Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen aamutoimet rasittavat

Vierailija
16.04.2026 |

5-vuotias lapsi kiukuttelee aamuisin pukeutumisen kanssa. Olen itse jo ihan loppu ja puen vaatteet lopulta väkisin. Jos hänen antaa itse pukea, hän vain keskittyy muihin asioihin, vaikka joskus pukeutuminen onnistuukin häneltä, mutta pääasiassa häntä ei pukeminen kiinnosta. Ei ole toiminut mikään tarra tms. palkinto, edes huvipuistoon menoa varten ei ole viitsinyt pukea, vaan jumittaa ja valittaa. Lopulta lapsi aina itkee, kun vihaisena puen hänet, kun hän ei ole itse suostunut pukemaan. Aamusta menee yli tunti tähän pelkkään pukemiseen. Olen loppu tähän uhmaan.

 

Onko kukaan päässyt tällaisesta tilanteesta eteenpäin?

Kommentit (208)

Vierailija
181/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Jeps, ei sillä ole niin väliä, että mikä se palkinto on, kunhan se on jotain lapsen mielestä kivaa. 

Ei sen ole pakko olla mikään esine, vaan voi olla jotain tekemistä myös. 

 

Omalle lapselle on hirveän hyvä motivaationnostattaja aina ollut kaikenlainen loruttelu, lukeminen ja laulaminen. Kun oltiin ajoissa, ehdittiin pitää kiva yhteinen hetki, joka olisi jäänyt muuten pitämättä. 

Sama juttu, jos koko ilta menee iltatoimista kiukutteluun, niin lukuhetki lyhenee jne. 

Se ei edes ole rankaisemista, vaan lapsi oppii, että käytöksellä on seurauksia ja voi valita miten käyttäytyy. Voi itse vaikuttaa. 

 

Mutta lapset on erilaisia ja jokainen tietää yleensä itse parhaiten mikä sitä omaa lasta motivoi ja mikä ei. 

 

Rajat ei myöskään tarkoita tunteiden tukahduttamista. Saa olla harmistunut ja ärsyyntynyt ja silloin aikuiselta saa lohtua ja hellyyttä ja aina saa kertoa mikä harmittaa. 

Täyttä kurkkua kiljuminen kaupassa, ravintolassa,  kahvilassa jne. 

Kieltäytyminen tekemästä perusrutiineja yms. Eivät ole Ok. Tunteita opitaan pikkuhiljaa käsittelemään muilla tavoilla, kuin kahvilassa kiljuen, tavaroita paiskoen, pukemisesta kieltäytyen jne.  Se ottaa aikansa ja välillä on takapakkia. 

Aikuisen tehtävä on olla kärsivällinen ja johdonmukainen ja ohjata lasta ymmärtämään perusjuttuja. 

Aikuisen kuuluukin ottaa vastaan kiukuttelua, mutta asettaa silti rajoja ja opettaa, että asioilla on seurauksia. 

 

Joskus näkee vanhempia ja jopa ammattikasvattajia, jotka ovat antaneet periksi ja luovuttaneet jonkin lapsen kohdalla.Valitettavasti se johtaa ongelmiin sitten myöhemmin ja koko elämä voi ajautua sivuraiteelle, kun rajoja ja seurauksia opitaan vasta teininä. 

Seurauksen on oltava hyvin lievä, kuten esimerkiksi lukuhetken lyhentäminen. Koska muuten lapsi saa traumat. Seurausta ei myöskään saa kutsua rangaistukseksi koska rangaistukset ovat vahingollisia lapselle.

Pitää muistaa, että lapsi ei koskaan tee tahallaan kiellettyä vaan ilmaisee vain tunteitaan.

Lapsella on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Vanhemmalla ei ole koskaan oikeutta kieltää tunneilmaisua lapselta, ei edes vaikka se tuntuisi rasittavalta ja loukkaavalta seurata, kun lapsi ilmaisee tunteitaan.

T: moderni kasvattaja

Mukelo nimittelee äitiään tyhmäksi ja äiti vaan nyökkäilee vieressä että joo joo tosi rohkeasti ilmaiset tunteita.

Vierailija
182/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä jouduin pukemaan vielä tokaluokkalaisenkin. Ei muuten olisi ehditty kouluun. 

Kolmannella viimein puki itse. 

Nyt on jo jlioppilas ja todella tarkka muodinmukaisista vaatteista. 

Mä olin töissä, joten en voinut olla pukemassa edes ekaluokkalaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.

No minun mielestä se onkin käytännössä ihan sama asia, mutta tällaista "rangaistusta" ei pidäkään sekoittaa entisajan nurkassaseisottamisiin, tukkapöllyihin ja komeroon sulkemisiin yms. Mitkä on nykyään ihan laissakin kielletty. 

Eikä kuvatunkaltaista palkitsemista pidä sekoittaa lahjontaan, sillä siinä on vissi ero.

 

Tiedän kyllä vanhempia, jotka eivät meinaa millään pärjätä lapsen kanssa eivätkä osaa asettaa mitään rajoja ja kauhistuvat kaikesta mikä viittaa vähänkin rangaistuksen ja palkitsemisen käyttöön kasvatuksessa. 

 

Mutta tosiasia on se, että kaikkien meidän käytöksellä on seurauksia ja mitä nopeammin sen oppii, niin sitä parempi. Lapsi sen oppii sitten vaan myöhemmin kantapään kautta, jos vanhemmat ei opeta. 

Vierailija
184/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Jeps, ei sillä ole niin väliä, että mikä se palkinto on, kunhan se on jotain lapsen mielestä kivaa. 

Ei sen ole pakko olla mikään esine, vaan voi olla jotain tekemistä myös. 

 

Omalle lapselle on hirveän hyvä motivaationnostattaja aina ollut kaikenlainen loruttelu, lukeminen ja laulaminen. Kun oltiin ajoissa, ehdittiin pitää kiva yhteinen hetki, joka olisi jäänyt muuten pitämättä. 

Sama juttu, jos koko ilta menee iltatoimista kiukutteluun, niin lukuhetki lyhenee jne. 

Se ei edes ole rankaisemista, vaan lapsi oppii, että käytöksellä on seurauksia ja voi valita miten käyttäytyy. Voi itse vaikuttaa. 

 

Mutta lapset on erilaisia ja jokainen tietää yleensä itse parhaiten mikä sitä omaa lasta motivoi ja mikä ei. 

 

Rajat ei myöskään tarkoita tunteiden tukahduttamista. Saa olla harmistunut ja ärsyyntynyt ja silloin aikuiselta saa lohtua ja hellyyttä ja aina saa kertoa mikä harmittaa. 

Täyttä kurkkua kiljuminen kaupassa, ravintolassa,  kahvilassa jne. 

Kieltäytyminen tekemästä perusrutiineja yms. Eivät ole Ok. Tunteita opitaan pikkuhiljaa käsittelemään muilla tavoilla, kuin kahvilassa kiljuen, tavaroita paiskoen, pukemisesta kieltäytyen jne.  Se ottaa aikansa ja välillä on takapakkia. 

Aikuisen tehtävä on olla kärsivällinen ja johdonmukainen ja ohjata lasta ymmärtämään perusjuttuja. 

Aikuisen kuuluukin ottaa vastaan kiukuttelua, mutta asettaa silti rajoja ja opettaa, että asioilla on seurauksia. 

 

Joskus näkee vanhempia ja jopa ammattikasvattajia, jotka ovat antaneet periksi ja luovuttaneet jonkin lapsen kohdalla.Valitettavasti se johtaa ongelmiin sitten myöhemmin ja koko elämä voi ajautua sivuraiteelle, kun rajoja ja seurauksia opitaan vasta teininä. 

Seurauksen on oltava hyvin lievä, kuten esimerkiksi lukuhetken lyhentäminen. Koska muuten lapsi saa traumat. Seurausta ei myöskään saa kutsua rangaistukseksi koska rangaistukset ovat vahingollisia lapselle.

Pitää muistaa, että lapsi ei koskaan tee tahallaan kiellettyä vaan ilmaisee vain tunteitaan.

Lapsella on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Vanhemmalla ei ole koskaan oikeutta kieltää tunneilmaisua lapselta, ei edes vaikka se tuntuisi rasittavalta ja loukkaavalta seurata, kun lapsi ilmaisee tunteitaan.

T: moderni kasvattaja

Mukelo nimittelee äitiään tyhmäksi ja äiti vaan nyökkäilee vieressä että joo joo tosi rohkeasti ilmaiset tunteita.

Höpölöpö.

Vierailija
185/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.

No minun mielestä se onkin käytännössä ihan sama asia, mutta tällaista "rangaistusta" ei pidäkään sekoittaa entisajan nurkassaseisottamisiin, tukkapöllyihin ja komeroon sulkemisiin yms. Mitkä on nykyään ihan laissakin kielletty. 

Eikä kuvatunkaltaista palkitsemista pidä sekoittaa lahjontaan, sillä siinä on vissi ero.

 

Tiedän kyllä vanhempia, jotka eivät meinaa millään pärjätä lapsen kanssa eivätkä osaa asettaa mitään rajoja ja kauhistuvat kaikesta mikä viittaa vähänkin rangaistuksen ja palkitsemisen käyttöön kasvatuksessa. 

 

Mutta tosiasia on se, että kaikkien meidän käytöksellä on seurauksia ja mitä nopeammin sen oppii, niin sitä parempi. Lapsi sen oppii sitten vaan myöhemmin kantapään kautta, jos vanhemmat ei opeta. 

Nurkassa seisottaminen tai komeroon sulkeminen ei ole kielletty.

Vierailija
186/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja voisi ihan ensiksi hommata lapselle helposti puettavat vaatteet. Kun tämä aloittajan 5-vuotias painaa noinkin paljon kuin 25 kg, niin vaatteidenkin täytyy olla väljät, että ne on helppo pukea. Itse olen ollut melko pitkä lapsi ja mennessäni kouluun painoin 20 kg, mikä minusta on normaali 7-vuotiaan paino.

Jos lasta ei haittaa mennä pikkuhousuissa tai pyjamassa hoitoon, niin kokeilkaa minkä reaktion se hänessä herättää, kun muka leikisti aikoisitte tehdä niin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.

5-vuotiailla on sen verran lyhyt tajuntakyky että eivät ne osaa hahmottaa mitään tulevaisuuden uimahallikäyntejä. Rangaistuksen tai palkkion on tultava heti teon jälkeen.

Höpöhöpö

Vierailija
188/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.

No minun mielestä se onkin käytännössä ihan sama asia, mutta tällaista "rangaistusta" ei pidäkään sekoittaa entisajan nurkassaseisottamisiin, tukkapöllyihin ja komeroon sulkemisiin yms. Mitkä on nykyään ihan laissakin kielletty. 

Eikä kuvatunkaltaista palkitsemista pidä sekoittaa lahjontaan, sillä siinä on vissi ero.

 

Tiedän kyllä vanhempia, jotka eivät meinaa millään pärjätä lapsen kanssa eivätkä osaa asettaa mitään rajoja ja kauhistuvat kaikesta mikä viittaa vähänkin rangaistuksen ja palkitsemisen käyttöön kasvatuksessa. 

 

Mutta tosiasia on se, että kaikkien meidän käytöksellä on seurauksia ja mitä nopeammin sen oppii, niin sitä parempi. Lapsi sen oppii sitten vaan myöhemmin kantapään kautta, jos vanhemmat ei opeta. 

Kasvatus muuttuu koko ajan liberaalimmaksi. Ennustaisin, että joskus 10 vuoden päästä myös etuuksien poistolla rankaiseminen on kasvatusvirhe ja lasun paikka. Vähän niin kuin jäähypenkki on sitä nyt vaikka joskus vuonna 2015 se oli vielä ihan sallittua kasvatusta.

Vierailija
190/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa autismilta tai ADHD:lta. Kysy neuvolasta pääsisittekö tutkimuksiin.

On luonteeltaan tosi sosiaalinen ja ekstrovertti, joten autismi on sen takia varmasti jo poissuljettu. Neuvolassa sanottiin, ettei adhd:ta voi olla, jos istuu vastaanotolla ihan rauhassa ja hiljaa tuolillaan.

ADD voi olla. Ja aistiyliherkkyyttä. Autismiakin on monenlaista. Neuvola ei välttämättä ole se asiantuntevin taho näissä. Kysyisin muualta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa autismilta tai ADHD:lta. Kysy neuvolasta pääsisittekö tutkimuksiin.

On luonteeltaan tosi sosiaalinen ja ekstrovertti, joten autismi on sen takia varmasti jo poissuljettu. Neuvolassa sanottiin, ettei adhd:ta voi olla, jos istuu vastaanotolla ihan rauhassa ja hiljaa tuolillaan.

ADD voi olla. Ja aistiyliherkkyyttä. Autismiakin on monenlaista. Neuvola ei välttämättä ole se asiantuntevin taho näissä. Kysyisin muualta.

Kannattaa viedä lapsi nepsyvalmentajalle. Se osaa kyllä kertoa mitkä kirjaindiagnoosit voivat tulla kyseeseen.

Vierailija
192/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja voisi ihan ensiksi hommata lapselle helposti puettavat vaatteet. Kun tämä aloittajan 5-vuotias painaa noinkin paljon kuin 25 kg, niin vaatteidenkin täytyy olla väljät, että ne on helppo pukea. Itse olen ollut melko pitkä lapsi ja mennessäni kouluun painoin 20 kg, mikä minusta on normaali 7-vuotiaan paino.

Jos lasta ei haittaa mennä pikkuhousuissa tai pyjamassa hoitoon, niin kokeilkaa minkä reaktion se hänessä herättää, kun muka leikisti aikoisitte tehdä niin. 

20 kg on 7-vuotiaalla -2 painokäyrällä menemistä eli erittäin alipainoinen, lyhyt lapsi tai loppuvuodesta syntynyt lapsi. Aika kultaa muistot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pukeeko lapsi kuitenkin illalla yövaatteet? Ehkä on vain liian väsynyt aamuisin. Saako tarpeeksi unta? Jos pukeminen illalla onnistuu, niin alin kerros päivävaatteista jo illalla päälle, lapsi nukkuu niissä, ja loput sitten aamulla. Helpottaa vähän. Vaatteet löysät ja pehmeät materiaalit, niin ei ahdista.

Vaihtoehtoisesti pyjamassa hoitoon, vaatteet mukaan, ja vaatteiden vaihto siellä kun lapsi on kunnolla herännyt.

Vierailija
194/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa autismilta tai ADHD:lta. Kysy neuvolasta pääsisittekö tutkimuksiin.

On luonteeltaan tosi sosiaalinen ja ekstrovertti, joten autismi on sen takia varmasti jo poissuljettu. Neuvolassa sanottiin, ettei adhd:ta voi olla, jos istuu vastaanotolla ihan rauhassa ja hiljaa tuolillaan.

ADD voi olla. Ja aistiyliherkkyyttä. Autismiakin on monenlaista. Neuvola ei välttämättä ole se asiantuntevin taho näissä. Kysyisin muualta.

Kannattaa viedä lapsi nepsyvalmentajalle. Se osaa kyllä kertoa mitkä kirjaindiagnoosit voivat tulla kyseeseen.

Mieluummin yksityisen puolen lääkärille, joka on erikoistunut nepsyasioihin. Pääsee vähemmällä kun menee suoraan asiantuntijalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Jos seuraus ei tehoa niin se on ihan turha. Ei ennen huvin vuoksi remmiä annettu vaan siksi, että lievemmät keinot eivät riittäneet siihen, että lapsi olisi alkanut totella. Entisaikaan asioita ajateltiin maalaisjärjellä ja nykyään taas sen mukaan mitä on kirjasta luettu. Jos kirja ja todellisuus ovat ristiriidassa niin uskotaan mieluummin kirjaa.

Nykyään tavoite on hyvä tunnetaidot eikä mikään sokea totteleminen.

Vierailija
196/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa

5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.

 

Ap

Vierailija
197/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Jeps, ei sillä ole niin väliä, että mikä se palkinto on, kunhan se on jotain lapsen mielestä kivaa. 

Ei sen ole pakko olla mikään esine, vaan voi olla jotain tekemistä myös. 

 

Omalle lapselle on hirveän hyvä motivaationnostattaja aina ollut kaikenlainen loruttelu, lukeminen ja laulaminen. Kun oltiin ajoissa, ehdittiin pitää kiva yhteinen hetki, joka olisi jäänyt muuten pitämättä. 

Sama juttu, jos koko ilta menee iltatoimista kiukutteluun, niin lukuhetki lyhenee jne. 

Se ei edes ole rankaisemista, vaan lapsi oppii, että käytöksellä on seurauksia ja voi valita miten käyttäytyy. Voi itse vaikuttaa. 

 

Mutta lapset on erilaisia ja jokainen tietää yleensä itse parhaiten mikä sitä omaa lasta motivoi ja mikä ei. 

 

Rajat ei myöskään tarkoita tunteiden tukahduttamista. Saa olla harmistunut ja ärsyyntynyt ja silloin aikuiselta saa lohtua ja hellyyttä ja aina saa kertoa mikä harmittaa. 

Täyttä kurkkua kiljuminen kaupassa, ravintolassa,  kahvilassa jne. 

Kieltäytyminen tekemästä perusrutiineja yms. Eivät ole Ok. Tunteita opitaan pikkuhiljaa käsittelemään muilla tavoilla, kuin kahvilassa kiljuen, tavaroita paiskoen, pukemisesta kieltäytyen jne.  Se ottaa aikansa ja välillä on takapakkia. 

Aikuisen tehtävä on olla kärsivällinen ja johdonmukainen ja ohjata lasta ymmärtämään perusjuttuja. 

Aikuisen kuuluukin ottaa vastaan kiukuttelua, mutta asettaa silti rajoja ja opettaa, että asioilla on seurauksia. 

 

Joskus näkee vanhempia ja jopa ammattikasvattajia, jotka ovat antaneet periksi ja luovuttaneet jonkin lapsen kohdalla.Valitettavasti se johtaa ongelmiin sitten myöhemmin ja koko elämä voi ajautua sivuraiteelle, kun rajoja ja seurauksia opitaan vasta teininä. 

Seurauksen on oltava hyvin lievä, kuten esimerkiksi lukuhetken lyhentäminen. Koska muuten lapsi saa traumat. Seurausta ei myöskään saa kutsua rangaistukseksi koska rangaistukset ovat vahingollisia lapselle.

Pitää muistaa, että lapsi ei koskaan tee tahallaan kiellettyä vaan ilmaisee vain tunteitaan.

Lapsella on oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun. Vanhemmalla ei ole koskaan oikeutta kieltää tunneilmaisua lapselta, ei edes vaikka se tuntuisi rasittavalta ja loukkaavalta seurata, kun lapsi ilmaisee tunteitaan.

T: moderni kasvattaja

Mukelo nimittelee äitiään tyhmäksi ja äiti vaan nyökkäilee vieressä että joo joo tosi rohkeasti ilmaiset tunteita.

Höpölöpö.

Miksi et anna lapsen ilmaista kaikenlaisia tunteita. Etkö tiedä että lapsella on oikeus siihen.

Vierailija
198/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä jotenkin sanoittaa sitä tilannetta lapselle. Miksi on huono juttu että myöhästyy ja tulee kiire. Viisivuotias ymmärtää jo asioita. 

Jos tapahtuu pienikin edistys, niin älä unohda positiivista palautetta. 

 

Noin pienelle voisi myös toimia vaikka joku vihko mihin saisi leimasimella tehdyn kivan kuvan aina, kun lähtö olisi onnistunut sutjakkaasti. 

 

Sitten voisi sopia, että kymmenestä leimasta, saa jonkun tarran vihkoon ja sadasta vaikka tikkarin! 

 

Ei se palkitseminen ole aina niin paha asia. 

 

Tarrojen sijaan voi myös olla palkintona, että ehtii tehdä yhdessä jotain kivaa aamulla ennen lähtöä, jos ollaan ajoissa lähtövalmiita. Vaikka joku kiva lorutteluleikki tai laulu, tai lyhyen kirjan lukeminen. Ihan mitä vaan mistä lapsesi vaan pitää.

Ajatus palkinnoista on hyvä, mutta kymmenenkin tuntuu vähän liian pitkältä ajalta odottaa vaikka tikkaria, 100:n odotus ei tällaiselle kärsimättömälle tempperamenttiselle lapselle sovi mitenkään. 

 

Tarroja hänellä on jo ennestään niin paljon, etteivät ne enää juuri motivoi. Hän sai niitä aikoinaan joka kerta kun joku asia meni hyvin.

 

Mutta otetaan palkinnot uudelleen käyttöön, vaikka onnistumisen hetket ovat olleet vähissä.

 

Ap

Ei onnistumisen hetket voi olla vähissä silloin kun se palkinto tai tarra (tulossa oleva palkinto) annetaan riittävän pienestä asiasta alkuun. Jokainen oienikin edistysaskel on onnistuminen, tietenkin. 

Ja alkuun sen palkinnon pitää olla saavutettavissa. Joku 100 leimaa tikkariin on ihan liikaa. Kuka jaksaa odottaa sitä kolmasosa vuotta. Mielummin vaikka 10 onnistuneen aamun jälkeen yhdessä uimaan tai retkelle johonkin mieluisaan paikkaan. Ja onnistunut aamu ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse sanoa paria kertaa mutta se voi olla vaikka se, ettei tarvitse komentaa tai että aikuinen ei auta tai ulos ehditään tiettyyn aikaan. 

Ei ulkoinen motivaatio tutkitustikaan toimi. Ihan turhaa. Lapsen pitää itse tajuta, että pukemisen pitää sujua. Ei palkinnon tähden vaan koska pukeminen itsessään on osa aamua ja lähtöä. Mukavia retkiä ja uimahallireissuja pitää olla, eivät ne ole palkinto jostakin. Samalla lailla kuin herkut, tarrat ja retket kuuluvat elämään, kuuluvat myös tietyt velvollisuudet: pukeminen, hampaidenpesu, ajoissa nukkumaanmeno. Elämä ei ole uhkailun, kiristyksen ja palkinnon välissä sompailua. Aamut pitää rakentaa niin, että lapselle ei jää pullikoinnin varaa ja toisaalta lukea lasta, mistä asia oikeasti hiertää. Onko neurokirjo, onko sylihalu, onko epämieluisa päiväkoti, onko liian vähän unta alla, ja ratkoa nämä juurisyyt. 

Kyllä kivoja retkiä pitää olla muutenkin mutta esimerkiksi uimahallireissu ei onnistu lapsen kanssa, joka ei suostu pukemaan. Tai en minä ainakaan jaksa lähteä sinne vääntämään, että ennen uimaan menoa pitää pukea uimapuku ja uintiajan jälkeen pitää pukea päivävaatteet ja ulkovaatteet. 

Useimmat viisivuotiaat ymmärtää jo, kun aikuinen keskustelee näistä. 

Joskus voi sitten käytöstavat unohtua ja yksittäinen uimahallireissu olla kaoottinen. Sitten tuleekin hieman taukoa, ennenkuin uskalletaan yrittää uudestaan. Se ei ole rangaistus, vaan seuraus. 

 

Kyllä lasten vaan pitää oppia, että niitä seurauksia elämässä on.  

 

Entisaikaan seisotettiin nurkassa ja annettiin tukkapöllyjä. Sellaisesta ei ole tutkitustikaan mitään muuta kuin haittaa. 

Miksi se uimahallikerta ei sitten voi olla palkinto hyvin sujuneista aamuista? Seuraus siitä, että vaatteiden pukeminen ei ole ollut tappelua. Koska se 5-vuotias todellakin ymmärtää puhetta, jos pukeminen alkaa sujua, voidaan mennä taas uimahalliin. Ihan sama käyttääkö sanoja seuraus, palkinto tai rangaistus.

Koska lapsesta tulee aikuinen, ja on parempi että sisäinen motivaatio on kuin että aina lahjotaan tekemään tavallisiakin asioita. Tai toisaalta, uhataan jättää tavalliset asiat pois kuten uimahalli. Älä aliarvioi lastasi äläkä uhraa suhdettasi ja yhteyttäsi häneen teennäisten kasvatusäkseerausten takia. Ei niitä tarrapalkintoja tarvi mihinkään. Olen ammattikasvattaja ja mulla on kaksi erittäin voimakastahtoista lasta itselläkin. Älä ala valtataisteluun, vaan pysy aikuisena. Jos olet itse rauhallinen ja lopetat hoputuksen sekä huutamisen, katso mitä tapahtuu. Nythän ne eivät ole auttaneet mitään. Älä jatka. 

Vierailija
199/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä lapsi ei viihdy hoidossa tai yleensäkään paikoissa, joissa on paljon hälyä eikä halua lähteä sinne. Ei liity sosiaalisuuteen, vaan aistikuormitukseen.

Vierailija
200/208 |
16.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkuu jossain collegeverkkarissa ja aamulla vaan lähdette. Kai se jossain vaiheessa itse tajuaa

5-vuotiailla yökastelu on vielä ihan yleistä. Tätä en kyllä kokeilisi. Tulee vaan enemmän vaihdettavaa aamulla, jos tuleekin vahinko.

 

Ap

Sitten on kyllä muitakin ongelmia, lapsella tai kotona.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kahdeksan