Apua! Painan jo yli 100 kg
Olen koittanut laihduttaa jo melkein 10 vuoden ajan, mutta olen päätynyt sinä aikana 77-kiloisesta yli 100-kiloiseksi. Nutriletit ja vesi/nestepaasto on ainoat keinot joilla olen pystynyt laihtumaan kunnolla, mutta tulos ei koskaan ollut pysyvä. Olen tietysti yrittänyt myös muuta: Annosten pienentämistä, vähäkaloristen kasvisten lisäämistä, syömisen lopettamista klo 18, herkkujen vähentämistä/lopettamista, kuituihin ja proteiiniin panostamista, liikunnan lisäämistä ym. Kaikki yritykset laihduttaa/laihtua hitaasti ja järkevästi on kuitenkin kaatunut siihen, että nälän tunne on ollut liian kova ja olen päätynyt syömään entistäkin enemmän.
Mikä avuksi? Elän pitkälti opintotuen varassa, joten lainasta huolimatta rahat ei riitä mihinkään kalliisiin laihdutuslääkkeisiin tai viimeisen päälle optimoituihin superterveellisiin laihdutusruokiin.
Kommentit (58)
Mene vanhanaikaisiin metsätöihin. Tai kaivamaan ojaa lapiolla.
RUOKASUUUNNITELMA.
Suunnittelet järkevän ruokavalion, ei missään tapauksessa liian kevyttä, jolloin voi päätyä ahmimaan yöllä.
Esim keitto. Pakastejuurekset on valmiiksi paloina. Keitä ison kattilallinen, liemikuutio. Vedät 2-3 litran kattilallisen päivän mittaan ei tarvi öisin hiukopaloja lisäksi. Puuroa ja hedelmiä. Keitot ja puurot veteen, ei mitään kerma/juusto lisiä.
Vierailija kirjoitti:

Tässä on se huono puoli, että kasviskeitolla ja laihalla puurolla kyllä laihtuu, mutta kukaan ei jaksa niitä loputtomiin syödä. Täytyisi löytää sellainen ruokavalio, jota jaksaa noudattaa kyllästymättä.
Tule tänne keskusteluun, niin yritetään tsempata toisiamme eteenpäin. Keskustelu - Tsemppikeskustelu elämäntapamuutokseen | Aihe vapaa | Vauva
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
195 cm punttisalilla käyvälle miehelle ihan ok paino.
150 cm sohvaperunalle kaikkea muuta!
Siis vihaan sua.
Lopeta.
Liikunta liikunta liikunta. Pysyvästi osaksi elämää, hautaan asti. Sillä lähtee ja pysyy kilot poissa.
Ketogeenisellä ruokavaliolla ei nälkä vaivaa vaikka syön vain 2 kertaa päivässä ja on helppoa, simppeliä ruokaa ja läskit ihan solahtaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Tule tänne keskusteluun, niin yritetään tsempata toisiamme eteenpäin. Keskustelu - Tsemppikeskustelu elämäntapamuutokseen | Aihe vapaa | Vauva
Antaisitko linkin keskusteluun? Tuon klikkaaminen ei johda mihinkään.
Vesi janojuomaksi aina, kahvi, päihteet ja nikotiini pois käytöstä kokonaan, osta maustamaton, sokeriton ja rasvaton vaihtoehto niistä tuotteista mitä yleensä käytät, juusto ja kerma ei voi olla päivittäin käytössä, opettele syömään säännöllisesti ruoka-aikoina, lautasmallin mukaan ja kävele vähintään 8000 askelta päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
RUOKASUUUNNITELMA.
Suunnittelet järkevän ruokavalion, ei missään tapauksessa liian kevyttä, jolloin voi päätyä ahmimaan yöllä.
Esim keitto. Pakastejuurekset on valmiiksi paloina. Keitä ison kattilallinen, liemikuutio. Vedät 2-3 litran kattilallisen päivän mittaan ei tarvi öisin hiukopaloja lisäksi. Puuroa ja hedelmiä. Keitot ja puurot veteen, ei mitään kerma/juusto lisiä.
Tässä on se huono puoli, että kasviskeitolla ja laihalla puurolla kyllä laihtuu, mutta kukaan ei jaksa niitä loputtomiin syödä. Täytyisi löytää sellainen ruokavalio, jota jaksaa noudattaa kyllästymättä.
Mä oon laiska kokki ja jos mulla ei olisi lapsia söisin helposti samaa ruokaa päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ozembik tai Munjaro kehiin
Liian kallista köyhille
Etkö mitenkään saisi riivittyä kokoon sen 115e kk laihdutuslääkkeeseen? Se on ainoa keino, sori.
Mitä tehdä kun paino nousee entistä rajummin vaikka ei oo ees ollut dietillä, tarvii vaa se et laihtuu.
Ruokarytmi kuntoon: 4 areriaa päivässä ja päätät mitä noina aterioina on ok syödä. 5 h viikossa (hiki) liikuntaa. Näin minä pysyn 50 vuotiaana normaalipainossa.
Voin popsia herkut puolestasi. Laita tulemaan tähän osoitteeseen. Laihdut varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Laihtuakseeen tarvii treenata ja liikkua todella paljon. Ei monet sitä tajua että pitää treenata 2 tuntia joka päivä eli 20 km pyörälenkki ja siihen päälle puntti treeni. Kaloreita kuluttamalla laihtuu ja monet vaan kävelee joka ei kuluta kaloreita tarpeeksi nopeasti.
Mulla ainakin rankempi liikunta tekee hitonmoisen nälän. Jos on ylipainoa niin todellakin kannattais sillä kävelyllä ja oman kropan painolla aloittaa. Ei liian rajusti.
Ärsyttää itseä kun tykkäis liikkua, mutta ihan parikin rankempaa lenkkiä painoliivin kanssa laukaisee ylikunnon oireet.
Ja se yllikunto voi iskeä ihan tavan liikkujalle. Pitäs osata kuunnella omaa kroppaa tosi paljon.
Ja varsinkin alkuinnostuksessa ihminen saa itsensä rikki helposti, varsinkin jos rajoittaa vielä kaloreita ja elämässä muutakin stressiä.
Jos jojoilee niin joku on vialla, pitäis laihduttamisen sijaan keskittyä hyvinvointiin. Ja ihmisillä on erilaiset fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet, yleistykset ei toimi kaikilla.
Aplle sanoisin että lopeta se laihduttaminen hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ruokarytmi kuntoon: 4 areriaa päivässä ja päätät mitä noina aterioina on ok syödä. 5 h viikossa (hiki) liikuntaa. Näin minä pysyn 50 vuotiaana normaalipainossa.
Hyvä kun olet löytänyt itsellesi toimivan tavan painonhallintaan, mutta älä kuvittele että se toimisi kaikilla muillakin.
..talvella nälkää näki muurari, talvella nälkää näki maalari, talvella nälkää näki hanslankari, lihoi linnassa hamppari.