Miksi lapsia pitää hankkia jos niille ei voi edes puhua nätisti?

Siinä vaiheessa kun minä alan korottamaan ääntä tai "nalkuttamaan" lapsille kaupassa olen jo sen kymmenen kertaa pyytänyt/kehottanut olemaan esim. törmäilemättä pikkukärryillään tahallisesti hyllyihin, olemaan napsimatta mitään hyllyiltä mukaan, olemaan tökkimättä mitään esim. hedelmiä, katsomaan eteensä ettei jää muiden jalkoihin jne. Kun 5- ja 3-vuotiaat sitten jatkavat menoaan niin jossain vaiheessa on käskettävä kunnolla että touhu rauhoittuu. Meillä ei ole kotona näin levotonta, eikä se kauppareissulla nähty käytös kerro mitään muusta elämästämme. 

Vierailija kirjoitti:

Kauppareissu pienen lapsen kanssa on usein helvettiä. Mulla aika usein palaa pinna siellä, myönnän.. Muista että näet vain sen 15 min meidän arjesta. 

Miksi? Lapsi istuu kärryissä ja katsoo, mitä sinne laitetaan. Etukäteen voi sopia, ostetaanko joku herkku vai ei, ja siitä sitten pidetään kiinni. Eli ei ole vaikeaa. Äiti ja lapset 1.9v , 3.5v ja 5.5v.   

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on jo aikuinen, mutta muistan hyvin, kun minulla meni kertakaikkiaan hermo häneen yhdellä lomamatkalla. Hän oksensi hotellin sängyn päiväpeitolle ja siinä oli kaikkea muutakin stressiä ja en mitenkään kauniisti reagoinut asiaan. Ja sitten tapahtui niin, että huoneen oven avattuani (lähdinkö hakemaan jotain, en enää muista tarkkaan), siellä seisoi minulle tuntematon mies ja hän sanoi sellaisella jämäkällä äänellä, että lapselle ei puhuta noin. En ollut kiroillut tai haukkunut tai karjunut, mutta olin kyllä korottanut ääntäni hermostuksissani ja sen varmaan muutkin sitten käytävälle kuulivat. Ja se riitti. Tajusin käyttäytyneeni totaalisen väärin. Aikuinen ei puhu lapselle rumasti. Piste.

Kiitos tuolle tuntemattomalle, rohkealle miehelle.

Tuollaisessa tilanteessa ei kuulukaan huutaa, toki äärimmäisessä stressissä inhimillistä. Tuskin ilkeyttään kuitenkaan oksensi. Mutta jatkuvaan huonoon käytökseen tai kieltojen rikkomiseen pitää puuttua jämäkästi ja johdonmukaisesti. Se minkälaista äänensävyä pitäisi käyttää riippuu aivan tilanteesta ja myös lapsen luonteesta. Jos kysymys on esimerkiksi vaaratilanteesta niin ei silloin sanota tyyliin "tulepas nyt pois sieltä jäältä" vaan karjaistaan kunnolla. Äänensävyillä ja voimakkuudella voi olla iso merkitys, koska ei puhe ole vain sanoja. Niillä on eri viesti ja painoarvo. Pienet vauvat ja eläimetkin ymmärtävät äänensävyjä, vaikka eivät ymmärrä sanoja. Mutta se on taitolaji, mikä tahansa räyhääminen ei ole rakentavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaksi voimakastahtoista poikaa. Luuletko, että ne mitään tottelee kiltisti ja nätisti puhumalla. Välillä joutuu olemaan jämäkämpi. Toki kannattaa välttää olemasta ilkeä. 

Jos käytössä on tarpeeksi tuntuvat rangaistukset niin sitten riittää rauhallinenkin puhe. Se rangaistus on silloin se tehokeino mitä uskotaan.

Rankaisevuus ei toimi kaikkiin valitettavasti. Jotkut ihmiset on niin rankaisukeskeisiä, että rankaiset omia puolisoitaankin kun asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla. Mulla oli sellainen aviomies. Saattoi rangaista aivan ihme asioista kuten siitä, että söin vaikka suklaata. En teidä millä oikeudella tää ihminen jonain rankkuna toimi ja ylivaltiaana. En enää kuuntele rankaisukeskeisiä ihmisiä, koska se vain johtaa isompiin ongelmiin. Toki jokin rangaistus pitää olla jos lapsi on tehnyt jotakin sellaista mikä on selkeästi väärää kuten vaikka varastanut tms. Mutta jotkut rankaisee ihan kaikesta mahdollisesta ja se ei ole oikein se on vain sitä, että jollakin on valta noussut päähän huonolla tavalla.

Meillä ainakin tuo tilanne on voinut olla sellainen, että lapsi on kiukutellut jostain asiasta jo koko päivän, jolloin on itse jo valmiiksi ihan poikki. En kuitenkaan pääasiassa puhu lapselle rumasti vaan keskustellaan ihan normaalisti toistemme kanssa. Sellasiakin vanhempia kyllä on jotka puhuu ihan koko ajan rumasti lapselle ja sellasta en hyväksy. 

Vanhempia tuntuu olevan kahdenlaisia: toiset motkottaa lapsille jatkuvasti kaikesta ja toiset ei ikinä kiellä mistään ja varoo ettei lapselle vaan tulisi paha mieli. Kumpikin kasvatustyyli on eri tavalla lapsille haitallinen. Toki on olemassa myös vanhempia, jotka kasvattavat lempeästi, mutta silti jämäkästi. Onnekkaita ovat ne lapset, jotka saavat kasvaa tällaisessa perheessä. Yleensä pärjäävätkin hyvin elämässään kun heillä on kotoa saatu hyvä pohja elämälle eikä tarvitse istua vuosia terapiassa selvittelemässä lapsuuden traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaksi voimakastahtoista poikaa. Luuletko, että ne mitään tottelee kiltisti ja nätisti puhumalla. Välillä joutuu olemaan jämäkämpi. Toki kannattaa välttää olemasta ilkeä. 

Jos käytössä on tarpeeksi tuntuvat rangaistukset niin sitten riittää rauhallinenkin puhe. Se rangaistus on silloin se tehokeino mitä uskotaan.

Rankaisevuus ei toimi kaikkiin valitettavasti. Jotkut ihmiset on niin rankaisukeskeisiä, että rankaiset omia puolisoitaankin kun asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla. Mulla oli sellainen aviomies. Saattoi rangaista aivan ihme asioista kuten siitä, että söin vaikka suklaata. En teidä millä oikeudella tää ihminen jonain rankkuna toimi ja ylivaltiaana. En enää kuuntele rankaisukeskeisiä ihmisiä, koska se vain johtaa isompiin ongelmiin. Toki jokin rangaistus pitää olla jos lapsi on tehnyt jotakin sellaista mikä on selkeästi väärää kuten vaikka varastanut tms. Mutta jotkut rankaisee ihan kaikesta mahdollisesta ja se ei ole oikein se on vain sitä, että jollakin on valta noussut päähän huonolla tavalla.

Rangaistuksen tärkein merkitys on toimia pelotteena. Jos lasta joutuu rankaisemaan koko ajan ja vähän kaikesta niin se on osoitus siitä, että rangaistus ei ole pelote koska lapsi ei ota sen uhkaa vakavasti.

Meillä lapsi on jäähyllä noin 1-2 kuukauden välein. Sen ajan se pysyy mielessä, että kuinka ikävää siellä on olla, ja siksi tottelee. Sitten kun muistikuva lusitusta edellisestä jäähystä hämärtyy, niin alkaa tulla konfliktia siitä, että pitääkö totella vai ei, ja silloin on aika seuraavalle jäähylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun jaksaminen loppuu ja tilannetta ei pääse mitenkään pakoon eikä apua saa, se valitettavasti saattaa purkautua huonona käytöksenä lasta kohtaan. Äärimmäisen stressaantuneena näin voi käydä.

Miten se on lapsen vika?

Lapsi voi tahallaan ärsyttää tai käyttäytyä huonosti.

Tiedän kyllä tämän kasvatustyylin, että "no lapsi vaan on paska" eikä itse täydellisinä enkeleinä olla edes kykeneviä tekemään mitään väärin. Olisiko kannattanut vaikka ottaa evästä sille mukaan tai laittaa ajoissa nukkumaan tai ihan vaan kasvattaa kunnolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauppareissu pienen lapsen kanssa on usein helvettiä. Mulla aika usein palaa pinna siellä, myönnän.. Muista että näet vain sen 15 min meidän arjesta. 

Miksi? Lapsi istuu kärryissä ja katsoo, mitä sinne laitetaan. Etukäteen voi sopia, ostetaanko joku herkku vai ei, ja siitä sitten pidetään kiinni. Eli ei ole vaikeaa. Äiti ja lapset 1.9v , 3.5v ja 5.5v.   

Lapsi istuu kärryissä tai rattaissa. Tai jos kävelee itse niin sitten on valjaissa ja hihnan päässä kiinni. Ei tosiaankaan ole vaikeaa paitsi jos siitä tekee itselleen vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan ole iloinen ja positiivinen koko ajan.

Sitä paitsi et voi tietää mitä hetkeä aiemmin on tapahtunut. Lapsi on saattanut esim. karata tai ottaa tavaroita ilman lupaa, ja vasta äsken rauhoittunut.

Jos lapsi on rauhoittunut, niin miksi hänelle pitäisi puhua ilkeästi? Jotta hän kiihtyisi uudelleen?

Jotta hän oppii, että ei kannata rauhoittua tai käyttäytyä kunnolla kun äiti raivoaa joka tapauksessa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsista tullut vaativia tai vanhempien auktoriteetti kadonnut, tänäänkin satuin kohdalle kun yksi alle 10-vuotias nappula kävi istumaan kadulle syystä että koetti sillätavoin painostaa vanhempaansa oman mielensä mukaiseen päätökseen. Kas kun ei mennyt ajoradalle. 

Totta! 

Että mitä itsepäisiä aaseja, oikein maailmannapoja. Mukaanlukien omani. Ei mene millään mikään perille. Vi tt u.

Jos lapsi on kallu niin pitää yrittää olla ymmärtäväinen, että hän ei välttämättä ymmärrä ja asian oppiminen vaatii toistoa. Lapsen vika se ei ole. 

Vai onko tässä kyse alistamisesta ja valtaleikeistä? Lapsi huomaa ettei itse asialla ole oikeasti sinulle niin väliä vaan huomaa, että haluat vaan valtaa silloin kun sattuu siltä tuntumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauppareissu pienen lapsen kanssa on usein helvettiä. Mulla aika usein palaa pinna siellä, myönnän.. Muista että näet vain sen 15 min meidän arjesta. 

Miksi? Lapsi istuu kärryissä ja katsoo, mitä sinne laitetaan. Etukäteen voi sopia, ostetaanko joku herkku vai ei, ja siitä sitten pidetään kiinni. Eli ei ole vaikeaa. Äiti ja lapset 1.9v , 3.5v ja 5.5v.   

Se että se sujuu sinulla noin helposti, ei tarkoita että se sujuisi kaikkien lasten kohdalla noin. Eikä kyse ole kasvatustaidoista, vaan lasten luonne- ja tempperamenttieroista. Tai kehitysvaiheista, esim. uhmaiästä. Saman perheen sisälläkin voi olla erilaisia lapsia. Meilläkin aina puhutaan jo kotona miten käyttäydytään ja mitä ostetaan/ei osteta, mutta yllättäviä tilanteita voi silti tulla. Vaikka olisi syöty, nukuttu hyvin jne. Ei noita tilanteita voi etukäteen ennustaa. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla ei ilmeisesti ole lapsia. 

Ehkä sinullakaan ei pitäisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauppareissu pienen lapsen kanssa on usein helvettiä. Mulla aika usein palaa pinna siellä, myönnän.. Muista että näet vain sen 15 min meidän arjesta. 

Miksi? Lapsi istuu kärryissä ja katsoo, mitä sinne laitetaan. Etukäteen voi sopia, ostetaanko joku herkku vai ei, ja siitä sitten pidetään kiinni. Eli ei ole vaikeaa. Äiti ja lapset 1.9v , 3.5v ja 5.5v.   

Se että se sujuu sinulla noin helposti, ei tarkoita että se sujuisi kaikkien lasten kohdalla noin. Eikä kyse ole kasvatustaidoista, vaan lasten luonne- ja tempperamenttieroista. Tai kehitysvaiheista, esim. uhmaiästä. Saman perheen sisälläkin voi olla erilaisia lapsia. Meilläkin aina puhutaan jo kotona miten käyttäydytään ja mitä ostetaan/ei osteta, mutta yllättäviä tilanteita voi silti tulla. Vaikka olisi syöty, nukuttu hyvin jne. Ei noita tilanteita voi etukäteen ennustaa. 

Tuo ostohomma on selkeä jos opetetaan lapsille, että kinuaminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että ei osteta sitä mitä kinutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun jaksaminen loppuu ja tilannetta ei pääse mitenkään pakoon eikä apua saa, se valitettavasti saattaa purkautua huonona käytöksenä lasta kohtaan. Äärimmäisen stressaantuneena näin voi käydä.

Olen samaa mieltä, mutta joistain vanhemmista myös vaan  näkee/aistii, että se rumasti puhuminen lapselle on ihan myös (elämän)tapa.

Tuo on totta. Tutustuin joskus ihmiseen, joka puhui rumaan sävyyn sekä lapsilleen että puolisolleen. Minulle oli ensimmäiset pari vuotta ystävällinen, mutta mitä tutummaksi tultiin, sitä useammin puhui tiuski, puhui tylysti jne. myös minulle.

Lopulta päätin tuon ihnissuhteen ja hän selitteli käytöstään väsymyksellä, stressillä, tulistuvalla luonteella...sanoin, että olen minäkin usein väsynyt, stressaantunut ja vihainen, mutta en silti käyttäydy huonosti.

Hyvä että jotain puhuu. Mä olen nähnyt viime aikoina vain vanhempia jotka nenä kii puhelimessa. Kysymys kyllä sama. Ehkä puhelin riittäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla ei ilmeisesti ole lapsia. 

Tuskinpa näin.

Olen aloittajan kanssa saman ilmiön huomannut. 

Minua ei haittaa kuriton, kasvattamatta jäänyt pikkuväki, vaan heidän kädetön, vihjeetön äitinsä. Joka tyytyy katselemaan ympäriinsä poukkoilevan, sekoilevan, kiljuvan ja rääkyvän lapsensa touhua joko eleettömänä kännykkää räpläävänä tai sitten lapselleen tai miehelleen mäkättävänä.

M54

Miksi et odota miehen puuttuvan lapsen käytökseen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajetaan tilanne siihen että pinna palaa ja puhutaan rumasti? Sitten pitää hakea apua tai vaikka ostaa koti-/lastenhoitoapua tai luopua jostain että jaksaa paremmin. Ei ole kenenkään etu että uuvutaan tai hankitaan lapsia yli omien voimavarojen. Oma äitini oli ihan kamalan kireä ja todella ikävä tunnelma oli koko lapsuuden ajan. Että kyllä, terapiassa on käyty koska sain kokea että olen paha ja viallinen lapsi jolle piti vaan huutaa. Onneksi terapian myötä tullut itsemyötätuntoa ja ymmärrystä siihe  olen ollut ihan normaali ja hyvätapainen lapsi ja että mikään ei ole oikeuttanut äidin raivareita, kuritusta ja ikävää käytöstä. Aikuinen on se jonka pitää osata ensin käyttäytyä.

 

Tiesin että jos lapsia haluaisin, mun olisi pitänyt ottaa resursseja siihen muualta. Puolittaa työaika, käydä itse terapiassa, ostaa siivouspalvelua ja lastenhoitopalvelua koska muuten en olisi jaksanut. Totesin että ei kiitos. 

Onkohan monellakin meillä lapsettomilla tämä, että ollaan kasvettu vanhemman/ vanhempien kanssa, jotka ei jaksaneet olla hyviä vanhempia? Ja sitä vahinkoa ei ole itse halunnut laittaa kiertämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, sanoit että kauppareissulla tuli useampi rumasti pienille lapsilleen nalkuttava vanhempi vastaan, eikä kyse ollut edes mistään kieltämistilanteesta tms. Millaisesta tilanteesta sitten oli kyse? Miksi kukaan "nalkuttaisi" jos lapsi ei tee/sano mitään väärää? Olisi kiva jos kuvailisit näkemäsi tilanteen objektiivisesti. Mitä vanhempi sanoi ja missä tilanteessa?

Kaupassa yleensä nähdään tilanne vain nopeasti ohimennen. Et näe kokonaiskuvaa. Miten koko kauppareissu on kokonaisuudessaan sujunut, varsinkin jos kyseessä on joku isompi kauppa tai ostoskeskus?

Meillä lapset osaavat yleensä käyttäytyä, varsinkin kun mukana on vain yksi lapsi. Silloin kaikki sujuu yleensä hyvin. Mutta jos on kaksi niin silloin tulee helpommin ongelmatilanteita.

Aina muistutetaan ja kerrataan jo autossa miten kaupassa sitten pitää käyttäytyä. Silti tulee yllätyksiä. Ja aina yritän ensin sievästi puhua, mutta jos sama jatkuu pitkään, niin turhautuneena sävy voi muuttua negatiivisemmaksi. Silloin pyritään hoitamaan pakolliset asiat alta pois ja lähdetään kotiin. Autossa tai kotona käydään sitten tilanteet uudelleen rauhassa läpi. Sanktioita voi tulla tilanteesta riippuen. 

Täällä on ollut usein keskustelua siitä miten nykyään vanhemmat ei kasvata lapsiaan ja silitetään vain päätä ja räplätään puhelinta. Sitten kun joku yrittää kasvattaa niin sekö on sitten sitä nalkutusta?  Vai miten tämä pitäisi ymmärtää? Ja ei, et voi yhden lyhyen tilanteen perusteella luoda analyysiä siitä millainen kasvattaja tämä vanhempi on. Se ei kerro kokonaiskuvaa. Moni vanhempi varmasti kokee tässä ristiriitaa ja paineita, kun toisaalta pitäisi kasvattaa ja sitten kuitenkin pitäisi olla koko ajan se "kiva vanhempi".

Onko nalkuttaminen ja rumasti puhuminen kasvatusta? Saako puolisoaan koulia paremmaksi nalkuttamalla ja rumasti puhumalla? Entä työkaveria tai alaista, kun eivät vaan tajua käyttäytyä?

Itse asiassa nykyään ei saa edes lemmikkiä kasvattaa nalkuttamalla ja puhumalla rumasti, joten ilmeisesti lapsi on eläintä alemmalla kunnioitustasolla. Ihan vaan, koska kasvatus ja lapsi kasvaa kieroon, jos sille ei nalkuta.

Siihen juuri halusinkin objektiivista selvennystä mitä tällä nalkuttamisella tai rumasti puhumisella tarkoitetaan. Muuten se on vain subjektiivinen kokemus. Sen voi tulkita eri tavoin. Joskus lapselle täytyy sanoa asiat napakasti, jos ei pehmeä puhe tehoa. Tämä ei tarkoita kiroilua tsm. tai lapsen nimittämistä. Vaan sitä että epätoivottuun käytökseen tartutaan tosissaan.

Mun havaintojen mukaan nalkuttamiseen liittyy esim. yleistävät ja syyttävät sanavalinnat > taas sinä, miksi sinä, onko sinun pakko aina , kohta äiti taas suuttuu sinulle.

Kun taas napakka puutuminen " nyt jätät sen lelun hyllyyn ja jatketaan matkaa" ei ole nalkuttamista...."aina sinä mangut leluja vaikka olen sata kertaa sanonut" on sitä nalkuttamista ja rumaa lapseen kohdistuvaa puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kaksi voimakastahtoista poikaa. Luuletko, että ne mitään tottelee kiltisti ja nätisti puhumalla. Välillä joutuu olemaan jämäkämpi. Toki kannattaa välttää olemasta ilkeä. 

Jos käytössä on tarpeeksi tuntuvat rangaistukset niin sitten riittää rauhallinenkin puhe. Se rangaistus on silloin se tehokeino mitä uskotaan.

Rankaisevuus ei toimi kaikkiin valitettavasti. Jotkut ihmiset on niin rankaisukeskeisiä, että rankaiset omia puolisoitaankin kun asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla. Mulla oli sellainen aviomies. Saattoi rangaista aivan ihme asioista kuten siitä, että söin vaikka suklaata. En teidä millä oikeudella tää ihminen jonain rankkuna toimi ja ylivaltiaana. En enää kuuntele rankaisukeskeisiä ihmisiä, koska se vain johtaa isompiin ongelmiin. Toki jokin rangaistus pitää olla jos lapsi on tehnyt jotakin sellaista mikä on selkeästi väärää kuten vaikka varastanut tms. Mutta jotkut rankaisee ihan kaikesta mahdollisesta ja se ei ole oikein se on vain sitä, että jollakin on valta noussut päähän huonolla tavalla.

Joo ja joillain rankaiseminen vaan vaikuttaa niin, että " luonne nousee" ..Mä olin koulussa häirikkö kunnes tuli opettaja, joka motivoi, ei ratkaissut..En vain ole koskaan sietänyt käskemistä