos et lapsia halua, älä tee niitä "ettet katuisi". Lasten myötä joudut luopumaan osasta vapautta, spontaanisuutta ja huolta joutuu väistämättä kantamaan, koska on silloin vastuussa pienestä ihmisestä.

N45

Olet vielä aika lapsi. Totean iäkkään äitini sanomista sinulle, jotka allekirjoitan näin yli 50-vuotiaana itsekin; 

Kaikkein pahin ikäkausi ihmisellä on 3- kympin molemmin puolin. Silloin kaikki on pitäis: pitäisi olla perhe, pitäisi olla hyvä äiti, pitäisi olla ura, pitäisi olla hyvä puoliso ja vanhempi, pitäisi olla siisti koti, pitäisi olla urheilullinen, pitäisi harrastaa, pitäisi, pitäisi, pitäisi. Ja sitten yrittää ja tekee hulluna kaikkea,

vaikka paljon vähempikin riittäisi.

Olen 58v ja tunnen edelleen itseni elinvoimaiseksi ja innostuneeksi siitä, mitä elämällä on vielä tarjottavana. 

Sain ensimmäisen lapseni 35v iässä, kun vuotta aiemmin tapasin ihanan rakkaan mieheni. Nyt molemmat lapset ovat aikuisia. Kyllä mä olen kokenut, että olin nuori ainakin tuonne 47v ikään asti :) Tai oikeastaan olen alkanut tajuamaan oman vanhentumiseni vasta reilusti yli viisikymppisenä. Ei mulla ole ikinä ollut mitään ikäkriisiä ja odotan innolla eläkepäiviä, että sitten on vapaus matkustaa ja tehdä asioita ilman työstä johtuvia rajoituksia.

Mä luulen, että kyse on oman pään sisäisestä tunteesta. Ainoastaan omat jäykät ajatusmallit voivat rajoittaa sinua elämästä sellaista elämää kuin haluat. Tähän tietysti jotkut sanoo, että raha ja terveys estävät, mutta nekin ovat sellaisia asioita joita voi jo nuorena useimmiten alkaa ennakoimaan. Olen tyytyväinen, että olen huolehtinut fyysisestä kunnostani aina ihan nuoresta alkaen sekä siitä, että olen kouluttautunut sellaiseen ammattiin että talouteni on kunnossa. Joo joo, olen sairastanut minäkin syövän aikoinani, mutta olen tehnyt muuten parhaani terveyteni eteen ja nyt saan olla onnellinen, että fyysinen kuntoni on erinomainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kolmenkympin kriisiä. Se menee ohi. Voin lohdutukseksi  sanoa, että nyt neljänkympin korvilla on enemmän sitä elämäniloa kuin kolmenkympin korvilla. Tunnen jopa itseni nuoremmaksi kuin silloin, ja itsevarmemmaksi. Nyt osaa sitäpaitsi nauttia elämästä eri tavalla kuin silloin. 

Mikä saa itsesi tuntemaan olosi nuoremmaksi kuin 10 vuotta aiemmin? 

Ehkä juuri se itsevarmuus, jota on nyt enemmän. Ja jotenkin kevyempi ja huolettomampi olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kolmenkympin kriisiä. Se menee ohi. Voin lohdutukseksi  sanoa, että nyt neljänkympin korvilla on enemmän sitä elämäniloa kuin kolmenkympin korvilla. Tunnen jopa itseni nuoremmaksi kuin silloin, ja itsevarmemmaksi. Nyt osaa sitäpaitsi nauttia elämästä eri tavalla kuin silloin. 

Mikä saa itsesi tuntemaan olosi nuoremmaksi kuin 10 vuotta aiemmin? 

Ehkä juuri se itsevarmuus, jota on nyt enemmän. Ja jotenkin kevyempi ja huolettomampi olo.

Valitettavasti kaikille ei käy niin, että itseluottamus paranisi. Se voi huonontua.

Vierailija kirjoitti:

Olet vielä aika lapsi. Totean iäkkään äitini sanomista sinulle, jotka allekirjoitan näin yli 50-vuotiaana itsekin; 

Kaikkein pahin ikäkausi ihmisellä on 3- kympin molemmin puolin. Silloin kaikki on pitäis: pitäisi olla perhe, pitäisi olla hyvä äiti, pitäisi olla ura, pitäisi olla hyvä puoliso ja vanhempi, pitäisi olla siisti koti, pitäisi olla urheilullinen, pitäisi harrastaa, pitäisi, pitäisi, pitäisi. Ja sitten yrittää ja tekee hulluna kaikkea,

vaikka paljon vähempikin riittäisi.

Nelikymppisenä on kyllä pahempi. Kolmikymppisenä kyllä jaksaa ja jos ei jaksa, jää ilman lapsia ja kaikkea, mistä on haaveillut.

Elä elämää, josta itse nautit. Minulla on jo aikuiset lapset. Heillä on oma elämä. En ole menettänyt iloani, huolettomuuttani jne.. 

Liikun ja olen hyvässä kunnossa. Enkä odottele lapsenlapsia. 

N50