Miksi kukaan ei nykyään kaipaa läheisyyttä?

Ota koira.

Mulla vaikuttaa se, että en ole tottunut hellyyteen. Siksi en osaa kaivata sitä. Lapsuudenkodissani ei halattu, otettu syliin eikä kainaloon. Ainoa fyysinen kosketus jota koin oli hiuksista repimiset, läimäytykset, tönimiset ja potkimiset.

Nyt olen ollut reilu kymmenen vuotta sinkkuna enkä ole kertaakaan kaivannut fyysistä hellyyttä. En ole ikinä kokenut sitä itselleni luontevaksi. Se tuntuu oudolta ja ehkä jopa epämukavaltakin. Ystävien kanssa halataan ja se tuntuu luontevalta ja mukavalta. Mutta tuo riittää. 

En kaipaa mieheltä kuin juttukumppanuutta ja seksiä, ehkä yhdessä tekemistäkin, mutta ne kaikki menee mulla eri lokeroihin. Ja itsekkäitä tarpeitahan nuo on. Usein ne lihaksikkaat sexypojut jotka saa mut kiihottumaan, ei toimi älyllisen stimulaation lähteenä, ja akateemiset kaverit - heitä en halua. Tekemiseen taas tarttisin vähintään puusepän... Hellyyttä ihmiseltä en tarvi. Vain seksiä  mieheltä.

Ratkaisu: kaksi kissaa :D ja runkkaan itse. Kisuleilta saan hellyyttä, niille voi jutella yksinäänkin, ja opettelen tekemään noita nk. miesten töitä, remppaamista tms. yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kun tottuu elämään yksin ei sitä läheisyyttä niin kaipaa. Koira oli kiva kumppani ja sen seuraa kaipaan. Ikäkin tekee, yli 60v., niin ei tässä enää perheellistytä. 

Oon ollut kolmisen vuotta sinkkuna, eikä se kaipuu ole mihinkään lähtenyt. En toisaalta tiedä haluanko edes vaikka välillä surettaa ja kiukuttaa. Tai no, sais sitä hengailu ja seksiseuraa, on ollut ihastuneitakin keneltä sais sitä läheisyyttäkin mutta mieluiten sitä ottaisi jonkun oikean kivan itselle sopivan enkä ala hyväksikäyttämäänkään ketään.

Kauheen kovalta mimmiltä mä näytän ja vaikutan mutta kyllä tää joskus vetää surulliseksi.

Vieressä olo, halaaminen, ne hyväksyvät katseet ja hymyt, toisen huomiointi ja jutustelu, vierestä herääminen ja nukahtaminen siihen.

Ja sit kun on ollut huonoissa suhteissa ja yksin, niin niitä osaa myös arvostaa paljon, pieniä hetkiä.

Joooooo, alkaa ehkä vaan turhauttamaan taas.

Vierailija kirjoitti:

Inhottaa ajatuskin läheisyydestä. Elän yksin ja nautin siitä.  Kevät on tullut ja pihalla voi touhuta, istutella kukkien siemeniä yms. Puutarhassa touhuaminen voittaa jonkun pakkoseksin, typerän kumppanin kanssa.

Samaa mieltä. Itse tein jokunen vuosi sitten päätöksen jättää s e k s i n harrastaminen, koska en ole siitä ikinä erityisemmin pitänyt saati nauttinut siitä, niin oli helppo päätös jatkaa yksineläjänä. Parisuhteissa oli aina stressaavaa, kun siihen oli silloin tällöin suostuttava. Yök. Onneksi enää ei tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Vasta nyt lähes nelikymppisenä olen alkanut kaivata läheisyyttä traumat käsiteltyäni. Haaveeksi taitaa kyllä pitkäaikaissairaana jäädä.

Mulla taitaa olla nämä isolta osin itse aiheutetut traumat käsittelemättä, mutta vasta lähempänä neljääkymppiä minäkin uskalsin itselleni myöntää, etten ole sellainen kylmä ja kova tyyppi mitä nuorempana aina kaikille esitin vaan päinvastoin aivan hirveän herkkä ja romanttinen.

Nyt sitten kymmenen vuotta myöhemmin olen joutunut hyväksymään sen, että haaveeksi jää kokea tuollainen parisuhde missä olisi arkiromantiikkaa ja paljon läheisyyttä sekä hellyyttä ja seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan, mutta kun sitä ei ole tarjolla eikä saatavilla niin olen opetellut pärjäämään ilman. Kyllä silti välillä tulee heikkoja hetkiä ja oman rakkaan läheisyyttä/halausta/kainaloa kaipaa niin että se oikeastaan ihan sattuu, mutta ne menee ohi.

Pakko silti myöntää, että harmittaa hirveästi kun elämä meni näin. Pohjimmiltani kun olen tosi romanttinen ja hellyydenkipeä joka tykkää sekä antaa että saada läheisyyttä.

Pelkkä halaaminen jo saa kehon dopamiinin vapautumaan ja tuottamaan mielihyvää ja laannuttamaan stressiä. Arjen tiimellyksessä pienillä eleillä on suuri merkitys. Me emme ole mitään ajatustenlukijoita eli toimiva kommunikaatio on välineemme jolla viestimme ajatuksiamme, tunteitamme ja toiveitamme. Siksi olisi hyvä että suhde perustuisi avoimeen ja rehelliseen kommunikointiin jotta me ymmärtäisimme toisiamme paremmin. Myös tavalla ilmaista asioita on iso merkitys: ei tule esim provosoida kiihtyneessä mielentilassa olevaa ihmistä vaan pyrkiä rauhoittelemaan häntä, kuunnella ja ymmärtää. Mikäli me emme kuuntele ja ymmärrä toisiamme, me paikkailemme puuttuvia aukkoja luulemalla mielikuvituksemme kautta ja uskottelemme itsellemme asioiden olevan tietyllä tavalla johon reagoimme väärin ja tilanteet voi käsittelemättömien tunteiden kautta eskaloitua ja siinä huutokonsertissa ei ole voittajia, vain häviäjiä.

Vanhan ihmisen iho ja keho ei vedä sillä tavalla puoleensa, että tekisi mieli helliä ja olla iholla. Vanhoilla on niin paljon jo kaikenlaista vaivaa ja ihostahan ne kaikki sairaudet näkyy. Nuoret toisiinsa ihastuneet ihmiset kyllä tykkää helliä toisiaan. 

Mulla on ihana ja kiltti 16-vuotias kissa, joka tykkää tulla viereen silitettäväksi. :3

Mitään muuta läheisyyttä en kaipaa. On koettu ja nähty sitäkin. Ei kiitos.

Itse miehenä kaipaan paljon läheisyyttä ja annankin sitä puolisolle myös. 

Itselle tuntemattomankin naisen läheisyys ja kosketus tuntuu upealle.

Tj50

Kyllä meinaa kyynel tulla jo pelkästään kun parturissa joku koskettaa päätä. Kyllä sitä naisen  kosketusta vaan kaipaa, mutta ei vaan saa itseen ryhtiä ja itsevarmuutta että tutustuisi keneenkään. Eikä sitä enää tällä iällä kehtaisi kertoa kenellekkään, että en ole koskaan seurustellut ja ainoastaan pitänyt kädestä kiinni naista joskus. Osaisiko sitä edes rakastaa ja sietäisikö toista sitten lähellä pidempään kun ei ole siitä kokemusta? m42

Vierailija kirjoitti:

Netistä näkee läheisyysvideoita

Voihan sitä ottaa koiran tai kissan kiehnäämään.Sika on vähän kookas samaan petiin.

En kaipaa. Olen elänyt ilman parisuhdetta viimeiset kolmekymmentä vuotta ja ihan hyvin mulla menee. Olen ikionnellinen siitä, että en ole läheisriippuvainen, en kaipaa läheisyyttä mitenkään erityisesti. Kissa ja koira riittää minulle, niiden rapsutus ja silittäminen. 

Juttuseuraa ja ajatusten vaihtoa käyn mieluiten naisten kanssa, miehistä harvoin on syvällisyyteen tai ihmistuntemukseen. 

Kyllä kun kattoo ympärilleen noita pariskuntia, saa olla kiitollinen, että ite jäi naimattomaksi. Ihan hirveitä ratkasuja; toinen tahtoi lapsia ja toinen ei ja siinä sitten vieri vieressä katotaan telkkaria ja toinen kokee olevansa marttyyri ja enkeli kun "uhrautui" rakkauden tähden tms. paskaa.

Niin tämä oli läheisyys-ketju. Olen ollut yksin jo pitkään. Ja paljon parempaa läheisyyttä saan kissoiltani kuin miehiltä ikinä. Luotankin niihin paljon enemmän. Seksihommat kun hoitaa yksin, on tulos positiivinen ja varma. Miehen kanssa meni metsään omalta osalta 90% kerroista.

Kaipaat kookasta paksua kikkeliä pimppiisi soutamaan ja venyttämään sitä ja karkeita kouria puristelemaan isoja lollojasi :)

Minä olen parisuhteessa, mutta nykyään välttelen läheisyyttä. Syynä se, että toinen ihminen puhtaanakin haisee pahalle. Inhoan ihokosketusta, parran pistelyä ja toisen hengitystä höö höö. Läheisyydeksi minulle riittäisi oman lapsen halaaminen.

Mä ainakin pidän läheisyydestä. Mutta en ihan kenen tahansa kanssa😁

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin pidän läheisyydestä. Mutta en ihan kenen tahansa kanssa😁

Niinhän se on että ongelmaksi nousee ihmisten vastenmielisyys yleensä.

Hevosillakin pitää olla mahdollisuus turpakosketukseen toisen hevosen kanssa. Ei ihmisellä, varsinkaan yksin asuvalla. Eikä kukaan enää uskalla halata toista niin kuin ennen.