Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu jos ei ole kokenut teininä seurustelua tai romansseja?
11.04.2026 |
Onko sillä ollut vanhempana merkitystä? Onko jäänyt traumoja vai eikö ole vaikuttanut mitenkään?
Kommentit (142)
Olin teininä koulukiusaamisen takia todella arka ja en todellakaan seurustellut. Lopulta parikymppisenä ensimmäinen poikaystävä oli näin jälkeenpäin sanottuna kamala sarjaiskijä joka tuppaantui elämääni eikä hyväksynyt eitä vastauksena. Ajattelin tyhmänä että jos teen selväksi mitä haluan, eli siis rehellisen yksiavioisen parisuhteen, niin sellaisen saan. Tietenkään se ei mennyt niin, mutta koska minulla ei ollut itsekunnioitusta, vakaata sosiaalista verkostoa tai mitään käsitystä siitä millainen normaali toista kunnioittava parisuhde on niin jäin siihen suhteeseen roikkumaan useammaksi vuodeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 37-v nainen enkä ole kokenut seurustelua tai rakkautta vielä tähänkään mennessä. Kyllähän mä tunnen olevani maailman isoin luuseri.
Minä taas en ymmärrä seurustelua ikäryhmästä riippumatta. Mutta taidan muutenkin olla keskivertoa yksinäisempi ja itsenäisempi luonne.
Minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta . En vain osaa enkä uskalla lähestyä naista iskemismielessä.
Nyt vanhempana olen ymmärtänyt, miten tärkeää olisi ollut se, että olisin saanut nuorena kokea edes jonkinlaisen parisuhteen. Jäin kaikesta paitsi, ajauduin porukan ulkopuolelle.
Nyt olen keski-ikäinen täysin kokematon mies. Tuskin tulen koskaan löytämään parisuhdetta tai muutakaan seurustelua, seksiä.
On jotenkin hämmentävää huomata miten helppoa on jäädä täysin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta . En vain osaa enkä uskalla lähestyä naista iskemismielessä.
Nyt vanhempana olen ymmärtänyt, miten tärkeää olisi ollut se, että olisin saanut nuorena kokea edes jonkinlaisen parisuhteen. Jäin kaikesta paitsi, ajauduin porukan ulkopuolelle.
Nyt olen keski-ikäinen täysin kokematon mies. Tuskin tulen koskaan löytämään parisuhdetta tai muutakaan seurustelua, seksiä.
On jotenkin hämmentävää huomata miten helppoa on jäädä täysin yksin.
No tuo "paitsi jääminen" on lähinnä oma kokemuksesi. Ajattelutapaansa voi myös muuttaa. Kokemus ihmiselämästä on loppujen lopuksi pelkkä subjektiivinen sekamelska. Ei se minun ongelmani ole, jos joku kokee ihmiselämään "kuuluvan" ensimmäiset seurustelusuhteet teini-iässä. Minäkin koen esimerkiksi luonnossa liikkumisen "kuuluvan" omaan elämääni, ja minusta ihmiselämä olisi outoa ilman sitä. Mutta se on kaiken muun tapaan pelkkä yksilön, tässä tapauksessa minun, subjektiivinen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Olin kyllä aina ihastunut johonkin poikaan, mutta he eivät minuun tai ihastumiset eivät johtaneet mihinkään kun en itse ollut aktiivinen edistäjä. Ei tuntunut luontevalta asialta. Oli se haikeaa ja jälkeen päin olisin toivonut, että pojat olisivat mut nähneet sillä silmällä.
Ensimmäisen poikaystävän sain 21- vuotiaana ja se seurustelu kesti 2- vuotta.
Nyt päälle 50- vuotiaana en enää ajattele nuoruudestani mitään. Ihan hyvä elämä mulla on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Olen 37-v nainen enkä ole kokenut seurustelua tai rakkautta vielä tähänkään mennessä. Kyllähän mä tunnen olevani maailman isoin luuseri.
En minäkään ja täytän tänä vuonna 40. En silti pidä itseäni luuserina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On yhä iso henkinen haava, en ole lähes 40v naisena vieläkään seurustellut tai juuri edes tapaillut ketään, kukaan ei ole lähestynyt ja tunnen itseni kelpaamattomaksi ja kadehdin valtavasti muiden kokemuksia rakkaudesta ja kumppanuudesta.
Lapsena ja teininä koti-olot olivat karmeat, mutta minut pidettiin kotona vaikka muuten minusta ei välitetty. Lihoin ja minua kiusattiin koko kouluaika.
Pelkään yhä miehiä ja kaikkea huomiota ja sitä, että minun läsnäolo ja läheisyys olisi jollekin ihmiselle kamalin asia maailmassa. Yritä siinä sitten löytää seurustelusuhde.
En seurustellut teininä. Olin ruma rillipää, enkä kiinnostanut poikia. Ekan kerran seurustelin 24-v, kesti 9 kk. Seuraavan kerran 29-v ja tämän miehen kanssa menin naimisiin. Edelleen naimisissa ja ikää 53.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä, että onpa hyvä että sai elää turvallista nuoruutta kaukorakkauksien muodossa ja aloittaa oikean parisuhde-elämän vähän kypsempänä.
Onpa tässä ketjussa paljon keski-ikään ehtineitä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Nythän teillä on avaimet tavata muita samanlaisia. Yhdistäkää voimanne ja keksikää tapa tutustua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tuntunut mitenkään erityisen ongelmalliselta, tosin joskus mietin, tuleeko kukaan koskaan kiinnostumaan minusta. Toisin kuin nämä tietyt miehet väittävät, pyöreillä, finninaamaisilla nörttitytöillä ei todellakaan ole jonoa (setämiehiä, joille naiset ovat vain objekteja ja jotka kuolaavat kaikkia, mitä nuorempi sen parempi, ei lasketa, koska he eivät todellakaan olleet kiinnostuneet minusta yksilönä eikä lähentely todellakaan tuntunut imartelevalta vaan pelottavalta, eikä siitä olisi syntynyt seurustelusuhdetta vaan korkeintaan hyväksikäyttösuhde).
Parinkympin paremmalla puolella tapasin nörttipojan, ja kolahti heti molemmin puolin. Hänkään ei ollut seurustellut teininä, ja minulle se oli ehdottomasti enemmän plussa kuin miinus.
Ihmettelin nuorena, miten jotkut halusivat sitoutua seurustelusuhteisiin. Minulle on vapaus ollut aina tärkeintä elämässä. Hankkiuduin neitsyydestä eroon ja hankin kokemuksia seksistä uteliaisuuden vuoksi, mutta seurustella en halunnut. Koti ja kaveripiiri olivat minulle tärkeitä, samoin harrastukset. Olin 24-vuotias kun ensimmäistä kertaa tunsin tarvetta vakiintua, minulla oli muutama pitempi suhde mutta vuosien myötä huomasin sen, jonka olin jo teininä vaistomaisesti tuntenut: en ole parisuhdeihminen. Vapaudenkaipuuni on voimakas, nautin yksinolosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä ei ollut enää sen jälkeen mitään merkitystä, kun 20-vuotiaana aloitin ensimmäisen seurustelusuhteeni. Sitä ennen asia kyllä oli vaivannut, mutta ei enää koskaan sen jälkeen.
Aloitin ensimmäisen suhteeni 29-vuotiaana. Silloin vasta löysin henkilön, josta olin kiinnostunut ja joka oli kiinnostunut minusta. Tarjokkaita toki oli ennen tätä mutta en itse nähnyt näissä potentiaalia. Mitkään romanssit tai teiniseurustelut eivät ole koskaan kiinnostaneet minua, tavoitteena oli aina avioliitto ja perhe. Monella on näistä teinisuhteista traumoja, joilla sitten piinaavat tuleviakin suhteita, joten olen ihan tyytyväinen siihen miten asiat meni. Kukaan ei tykkää siitä, kun mies on yhä henkisesti kiinni eksässään tai nainen pelkää petetyksi tulemista kun entiset olleet niin paskoja. Toki positiivisiakin kokemuksia voi porukalla olla takana mutta tarkoitan sitä, ettei se seurustelu aina niin antoisaa ja auvoisaa ole, että se automaattisesti tekisi paremmaksi kumppaniksi tulevia suhteita varten.
Ei ole ollut kyllä mitään merkitystä, että mulla ei ollut teininä poika- tai tyttöystävää tai muita romansseja. Suoraan sanoen olisi nekin voinut jättää, mitä sitten oli ekat yritykset 21-vuotiaana. Mulla oli teininä sellaiset ystävät, että ei niilläkään juuri mitään ollut paitsi yhdellä. Sen takia ei ehkä ollut mitään painettakaan ryhtyä mihinkään, eikä vastaan ollut tullut mitään sopivaa. Hyvin ole pärjännyt ja löytänyt myöhemmin seuraa ja menin 30-vuotiaana naimisiin.
Mun mielestä olisi jopa hyvä aloittaa noi touhut vähän myöhemmin. Nuorena ei ole oikein tiennyt, mitä haluaa ja mistä tykkää ja toimii sitten paineen alla enemmän. Lopulta on tullut vähän hyväksikäytetty olo.
En seurustellut teininä, koska olin ruma ja kaikin puolin vastenmielinen. Näin minulle ainakin sanottiin. Myöhemmin kuitenkin aikuisena kuulin että luokan poika oli ollut ihastunut minuun. Tuntui oudolta, kun haukuttiin jatkuvasti mitättömäksi turhakkeeksi jonka pitäisi t***aa itsensä ja sekö oli sitten sitä ihastusta?
Myöhemmin olen seurustellut, mutta mitään kuvitelmia siitä minulla ei ole että olisin jotenkin kaunis tai muuten hieno ihminen.
Teininä tuli nussittua kaikenlaisten setämiesten kanssa. Oi niitä aikoja.
On paljon pahempiakin asioita kuin kokemattomuus.