Pikkulapsiaikana “hyvästä” puolisosta eronneet - tekisittekö sen uudestaan? Kokemuksia oman pohdinnan tueksi

Vierailija kirjoitti:

Siis mistä hyvästä miehestä sä mietit eroamista?? Sun miehes on todella tyly, törkeä, tunnevammainen ja suurimman osan muutenkin jo ei läsnä teidän arjessa. Kun on läsnä, aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Pihi, ei maksa edes lastensa harrastuksia. Mäkättävä märisijä. 

Ota nyt vaan hyvä nainen se ero tosta sun HUONOSTA miehestä. Niin minäkin tein, kun lapset oli 2v ja 5v. Ei se helppoa tietenkään ole ollut, mutta parempi silti yksin kuin jonku tuittuilevan jörököllin kanssa. Ne asunnot, työt, koulut, hoidot, kaverit ym järjestyy kyllä ajan kanssa. Mieti myös sitä, millaisen kasvuympäristön ja parisuhteen kuvan sä nyt annat lapsillesi? Voin sanoa että aivan p*skan. Ja se tulee seuraamaan sun lapsia loppuiän ja vaikuttaa myöhemmin myös heidän omiin suhteisiin, elleivät älyä itse jossain kohtaa aikuisena alkaa käsitellä noita lapsuuden kokemuksia. Sun pojat tulee kohtelemaan puolisoitaan huonosti ja sun tytöt alistuu p*skalle kohtelulle omissa suhteissaan. 

Onko tämä ainoa totuus? Siis että lapsistani tulee tuollaisia? Silloinhan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Mutta auttaako se varmasti? Jos lähden ja siis myös jätän lapseni pieninä ja yksin kohtaamaan tuon ajatusmaailman? En kritisoi. Mutta pyydän, ajattele lisää ja perustele.

Minähän en varsinaisesti anna itseäni kohdella näin. Sanon vastaan. Pyydän käyttämään asiallista kieltä. Käyttäydyn itse aina asiallisesti ja kohteliaasti niin kauan kuin se on mahdollista ja palaan siihen heti kun se on mahdollista. Vedän rajoja lasteni puolesta. Tyttäreni osaa mallista jo vetää rajoja itselleen. Haluaisin niin mielelläni mallintaa lapsilleni kaunista perhedynamiikkaa, mutta olen silti onnellinen, jos he osaavat jo nuorina panna pisteen kohtuuttomille vaatimuksille.

Ohhoh onpas pitkiä tekstejä. Varmasti täyttä asiaa eikä vain jaarittelevaa nalkutusta olemattomista asioista! En tiedä kun ei jaksa lukea koko romaania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mistä hyvästä miehestä sä mietit eroamista?? Sun miehes on todella tyly, törkeä, tunnevammainen ja suurimman osan muutenkin jo ei läsnä teidän arjessa. Kun on läsnä, aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Pihi, ei maksa edes lastensa harrastuksia. Mäkättävä märisijä. 

Ota nyt vaan hyvä nainen se ero tosta sun HUONOSTA miehestä. Niin minäkin tein, kun lapset oli 2v ja 5v. Ei se helppoa tietenkään ole ollut, mutta parempi silti yksin kuin jonku tuittuilevan jörököllin kanssa. Ne asunnot, työt, koulut, hoidot, kaverit ym järjestyy kyllä ajan kanssa. Mieti myös sitä, millaisen kasvuympäristön ja parisuhteen kuvan sä nyt annat lapsillesi? Voin sanoa että aivan p*skan. Ja se tulee seuraamaan sun lapsia loppuiän ja vaikuttaa myöhemmin myös heidän omiin suhteisiin, elleivät älyä itse jossain kohtaa aikuisena alkaa käsitellä noita lapsuuden kokemuksia. Sun pojat tulee kohtelemaan puolisoitaan huonosti ja sun tytöt alistuu p*skalle kohtelulle omissa suhteissaan. 

Onko tämä ainoa totuus? Siis että lapsistani tulee tuollaisia? Silloinhan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Mutta auttaako se varmasti? Jos lähden ja siis myös jätän lapseni pieninä ja yksin kohtaamaan tuon ajatusmaailman? En kritisoi. Mutta pyydän, ajattele lisää ja perustele.

Minähän en varsinaisesti anna itseäni kohdella näin. Sanon vastaan. Pyydän käyttämään asiallista kieltä. Käyttäydyn itse aina asiallisesti ja kohteliaasti niin kauan kuin se on mahdollista ja palaan siihen heti kun se on mahdollista. Vedän rajoja lasteni puolesta. Tyttäreni osaa mallista jo vetää rajoja itselleen. Haluaisin niin mielelläni mallintaa lapsilleni kaunista perhedynamiikkaa, mutta olen silti onnellinen, jos he osaavat jo nuorina panna pisteen kohtuuttomille vaatimuksille.

Asiallinen peruste on se, että se on sun lasten hyvinvointia ja hyvää kasvua ja kehitystä vaarantavaa kuunnella tai todistaa tuollaista puhetta ja käytöstä teidän kodissa päivittäin. Jos pelkäät eroa vain siksi, että pelkäät jättää lapsia isän kanssa yksin, on se jo lastensuojelullinen asia. Kannattaa ottaa yhteyttä esim turvakotiin ja jutella noista huolista, miten kannattaisi toimia. Tuo ei ole lapsille hyväksi, vaikka sinä kuvittelet toimivasi jonkinlaisena puskurina. 

Ja ihan olisi hyvä myös käsitellä tuota sun narratiivia hyvästä miehestä. Mikä saa sut ajattelemaan, että sun mies on hyvä? Millaisissa oloissa itse olet kasvanut, jos tuo on sun mittapuulla ns. hyvä mies? Se että ei hakkaa ja siivoaa, riittää siihen että on hyvä? Noihan on ihan matalimman tason perusvaatimuksia, ystävä hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa. Monet miehet nyt vaan on tuommosia. Ne ei ole naisia. Ne ei ajattele niin kuin naiset. Puhu miehellesi ja sano mikä mättää ja katso auttaako se. Parisuhteessa on kuitenkin 100 kertaa parempi elää kuin yksin lasten kanssa.

Imurin kanssa riehuva kontrollifriikki siivoushirmu on yleensä nainen ei mies. Eli yleensä miehet eivät ole tuollaisia.

Ap.

Minä olen kuin yksinhuoltaja parisuhteessa. Mies ei ole kolmen vuoden aikana osallistunut lapsen hoitoon millään tapaa. Jos sen päälle pitäisi vielä kiillottaa taloa, niin kyllä eroaisin. Mutta toisaalta mies ei koe lainkaan empatiaa minua kohtaan. Olen välillä todella väsynyt, ja tottakai saatan itkupotkuraivareita saada välillä siksi, mies kokee kaiken sanomiseni tyyliin hulluutena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mistä hyvästä miehestä sä mietit eroamista?? Sun miehes on todella tyly, törkeä, tunnevammainen ja suurimman osan muutenkin jo ei läsnä teidän arjessa. Kun on läsnä, aiheuttaa vaan pahaa mieltä. Pihi, ei maksa edes lastensa harrastuksia. Mäkättävä märisijä. 

Ota nyt vaan hyvä nainen se ero tosta sun HUONOSTA miehestä. Niin minäkin tein, kun lapset oli 2v ja 5v. Ei se helppoa tietenkään ole ollut, mutta parempi silti yksin kuin jonku tuittuilevan jörököllin kanssa. Ne asunnot, työt, koulut, hoidot, kaverit ym järjestyy kyllä ajan kanssa. Mieti myös sitä, millaisen kasvuympäristön ja parisuhteen kuvan sä nyt annat lapsillesi? Voin sanoa että aivan p*skan. Ja se tulee seuraamaan sun lapsia loppuiän ja vaikuttaa myöhemmin myös heidän omiin suhteisiin, elleivät älyä itse jossain kohtaa aikuisena alkaa käsitellä noita lapsuuden kokemuksia. Sun pojat tulee kohtelemaan puolisoitaan huonosti ja sun tytöt alistuu p*skalle kohtelulle omissa suhteissaan. 

Onko tämä ainoa totuus? Siis että lapsistani tulee tuollaisia? Silloinhan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Mutta auttaako se varmasti? Jos lähden ja siis myös jätän lapseni pieninä ja yksin kohtaamaan tuon ajatusmaailman? En kritisoi. Mutta pyydän, ajattele lisää ja perustele.

Minähän en varsinaisesti anna itseäni kohdella näin. Sanon vastaan. Pyydän käyttämään asiallista kieltä. Käyttäydyn itse aina asiallisesti ja kohteliaasti niin kauan kuin se on mahdollista ja palaan siihen heti kun se on mahdollista. Vedän rajoja lasteni puolesta. Tyttäreni osaa mallista jo vetää rajoja itselleen. Haluaisin niin mielelläni mallintaa lapsilleni kaunista perhedynamiikkaa, mutta olen silti onnellinen, jos he osaavat jo nuorina panna pisteen kohtuuttomille vaatimuksille.

Teidän vastaansanomiset ja rajojen vetelyt ovat yhtä tyhjän kanssa, mikäli mies jatkaa tuota käytöstään. Se, ettei anna toisen kohdalle tuolla tavalla itseään tarkoittaa sitä, että huono kohtelu loppuu tavalla tai toiselle, ei sitä, että se jatkuu, mutta naputatte taustalla.

Millä perusteella tuo mies on siis hyvä mies?

Erosin huomattavasti ap:n miestä paremmasta miehestä. Elintaso laski, mutta jos valitsee fiksusti, saa ihan kivan elämän näinkin.

Ap:n tilanteessa toki jos mies on ison osan vuodesta poissa, hankkisin vain pakopaikan siksi ajaksi kun on paikalla enkä passaisi 

Vierailija kirjoitti:

Missä se hyvä mies on? Kolme pitkää viestiä olisi ollut tilaisuus esitellä hänet.

Niin no, tiedän kyllä. Tämä on kuitenkin jotain, mitä olen saanut selittää kyllästymiseen asti silloin kun aiheesta avaudun. Tässäkin ketjussa on jo toivottu, että omakin mies imuroisi. Vastaavasti jossain neuvolassa tällainen ihminen vaikuttaa suorastaan ideaali-isältä: esimerkillinen kansalainen, pukeutunut hyvin, vaihtaa sen vaipan, imuroi, käyttää pyöräretkellä, pesee heti maitopullon, taittaa rattaat autoon (koska pelkää että vaimon tekemänä auton maalipinta naarmuuntuu). Koettakaa hyvät ihmiset ymmärtää, että tällaisessa ihmisessä ei ole yhtään mitään sellaista, jonka perusteella joku lastensuojelu tekisi mitään muuta kuin kirjoittaisi lapsen tietoihin, että äiti teki ilmoituksen tyhjästä, yrittää ilmeisesti vieraannuttaa isästä.

Naisena se on ihan ok. Jos mies eroaa pikkulapsiaikana, niin saa vauvaan 1000 viestin vihaketjun.

Ei helppoa, mutta ihminen päättä miten antaa itseänsä kohdeltavan. YKSIKÄÄN MIES EI HUUTAISI MULLE. Mua ei kohdella niin, titetnkään, eikä varsinkaan mun lapsia. Miehen käytösä TÄYSIN asiatonta, tee se kerralla selväksi. Ihan oikeasti sä olet aikuinen nainen ja sulla suu jolla voit sanoa tiukasti. älä alistu tollaseen paskaan. Luoja tulen vihaiseksi kun miehet luulee että naista voi kohdella asiattomasti. Koska olet viimeksi KUNNOLLA noussut miestä vastaan ja sanonut että nyt ihan oikeasti riittää perseily?
 

Luin ketjun enkä vieläkään ymmärtänyt miksi se mies on hyvä?

Ap, epäilet että miehelläsi on vaativa persoonallisuushäiriö? Silloin mitkään tavalliset kommunikointineuvot ei toimi. Saisitko apua Finfamista, miel.terveysongelmaisten omaisten järjestöltä? Sen paikallisjärjestöillä on tukipalveluita.

Yritä myös lukea k.o. häiriöstä paljon ja katsoa youtube-videoita. Jos eroatte, lastesi isällä on edelleen persoonallisuushäiriö,silloinkin tarvitset tietoa.

Pariterapiaan? 

Toivon, että olisin eronnut. Nyt elämä on niin solmussa, etten voi. 

Joudun kodittomaksi ja luultavasti menetän lapsen kokonaan.

Veikkaan, että miehelläsi on toinen tai toisia naisia.

Me äidit ollaan yleensä niinkuin huonekalu tai kodinkone. Jota huolletaan sen verran, että se toimii ja kun se tökkii potkitaan liikkeelle. Semmonen välttämätön kodinkone, jota ilman on liian vaikeaa. Sen takia mies odottaa, kunnes yhtenä päivänä lähtee yllättäen.

Sun mies tuskin rakastaa sinua, kuten vaimoa. Hän sietää sinua kalusteena. Et ole yksin. Meitä on enemmän, kuin niitä onnistuneita perheitä.

Me jäädään lasten takia ja ajatellaan positiivisia asioita. Sen tekee mieskin, miettii kodinkoneen plussat ja hyödyt. Ja vaihtaa vasta kun uusi on jo valmiiina hommiin oven takana.

On myös tutkimuksia, että ero ja uusioperhe on yksi pahimpia iskuja lapselle. Sitten taas jos mies on paska ja tekee kotielämästä ahdistavan ei sekään toimi. Siksi osa eroaa ja osa jää kärsimään. Ei ole oikeata vastausta, mutta jos omat siivet kantaa kohtalaiseen elämään sitä ei kannata pilata jakamalla sitä huonon miehen kanssa, puitteista viis.

Uuteen kotiin, oli kuinka pieni vaan saa omat muistot ja kivat jutut. Maapallo on takapihasi hedelmäpuineen ja leikkipaikkoineen.

Jos eroni nyt olisi suoraviivainen, tekisin sen heti, mutta se ei ole. Se vaatii valmistelua ja siipien korjaamista osaltani.

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Minä olen kuin yksinhuoltaja parisuhteessa. Mies ei ole kolmen vuoden aikana osallistunut lapsen hoitoon millään tapaa. Jos sen päälle pitäisi vielä kiillottaa taloa, niin kyllä eroaisin. Mutta toisaalta mies ei koe lainkaan empatiaa minua kohtaan. Olen välillä todella väsynyt, ja tottakai saatan itkupotkuraivareita saada välillä siksi, mies kokee kaiken sanomiseni tyyliin hulluutena. 

Miksi mies sitten edes halusi lapsen, jos ei edes halua hoitaa sitä?

Olen ottanut eron "hyvästä" miehestä. Paras ratkasiu ikinä. En tiennyt että tällaista onnea voi edes olla. Mies oli negatiivinen ja kunnon kuolonsyöjä ja masentunut jota kannttelin niin kauan kun ikinä jaksoin. 

Teillä ei ole ongelmana pikkulapsiaika vaan mies on ku sipää. 
Surullista kun sinunkaltainen ap, fiksu ja reflektioon kykenevä joutuu tämmöseen suhteeseen. Ois helppo sanoa että eroa, mutta sinun tapauksessa järjestelyt pitää koittaa saada kuntoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä se hyvä mies on? Kolme pitkää viestiä olisi ollut tilaisuus esitellä hänet.

Niin no, tiedän kyllä. Tämä on kuitenkin jotain, mitä olen saanut selittää kyllästymiseen asti silloin kun aiheesta avaudun. Tässäkin ketjussa on jo toivottu, että omakin mies imuroisi. Vastaavasti jossain neuvolassa tällainen ihminen vaikuttaa suorastaan ideaali-isältä: esimerkillinen kansalainen, pukeutunut hyvin, vaihtaa sen vaipan, imuroi, käyttää pyöräretkellä, pesee heti maitopullon, taittaa rattaat autoon (koska pelkää että vaimon tekemänä auton maalipinta naarmuuntuu). Koettakaa hyvät ihmiset ymmärtää, että tällaisessa ihmisessä ei ole yhtään mitään sellaista, jonka perusteella joku lastensuojelu tekisi mitään muuta kuin kirjoittaisi lapsen tietoihin, että äiti teki ilmoituksen tyhjästä, yrittää ilmeisesti vieraannuttaa isästä.

Sä kerrot lastensuojelulle ne sun huolet isään liittyen. Esim. että huutaa sinulle ja lapsille ja lapset pelkää. 

Vähän nyt selittelyn makua ettei mitään omassa elämässä kannata muuttaa, koska lastensuojelu ihailee isän kykyä nostaa rattaat autoon. 

Ap. Miehesi ei ole hyvä vaan kuulostaa siltä että joudut joka päivä kun mies kotona henkisen väkivallan kohteeksi. Se ei ole ok. Tämä heijastuu lapsiin ja tod.näk lapsetkin saavat osansa. 
Sinä et voi tehdä mitään että käytös loppuisi. Voit alkaa kokopäiväiseksi siivoojaksi ja silti tilanne on sama.