Lapsen aamutoimet rasittavat
5-vuotias lapsi kiukuttelee aamuisin pukeutumisen kanssa. Olen itse jo ihan loppu ja puen vaatteet lopulta väkisin. Jos hänen antaa itse pukea, hän vain keskittyy muihin asioihin, vaikka joskus pukeutuminen onnistuukin häneltä, mutta pääasiassa häntä ei pukeminen kiinnosta. Ei ole toiminut mikään tarra tms. palkinto, edes huvipuistoon menoa varten ei ole viitsinyt pukea, vaan jumittaa ja valittaa. Lopulta lapsi aina itkee, kun vihaisena puen hänet, kun hän ei ole itse suostunut pukemaan. Aamusta menee yli tunti tähän pelkkään pukemiseen. Olen loppu tähän uhmaan.
Onko kukaan päässyt tällaisesta tilanteesta eteenpäin?
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita.
Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta.
Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti.
Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin!
Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia.
Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.
Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään.
Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.
Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.
Ap
Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin.
Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan.
Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt.
Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet.
Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä.
Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus.
Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.
Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa.
Ja luunappeja saatiin jos ei oltu kunnolla. Enpä juuri isää kaipaile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita.
Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta.
Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti.
Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin!
Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia.
Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.
Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään.
Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.
Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.
Ap
Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin.
Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan.
Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt.
Kyllä toimii ja hyvin toimiikin. Myös aikuisella. Se sisäinen motivaatio syntyy ulkoista myöhemmin. Aikuinenkaan ei töihin lähde ellei tiedä palkkapäivän koittavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa
5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.
Ap
Ja vielä yökasteluakin pidät yleisenä? Eikö nyt jo viimein valkene, että vie se lapsi tutkimuksiin. Ei minulla ole kokemusta kuin kolmesta omasta lapsesta itselläni ja nuoremmista sisaruksistani, mutta en minä pidä viisivuotiaan yökastelua normaalina.
Aika moni muukin oire viittaa johon nepsyongelmaan, joka on paras saada selville mahdollisimman pian.
Jos et jaksa kantaa 5-vuotiasta autoon ilman vaatteita, niin miten ajattelit pärjätä sitten, kun se lapsi on sinua isompi 15-vuotias?
Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu.
No mitä tapahtuu? En usko hetkeäkään että ammattikasvattaja uskoo todella ettei palkkioista olisi hyötyä motivaattorina. Ja mistä valtataistelusta puhut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa
5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.
Ap
Ja vielä yökasteluakin pidät yleisenä? Eikö nyt jo viimein valkene, että vie se lapsi tutkimuksiin. Ei minulla ole kokemusta kuin kolmesta omasta lapsesta itselläni ja nuoremmista sisaruksistani, mutta en minä pidä viisivuotiaan yökastelua normaalina.
Aika moni muukin oire viittaa johon nepsyongelmaan, joka on paras saada selville mahdollisimman pian.
https://www.mehilainen.fi/lasten-mehilainen/yokastelu
Ei se nepsyä lapsesta tee, jos yökastelee. Muutenkin tuon normaali-sanan viljely on lasten kohdalla ihan naurettavaa.
Juu, ei meidänkään lapset ole yökastelleet, mutta tajuan silti, että se ei tarkoita epänormaaliutta, jos kastelee.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu.
No mitä tapahtuu? En usko hetkeäkään että ammattikasvattaja uskoo todella ettei palkkioista olisi hyötyä motivaattorina. Ja mistä valtataistelusta puhut?
Näinpä. Koko koulun Wilma ja päiväkodin palaute pohjautuu palkkiojärjestelmään. Sellainen ammattikasvattaja meillä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu.
No mitä tapahtuu? En usko hetkeäkään että ammattikasvattaja uskoo todella ettei palkkioista olisi hyötyä motivaattorina. Ja mistä valtataistelusta puhut?Näinpä. Koko koulun Wilma ja päiväkodin palaute pohjautuu palkkiojärjestelmään. Sellainen ammattikasvattaja meillä täällä.
Samoin koko lastenkasvatuksen ohjaus perustuu palkkiojärjestelmään. Jos kasvattaa lasta oikein niin ei tehdä lasua. Ja jos kasvattaa väärin niin lasu tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita.
Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta.
Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti.
Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin!
Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia.
Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.
Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään.
Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.
Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.
Ap
Jeps, ei sillä ole niin väliä, että mikä se palkinto on, kunhan se on jotain lapsen mielestä kivaa.
Ei sen ole pakko olla mikään esine, vaan voi olla jotain tekemistä myös.
Omalle lapselle on hirveän hyvä motivaationnostattaja aina ollut kaikenlainen loruttelu, lukeminen ja laulaminen. Kun oltiin ajoissa, ehdittiin pitää kiva yhteinen hetki, joka olisi jäänyt muuten pitämättä.
Sama juttu, jos koko ilta menee iltatoimista kiukutteluun, niin lukuhetki lyhenee jne.
Se ei edes ole rankaisemista, vaan lapsi oppii, että käytöksellä on seurauksia ja voi valita miten käyttäytyy. Voi itse vaikuttaa.
Mutta lapset on erilaisia ja jokainen tietää yleensä itse parhaiten mikä sitä omaa lasta motivoi ja mikä ei.
Rajat ei myöskään tarkoita tunteiden tukahduttamista. Saa olla harmistunut ja ärsyyntynyt ja silloin aikuiselta saa lohtua ja hellyyttä ja aina saa kertoa mikä harmittaa.
Täyttä kurkkua kiljuminen kaupassa, ravintolassa, kahvilassa jne.
Kieltäytyminen tekemästä perusrutiineja yms. Eivät ole Ok. Tunteita opitaan pikkuhiljaa käsittelemään muilla tavoilla, kuin kahvilassa kiljuen, tavaroita paiskoen, pukemisesta kieltäytyen jne. Se ottaa aikansa ja välillä on takapakkia.
Aikuisen tehtävä on olla kärsivällinen ja johdonmukainen ja ohjata lasta ymmärtämään perusjuttuja.
Aikuisen kuuluukin ottaa vastaan kiukuttelua, mutta asettaa silti rajoja ja opettaa, että asioilla on seurauksia.
Joskus näkee vanhempia ja jopa ammattikasvattajia, jotka ovat antaneet periksi ja luovuttaneet jonkin lapsen kohdalla.Valitettavasti se johtaa ongelmiin sitten myöhemmin ja koko elämä voi ajautua sivuraiteelle, kun rajoja ja seurauksia opitaan vasta teininä.
Seurauksen on oltava hyvin lievä, kuten esimerkiksi lukuhetken lyhentäminen. Koska muuten lapsi saa traumat. Seurausta ei myöskään saa kutsua rangaistukseksi koska rangaistukset ovat vahingollisia lapselle.
Pitää muistaa, että lapsi ei koskaan tee tahallaan kiellettyä vaan ilmaisee vain tunteitaan.
Lapsella on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Vanhemmalla ei ole koskaan oikeutta kieltää tunneilmaisua lapselta, ei edes vaikka se tuntuisi rasittavalta ja loukkaavalta seurata, kun lapsi ilmaisee tunteitaan.
T: moderni kasvattaja
Mukelo nimittelee äitiään tyhmäksi ja äiti vaan nyökkäilee vieressä että joo joo tosi rohkeasti ilmaiset tunteita.
Höpölöpö.
Miksi et anna lapsen ilmaista kaikenlaisia tunteita. Etkö tiedä että lapsella on oikeus siihen.
Tyhmäksi nimittely ei ole tunne! 🤣
"Tyhmäksi nimittely ei ole tunne! 🤣"
Se on tunteen ilmaisua. Lapsi ilmaisee siinä harmistusta. Kaikenlaisia tunteita on oikeus ilmaista.
Pue kaikki mahdollinen vaivihkaa päälle jo silloin, kun lapsi vielä nukkuu ;) Onkohan jotain helposti päälle puettavia vaatteita olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa
5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.
Ap
Kaksi peräkkäisinä vuosina syntynyttä poikaa kasvatin, koskaan ei ollut yökastelua.
Vierailija kirjoitti:
"Tyhmäksi nimittely ei ole tunne! 🤣"
Se on tunteen ilmaisua. Lapsi ilmaisee siinä harmistusta. Kaikenlaisia tunteita on oikeus ilmaista.
Juu, siellä takana on varmaan tunne, mutta sen ei pitäisi estää ketään opettamasta lapselle, että tyhmäksi nimittely ei ole Ok ja että niitä tunteita voi ilmaista myös hyväksyttävillä tavoilla. Myös negatiivisia tunteita.
Kun tarjoaa positiivisen tavan purkaa negatiivista tunnetta ja suhtautuu myötätuntoisesti, ymmärtävästi ja lohduttavasti niihin negatiivisiin tunteisiin, niin se auttaa kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyhmäksi nimittely ei ole tunne! 🤣"
Se on tunteen ilmaisua. Lapsi ilmaisee siinä harmistusta. Kaikenlaisia tunteita on oikeus ilmaista.
Juu, siellä takana on varmaan tunne, mutta sen ei pitäisi estää ketään opettamasta lapselle, että tyhmäksi nimittely ei ole Ok ja että niitä tunteita voi ilmaista myös hyväksyttävillä tavoilla. Myös negatiivisia tunteita.
Kun tarjoaa positiivisen tavan purkaa negatiivista tunnetta ja suhtautuu myötätuntoisesti, ymmärtävästi ja lohduttavasti niihin negatiivisiin tunteisiin, niin se auttaa kummasti.
No ei tietenkään estä. Mistä olet saanut käsityksen että estää? Onko tämän harhaluulon takana kuvitelma, että sanoittaminen on vain tunteen hokemista?
Ei ole vaan siihen liittyy aina tunnereaktion ohjaaminen. Esim. Huomaan että sinua nyt ärsyttää, kun et saanut tätä asiaa. Ja kun sinua harmittaa, muistatko mitä on neuvottu tekemään tuon sijaan? Tuolla tavalla toistakin alkaa harmittaa, niin mikäs olikaan se parempi tapa?jne.
Jos negatiivisenkin tunteen saa aina ilmaista, niin saako silloin esimerkiksi asiakaspalvelija ilmaista asiakkaalle sen, ettei pidä hänestä?
Juu, siellä takana on varmaan tunne, mutta sen ei pitäisi estää ketään opettamasta lapselle, että tyhmäksi nimittely ei ole Ok ja että niitä tunteita voi ilmaista myös hyväksyttävillä tavoilla. Myös negatiivisia tunteita.
Tottakai kai opettaa ettei tyhmäksi nimittely ole ok. Osa vanhemmista sitten jättää sen siihen tai korkeintaan rankaisee jos uudelleen nimittelee. Silloin lapsi ei opi mitään. Se ein hokeminen ei yksin riitä eikä teosta uudelleen ja uudelleen rankaiseminenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Juu, siellä takana on varmaan tunne, mutta sen ei pitäisi estää ketään opettamasta lapselle, että tyhmäksi nimittely ei ole Ok ja että niitä tunteita voi ilmaista myös hyväksyttävillä tavoilla. Myös negatiivisia tunteita.
Tottakai kai opettaa ettei tyhmäksi nimittely ole ok. Osa vanhemmista sitten jättää sen siihen tai korkeintaan rankaisee jos uudelleen nimittelee. Silloin lapsi ei opi mitään. Se ein hokeminen ei yksin riitä eikä teosta uudelleen ja uudelleen rankaiseminenkaan.
Tunnekasvattajat opettavat mutta eivät rankaise. Jos kielletty käytös jatkuu niin sitten vain opetetaan uudelleen ja uudelleen ja kovetetaan oma nahka esimerkiksi sille nimittelylle, koska ei muutakaan voida.
Vierailija kirjoitti:
tottakai tuo vaihe menee ohi, itse jouduin joskus viemään aamukiukkuisen lapsen päiväkotiin pussillisen sisävaatteita mukanaan kun ei "sopivia" löytynyt. Vähän kattelivat pyjama-asuista, mutta ymmärsivät kyllä kun kerroin ja töihin oli mentävä ajallaan...
Päiväkotiin ei viedä lasta yöpuku päällä. Eikä ilman vaatteita, tai ilman takkia tai ilman kenkiä. Näin ei yksinkertaisesti voi toimia.
Et sinä eikä muut lukuisat vanhemmat. Onko tämä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tyhmäksi nimittely ei ole tunne! 🤣"
Se on tunteen ilmaisua. Lapsi ilmaisee siinä harmistusta. Kaikenlaisia tunteita on oikeus ilmaista.
Juu, siellä takana on varmaan tunne, mutta sen ei pitäisi estää ketään opettamasta lapselle, että tyhmäksi nimittely ei ole Ok ja että niitä tunteita voi ilmaista myös hyväksyttävillä tavoilla. Myös negatiivisia tunteita.
Kun tarjoaa positiivisen tavan purkaa negatiivista tunnetta ja suhtautuu myötätuntoisesti, ymmärtävästi ja lohduttavasti niihin negatiivisiin tunteisiin, niin se auttaa kummasti.
Ja pitää muistaa että myös ne negatiiviset tavat on ihan ymmärrettäviä ja ok, kunhan ei saruta itseään tai muita. Joskus jokaisella pääsee ärräpää tai pitäävähän huutaakin. Vihan ja ärsytyksen purkukeinojs ne on kuten itku surun jne.
Tiedän aika monta ammattikasvattajaa jotka eivät saa luokkaansa kuriin. Sitten pyytelevät anteeksi sivullisilta kun luokka riehuu.
Ammattikasvattaja ei halua käydä valtataisteluun mutta lapset kyllä haluavat. Silloin käy niin kuin pasifismissa aina, eli aseeton osapuoli häviää ja joutuu alistumaan.