Miten edetä derivoinnista ja integroinnista eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomenkielinen Calculus Fennicus löytyy netistä ilmaisena pdf - tiedostona. Siinä Juhani Pitkärannan keräämät Aalto - yliopiston matematiikan peruskurssit yksiin kansiin. Siitä on hyvä aloittaa. Alun todisteluissa tulee delta-epsilon tutuksi.

Toinen painos pdf tiedostona löytyy täältä:

https://users.aalto.fi/~mvermeer/calculus.pdf

Itse kahlasin saman materiaalin läpi 1980 - luvulla kun kursseja vielä opetti Harri Rikkonen. Ekalla luennolla päärakennuksen suurimmassa salissa paikalla oli varmaan 500 opiskelijaa ja kurssin loppupuolella enää muutama sinnikäs. Pitkäranta oli paljon vähemmän kuivakas luennoitsijana.

Mä olen yksi niistä, joka lakkasi käymästä Harri Rikkosen luennoilla ekan luennon jälkeen. Ongelma oli se, että hyppäys lukiomatematiikasta oli liian iso eikä sitä mitenkään perusteltu. Lukiossa oli vain laskettu. Rikkonen taas aloitti ekan kurssin ekan luennon määrittelemällä, mitä on ryhmä, rengas ja kunta, mutta ei sanonut halaistua sanaakaan siitä, miksi tällaisia määritellään. Siinä oli opiskelija ihan pihalla.

Seuraavan vuoden keväällä Simo Kivelä luennoi matriisilaskentaa. Hän käytti ekan luennon alusta 5-10 minuuttia sen selittämiseen, miksi tällaisia käsitteitä tarvitaan. Asiat aukesivat ihan eri tavalla. 

Itse kyllä tykkäsin Rikkosen kursseista, ne olivat silkkaa matematiikkaa.

 

Rikkonenhan oli matemaatikko viimeisen päälle ja omalla laillaan huumorimieskin. Hänelle oli kuulemma kerran sattunut työtapaturma, selkä venähti frakkia pukiessa.

Rikkonen oli huumorimies mutta se huumori oli hyvin hyvin kuivaa ja todennäköisesti vitsin paikka oli kirjattu luentomuisttinpanojensa reunukseen oikealle kohdalleen ja numeroitu. Itse istuin läpi luennot reaalidifferentiaalilaskennasta vektori-integrointiin asti ja vieläkin kirjahyllyssäni on pari Rikkosen punakantista kirjaa. Sitten sain "nauttia" Jerryn kompleksilaskennasta residyjen pyörteissä ja pian kaipasin takaisin Rikkosen luennoille...

Oma suuntautumiseni oli käytännöllisempään fysiikkaan joten matematiikka ei ollut minulle intohimo vaan välttämätön työkalu. 

Itse tuskailen juuri ensimmäisten DI-matikan kurssien kanssa, läpipääsykään ei todellakaan ole läpihuutojuttu vaikka olin lukiossa aika hyvä matikassa. Kirjoituksissa tuli C ja se tietysti oli pettymys. Yliopistossa se taso on M - L lukioon verrattuna.

Ei siinä auta kuin käydä kursseja uudelleen, irse tein aivan valtavan työn ja silti hylätty. En aio jättää kesken

22 jatkaa vielä, ei taida avoimen puolella olla kursseja. Ainakin meillä vaativat opinto-oikeuden

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomenkielinen Calculus Fennicus löytyy netistä ilmaisena pdf - tiedostona. Siinä Juhani Pitkärannan keräämät Aalto - yliopiston matematiikan peruskurssit yksiin kansiin. Siitä on hyvä aloittaa. Alun todisteluissa tulee delta-epsilon tutuksi.

Toinen painos pdf tiedostona löytyy täältä:

https://users.aalto.fi/~mvermeer/calculus.pdf

Itse kahlasin saman materiaalin läpi 1980 - luvulla kun kursseja vielä opetti Harri Rikkonen. Ekalla luennolla päärakennuksen suurimmassa salissa paikalla oli varmaan 500 opiskelijaa ja kurssin loppupuolella enää muutama sinnikäs. Pitkäranta oli paljon vähemmän kuivakas luennoitsijana.

Mä olen yksi niistä, joka lakkasi käymästä Harri Rikkosen luennoilla ekan luennon jälkeen. Ongelma oli se, että hyppäys lukiomatematiikasta oli liian iso eikä sitä mitenkään perusteltu. Lukiossa oli vain laskettu. Rikkonen taas aloitti ekan kurssin ekan luennon määrittelemällä, mitä on ryhmä, rengas ja kunta, mutta ei sanonut halaistua sanaakaan siitä, miksi tällaisia määritellään. Siinä oli opiskelija ihan pihalla.

Seuraavan vuoden keväällä Simo Kivelä luennoi matriisilaskentaa. Hän käytti ekan luennon alusta 5-10 minuuttia sen selittämiseen, miksi tällaisia käsitteitä tarvitaan. Asiat aukesivat ihan eri tavalla. 

Itse kyllä tykkäsin Rikkosen kursseista, ne olivat silkkaa matematiikkaa.

 

Rikkonenhan oli matemaatikko viimeisen päälle ja omalla laillaan huumorimieskin. Hänelle oli kuulemma kerran sattunut työtapaturma, selkä venähti frakkia pukiessa.

Rikkonen oli huumorimies mutta se huumori oli hyvin hyvin kuivaa ja todennäköisesti vitsin paikka oli kirjattu luentomuisttinpanojensa reunukseen oikealle kohdalleen ja numeroitu. Itse istuin läpi luennot reaalidifferentiaalilaskennasta vektori-integrointiin asti ja vieläkin kirjahyllyssäni on pari Rikkosen punakantista kirjaa. Sitten sain "nauttia" Jerryn kompleksilaskennasta residyjen pyörteissä ja pian kaipasin takaisin Rikkosen luennoille...

Oma suuntautumiseni oli käytännöllisempään fysiikkaan joten matematiikka ei ollut minulle intohimo vaan välttämätön työkalu. 

Oletko käynyt varsinaista reaalianalyysin tms. kurssia?

ja ihan paskaa, mitä DI tekee matematiikalla? nehän hyysää vain puliukkoja ja narkkeja ja muuta toimistosälää, tää on taas tätä "Suomi on paras koulutusjärjestelmä"-paskaa että pitäs osata kaikkea mahdollista jopa ruotsinkieltä, vaikka käytännössä sitten opiskellessa näitä ei kukaan tarvitse eikä työssä!

Vierailija kirjoitti:

22 jatkaa vielä, ei taida avoimen puolella olla kursseja. Ainakin meillä vaativat opinto-oikeuden

Kyllä ainakin Aallossa ensimmäiset matematiikan kurssit on mahdollista suorittaa avoimen yliopiston kautta. Ne kuuluvat myös Aallon avoimen väylään. Sitä en tiedä, onnistuuko kurssien suorittaminen etänä.

Mitä höpiset, vain 0,4 % Suomalaisista on diplomi-insinöörejä.

Se on kova koulu 💪

Olen kolmekymppinen mies, diplomi-insinööri. Ei lapsia, hyvä työ, omistusasunto, treenaan pari kertaa viikossa, ei velkoja. Komeaksikin kehuttu. Tämän palstan perusteella voisin luulla, että tällaiselle miehelle olisi kysyntää. Mutta en ole enää kiinnostunut tapaamaan ns. "vahvoja naisia", joilla on valmis elämä, lapset, entinen mies ja kolme stressiä taustalla.

Olen huomannut, että näissä tilanteissa olen aina vain resurssi. Mukava, kiltti ja "tasapainoinen" mies, jonka tehtävänä on täyttää sitä reikää, joka elämässä jäi, kun se varsinainen amismies rakkaus lähti menemään. Ei kiitos.

En ole tukihenkilö. En tarvitse mitään bonuslapsia. En halua tulla verratuksi siihen entiseen mieheen tai kuulla, miten hyvin nainen pärjää yksin, mutta "ois silti kiva että joku välillä vie roskat".

En ole katkera. En vihaa naisia. Mutta en aio myöskään tyytyä siihen, että oma elämäni pitää rakentaa jonkun muun vanhoista paloista.

Jos se tekee musta itsekeskeisen tai pinnallisen, olkoon niin. Mutta mieluummin oleb yksin kuin väkisin osana jonkun toisen elämän jatko-osaa.

DI-Ap jatkaa...

Kävin kahvilla erään naisen kanssa viime vuonna. Eronnut, kaksi lasta, sanoi heti ettei hae isäpuolta mutta sitten heti perään kertoi, että lapset ovat hänen ykkösprioriteettinsa, että iltaisin hän ei jaksa enää mitään ylimääräistä, ja että viikonloput menevät harrastuskuskauksissa.

Kahvin aikana hän mainitsi kolme kertaa, että hänen exänsä oli sellainen "jännittävä ja spontaani seikkailijasielu", joka ei kantanut mitään vastuuta mistään. Minä taas kuulemma vaikutin "turvalliselta ja tunnolliselta, juuri sellaiselta mieheltä mitä hän nyt oli alkanut etsimään. Ei tainnut itse tajuta, miten paljon siinä oli jo latausta.

Koko keskustelusta jäi fiilis, että paikka on auki, mutta ei suhteelle, vaan kodin miehiselle komponentille. Joku joka jaksaa, maksaa ja kuuntelee, ja tyytyy pariin lahnaseksikertaan kuukaudessa.

Tässä iässä tajuaa jo yhden jutun: jos nainen toistelee, että en kaipaa uutta miestä mutta olisi kiva kun joskus joku kysyy mitä mulle kuuluu, se tarkoittaa että sinua käytetään hyväksi, ei arvosteta.

Niinpä kiitin kahvista ja lähdin. En laittanut enää viestiä. Sekin on tapa sanoa: ei jatkoon.

Mitä! Eiks insinöörit oo enää mitään! Häh?

Moni nainen suhtautuu ahnaasti ajatukseen dippainssi miehestä, koska mielikuva heistä on sellainen, että he ovat rikkaita ja älykkäitä.

Ei saa kertoa jos jakaa.

Olen valmis tekemään töitä sen eteen, että löytäisin miehen, joka on diplomi-insinööri. Käyn tapahtumissa ja verkostoidun insinöörien kanssa. Toivon, että pian tapaan sen oikean ja että meistä tulee onnellinen pari, joka jakaa elämänsä ilot ja surut yhdessä. Olen varma, että se päivä koittaa pian, ja kun sen aika tulee, tiedän, että olen löytänyt sen mitä olen aina etsinyt.

Taitaa se klisee pitää paikkansa että DI-miehet on suosittuja 🤔

Kertokaa naiset, miksi? Vai onko ihan vaan akateemisuus se juttu?

DI-tutkinto on eräänlainen suodatin, joka suodattaa pahimmat pölöt pois.

Kaverini vaan jatkaa katkeruuttaan kun menetti naisensa diplomi-insinöörille. Kaveri itse on kansakoulun juuri ja juuri läpsäissyt (saatanan tunari ja tuhkamuna).

Miten voisin häntä lohduttaa?

Epäkypsää että joku tuli pilaamaan asiallisen ketjun omalla trollauksellaan.

P I N N A L L I S T A.

Onko juolahtanut mieleen, että kun kroppa kosahtaa, niin se DI hommaa uuden kottaraisen? Siinä sitten jäädään yksin pikku eläkkeellä piipertämään.

Paras olisi, että pään sisukset käy yksiin, niin pysyväisyys olisi turvatumpaa.

Vaikea sitä on selittää, mutta niin se vain on. Ketkään muut miehet kuin DI:t eivät ole koskaan olleet parisuhteessa tässä maassa, joten voihan olla, että siihen on vaan tottunut. Sitä vähän ihmettelenkin, miksi joillain miehillä on ihan eri koulutus, vaika yleisessä tiedossa on, että sitten ei voi saada naista.

Derivointi ja integrointi , käsittääkseni, ovat vain tarpeettoman vaivalloisiksi tehtyjä tapoja paikantaa piste mekaanisesti koordinaatistossa. Tämän ymmärtäminen on tärkeää.