Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (887)
Näinpä se vain on ^
Miesten lievä liikunnallisuus on oletusarvo. Vähän niin kuin se, että ei mene sivariin. Miehen lievä liikunnallisuus huomataan vasta, kun sitä ei ole. Naisilla se taas on aina joku erityissaavutus, jos on vähänkin käynyt jossain jumpassa.
Miehet tölvivät toisiaankin jo, jos on aivan totaalisen epäliikunnallinen. Ryhmäpaine on suurempi. Eikä sellaista "3x viikossa salilla" perusliikkumista pidetä minään. Se on vain miehen osa, kuten parranajo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän se on niin, että mies on se liikunnallisempi. Välillä näinkin päin
Kaikilla miehillä on joku peruskosketus rankempaan liikuntaan, armeijan kautta. Monilla naisilla ei minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on treenata epämukavuusalueella, mikä on kuitenkin aika tavallinen päivä armeijassa.
Myöhemmin mieheltä odotetaan ainakin lievää raamikkuutta. Aivan pulkannaruille ilkutaan, että miksi pidät kesällä hihatonta paitaa, kun sieltä roikkuu kaksi liaania.
Vastaavasti jos mies on aika lihaksikaskin, somessa ketään ei kiinnosta. Sellainen on niin tavallista. Sen sijaan jos nainen saa somessa valtavaa suitsutusta salituloksista, paljon vähäisemmistäkin kuin mies. Riittää kun on peppua treenannut niin seuraajamäärä voi kasvaa satoihin tuhansiin. Sama asia kuin jos mies treenaisi pelkkää hauista.
Niin? Nainen on nainen, elämän synnyttäjä ja lähinnä jumalaa. Miehet vihaavat naisia ja naiseutta. Kun nainen hylkää naiseutensa ja alentuu miesten lihalliselle tasolle, nämä hurraavat. Mitään hienoa tuossa ei ole
Naisilla on usein hirveet luulot omasta liikunnastaan. Tämä legendaarinen video tuli mieleen, missä kolme "kovakuntoista" fitness-naista häviää kolmelle ihan tavalliselle miehelle, jotka eivät urheile ollenkaan. youtube.com/watch?v=zleO9T543ns
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun liikunan opettajana ja naisena sanon:
Liikunan vähäisyys on varmaan merkittävin suomalaista yhteiskunnan ongelmista. Monet ihmiset ovat vieraantuneet koko liikunnan käsitteestä. Lapsista osa pelästyy, kun he hikoilevat liikuntatunnilla, koska eivät tiedä mitä se tarkoittaa ja luulevat että se on vaarallista. Osa lapsista ei osaa ottaa juoksuaskelia, koska luulevat että saman puolen käden ja jalan pitää liikkua yhtä aikaa. Olen nähnyt tämän omin silmin, joka vuosi.
Nuorilla on valtavasti mielenterveysongelmia. Yksi, ehkä suurin syy on, että liikuntaa ei enää harrasteta. Aika menee puhelimen, somen, lyhyvideoiden ja pelien lumoissa. Pihalla ei enää pelata mitään. 90-luvulla ja 2000-luvun alussa oli ihan tavallista että nuoret kokoontuivat koulun jälkeen pelaamaan pesistä yhdessä, tytöt ja pojat. Se oli tapa tavata vastakkaista sukupuolta, sekä liikkua porukalla. Ei tarvittu valmentajaa tai aikuista käskemään tai valvomaan. Eikä kalliita seuramaksuja. Osasyy oli, ettei ollut muutakaan viihdykettä. Somea tai verkkopelejä ei vielä ollut. Jos halusi jotakin äksöniä, piti lähteä ulos.
Nykyään vain pieni osa nuorista liikkuu. Yleensä kyse on kilpaurheilusta. Harrastusten maksut ovat kasvaneet kohtuuttomiksi, syytä on vaikea löytää. Monia näitä asioita voisi tehdä ihan pikkurahalla. Mutta jotenkin siitä on tehty tavattoman vaikeaa, jokainen muistaa ne naurettavan kalliit jumppakepit.
Liikunnasta on tullut vain harvojen juttu. Tämä sama pätee aikuisiin, älypuhelimet, niistä johtuva liikkumattomuus ja mielenterveyden ongelmat ym... Nuorethan kopioivat vain mitä vanhempansa tekevät.
Nämä ovat todella isoja ongelmia Suomen tulevaisuuden kannalta. Ja ihmisten hyvinvoinnin ja onnellisuuden.
Parisuhteessa kyse on melko isosta elämänkatsomuksellisesta näkemyserosta. Vain harva enää uskoo, että liikunnasta voi saada jotakin hyvää. Jos kuulut vähemmistöön joka haluaa vieläkin liikkua, on vaikea löytää ymmärrystä enää nyky-yhteiskunnassa. Ihmiset mätänevät pelituoleihinsa, ja joukolla ilkkuvat niitä jotka haluavat "rääkätä itseään". Massat ovat tällaisia, liikkujat ovat enää kummeksuttu vähemmistö. Itsekin kun olen juoksulenkillä, monet katsovat kummeksuen "miksi tuo ihminen tekee noin".
Hienoa, paikalla on liikunnan opettaja!
Iso syy, miksi ihmiset eivät halua liikkua aikuisina, johtuu koululiikunnasta. Se oli lapsena pakkopullaa. Sääntöjä ei opeteta, oletetaan vaan että kyllä ne osaa tai oppii itsekseen. Myöskään taitoja ei opeteta, ihan kuin lapsi osaisi korkeushypyn tekniikan tai oikean rystyslyönnin tosta vaan. Lapsi, jolle ei ole opetettu sääntöjä ja taitoja saa kuulla muilta sekä opettajalta olevansa huono/laiska/taitamaton. Silti ei kerrota ja näytetä, miten pitäisi tehdä vaan vaaditaan suorittamista. Liikuntatunnit on kuivia, ahdistavia ja niitä oppii vain välttelemään. Tämä on oma kokemukseni lapsuudesta. Toivoin nykyajan olevan erilainen, mutta samaa olen kuullut omilta lapsiltani sekä heidän kavereiltaan.
Kannattaisiko opetukselle tehdä jotain kenties?
Luitsää mitä se kirjotti? Vaikeempi opettaa lapselle korkeushypyn tekniikka tai rystylyönti, jos lapsi luulee että juostessa saman puolen käsi ja jalka liikkuu yhtä aikaa eteen.... tai jos "säikähtää hikoilua".
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201708222200342333
"Kaikki lapset eivät osaa edes hypätä" jos eka osais hypätä ihan paikallaan.... kyllä tällaiset lähtee siitä, että kotona on vaan laitettu älytabletti käteen heti kun oppii kävelemään, tai ennenkin sitä.
Tuo henkilöhän kirjoitti omasta lapsuuden kokemuksestaan. Jos koittaisit itse lukea, mihin vastaat.
Ja jos lapset ei nyt osaa juosta, niin sitten se opetus pitää aloittaa siitä, eikä vaan olettaa että kyllä ne oppii ihan itsekseen. Opettajan tehtävä on opettaa.
Minkään muun aineen opettajat eivät lähde siitä, että vanhempien on pitänyt opettaa kaikki etukäteen. Liikunnassa jopa pelien säännöt pitäisi jonkun muun opettaa. Yhtä hyvin matemattikan opetuksessa voitaisiin lähteä siitä, että peruslaskutoimitukset pitää vanhempien opettaa, koulussa ainoastaan arvostellaan osaako vaiko eikö.
Anteeksi, tämä on ihan offaria, mutta ennen ei myöskään laulua opetettu, opetetaanko nykyään? Arvosteltiin vain, mutta mitään ohjausta ei saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että nuo miehet voitti tämän, yllätti kyllä minut. Naiset näyttävät lihaksikkaammilta. Jalat etenkin. Mutta miehillä on vaan enemmän voimaa, minkäs sille voi.
Silti, miesten liikunnallisuutta ei pitäisi verrata näin. Että he liikkuvat tarpeeksi, kun voittivat nämä naiset. Naiset ovat tehneet kovasti töitä. Biologialle emme mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän se on niin, että mies on se liikunnallisempi. Välillä näinkin päin
Kaikilla miehillä on joku peruskosketus rankempaan liikuntaan, armeijan kautta. Monilla naisilla ei minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on treenata epämukavuusalueella, mikä on kuitenkin aika tavallinen päivä armeijassa.
Myöhemmin mieheltä odotetaan ainakin lievää raamikkuutta. Aivan pulkannaruille ilkutaan, että miksi pidät kesällä hihatonta paitaa, kun sieltä roikkuu kaksi liaania.
Vastaavasti jos mies on aika lihaksikaskin, somessa ketään ei kiinnosta. Sellainen on niin tavallista. Sen sijaan jos nainen saa somessa valtavaa suitsutusta salituloksista, paljon vähäisemmistäkin kuin mies. Riittää kun on peppua treenannut niin seuraajamäärä voi kasvaa satoihin tuhansiin. Sama asia kuin jos mies treenaisi pelkkää hauista.
Kyllähän mömmöillä saa naisillekin raamikkuuta aikaiseksi. Itä-Saksassa sitä yleisesti kokeiltiin urheilijoilla. Mutta kiiteltiinkö niiden naisten ulkonäköä. No todellakaan ei, naureskeltiin vaan parrankasvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän se on niin, että mies on se liikunnallisempi. Välillä näinkin päin
Kaikilla miehillä on joku peruskosketus rankempaan liikuntaan, armeijan kautta. Monilla naisilla ei minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on treenata epämukavuusalueella, mikä on kuitenkin aika tavallinen päivä armeijassa.
Myöhemmin mieheltä odotetaan ainakin lievää raamikkuutta. Aivan pulkannaruille ilkutaan, että miksi pidät kesällä hihatonta paitaa, kun sieltä roikkuu kaksi liaania.
Vastaavasti jos mies on aika lihaksikaskin, somessa ketään ei kiinnosta. Sellainen on niin tavallista. Sen sijaan jos nainen saa somessa valtavaa suitsutusta salituloksista, paljon vähäisemmistäkin kuin mies. Riittää kun on peppua treenannut niin seuraajamäärä voi kasvaa satoihin tuhansiin. Sama asia kuin jos mies treenaisi pelkkää hauista.
No johtuisiko ihan biologiasta, miehet saa luonnostaan helpommin lihaksia kuin naiset, miesten odotetaan luonnollisesti olevan miehekkäitä.
Itselleni ei herää minkäänlaista kiinnostusta kaljamahoja tai pulkannaruja kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän se on niin, että mies on se liikunnallisempi. Välillä näinkin päin
Kaikilla miehillä on joku peruskosketus rankempaan liikuntaan, armeijan kautta. Monilla naisilla ei minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on treenata epämukavuusalueella, mikä on kuitenkin aika tavallinen päivä armeijassa.
Myöhemmin mieheltä odotetaan ainakin lievää raamikkuutta. Aivan pulkannaruille ilkutaan, että miksi pidät kesällä hihatonta paitaa, kun sieltä roikkuu kaksi liaania.
Vastaavasti jos mies on aika lihaksikaskin, somessa ketään ei kiinnosta. Sellainen on niin tavallista. Sen sijaan jos nainen saa somessa valtavaa suitsutusta salituloksista, paljon vähäisemmistäkin kuin mies. Riittää kun on peppua treenannut niin seuraajamäärä voi kasvaa satoihin tuhansiin. Sama asia kuin jos mies treenaisi pelkkää hauista.
No johtuisiko ihan biologiasta, miehet saa luonnostaan helpommin lihaksia kuin naiset, miesten odotetaan luonnollisesti olevan miehekkäitä.
Itselleni ei herää minkäänlaista kiinnostusta kaljamahoja tai pulkannaruja kohtaan.
Johtuu, mutta naiset piiloutuvat tämän taakse liikaakin. Ja heittäytyvät avuttomiksi, vieroksuen kaikkea raskasta liikuntaa "Iik minulle kasvaisi mieslihakset jos nostaisin puntteja" no ei todellakaan kasva. Monilla naisilla on ihan harhainen käsitys miten "lihakset vain vahingossa tulevat jos nostaa vähän painoja, sitten näyttää ihan mieheltä!" kun eivät tajua miten vaikeaa lihasta on saada kasvamaan edes VÄHÄN. Naiselle vielä vaikeampaa, teston vähäisyyden takia. 90% naisista tekis ihan hyvää ulkonäölle, jos yrittäisivt niitä painoja nostaa. Kyllä siitä on silti mieslihakset vielä kaukana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan mun miehen kanssa molemmat perusvarmoja sohvaperunoita. Valitettavasti näin ja ollaan aina oltu. Mies lienee hiukan peruslaiska ja mukavuudenhaluinen ja mä olen noita molempia sekä vihaan liikuntaa. Mun liikunnan vihaaminen alkoi kaiketi jossain yläasteella, jatkui lukiossa ja ammatillisissa opinnoissa. Syynä erittäin pitkälti tuolloiset veemäiset liikunnanopettajat. Piti tehdä ihan kaikkea niillä tunneilla, vaikka et olisi kyennyt, halunnut, uskaltanut. Jos olisikin saanut tehdä sellaista, josta olin oikeasti kiinnostunut eli mulla se olisi ollut jalkapallo, lentopallo ja uinti. Mutta kun ei. Tunnen myös muutamia muita, joilla sama ongelma tuon liikunnan kanssa. Myönnän, että mun noista kouluvuosistani on jo aikaa eli onko tuo sitten ihan vaan tekosyy olla liikkumatta liikoja? Siihen kumminkin aina itsekseni vetoan. Mun kanssani ei takuulla haluaisi olla yhdessä yksikään intohimoinen liikkuja ja toisaalta, en mäkään sellaisen kanssa olla haluaisi eli 50-50 tilanne. En ole tyytyväinen tilanteeseen vaan en oikein osaa liikkumattomuuteeni ratkaisuakaan keksiä. Ehkä jonakin päivänä. Hienoa on kumminkin, että on lukuisia pariskuntia, joita liikunta yhdistää ja näkyvimpänä pariskuntana presidenttiparimme.
Mun liikunnan vastaisuus lähti myös koulusta. Osasyy oli se, etten halunnut käydä koulun likaisissa ja inhottavissa suihkuissa (hiekkaa usein lattialla, ja ties mitä kusta) joten vältin hikoilua tunneilla. En myöskään jaksanut kuljettaa vaihtovaatteita repussa. Seisoskeluksi se meni. Nöyryyttävä "2 urheilullisinta huutaa joukkueet" -käytäntö myös aiheutti traumat niille, jotka huudettiin viimeisenä joukkueeseen. Aina ne oli samat muutama jätkää.
Armeijassa sain ensimmäisen positiivisen kokemuksen liikunnasta. Sekin johtui ihan siitä, että oli yksinkertaisesti pakko juosta ja punnertaa, halusi tai ei. Vauhti oli myös minun kuntooni nähden kova, jolloin kunto koheni vauhdilla. Huomasin miten siitä sai valtavasti itseluottamusta ja positiivista mielialaa päiviin, vaikka se itse juoksuttaminen tapahtui pakottamalla ja tuntui hirveältä. Siitä jäi loppuelämäksi lenkkeilyharrastus, tajusin miten hyvää se tekee ihmiselle ja mielenterveydelle (jonka kanssa olin kamppaillut koko teini-iän). Armeijassa kuitenkin se perustuu puhtaaseen pakottamiseen, ei koulun opettajilla ole sellaista pelottavaa auktoriteettia, kuin armeijan skappareilla. Koulussa voit sanoa että "Emmä haluu, painu hiiteen ope" mutta armeijassa ei tule kuulookaankaan mikään ininä vastaan. Siellä myös ehti miettiä, että mitäs jos tulisi sota joskus, niin minähän kuolisin jos olisin ihan surkeessa kunnossa.
Tavallaan moni meistä löytäisi liikunnan, jos alussa joku pakottaisi kuten armeija tekee. Eikä oikein muulla tavalla. Ikävä tosiasia. Inttiä ei turhaan sanota Suomen suurimmaksi kuntokouluksi
M33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen mies täällä, jolla armeija oli motivaattori ja "silmien avaaja". Koululiikunta nyt oli ihan paskaa
Myös muistan kun Ukrainan sota alkoi 2022, eikä Suomen NATO-jäsenyys vaikuttanut ollenkaan läpihuutojutulta. Muistan että alkoi ihan rehellisesti pelottamaan. Pelottamaan että tulee sota. Aloin silloin lenkkeillä, vuosien tauon jälkeen. Ei voinut olla miettimättä uutiskuvia, miten Ukrainassa tankit jylisti eteenpäin. Mietin Ukrainassa taistelussa olevia, omaa perhettä, tuli ihan hirvee olo henkisesti. Ja syyllisyys siitä että olen niin heikkokuntoinen. Naisilla tällaista motivaattoria ei tietenkään ole, ellei ole intin käynyt.
NATO-jäsenyyden jälkeen en ole lopettanut, mutta kieltämättä se on tehnyt taas mukavuudenhaluisemmaksi.
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo miehet ole mitään plösöjä sohvaperunia ja runopoikia. Selkeästi kaikkien habitus on jänteikäs ja vanttera.
Naiset puolestaan näyttävät lihaksikkailta, mutta jos se on salilla turvotettua proteiinimassaa, ei voima ja kestävyys vastaa esim. raskaassa fyysisessä työssä syntynyttä habaa.
Onhan tämä nähty miehissäkin, että salijannuilla ei ole kestävyyttä vaativaa fyysistä suorituskykyä vaikka lihasmassa pursuilee.
Vierailija kirjoitti:
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Ehkä 'ihmiset' ovat oikeassa. Se ei muuta sitä, että toiset meistä arvostavat puolisossa ihan muita asioita. Jos lapsia ei ole tulossa, ei turnauskestävyydelläkään ole merkitystä, kunhan itsestään jaksaa huolehtia. Minulle sopii hyvin kaltaiseni maltillisesti ja fiiliksen mukaan liikkuva, mutta jonka äly ja empatiakyky loistavat maratoonituloksen sijasta. Hyvien geenien takia olen ollut koko ikäni hoikka, ja vähäisempikin liikunta pitää minut ns. kunnossa. Kasvatan myös helposti lihasta enkä halua näyttää broilerilta, mieluummin solakat reidet ym. Eli tässä ihminen joka nimenomaan ei liiku ulkonäön takia. Fiilis liikuttaa tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Mihinköhän tuo "suuri osa ei saa mielihyvää" -väite perustuu?
Itse en liiku ulkonäön takia todellakaan, vaan nimenomaan hyvän fiiliksen, kevyemmän olon, voiman tunteen. Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka saavat ihan sen liikuntasuorituksen jälkeenkin sen mielihyvän, eli endorfiineja erittyy, mutta se ei ole ainoa hyvä, jonka liikunnasta saan. Kun liikun säännöllisesti, koen olevani toimintakykyinen, jaksan kantaa kauppakassit ja polttopuut, jaksan tehdä lumityöt ja muut askareet helposti. Nousen kevyesti rappuset ilman, että olisin läkähdyksissäni kerroksen parin jälkeen ja pitäisi jäädä puuskuttamaan.
Ulkonäkö ei ole motivoinut minua koskaan.
Se fiilis, että jaksaa, on virtaa ja voimaa, se on se, joka liikuttaa ja saa lähtemään lenkille ja lihaskuntoa tekemään yhä uudelleen ja uudelleen.
Tunne siitä, että on terve, voimakas, kykenevä - sen saa vain liikkumalla säännöllisesti. Nuorena voi luulla olevansa hyväkuntoinen ja kuolematon ilmankin, mutta kun vähänkin tulee ikää, on liikunnan harrastaminen aivan välttämätöntä.
Kilpailuviettiä minulla ei ole yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Mihinköhän tuo "suuri osa ei saa mielihyvää" -väite perustuu?
Itse en liiku ulkonäön takia todellakaan, vaan nimenomaan hyvän fiiliksen, kevyemmän olon, voiman tunteen. Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka saavat ihan sen liikuntasuorituksen jälkeenkin sen mielihyvän, eli endorfiineja erittyy, mutta se ei ole ainoa hyvä, jonka liikunnasta saan. Kun liikun säännöllisesti, koen olevani toimintakykyinen, jaksan kantaa kauppakassit ja polttopuut, jaksan tehdä lumityöt ja muut askareet helposti. Nousen kevyesti rappuset ilman, että olisin läkähdyksissäni kerroksen parin jälkeen ja pitäisi jäädä puuskuttamaan.
Ulkonäkö ei ole motivoinut minua koskaan.
Se fiilis, että jaksaa, on virtaa ja voimaa, se on se, joka liikuttaa ja saa lähtemään lenkille ja lihaskuntoa tekemään yhä uudelleen ja uudelleen.
Tunne siitä, että on terve, voimakas, kykenevä - sen saa vain liikkumalla säännöllisesti. Nuorena voi luulla olevansa hyväkuntoinen ja kuolematon ilmankin, mutta kun vähänkin tulee ikää, on liikunnan harrastaminen aivan välttämätöntä.
Kilpailuviettiä minulla ei ole yhtään.
Myös hyötyliikunta on liikuntaa. Olen koko elämäni kävellyt, osin huvikseni, mutta paljon kauppa- ja työmatkoja, tehnyt pihatöitä, jumpannut jonkun verran. Juossut en ole ja punttien nostelu on ollut vähäistä. Edelleenkin yli kuusikymppisenä kunto on ihan hyvä. En käsitä miten vähäistä osalla hyötyliikunta on, jos ainoa tapa pitää kunto yllä on varta vasten liikkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Terveys ja hyvä olo eivät nouse urheilemalla. Tuo on sama kuin sanoisi että hyvä olo nousee viiltelemällä, kun tekee haavoja jotka sitten paranevat. Mitään organismia ei ole rakennettu rääkkäämään itseään turhan päiten vaan hyvinvoinnin mittari on henkinen kasvu, jota ei tapahdu jos koko ajan altistaa itseään alkeelliselle selviytymistaisteluhormonitoiminnalle, kuten urheilulle.
Kyseessä on paikallaan junnaaminen ja pesanttien pesantteina pitäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa saa liikunnasta kiksejä mutta suuri osa ei saa liikunnasta mitään mielihyvää. Tutkimusten mukaan "terveys ja hyväolo" ei ole tarpeeksi isoja tärppejä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja syömään terveellisesti. Paras motivaationlähde ihan tutkimusten mukaan on kuulemma oma ulkonäkö. Ihmiset kuntoilee koska ne haluaa olla hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Eli seksi ja lisääntyminen pyörittää maailmaa. Meillä on ilmeisesti edelleen luolamiesaivot. Me arvioimme vaistomaisesti ihmisen vitaalisuuden, terveyden ja kompetenssin kehon ulkonäöstä.
Mihinköhän tuo "suuri osa ei saa mielihyvää" -väite perustuu?
Itse en liiku ulkonäön takia todellakaan, vaan nimenomaan hyvän fiiliksen, kevyemmän olon, voiman tunteen. Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka saavat ihan sen liikuntasuorituksen jälkeenkin sen mielihyvän, eli endorfiineja erittyy, mutta se ei ole ainoa hyvä, jonka liikunnasta saan. Kun liikun säännöllisesti, koen olevani toimintakykyinen, jaksan kantaa kauppakassit ja polttopuut, jaksan tehdä lumityöt ja muut askareet helposti. Nousen kevyesti rappuset ilman, että olisin läkähdyksissäni kerroksen parin jälkeen ja pitäisi jäädä puuskuttamaan.
Ulkonäkö ei ole motivoinut minua koskaan.
Se fiilis, että jaksaa, on virtaa ja voimaa, se on se, joka liikuttaa ja saa lähtemään lenkille ja lihaskuntoa tekemään yhä uudelleen ja uudelleen.
Tunne siitä, että on terve, voimakas, kykenevä - sen saa vain liikkumalla säännöllisesti. Nuorena voi luulla olevansa hyväkuntoinen ja kuolematon ilmankin, mutta kun vähänkin tulee ikää, on liikunnan harrastaminen aivan välttämätöntä.
Kilpailuviettiä minulla ei ole yhtään.
Jos on hankkinut itselleen rasitteita niin sitten pitää hankkia lihaksia tai koneita millä ylläpitää rasitteita. Edelleen ihan yhtä tyhjän kanssa. Kuin kivikasan omistaisi ja sitten into pinkeänä hihkuisi, kuinka isot lihakset auttavat sen kivikasan paikasta toiseen siirtämistä. vautsi vau wou wou jee. J u n t t i a
Yleensähän se on niin, että mies on se liikunnallisempi. Välillä näinkin päin
Kaikilla miehillä on joku peruskosketus rankempaan liikuntaan, armeijan kautta. Monilla naisilla ei minkäänlaista kokemusta siitä, mitä on treenata epämukavuusalueella, mikä on kuitenkin aika tavallinen päivä armeijassa.
Myöhemmin mieheltä odotetaan ainakin lievää raamikkuutta. Aivan pulkannaruille ilkutaan, että miksi pidät kesällä hihatonta paitaa, kun sieltä roikkuu kaksi liaania.
Vastaavasti jos mies on aika lihaksikaskin, somessa ketään ei kiinnosta. Sellainen on niin tavallista. Sen sijaan jos nainen saa somessa valtavaa suitsutusta salituloksista, paljon vähäisemmistäkin kuin mies. Riittää kun on peppua treenannut niin seuraajamäärä voi kasvaa satoihin tuhansiin. Sama asia kuin jos mies treenaisi pelkkää hauista.