Tuntuuko teistäkin että olette joutuneet kokemaan kohtuuttomia asioita elämässä?

Yksi koulukaveri kadotti aikoinaan vanhempansa tsunamissa ja vain valitti kaikesta, raskasta seuraa. Onneksi on ollut parempia kaverisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kukaan tietenkään voi tietää toisten ihmisten elämästä. Siksi voi tuntua että itse on kokenut vaikka ja mitä ja toiset eivät mitään.

Aika harvalle tulee kerrottua sitä, mitä jouduin kokemaan lapsuudessa, päivittäistä pelkoa. Tai sitä, että menetin perheenjäseniäni kun olin yläasteikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä muut ovat kokeneet, mutta isän irrottaminen hirrestä oli ehkä liikaa parikymppiselle.

Ei ole helppoa, mutta ei ainutlaatuista. Mun kaveri hakkasi 12 vuotiaana auton ikkunaan ulkoapäin ja sisällä oli isä häkämyrkytykseen oman käden kautta lähteneenä.

Mitä se auttoi?

No yhtä paljon kuin se kuolleen hirrestä irroittaminen.

Ei tunnu, että olisi ollut kohtuutonta. Kyllä olen kokenut kaikki nuo aloituksessa luetellut, eli vanhempien eron, vanhemman kuoleman, kiusaamista, oman eron ja välillä on ollut myös vaikeuksia työelämässä. Ei ne minusta ole kohtuuttomia, vaan niistä on selvitty eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkaveri kuoli perhesurman uhrina, tekijänä heidän isänsä. Onhan tuo jotqin ihan muuta kuin vanhemman kuolema, jotain niin käsittämättömän mustaa.

Tulee mieleen yksi perhesurma missä lapai oli yrittänyt paeta, mutta ei ollut onnistunut. Ihan kauheat viimeiset hetket, yrittänyt paeta vanhempaansa eli todennäköisesti oli tajunnut mitä tapahtuu. Ahdistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu, että olisi ollut kohtuutonta. Kyllä olen kokenut kaikki nuo aloituksessa luetellut, eli vanhempien eron, vanhemman kuoleman, kiusaamista, oman eron ja välillä on ollut myös vaikeuksia työelämässä. Ei ne minusta ole kohtuuttomia, vaan niistä on selvitty eteenpäin. 

Minkä ikäisenä?

Joskus vanhempien ero voi olla jopa hyvä asis, kun positiivisesti ajatellaan.

Vain oman lapsen kuolema ja hänen puolisonsa suru sen jälkeen tuntui kohtuuttomalta. Kaiken muun ymmärrän. Lapsen ei pitäisi kuolla ennen vanhempiaan, puhumattakaan ennen isovanhempaansa. Sellaista kuitenkin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vain oman lapsen kuolema ja hänen puolisonsa suru sen jälkeen tuntui kohtuuttomalta. Kaiken muun ymmärrän. Lapsen ei pitäisi kuolla ennen vanhempiaan, puhumattakaan ennen isovanhempaansa. Sellaista kuitenkin tapahtuu.

Riippuu omastakin suhtautumisesta. Pappani menetti vanhimman lapsensa ja selvisi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain oman lapsen kuolema ja hänen puolisonsa suru sen jälkeen tuntui kohtuuttomalta. Kaiken muun ymmärrän. Lapsen ei pitäisi kuolla ennen vanhempiaan, puhumattakaan ennen isovanhempaansa. Sellaista kuitenkin tapahtuu.

Riippuu omastakin suhtautumisesta. Pappani menetti vanhimman lapsensa ja selvisi hyvin.

Kyllä siitä tietenkin selviää, mutta kohtuuttomalta ja väärältä se tuntuu.

Olen joutunut kokemaan sellaisia kohtuuttomia, joita ihmiset ei yleensä joudu kokemaan.

Ap:n esimerkithän ei olleet sellaisia, vaan ne oli nimenomaan sellaisia yleisiä vastoinkäymisiä, joita ihmiset usein joutuu kokemaan elämänsä aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä muut ovat kokeneet, mutta isän irrottaminen hirrestä oli ehkä liikaa parikymppiselle.

Ei ole helppoa, mutta ei ainutlaatuista. Mun kaveri hakkasi 12 vuotiaana auton ikkunaan ulkoapäin ja sisällä oli isä häkämyrkytykseen oman käden kautta lähteneenä.

Ei ainutlaatuista, mutta nää molemmat on esimerkkejä vaikeista asioista, joita ihmiset ei yleensä joudu kokemaan, verrattuna ap:n typeriin esimerkkeihin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se siltä joskus tuntuu. 

Lapsuuden köyhä alkkisperhe häpeäkokemuksineen, raskaudet nuorena, hakkaavat ja muuten huonot miehet, erot, yksinhuoltajuus, ongelmat lasten kanssa ( nepsyjä ---> erityisluokat, käynnit ties missä paikoissa hoidon takia, kotona ongelmia, kouluissa ongelmia, huosta, päihteet ja lopulta lapsen rikollisuus ja kaman käyttö sekä vankilatuomio, ainainen pelko tuon lapsen kuolemasta), yksinäisyys, aikuisajan masennus ja köyhyys edelleen, huono ammatti, paha velkaantuminen ja niiden makselu kaikin palkoin, huono sijoittuminen oikein mihinkään elämässä. Tukiverkkojen puute, vanhempien hautaaminen todella aikaisin. Erakoituminen, masennus. Erilaisuuden tunne. 

Kumppania ei löydy. Olen alkanut juomaan suruuni yksin. 

Mitäs muuta saisi olla?

Tämä alkaa jo olla kohtuutonta. Miksi tuollainen sonta tuntuu aina kertyvän jollekulle yksittäiselle ihmiselle? Toinen siinä vieressä voi porskuttaa menemään ilman mitään suurempia vastoinkäymisiä.

Meille lapsena usein puhutaan oikeudenmukaisuudesta, tasapuolisuudesta ja reiluudesta ja se on se meidän ihmisten idealistinen kuvitelma siitä millaista elämän pitäisi olla, mutta elämä ei ole sellaista. Ainoa hetki jolloin elämä on lähimpänä reiluutta on kuolemassa, mutta jo ne viimeiset hetket voivat olla hyvin erilaisia.

Vanhemmat kuolivat ennenaikojaan. Piti vaan sopeutua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä muut ovat kokeneet, mutta isän irrottaminen hirrestä oli ehkä liikaa parikymppiselle.

Ei ole helppoa, mutta ei ainutlaatuista. Mun kaveri hakkasi 12 vuotiaana auton ikkunaan ulkoapäin ja sisällä oli isä häkämyrkytykseen oman käden kautta lähteneenä.

Ei ainutlaatuista, mutta nää molemmat on esimerkkejä vaikeista asioista, joita ihmiset ei yleensä joudu kokemaan, verrattuna ap:n typeriin esimerkkeihin. 

Vamhemman kuolemahan mainittiin esimerkeissä. Ihan se ja sama miten se oli tapahtunut.

Siis mitä helvettiä? Miten niin ihmisen ei yleensä pitäisi kokea vanhemman kuolemaa? Onko kohtuullisempaa että vanhemmat kokevat lapsensa kuoleman? Well, minulle kävi niin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat kuolivat ennenaikojaan. Piti vaan sopeutua. 

Mitä on ennenaikojaan, ja milloin heidän olisi pitänyt kuolla? Vai eivätkö he olisi saaneet kuolla ollenkaan? Olisitko sinä halunnut kuolla ennen heitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu, että olisi ollut kohtuutonta. Kyllä olen kokenut kaikki nuo aloituksessa luetellut, eli vanhempien eron, vanhemman kuoleman, kiusaamista, oman eron ja välillä on ollut myös vaikeuksia työelämässä. Ei ne minusta ole kohtuuttomia, vaan niistä on selvitty eteenpäin. 

Minkä ikäisenä?

Joskus vanhempien ero voi olla jopa hyvä asis, kun positiivisesti ajatellaan.

Eri asioita eri ikäisenä. Olin 15 kun vanhemmat lopulta erosivat. He olivat tehneet sitä ennen eroa jo pitkään, ja olisivat minun mielestä voineet erota jo paljon aikaisemmin. He riitelivät kyllä eron jälkeenkin. Riitely haittasi paljon enemmän kuin ero. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat kuolivat ennenaikojaan. Piti vaan sopeutua. 

Mitä on ennenaikojaan, ja milloin heidän olisi pitänyt kuolla? Vai eivätkö he olisi saaneet kuolla ollenkaan? Olisitko sinä halunnut kuolla ennen heitä? 

Olin 17-vuotias. Kova paikka oli.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se siltä joskus tuntuu. 

Lapsuuden köyhä alkkisperhe häpeäkokemuksineen, raskaudet nuorena, hakkaavat ja muuten huonot miehet, erot, yksinhuoltajuus, ongelmat lasten kanssa ( nepsyjä ---> erityisluokat, käynnit ties missä paikoissa hoidon takia, kotona ongelmia, kouluissa ongelmia, huosta, päihteet ja lopulta lapsen rikollisuus ja kaman käyttö sekä vankilatuomio, ainainen pelko tuon lapsen kuolemasta), yksinäisyys, aikuisajan masennus ja köyhyys edelleen, huono ammatti, paha velkaantuminen ja niiden makselu kaikin palkoin, huono sijoittuminen oikein mihinkään elämässä. Tukiverkkojen puute, vanhempien hautaaminen todella aikaisin. Erakoituminen, masennus. Erilaisuuden tunne. 

Kumppania ei löydy. Olen alkanut juomaan suruuni yksin. 

Mitäs muuta saisi olla?

Surullisia ja epäteiluja asioita, olen pahoillani. Toivottavasti löydät keinoja parantaa elämääsi.