Tänään kaupassa kuulin oikeasti, että yksi nuori mies sanoi, että tilillä on vaan 10€ ja lisää rahaa tulee vasta viikon päästä
Luulin, että tällaiset jutut on keksittyä. Mutta nyt kuulin omakohtaisesti elävän esimerkin kyseisestä asiasta.
Kommentit (126)
Olen säästäväinen keski-ikäinen perheenäiti. Minä ja mieheni olemme molemmat työssäkäyviä; tienaamme jonkin verran alle suomalaisen keskitulon. Tähän asti elämässäni rahat ovat aina riittäneet. Mukaan lukien opiskeluaika nuorena, jolloin elin opintotuella (en nostanut lainaa, ja pärjäsin silti ok).
Vasta nyt äskettäin elämässäni oli ensimmäistä kertaa tilanne, jossa tililläni oli rahaa jäljellä 4 euroa.
Kaikki kustannukset on nousseet niin, ettei sitä käsitäkään. Onneksi on vielä töitä, mutta ei tiedä, miten pitkään.
Nuorten tilanne on todella vaikea. On helpompi päästä lääkikseen kuin saada kesätöitä Puuilosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet onnellisessa asemassa, jos tällainen ei ole elämääsi ennen koskettanut. Tuo on ihan arkea, veikkaan että sadoille tuhansille suomalaisille. Syitä on tilanteeseen monia - itselleni se oli avioero ja lasten elatuksen maksujen viivästyminen.
Ei kannata avata haarojaan, jos ei pysty elättään omia lapsiaan.
Eläkejärjestelmä pitää lopettaa kylmiltään!
Ei kannata jäädä eläkkeelle, jos ei pysty elättämään itseään.
Vierailija kirjoitti:
Nuorten tilanne on todella vaikea. On helpompi päästä lääkikseen kuin saada kesätöitä Puuilosta.
Lääkikseen pääsemiseen voi itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen säästäväinen keski-ikäinen perheenäiti. Minä ja mieheni olemme molemmat työssäkäyviä; tienaamme jonkin verran alle suomalaisen keskitulon. Tähän asti elämässäni rahat ovat aina riittäneet. Mukaan lukien opiskeluaika nuorena, jolloin elin opintotuella (en nostanut lainaa, ja pärjäsin silti ok).
Vasta nyt äskettäin elämässäni oli ensimmäistä kertaa tilanne, jossa tililläni oli rahaa jäljellä 4 euroa.
Kaikki kustannukset on nousseet niin, ettei sitä käsitäkään. Onneksi on vielä töitä, mutta ei tiedä, miten pitkään.
Olen kertonut täällä monta kertaa termistä nimeltä pohjainflaatio, jolla teitä kusetetaan ja rankasti, mutta kun se on teille vdun saappaille tonnin seteli.
"Pohjainflaatio (engl. core inflation, core CPI) on inflaation mittari, josta on poistettu elintarvikkeiden ja energian hinnanmuutokset. Pohjainflaatiota tarvitaan, koska tavallinen inflaatio voi vaihdella voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, mikä tekee vaikeaksi erottaa tilapäiset hinnanmuutokset pitkäaikaisista trendeistä. Inflaation ja pohjainflaation lisäksi on hyvä ymmärtää PCE eli henkilökohtaisen kulutuksen hintaindeksi."
https://asialinja.com/pohjainflaatio/
SELKOKIELELLÄ:
Holtittoman keskupankista lainaamisen (eli rahan printtaamisen eli setelirahoituksen) seurauksena inflaatio karkasi totaalisesti käsistä, jolloin siitä poistettiin kaikki inflaation kannalta oleellinen ja korvattiin inflaatiokorin tuotteet käytännössä "temuroskalla".
Kyllä on pienituloisia ihmisiä ettei rahaa ole lähempänä tulopäivää.
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten? Vaimolle käynyt sama kun se innostuu shoppaamaan. Sitten ottaa luotolle tai siirtää säästötililtä.
Eri asia vaimosi käytös kun pienituloisen nuoren.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on pienituloisia ihmisiä ettei rahaa ole lähempänä tulopäivää.
Et kuule arvaa kuinka paljon heitä (tai meitä) on? Eikä sitä tietysti hän tiedäkään kenellä on enemmän kuin tarvitsee. Mutta todella pienituloisia on paljon, ihan työssäkäyviä ja ihan muuten normi ihmisiä, elävät ns tavallista kunnon elämää, elättäen jotenkuten itsensä.
Minä pakastan makkaranpätkiä, jauhelihan 150g ,ostan makaronia pari pussia ja on yksi pussi herneitäkin pahan päivän varalle. Sitten teen vaikka liha-makaronilaatikon tai makkara-makaronipataa kun rahat vähissä ennen eläkepäivää.
Itselläni on usein tuollainen tilanne ja olen 40v perheen isä, olen ollut töissä jo 21 vuotta. Tällä hetkelläkään ei ole tilillä rahaa kuin 40€ ja seuraava tili tulee viikon päästä. Sekin menee niin ettei siitä jää kuin muutama kymppi varalle seuraavaan 2 viikkoon
Jaahas,konalan k elarotta juonut rahansa
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkäaikaistyötön. Tasan kerran ollut tuossa tilanteessa kun olin 24v. Se ahdistus ja pelkotila kun tiesi ettei mistään saa apua seuraavaan pariin viikkoon takasi sen ettei sama toistunut enää ikinä.
Nyt olen edelleen pitkäaikaistyötön mutta säästössä on koko ajan 3000-4000. Ei vaikuta työmarkkinatukeen mitenkään. Jos ostan vaikka 200 eurolla talvivaatteen tms. sitten olen sen aikaa suu säkkiä myöten että se on sentilleen säästetty takaisin enkä osta mitään ekstraa.
Viisas oppii ja nennakoi. Toki jos tilanteessasi olisi 1-3 lasta jotka pitää ruokkia ja pukea vuodenajan kausien mukaan asiallisesti, ja käyttää hammaslääkärissä/korvalääkärissä, jne.. ja hommata bussikortit ja polkupyörät ja autoon ei ole varaa ja ----työpaikka menee alta eikä ex-mies maksa elareita vaikka kuinka kerjäisi ja ne pitää viedä ulosoton kautta.
Perheet joista toinen aikuinen puuttuu ja ainoa aikuinen on pitkäaikaistyötön eri systä (mm sairaus) sinnittelevät Suomessa todella tiukilla.
Vailla työtä olevat yh-perheet on unohdettu täysin.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on usein tuollainen tilanne ja olen 40v perheen isä, olen ollut töissä jo 21 vuotta. Tällä hetkelläkään ei ole tilillä rahaa kuin 40€ ja seuraava tili tulee viikon päästä. Sekin menee niin ettei siitä jää kuin muutama kymppi varalle seuraavaan 2 viikkoon
Tällaisen tilanteen ei pitäisi olla mahdollista maailman onnellisimmassa maassa.
Samaan aikaan vetuttaa kun joka nurkassa mangutaan käsi pitkällä: hei sinä siinä lahjoita tulevaisuus sinne ja tänne anna 20-30euroa. kauppaankaan ei voi mennä rauhassa kun joku on syyllistämässä miksi et lahjoita tänne kun kuljet pari limppua muovikassissa lahjoitus-ständin ohitse.
Kai ne rikkaat joilla on ylimääräistä rahaa lahjoittaa löytää ihan itse ne lukuisat lahjoitus kohteet , suomalaisilla ei ole enää rahaa antaa kun moni on vailla työtä.
Tarina ei kerro paljonko käteistä oli patjan alla tai kassakaapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorten tilanne on todella vaikea. On helpompi päästä lääkikseen kuin saada kesätöitä Puuilosta.
Lääkikseen pääsemiseen voi itse vaikuttaa.
Sama juttu ilmailuopiston kanssa. Ei muuta vaadi kuin että maksaa opistomaksun ajallaan.
Ongelma ei ole ihmiset vaan EKP:n nisässä roikkuva sosiaalitapausvaltio Suomi. Miten tämän rikkinäisen sosíaalivaltion saisi "pakkosteriloitua", jotta sosísalismi ei enää lisääntyisi?
Pitäisi säätää laki, joka estää julkisen sektorin palkkojen nostamisen, uusien virkojen perustamisen ja budjetin kasvattamisen ainakin seuraavat 20v, jotta ihmiset pääsisivät korjaamaan tätä valtiota.
Tässä vaiheessa on päivänselvää, ettei tämä valtio pysty korjaamaan itse itseään, vaan ainoa korjaus jonka valtio voi tällä hetkellä tehdä toimintaansa on ajaa sitä alas hallitusti.