Työnantajalta palautetta siitä, että en ole avoin enkä keskustele tauoilla??
Olen ollut kuukauden työpaikassa, jossa tehdään suorittavaa yksitoikkoista työtä pääosin yksin. Minulla on 2kk koeaika. Nyt sain palautetta, että en ole vuorovaikutuksessa tauoilla muiden kanssa??
En ole seinäruusu enkä extrovertti, mutta olen sellainen vuoroani odottava keskustelija, eli usein jutut vaihtuu ennen kuin kerkeän edes kommentoida mitään. Olen yrittänyt elämäni aikana röyhkeämmäksi keskustelijaksi, mutta koska päälle puhuminen ei ole luontaista, niin se on vaikeaa itselle huutaa väliin.
Pienessä porukassa kyllä keskustelen sujuvasti, mutta ei ole minulle ominaista visertää heti kaikille tuntemattomille omista keskenmenoista tai puolison ulkonöästä kovaan ääneen, kuten esimerkiksi toinen samaan aikaan kanssani aloittanut työntekijä. Tämän toin myös ilmi palautekeskustelussa, mutta pomo sanoi vain, että muut haluavat avoimen työkaverin ??
Kommentit (87)
Kuulostaa vähän samalta kuin mun entinen työpaikka, jossa tehtiin yksitoikkoista suorittavaa työtä ja vakiohenkiökunta odotti, että heille jutellaan mukavia ja heitä kuunnellaan ym samalla kun he tekivät jotenkin selväksi, että heillä on se oma sisäpiiri siellä ja vain heille on juhlat ym. En teidä, että mitä ne sillä oikein haki kun yritin välillä keskittyä omiin töihini niin esihenkilö tuli sanomaan, että samalla voi tehdä ja jutella, mutta se oli sellaista henkilökohtaisten asioiden kaivelua mikä ei kyllä mikään pakollinen ole työpaikoilla, että sun tarvis kaikista sun omista asioista siellä olla juttelemassa ja kun vielä samalla työpaikalla oli yksi ihminen joka määräsi mistä saa keskustella ja se keskustelun aihe oli kuulemma lähinnä koirat ja ne kenellä oli lapsia eivät saaneet puhua lapsistaan vaan tän suosikin mukaan mentiin ja esihenkilö sanoi myös, että kannattaa varoa tuota naista, johtaja tykkää siitä ja edellinen esihenkilö oli saanut potkut tämän ko tyypin vuoksi.
Ei kannata jäädä tuollaiseen työpaikkaan, siellä on luultavasti sisäpiiri ja heidän jutut, itse jäin liian pitkäksi aikaa.
Teen itsekin suorittavaa yksitoikkoista työtä. Täältä löytyy porukasta autistista moottoriturpaan ja kaikkea siltä väliltä. Osa puhuu enemmän osa vähemmän, jollain on se yksi ihminen jonka kanssa juttelee. Yllättävän paljon on niitä jotka ei vuoron aikana puhu sanaakaan, kenellekään. Ei aina edes kysyttäessä vastaa. Silti kaikki ilmestyy paikalle oman vuoron alkaessa ja tekee työnsä. Kulkee porukan mukana ja "kuuluu jengiin". Onhan se vähän erikoista mutta eipä tää työ hirveästi vuorovaikutusta vaadi. Joskus kyllä.
Mutta vaikea nähdä että joku savustettaisiin ulos vain koska ei puhu. Ap:na alkaisin katsella muita töitä, et tule viihtymään ja todennäköisesti et jatka koeaikaa pitemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ensimmäisenä pois potkittavien listalla..
Juuri näin tulkitsen tämän minäkin. Mutta voiko koeaikapurkua tehdä sen takia ettei ole tarpeeksi sosiaalinen? Vai muovaillaanko se jotnekin niin, että ei ole sopiva tehtävään.
Syy työsuhteen purkamiselle löytyy tarvittaessa aina, mutta tauoilla keskusteleminen tai sen puute ei ole sellainen.
Kyllä se on ihan validi koeaikapurun peruste, että ei sovi tiimiin. Se sitten että onko vika tiimissä vai työntekijässä, mutta ihan normaali perustelu se on.
Tämän takia yleensä tiimeistä tulee hyvin samanlaisia ja sitten ihmetellään miksi tuottavuus sakkaa kun itse tekijät jää ulos.
No ei luulisi olevan liikaa vaadittu introvertiltäkään tervehtiä ja kysyä, miten viikonloppu meni. Tavanomaista kohteliaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ensimmäisenä pois potkittavien listalla..
Juuri näin tulkitsen tämän minäkin. Mutta voiko koeaikapurkua tehdä sen takia ettei ole tarpeeksi sosiaalinen? Vai muovaillaanko se jotnekin niin, että ei ole sopiva tehtävään.
Varmaan on tosiaan riittävä syy nykyään potkuille...
Mulla on kuulonalenema ja tollaiset tilanteet jossain betonikopissa, jossa moni puhuu yhtäaikaa, on aika haastavia. En sitten yhdessä työpaikassa mennyt työkavereiden kanssa tauoille ja se oli heille ok. Omistajaa (vähän yksinkertainen ihminen) sen sijaan tämä häiritsi ja hän kuvitteli, että olen riidoissa kaikkien kanssa, vaikka todellisuudessa juteltiin työkavereiden kanssa paljonkin, kun hän oli poissa (n puolet työajasta). Sain sapiskaa epäsosiaalisuudestani, mutta sitten se pöljä oli ihan ihmeissään, miten me työntekijät ollaan yhtä rintamaa hänen hölmöjä bisnesideoitaan vastaan 😂
Tyyppi yritti peluuttaa meitä toisiamme vastaan, huonolla menestyksellä. Laverteli myös kaikkien asiat, esim saikkujen syyt ja raskaudet, muille.
Minä en puhu tauoilla kenenkään kanssa, haluan olla netissä ja rentoutua. Toki vastaan jos kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Avoimuus on osoitus luottamuksesta. Työnantaja saa sitä mitä tilaa.
Kuka nyt sitäpaitsi luottaisi "juoruakkoihin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoimuus on osoitus luottamuksesta. Työnantaja saa sitä mitä tilaa.
Kuka nyt sitäpaitsi luottaisi "juoruakkoihin".
Tämä totta, yleensä halutaa toisen avautuvat, jotta voidaan kiusata ja puhua pahaa.
Ymmärrän täysin sua. En minäkään töihin ole tullut kavereita hommaamaan vaan teen työni ja lähden sitten kotiin.
Päällikkö siis määrää juttelemaan työkavereiden kanssa? Saako itse valita keskustelunaiheet vai määrääkö päällikkö nekin?
Muuallakin on tätä samaa paskaa ja on jopa valittu fiilisvastaavat, vaikka kaikki vuorovaikutus on sujunut hyvin ja luonnollisesti, mutta nyt kuulemma pitää kaikkien laittaa lisää hymiöitä chattiin ettei vain joku tiimiläinen luule jonkun työkaverin vittuilevan, kun se vastailee kysymyksiin. Kukahan nyt vittuilisi tiimikaverille esihenkilön ja koko tiimin lukiessa keskusteluja. Sitten tulee kaikki pakotettu yhteisöllisyys vielä lisäksi. Ja sit tietysti perseennuolijat komppaa tätä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä esihenkilö halusi antaa palautetta, ja kun työssä ei ollut kehitettävää mainitsi sosiaaliset taidot. Voi olla myös niin, että tämä on hyvä esimies joka auttaa sinua kehittämään itseäsi monipuolisesti.
Minulla on hiljainen kollega, joka saa jatkuvasti esihenkilöiltä palautetta, että hänen pitäisi puhua enemmän ja etenkin ottaa kantaa käsiteltäviin työasioihin. Kollega on tästä näreissään mutta esihenkilöt ovat oikeassa: hänellä on arvokkaita mielipiteitä joita olisi hyvä saada esiin jo suunnitteluvaiheessa, jotta vältettäisi ongelmia jo etukäteen. Lisäksi puhumattomuus tiimissä aiheuttaa sen, että hän jää hiukan ulkopuoliseksi.
Tämäkin voi olla totta. Jos esim. perehdytykseen kuuluu, että käydään keskustelu ja annetaan palautetta, niin tunnollinen esihenkilö on voinut oikein miettimällä miettiä, mikä olisi parannettavaa. Viesti ei sitten ole mennyt ihan oikein perille aplle, koska kyllähän keskustelussa olisi pitänyt tehdä selväksi, että tärkeintä on itse työtehtävissä suoriutuminen ja se sujuu apn kertoman mukaan.
Vit tu ruokatauot on palautumista, omaa hetkeä sekä syömistä varten, ei pas kan jauhantaa työasioista tai mistään muustakaan !
Vierailija kirjoitti:
No ei luulisi olevan liikaa vaadittu introvertiltäkään tervehtiä ja kysyä, miten viikonloppu meni. Tavanomaista kohteliaisuutta.
Mitä se kenellekkään kuuluu miten jonkun viikonloppu on mennyt. Tulee väkisinkin mieleen just kylän juorukellot jotka haluaa päästä utelemaan oisko jotain sattunut mistä sitten seläntakana jutella. Kaikki ei halua puhua mistää omista asioista töissä ja se on ihan ok. Ei töissä tarvi puhua omasta henk koht elämästä. Puhukaan puhujat keskenään omista asioistaan. Mulla on töissä/koulussa ym ollut aina niitä ihmisiä kenen kanssa jaetaan syväempiäkin omia asioita ja niitä kenen kanssa pysytään vain asialinjalla. Jokainen saa itse päättää kenelle puhuu ja mitä puhuu. Jotkut ei halua yhdistää omaa elämää työelämään milläänlailla ja se on ihan ok myös. Kaikki eivät myöskään tykkää tervehtiä, heille ei ole opetettu sitä lapsena tai sitten ovat sen verran autistisia ettei se vain onnistu joten antakaa ihmisen olla rauhassa. Jos he tekevät työnsä niin älä odota että sinua kaikessa miellytetään.
On vähän eri asia, että istuuko palavereissa tms. "mykkänä" ilman mitään työhön liittyvää ideaa/kommentoitavaa, vai se ettei ruokatauolla jaa koko kotieläänsä kaikkien paikallaolijoiden kuultavaksi...
Taukojen ei pitäisi vaikuttaa työhön mitenkään. Toisaalta noissa yksitoikkoisissa töissä työn mielekkyys tulee usein juuri työkavereista. Kivat työkaverit saavat jaksamaan epämiellyttävän työn tekemistä, jota on pakko tehdä, jotta saisi rahaa.
No kaikkea sitä palkan eteen pitäisi tehdä.
Mikään ei kelpaa. Minultakin udeltiin yksityiselämästä ja sitten kun kerroin rehellisesti naama meni mutruun, kun elämä ei ole hattaraa.