Pikkulapsiaikana “hyvästä” puolisosta eronneet - tekisittekö sen uudestaan? Kokemuksia oman pohdinnan tueksi

Kiva lukea välillä hyvin kirjoitettu aloitus sellaisesta aiheesta, joita tällaisella palstalla luulisikin olevan. 

Koen, että itsellä ei ollut siinä hetkessä muuta vaihtoehtoa, suhde oli niin kauhea ja miehellä pahoja ongelmia, joista en ollut tiennyt aiemmin. Hieman siis sama tarina kuin sinulla. Ymmärrän hyvin myös tuon, että olet tehnyt vaikeuksista huolimatta harkitusti enemmän lapsia, jotta lapsi saa sisaruksia. Olisi ollut itsellekin tietyssä mielessä hyvinkin järkevää tehdä samoin, koska lapsi jäi lopulta täysin ilman sisaruksia.

Neuvoisin sinua ehkä tässä kohtaa ottamaan nuo asiat puheeksi ja käymään vaikka edes vuoden ajan pariterapiassa. Varsinkin jos näistä asioista puhuminen ei muuten onnistu. 

Jos puhuminen ei onnistu eikä sillä pääse sellaiseen lopputulokseen, jossa voisit elää, ja jos mies ei suostu pariterapiaan, sitten ero. Miehellä on elatusvelvollisuus varallisuutensa mukaisesti joka tapauksessa.

Minulle tulee mieleen, että pikkulapsiarki on vaan tosi kuormittavaa miehelle ja siksi hän on niin kireänä. Kyllä se menee ohi kun lapset kasvavat.

En eronnut pikkulapsiaikana, erosin kun olivat alaluokista selvinneet. Mies skarppaa omat lähiviikkonsa, koska muksut jo sen ikäisiä, että saisivat itse päättää, missä asuvat, eli ei ole niin vaativa ja äkäile kun on isäviikko. Ja muksut sit elävät rennompaa elämää mun kanssa ollessaan. Kaikille kevyempää menoa. Jaksuja ja pohdi terapeutin kanssa tai perheneuvolassa psykologin kanssa, he pystyvät antamaan tukea.

Kuulostaa vaativalta persoonallisuushäiriöltä.

On aina kivempaa ja helpompaa olla lähellä kotia töissä kuin se että joutuu olemaan puolet vuodesta matkoilla. Siinä ärsyyntyy vähemmästäkin. 

Olisi paras ratkaisu jos miehesi yrittäisi saada töitä läheltä kotia, jolloin hän voisi osallistua perhe elämään normaalisti töiden jälkeen. Kuten se illalla kotiin palaava meteorologi. 

Kysyikö sinä häneltä usein jotain ja esim onko hän väsynyt tai muuta töistä tullessaan. Nämä ja kaikki kyselyt ovat vastavuoroisia. Jos toinen on työmatkoilla, silloin pidetään myös yhteyttä säännöllisesti joka päivä. 
 

Kysy siltä ääliöltä, miksi se on tuollaiseksi muuttunut, yrittääkö hän saada sinut ottamaan eron? Onko hänellä toinen nainen?

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee mieleen, että pikkulapsiarki on vaan tosi kuormittavaa miehelle ja siksi hän on niin kireänä. Kyllä se menee ohi kun lapset kasvavat.

Onneksi se ei ole koko vuoden lasten kanssa aikaa viettävälle äidille?

Siitä mikä miestä pohjimmiltaan vaivaa ei varmaan voi selvittää jos hän ei halua psykiatrille tai psykologille. Voi olla pers.häiriövaivaa, voi olla muutakin ongelmaa ja tuollainen äkäisyys, tunnesäätelyn vaikeudet ja kontrollintarve on oire siitä. En tiedä maksaako vaivaa lukea ja hankkia tietoa kun ei tiedä mitä tuo lopulta on. Olennaista on käyttää energiaa siihen, että kysyy miehen näkemystä tilanteesta, antaa jotain vaihtoehtoja (muuttaa käytöstään joko itse tai terapian avulla) ja jos ei meno muutu niin se on sitte siinä. Ei kannata alkaa mielenterveyden ammattilaista leikkiin ja veikkaileen mistä tuulee, siinä voi herkästi vaan alkaa yliymmärtään asioita. 

Erottiin yli 20 vuotta sitten, kun lapset olivat aloittaneet koulun / menossa kouluun. Lievästi kyllä harmittaa, ettei yritetty enempää. Hyvän miehen jätin.

Tekisin. Puoliso ei ollut hyvä. Onnea vaan uudelle morsiamelle. Naisen on parempi olla yksin kuin huonossa liitossa. 

Tuo miehen reissutyö on ehkä se kuormittavin teillä, vaikka et sitä sillai mainitsekaan. 

Luin johonki asti. Totuus on että et halua erota miehen rahojen ja talon takia. On varmaan joku lentäjä. 

Mies harrastaa henkistä väkivaltaa huomauttelemalla kaikista pienistäkin roakista ym. Oma ex oli samanlainen. Kohta se paiskoo tavaroita ja sua lopuksi. Ei niistä miehen rahoista ole iloa hauta-arkussa. 

Harkitse hyvin tarkkaan tulevaisuutta ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään , ei vain sinun asemaasi.

Viisasta kuitenkin, kun olet alkanut harkitsemaan eroa vaihtoehtona, se että alat varautumaan muutokseen. Se tarkoittaa puskuritrahastoa ja käytännön asioiden miettimistä jos luotsaa yksin eteenpäin lapsiperhettä. Miten nämä järkestyvät kun toinen aikuinen on vuorovanhempi tai vastaava.

Varautuminen on muutoinkin hyvä asia vaikkei haluisikaan koskaan erota. Kumppani nimittäin voi yllättäen haluta , tai vammautua, sairastua tai menehtyä. Silloin on jokin puskuri/ suunnitelma mietittynä valmiiksi. Päivä kerralla eläminen on silloin, kun on tietoisesti useampia lapsia huollettavakseen hankkinut, se kaikista huonoin vaihtoehto kaikille.

Minä erosin tuollaisesta miehestä. Lapset tosin olivat silloin jo koululaisia.

Kysy itseltäsi kaksi kysymystä:

1. Jos tuossa suhteessa olisi ystäväsi, pitäisikö hänen mielestäsi erota?

2. Jos tuossa suhteessa olisi tyttäresi, pitäisikö hänen mielestäsi erota?

Minulla on tyttäriä. Kysymykseen 2 oli helppo vastata ja no, eipä sitä sitten enää tarvinnut miettiä.

Erosta on nyt jo yli kymmenen vuotta ja lapseni ovat jo aikuisia. Ainoa mitä olen koskaan katunut on se, etten eronnut aiemmin. Miksi ihmeessä kuuntelin moista potaskaa ja annoin painaa itseäni alas.