Lue keskustelun säännöt.
Olen 33v ja koen kriisiä vanhenemisesta sekä siitä millaiseksi elämä muuttuu, nyt kaipaisin teiltä vanhemmilta naisilta viisauksia
19.04.2026 |
Niin, myönnettäköön että ongelma on siis se etten halauisi luopua nuoruudesta, suorastaan pelkään sitä että mistä löydän sen elämisenilon about 40 vuotisuuden jälkeen. Minulle iloa tuovia asioita ovat vapaus, spontaanius ja sellainen tietynlainen huolettomuus, joista olen osannut ja halunnut pitää kiinni tähän asti. Sekä ajatus siitä että kaikki ovet ovat avoinna ja mitä vaan voi tapahtua, tajuan sen että iän myötä tuo ajatusmalli todellakin tulee varmasti kokemaan kolauksen.
Lapsista en ole koskaan haaveillut, joten sitä mietinkin erityisesti lapsettomien kohdalla että mistä löydätte sisällön elämään? Kun en varsinaisesti koe itseäni sellaiseksi äiti-ihmiseksi tai että haluaisin lapset elämänsisällön täytteeksi (kuten monilla näyttää olevan, eikä siinäkään mitään väärää ole), lapset on ihan kivoja mutta perhe-elämä kaikkine velvollisuuksineen ei ehkä tunnu omalta. Ja pahintahan on se että tuo on sellainen asia jota ei voi kokeilla että olisiko se oma juttu vai ei, kuten vähän muuta kaikkea elämässä voi kokeilla.
Joten olisiko jollain vanhemmalla ja viisaammalla jotain annettavaan tähän minun orastavaan kriisiini.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin osaat sinäkään varautua kuinka äkkiä se seuraava kymmenen vuotta meneekään ja huomaat olevasi tukevasti keski-iässä ja (esi)vaihtareihin sekä ikääntymisen aiheuttamiin ongelmiin oireineen saa olla tottumassa. Mikään niistä ei parane eikä mene ohi sen paremmin liikkeellä, lääkkeellä, levolla kuin ajan kanssakaan vaan niihin vaan on sopeuduttava ja vähän väliä ilmaantuu jotain uutta entisten lisäksi.
Ja aika kuluu vaan nopeammin ja nopeammin eli just olit nelikymppinen niin oho, seuraavat onkin tasavuosisynttärit taas. Joulu ja juhannus tuntuu olevan kumpainenkin kahdesti vuodessa ja menkat kaksi kertaa kuukaudessa kunnes vaihdevuodet vihdoin on joskus 55-vuotiaana ohi.
Aika hirveän lyhyt on se aika elämässä kun on aikuinen ja jokainen päivä on lähtökohtaisesti edellistä parempi tai ainakin yhtä hyvä. Sitten alkaa alamäki joka kiihtyy loppuliukua kohti.
Tämähän se. Eikä voi enää ajatella, että asiat muuttuisivat paremmaksi, jos teen niin tai näin tai noin, kuten nuorena. Ei, ei ole mitään taikakeinoja aikaa vastaan.
Eikö toi oo sit tavallaan lohduttavaa koska ei tarvii pähkäillä ja taistella mitään vastaan? Elämä meni ja nyt saa olla rauhassa ja kastella kukkia ja hoitaa kissaa vaikka.
Ei se ole lohduttavaa. En aio luovuttaa. Mietin jotain botoksia ja täyteaineita ja kaikkea ja opiskellakin haluaisin, mutta en nuku hyvin ja pää on sumua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Life's a bitch and then you die.
Älä tee tänään sitä minkä olisit voinut tehdä eilen.
Lapset on ruojan lahja.
Huomenna tänään on eilen.
Aloitus on provo, kukaan kolmekympinen ei kaipaa vanhempien naisten neuvoja, se ainakin on varmaa, ja se viisaus mitä ei ole antaa johtuu siitä että mieli eikä body tiedä tulevaa, mutta voihan olla että siinä vaiheessa kun olisi aplle ajankohtainen, niin lääketiede kehittynyt harppauksen, eikä naiseuden loppumisesta tarvitse enää murehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämän voi tehdä omanlaisekseen, ei tarvitse tehdä niin kuin muut, ostaa rivitaloa ja autoa ja möllöttää sitten siellä kunnes lapset ovat isoja. Voi ostaa minibussin ja lähteä kiertämään maailmaa. Lapsi mukana. Pääasia, että lapsella on turvalliset vanhemmat.
Niin varmasti voikin. Mutta mitä sitten perhe-elämän jälkeen kun lapset lentäneet pesästä? Ehkä jopa ulkomaille asti etkä edes näe heitä kuin kerran tai kaksi vuodessa, samoin mahdollisia lapsenlapsia. Tai lapsi voi ajautua huonolle tielle ja mahdollisesti menetät hänet tavalla tai toisella ennen aikojaan?
Tiedostan senkin että lapset ovat vaan lainassa ja haluaisin kovasti tietää että mitä annettavaa elämällä on sitten vanhempana sille ihmiselle itselleen, ei vaan äidille? Ap
Väität kaipaavasi huolettomuutta elämääsi, mutta nyt oletkin jo miettimässä sitä, mitä tehdä kun lapset lentävät pesästä (noin 20 vuoden jälkeen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin osaat sinäkään varautua kuinka äkkiä se seuraava kymmenen vuotta meneekään ja huomaat olevasi tukevasti keski-iässä ja (esi)vaihtareihin sekä ikääntymisen aiheuttamiin ongelmiin oireineen saa olla tottumassa. Mikään niistä ei parane eikä mene ohi sen paremmin liikkeellä, lääkkeellä, levolla kuin ajan kanssakaan vaan niihin vaan on sopeuduttava ja vähän väliä ilmaantuu jotain uutta entisten lisäksi.
Ja aika kuluu vaan nopeammin ja nopeammin eli just olit nelikymppinen niin oho, seuraavat onkin tasavuosisynttärit taas. Joulu ja juhannus tuntuu olevan kumpainenkin kahdesti vuodessa ja menkat kaksi kertaa kuukaudessa kunnes vaihdevuodet vihdoin on joskus 55-vuotiaana ohi.
Aika hirveän lyhyt on se aika elämässä kun on aikuinen ja jokainen päivä on lähtökohtaisesti edellistä parempi tai ainakin yhtä hyvä. Sitten alkaa alamäki joka kiihtyy loppuliukua kohti.
No eipä se oikea ikääntyminen ala kuin vasta päälle 65v. Sitä ennen olet kyllä keski-ikäinen.
Niinhän sitä jokainen nuorena kuvittelee ettei keski-iässä vielä ole mitään muutosta jaksamisessa eikä missään muussakaan vaan kaikki se on edessä vasta sitten joskus kun ensin on ollut eläkkeelläkin kymmenen vuotta ja ehtinyt tehdä sen kaiken mitä on siirtänyt aina eteenpäin.
Todellisuudessa eläkeikäisenä se aika vasta nopeaan meneekin ja jopa sillä aiemmalla / alemmalla eläkeiällä eikä +60-vuotiaana enää ole sitä samaa jaksamista mitä vielä 10-20 vuotta aiemmin. Ja silloinkaan ei enää ollut nuoruuden iskussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ethän sä tiedä jos ikääntyminen pystytään vaikka 10 vuodessä estämään
Vierailija kirjoitti:
No mistä oot löytänyt sisältöä elämään tähän asti? Itse en ole nauttinut koskaan mistään "nuorten jutuista" esim baarissa ravaamisesta, festareista tai biletyksestä, mutta saan nautintoa tehdä taidetta ja vaikkapa virkata. Sisältöä elämään tuo myös kumppania ja eläimet.
Itse kadun kun en käynyt festareilla nuorena. Nyt on liian myöhäistä, en kehtaa enää sinne keski-ikäisenä mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samanlaista pskaa tämä on kuin nuorena. Ei muutu. Heräät aamulla, teet juttuja, menet nukkumaan. Vinkkinä nuoremmille: hanki köyttä.
Vierailija kirjoitti:
Elämän tarkoituksen suhteen ajattelen usein Mary Oliverin kysymystä, runosta Summer Day:
"tell me what is it you plan to do with your one wild and precious life."
Ehkä ap:n kannattaisi kysyä se itseltään.
N58
Eihän huoleton ihminen halua suunnitella, mitä aikoo tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä oot löytänyt sisältöä elämään tähän asti? Itse en ole nauttinut koskaan mistään "nuorten jutuista" esim baarissa ravaamisesta, festareista tai biletyksestä, mutta saan nautintoa tehdä taidetta ja vaikkapa virkata. Sisältöä elämään tuo myös kumppania ja eläimet.
Itse kadun kun en käynyt festareilla nuorena. Nyt on liian myöhäistä, en kehtaa enää sinne keski-ikäisenä mennä.
Ja minä en kehdannut mennä nuorena elokuvateatteriin yksin
Vierailija kirjoitti:
ethän sä tiedä jos ikääntyminen pystytään vaikka 10 vuodessä estämään
Se tulee saataville vain rikkaalle eliitille. Parasta siis yrittää hankkia massia nyt ajoissa. Ap:lle päämäärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ethän sä tiedä jos ikääntyminen pystytään vaikka 10 vuodessä estämään
Se tulee saataville vain rikkaalle eliitille. Parasta siis yrittää hankkia massia nyt ajoissa. Ap:lle päämäärä.
Ensin rikkaille, sitten tavikselle. Siitä tulee uusi normi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä oot löytänyt sisältöä elämään tähän asti? Itse en ole nauttinut koskaan mistään "nuorten jutuista" esim baarissa ravaamisesta, festareista tai biletyksestä, mutta saan nautintoa tehdä taidetta ja vaikkapa virkata. Sisältöä elämään tuo myös kumppania ja eläimet.
Itse kadun kun en käynyt festareilla nuorena. Nyt on liian myöhäistä, en kehtaa enää sinne keski-ikäisenä mennä.
Ja minä en kehdannut mennä nuorena elokuvateatteriin yksin
Minä kehtasin mennä leffaan, mutta en päässyt koskaan liikkeelle. Varmaan diagnosoimaton adhd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joskus mietin mistä ihmiset saa iloa tehdä samoja asioita päivästä toiseen? Onko joidenkin aivot sit erilaiset et ne vaan jaksaa ja jaksaa ja on aina iloisia? vai feikkaako ne sit vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ethän sä tiedä jos ikääntyminen pystytään vaikka 10 vuodessä estämään
Se tulee saataville vain rikkaalle eliitille. Parasta siis yrittää hankkia massia nyt ajoissa. Ap:lle päämäärä.
Ensin rikkaille, sitten tavikselle. Siitä tulee uusi normi.
Ei vaan tulee luokka orjatyöläisiä, jotka elävät ja kuolevat.
Unohda kriiseily. Sinulla on paljon elämää edessäsi! Itse elelen tätä elämää jo kalkkiviivoilla ja siltikin on toivoa.
Mä täytän nyt 47. Me aloitettiin perhe-elämä aikaisin, joten myös lopetettiin se aikaisin muutama vuosi sitten. Lainakin tuli maksettua siinä sivussa. Sen jälkeen olen tehnyt töitä vain osan vuodesta ja senkin osa-aikaisena. Koska puoliso ei ole työelämässä lainkaan, meillä on aikaa olla vapaita ja huolettomia. Kesät asutaan autossa Jäämeren rannoilla, lähtö 6 viikon kuluttua. Se on ihan kiinni siitä mitä haluat tehdä, sitä kohti. Ei se ikä rajoita ellei terveys rajoita, ja sehän ei ikää katso.
Olen samassa elämäntilanteessa, 34v nainen. Ei jotenkaan huoleta. Eräs hyvin spesiaalimies jätti minut tuossa pari viikkoa sitten, mutta hänen kanssaan yhteinen lapseton elämä vaikutti todella kivalta ajatukselta. Suunnitelmissa oli kulttuuria, matkustelua, lemmikin ottaminen jne. Asumme molemmat Wienissä, eri asunnoissa tosin ja molemmilla kiva kiinnostava ura.
Nyt elän sitten omaa elämää yksin, tai siis itseasiassa pitkäaikaisen kivan kämppiksen kanssa kun en halua jököttää yksiössä yksin. Ja toivottavasti myöhemmin tulee uusi spesiaalimies jakamaan elämää. Jos tekee elämästä omannäköistä niin se on kivaa yksin ja yhdessä. Kuulun useampaan organisaatioon ja minulla paljon ystäviä ja harrastan omannäköisiä juttuja. Parisuhteesta tipahdin suoraan turvaverkkooni, eli elämään josta tykkään ja jossa lähipiiri pitää minusta huolta. Vanhemmuus ei tunnu itselle kutsuvalta, vaikka lapset on ihania ja 11kk veljentyttö on mitä mahtavin minimimmi, jonka kanssa saan toivottavasti viettää paljon aikaa koko ikäni.
Vaikuttaa siltä, että kriisi tulee siitä että pelkää jäävänsä jostain paitsi. Kunhan sisäistää ettei elämällä ole mitään yhtä suurta tarkoitusta, joka pitäisi keksiä ja saavuttaa. Elämä on valintoja. Päätä mitä haluat ja mitä et halua jättää kokematta. Joko koet äitiyden tai et. Mutta päätöksen jäkeen on turha enää käyttää energiaa jissitteluun. Eteen päin vain, yli 60 vuotiaanakin uusia kokemuksia tulee kyllä vastaan, kun asennoidut oikein. Onko lasisi puoli tyhjä vai täysi?
Äitini sanoi että 48-55vuodet oli elämäsnä parhaat