Lapsen aamutoimet rasittavat
5-vuotias lapsi kiukuttelee aamuisin pukeutumisen kanssa. Olen itse jo ihan loppu ja puen vaatteet lopulta väkisin. Jos hänen antaa itse pukea, hän vain keskittyy muihin asioihin, vaikka joskus pukeutuminen onnistuukin häneltä, mutta pääasiassa häntä ei pukeminen kiinnosta. Ei ole toiminut mikään tarra tms. palkinto, edes huvipuistoon menoa varten ei ole viitsinyt pukea, vaan jumittaa ja valittaa. Lopulta lapsi aina itkee, kun vihaisena puen hänet, kun hän ei ole itse suostunut pukemaan. Aamusta menee yli tunti tähän pelkkään pukemiseen. Olen loppu tähän uhmaan.
Onko kukaan päässyt tällaisesta tilanteesta eteenpäin?
Kommentit (259)
Meillä on samaa ja se on kyl todella turhauttavaa, kun lapsi hyvin osaisi pukea itsensä sillä välin kuin itse laitan itseni valmiiksi. Meillä tuo menee helposti valtataisteluksi ja riitelyksi, kun itselle tulee se tunne että ”no en varmasti nyt auta”. Ajattelen kuitenkin et paras toimintatapa olis pystyä laittamaan oma turhautuminen sivuun ja olla empaattinen: ”voi ei, oletko niin väsynyt ettet jaksa tänään pukea, anna mä autan”. Sillä pääsis varmasti helpoimmalla ja mahdollisimman hyvällä mielellä kaikki - puhumattakaan nopeudesta. Kyllä se jossain vaiheessa loppuu kuitenkin toi pukemisen kanssa vehtaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on samaa ja se on kyl todella turhauttavaa, kun lapsi hyvin osaisi pukea itsensä sillä välin kuin itse laitan itseni valmiiksi. Meillä tuo menee helposti valtataisteluksi ja riitelyksi, kun itselle tulee se tunne että ”no en varmasti nyt auta”. Ajattelen kuitenkin et paras toimintatapa olis pystyä laittamaan oma turhautuminen sivuun ja olla empaattinen: ”voi ei, oletko niin väsynyt ettet jaksa tänään pukea, anna mä autan”. Sillä pääsis varmasti helpoimmalla ja mahdollisimman hyvällä mielellä kaikki - puhumattakaan nopeudesta. Kyllä se jossain vaiheessa loppuu kuitenkin toi pukemisen kanssa vehtaaminen.
Vielä parempi on kysyä tarvitsetko apua?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi lisäännyin kunnollisen aineksen kanssa, jäi tuollaiset retardit tuottamatta maailmaan. Viisivuotias, joka ei osaa pukea? Ei hele.
Nämä on just niitä samoja vanhempia jotka tuo viisivuotiaan vaipoissa, kun "se ei haluu mennä vessaan"niin tässä on vaippapussi ja tässä toisessa kassissa on sen vaatteet...
Vierailija kirjoitti:
Jos negatiivisenkin tunteen saa aina ilmaista, niin saako silloin esimerkiksi asiakaspalvelija ilmaista asiakkaalle sen, ettei pidä hänestä?
En tiennytkään että päiväkoti-ikäiset tekevät asiakaspalvelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi lisäännyin kunnollisen aineksen kanssa, jäi tuollaiset retardit tuottamatta maailmaan. Viisivuotias, joka ei osaa pukea? Ei hele.
Nämä on just niitä samoja vanhempia jotka tuo viisivuotiaan vaipoissa, kun "se ei haluu mennä vessaan"niin tässä on vaippapussi ja tässä toisessa kassissa on sen vaatteet...
Missä joku on sanonut ettei 5v. osaa pukea? 🧐
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tottakai tuo vaihe menee ohi, itse jouduin joskus viemään aamukiukkuisen lapsen päiväkotiin pussillisen sisävaatteita mukanaan kun ei "sopivia" löytynyt. Vähän kattelivat pyjama-asuista, mutta ymmärsivät kyllä kun kerroin ja töihin oli mentävä ajallaan...
Ei mene ohi. Kaverillani samanlaisia vaikeuksia 17-vuotiaan lukiolaispoikansa aamutoimissa. Neurokirjo + somaattinen sairaus.
Jos tuollaisia vaikutuksia on että ei edes aamulla itsenäisesti pysty pukeutumaan ei nuori oikeasti ole siinä kunnossa että pystyy noin vaativaa koulua kuin lukio
käymään.
Tämä on juri niitä yhden lapsen ongelmia. Jos on useampia lapsia, ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tuollaiseen peliin.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti tekee lasun jos lapsi on tuotu liian vähissä vaatteissa varhaiskasvatettavaksi. Toisaalta lasu tehdään myös silloin jos on aihetta epäillä, että lapsi on puettu voimakeinoja käyttäen.
Ei tee, jos lapsi kulkee autolla voi mennä vaikka työvaatteilla, mutta päivävaateet pitää tietysti tuo mukana. Jos lapsi kulkee vaikka rattailla päiväkotiin niin tottakai pitääkin tehdä lasu jos ulkovaatteet ei ole päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa
5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.
Ap
Ja vielä yökasteluakin pidät yleisenä? Eikö nyt jo viimein valkene, että vie se lapsi tutkimuksiin. Ei minulla ole kokemusta kuin kolmesta omasta lapsesta itselläni ja nuoremmista sisaruksistani, mutta en minä pidä viisivuotiaan yökastelua normaalina.
Aika moni muukin oire viittaa johon nepsyongelmaan, joka on paras saada selville mahdollisimman pian.
https://www.mehilainen.fi/lasten-mehilainen/yokastelu
Ei se nepsyä lapsesta tee, jos yökastelee. Muutenkin tuon normaali-sanan viljely on lasten kohdalla ihan naurettavaa.
Juu, ei meidänkään lapset ole yökastelleet, mutta tajuan silti, että se ei tarkoita epänormaaliutta, jos kastelee.
Mulla on kaks nepsyä ja oppineet nopeasti kuivaksi eikä ole ollut yökastelua. Yökastelu taitaa lähinnä olla periytyvä ominaisuus.
Älä tappele vaan päätä mitä puetaan. Esim Jumpsuit on todella kätevä kun lähtiessä vaan kiskaisee lapsen päälle jos lapsi ei halua itse pukea ja kuljette autolla päiväkotiin . Lisää vaatetta voi ottaa reppuun mukaan. Lapsi on varmasti aamulla väsynyt ja voi myös kaivata huomiota ja kokea ikävöivänsä sinua, koska hän tietää että ei näe sinua moneen tuntiin sen jälkeen kun jätät hänet hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Jos negatiivisenkin tunteen saa aina ilmaista, niin saako silloin esimerkiksi asiakaspalvelija ilmaista asiakkaalle sen, ettei pidä hänestä?
Ei ole tarvetta jos asiakaspalvelija on oppinut lapsena hahmottamaan että itsellä ja muilla on tilanteesta riippuen eri rooleja, jotka ohjaavat missä rajoissa kulloinkin käyttäydytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voisi ihan ensiksi hommata lapselle helposti puettavat vaatteet. Kun tämä aloittajan 5-vuotias painaa noinkin paljon kuin 25 kg, niin vaatteidenkin täytyy olla väljät, että ne on helppo pukea. Itse olen ollut melko pitkä lapsi ja mennessäni kouluun painoin 20 kg, mikä minusta on normaali 7-vuotiaan paino.
Jos lasta ei haittaa mennä pikkuhousuissa tai pyjamassa hoitoon, niin kokeilkaa minkä reaktion se hänessä herättää, kun muka leikisti aikoisitte tehdä niin.
20 kg on 7-vuotiaalla -2 painokäyrällä menemistä eli erittäin alipainoinen, lyhyt lapsi tai loppuvuodesta syntynyt lapsi. Aika kultaa muistot.
Toki kun paino kaikissa ikäryhmissä nousee, täytyy painokäyrät rukata uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa autismilta tai ADHD:lta. Kysy neuvolasta pääsisittekö tutkimuksiin.
On luonteeltaan tosi sosiaalinen ja ekstrovertti, joten autismi on sen takia varmasti jo poissuljettu. Neuvolassa sanottiin, ettei adhd:ta voi olla, jos istuu vastaanotolla ihan rauhassa ja hiljaa tuolillaan.
ADD voi olla. Ja aistiyliherkkyyttä. Autismiakin on monenlaista. Neuvola ei välttämättä ole se asiantuntevin taho näissä. Kysyisin muualta.
Kannattaa viedä lapsi nepsyvalmentajalle. Se osaa kyllä kertoa mitkä kirjaindiagnoosit voivat tulla kyseeseen.
Mieluummin yksityisen puolen lääkärille, joka on erikoistunut nepsyasioihin. Pääsee vähemmällä kun menee suoraan asiantuntijalle.
Neurologit ovat aina "yksityisen puolen lääkäreitä".
Kannattaa viedä lapsi nepsyvalmentajalle. Se osaa kyllä kertoa mitkä kirjaindiagnoosit voivat tulla kyseeseen.
Ei nepsyvalmentaja tällaisia osaa sanoa eikä edes voi mitään diagnooseja heitää.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voisi ihan ensiksi hommata lapselle helposti puettavat vaatteet. Kun tämä aloittajan 5-vuotias painaa noinkin paljon kuin 25 kg, niin vaatteidenkin täytyy olla väljät, että ne on helppo pukea. Itse olen ollut melko pitkä lapsi ja mennessäni kouluun painoin 20 kg, mikä minusta on normaali 7-vuotiaan paino.
Jos lasta ei haittaa mennä pikkuhousuissa tai pyjamassa hoitoon, niin kokeilkaa minkä reaktion se hänessä herättää, kun muka leikisti aikoisitte tehdä niin.
Mistä tämä paino tuli? Meillä just 9v painaa tuon verran
Vierailija kirjoitti:
Autismi.
No ei yksi puolen vuoden eskariuhma tai hankalampi kausi vielä autistiksi tee.
Ap on saanut hyvin neuvoja jo, palkinnot rangaistuksen sijaan, selvät ohjeet ja helppo rutiini. Tärkeintä on nyt että lasket omaa stressitasoasi etkä lähde lapsen tunteeseen mukaan. Ja se että jos sulla pinna kiristyy, et paina päälle vaan annat aikaa ja tilaa. Hyvin se menee ja pian tämä on muisto vain. Tyttäreni (12 v. sanoisi, että positiivisella fiiliksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita.
Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta.
Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti.
Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin!
Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia.
Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.
Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään.
Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.
Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.
Ap
Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin.
Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan.
Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt.
Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet.
Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä.
Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus.
Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.
Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa.
Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.
Koska lapsesta tulee aikuinen, ja on parempi että sisäinen motivaatio on kuin että aina lahjotaan tekemään tavallisiakin asioita. Tai toisaalta, uhataan jättää tavalliset asiat pois kuten uimahalli. Älä aliarvioi lastasi äläkä uhraa suhdettasi ja yhteyttäsi häneen teennäisten kasvatusäkseerausten takia. Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu. Nythän ne eivät ole auttaneet mitään. Älä jatka.
Tiedän aika monta ammattikasvattajaa jotka eivät saa luokkaansa kuriin. Sitten pyytelevät anteeksi sivullisilta kun luokka riehuu.
Ammattikasvattaja ei halua käydä valtataisteluun mutta lapset kyllä haluavat. Silloin käy niin kuin pasifismissa aina, eli aseeton osapuoli häviää ja joutuu alistumaan.
Varmasti, mutta omat neuvoni annoin siitä lähtökohdasta että nämä ohjeet ja asiat ovat todella toimineet. Lapsia ei tarvitse saada edes ns. "kuriin", mutta aamut, illat ja elämä voivat sujua sutjakkaasti ja mukavasti. Kaikille. Jos lähdet valtataisteluun lasta vastaan, olet jo siinä luopunut aikuisen asemasta. Aikuinen päättää, puetaanko vaatteet, siitä ei neuvotella aamu aamun perään eikä tehottomasti huudeta korvan lapsen juuressa. Parempi sitten vaikka vaan rauhassa pukea lapsi itse. Kova kovaa vastaan ei toimi, eikä toiminut edes silloin kun lapsia lyötiin. Se kasvattaa vastarintaa, vähentää lapsen omatoimisuutta ja yhteistyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita.
Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta.
Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti.
Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin!
Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia.
Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.
Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään.
Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.
Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.
Ap
Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin.
Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan.
Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt.
Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet.
Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä.
Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus.
Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.
Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa.
Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.
Koska lapsesta tulee aikuinen, ja on parempi että sisäinen motivaatio on kuin että aina lahjotaan tekemään tavallisiakin asioita. Tai toisaalta, uhataan jättää tavalliset asiat pois kuten uimahalli. Älä aliarvioi lastasi äläkä uhraa suhdettasi ja yhteyttäsi häneen teennäisten kasvatusäkseerausten takia. Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu. Nythän ne eivät ole auttaneet mitään. Älä jatka.
Tiedän aika monta ammattikasvattajaa jotka eivät saa luokkaansa kuriin. Sitten pyytelevät anteeksi sivullisilta kun luokka riehuu.
Ammattikasvattaja ei halua käydä valtataisteluun mutta lapset kyllä haluavat. Silloin käy niin kuin pasifismissa aina, eli aseeton osapuoli häviää ja joutuu alistumaan.
Varmasti, mutta omat neuvoni annoin siitä lähtökohdasta että nämä ohjeet ja asiat ovat todella toimineet. Lapsia ei tarvitse saada edes ns. "kuriin", mutta aamut, illat ja elämä voivat sujua sutjakkaasti ja mukavasti. Kaikille. Jos lähdet valtataisteluun lasta vastaan, olet jo siinä luopunut aikuisen asemasta. Aikuinen päättää, puetaanko vaatteet, siitä ei neuvotella aamu aamun perään eikä tehottomasti huudeta korvan lapsen juuressa. Parempi sitten vaikka vaan rauhassa pukea lapsi itse. Kova kovaa vastaan ei toimi, eikä toiminut edes silloin kun lapsia lyötiin. Se kasvattaa vastarintaa, vähentää lapsen omatoimisuutta ja yhteistyötä.
Miten tämä nyt mitenkään liittyi sun aiempaan kommenttiin?
Päiväkoti tekee lasun jos lapsi on tuotu liian vähissä vaatteissa varhaiskasvatettavaksi. Toisaalta lasu tehdään myös silloin jos on aihetta epäillä, että lapsi on puettu voimakeinoja käyttäen.