Hyvässä kunnossa mutta minne! Päivät töissä, illat treenatessa.

Ap voisi välillä lukea hauskoja kirjoja sekä bingettää pari tv-sarjaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvää pohdintaa. Tuon takia kannattaa alkaa heti työuran alussa säästää ja sijoittaa, että voi hypätä oravanpyörästä pois aikaisemmin ja alkaa tekemään itselle mieluisia asioita enemmän. 

Näin minä tein.

Elän onnellista elämääni osa-aikaisena työläisenä koirani kans. Olen tehnyt riittävästi töitä yhteiskunnalle ilman äippä-ym lomia. Työaikaa noin 13 vuotta ja sen pyrin tekemään osa-aikaisena hyvällä mielellä. Ja äippälomista ym sen verran, että arvostan äitejä ja vanhempainvapaita. Mutta tosiaan ei ole ollut pidempiä vapaita 30 vuoden valmistumiseni jälkeen.

Kun aloitin osa-aikatyön, hankin koiran. 
Nyt elämä on onnellista ja sopuisaa.

Kyllähän tuo siltä kuulostaa, että sulla jää elämä elämättä. Paitsi että jos sitten saat elää pitkään jolloin pääset nauttimaan hyväkuntoisia eläkepäiviä runsain mitoin.

Tasapainon löytäminen on kyllä hankalaa. Kun lapset ovat yhtäkkiä isoja ja omaa aikaa on päivittäin, työaikakin lyhyt ja vuorokaudessa tunteja piisaa. Intoa olisi liikkua joka pv, kiinnostelee sali, pilates, jooga, kehonhuolto, kestävyysjuoksu, polkujuoksu, metsäkävelyt koiran kanssa. Paljon puhutaan myös aktiivisesta levosta, eli lepopv ei ole sohvalla makaamista vaan esim. kävelyä. Itse periaatteessa yritän vuoropäivinä juosta ja käydä salilla, yksi pv viikossa on ihan muulle harrastukselle. Taukoa tohon vuorotteluun tulee ihan luonnostaan satunnaisten menojen muodossa.

AP:n aloitus olisi voinut minun kirjoittama. Oma arki pyörii tasan just noin: työpäivä, liikkumaan, pakolliset kotityöt, nukkumaan. Ja sama rutiini päivästä toiseen. Jos jättää liikunnan väliin, niin koko illan on sellainen tunne, että lusmuilen ja pitäisikö sittenkin. Kerran viikossa en ehdi liikkua, kun käyn moikkaamassa vanhaa isääni (kauppakäynti, siivoaminen, ruokien tekeminen viikoksi eteenpäin). Tuntuu, että tässä ei ole mitään järkeä! Hirveä suorittaminen koko ajan ja elän tätä omaa päiväsykliäni puurtaen eteenpäin. Haaveilen loma-ajoista ja eläkepäivistä. Jos satun nyt kuolemaan, niin mitä hittoa varten olen urheillut koko tämän elämäni (kun ajatus on, että sitten eläkkeellä [joskus 20 vuoden päästä] nautin sitten hyvästä kunnosta; suorittamisesta ja huolista vapaana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittävän hyvä pitäisi olla lähtökohtana. Liikunnassa se ei usein tunnu olevan, vaan aina pitäisi tehdä enemmän, juosta pidempään ja kovempaa, nostaa isompia painoja. Oman pään sisältä se lähtee, pitää pystyä sanomaan, että tämä riittää, enempää minun ei tarvitse mahduttaa viikkoon vaan voin tehdä muutakin.

Ketä muka motivoi riittävän hyvä? Ihminen jaksaa vain asioita, joissa kehittyy koko ajan. 

Jos perustelee liikuntaa terveellisyydellä, niin pitää miettiä, onko se mitä tekee, enää terveellistä. Tietysti, jos haluaa kilpailla, niin sitten varmaan hyväksyy sen tuomat ongelmat, ajanpuutteen ja sen, että jossain vaiheessa kehitys lopulta pysähtyy ja alkaa takapakki.

Omassa lähipiirissä on tullut nähtyä, että eniten urheilevat rasittavat terveydenhoitoa eniten. Milloin leikataan polvea, milloin olkapäätä. Ja viimeistään kuusikymppisenä mennään lääkäriin, kun sydän hakkaa ylikierroksilla ja lääkäri toteaa ylikunnon ja käskee lopettaa hulluna liikkumisen.

Kenelle ja kuka lääkäri osaa tunnistaa ylikunnon?

Mun klassisia pahoja oireita ei kukaan osannut edes ajatella vuosien aikana eikä kukaan ole kehottanut liikkumaan vähemmän. Ainoastaan se ohje "kivun sallimissa rajoissa" jos oon saanut jonkun paikan paskaksi.

Olispa kiva saada perusterveydenhuoltoon joku, joka näistä asioista tietää.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te liikkujat harrasta mitään muuta? Elokuvia, musiikkia, lukemista, teatteria, ristikoita, tietovisoja? Aika köyhältä kuulostaa elämä.

Köyhältä? Erikoinen näkökulma.

Soitan mm bassoa ja kitaraa, laulan, kuuntelen musaa, teen puutöitä, ompelen, teen koruja, oon opetellut betoni ja epoksitöitä, myyn käsitöitäni, poikakavereille ja ystäville on riittänyt aikaa, keskustelen ihmist ne kanssa, paljon aikaa menee kasviharrastuksessakin hmm... Lukeminen olis kivaa mutta keskittymiskyky ei riitä. Ristikoita teen usein venytellessä ja jos täytyy katsella telkkaria niin mieluiten näperrän vaikka uutta pipoa. Joskus oli kuntopyörä ja siinä pystyi samalla lukemaan tai tekemään ristikoita ja sudokuja.

Musta taas tuntuu oudolta että kukaan jaksaa maata paikallaan tuijottamassa telkkarista jotain tietovisoja kun maailmassa ois niin paljon kehittävämpääkin tekemistä, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia.

Ja ihmisen keho on niin ihmeellinen ja pystyy luomaan vaikka minkälaista taidetta, mutta jengi valitsee toljottaa jotain ruutua.

Onpa köyhä elämä, tosiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te liikkujat harrasta mitään muuta? Elokuvia, musiikkia, lukemista, teatteria, ristikoita, tietovisoja? Aika köyhältä kuulostaa elämä.

Köyhältä? Erikoinen näkökulma.

 

Soitan mm bassoa ja kitaraa, laulan, kuuntelen musaa, teen puutöitä, ompelen, teen koruja, oon opetellut betoni ja epoksitöitä, myyn käsitöitäni, poikakavereille ja ystäville on riittänyt aikaa, keskustelen ihmist ne kanssa, paljon aikaa menee kasviharrastuksessakin hmm... Lukeminen olis kivaa mutta keskittymiskyky ei riitä. Ristikoita teen usein venytellessä ja jos täytyy katsella telkkaria niin mieluiten näperrän vaikka uutta pipoa. Joskus oli kuntopyörä ja siinä pystyi samalla lukemaan tai tekemään ristikoita ja sudokuja.

Musta taas tuntuu oudolta että kukaan jaksaa maata paikallaan tuijottamassa telkkarista jotain tietovisoja kun maailmassa ois niin paljon kehittävämpääkin tekemistä, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia.

Ja ihmisen keho on niin ihmeellinen ja pystyy luomaan vaikka minkälaista taidetta, mutta jengi valitsee toljottaa jotain ruutua.

 

Onpa köyhä elämä, tosiaan.

Päin vastoin. Kykenen istumaan lootusasennossa meditoiden täysin paikallani keskittyen tunnin verran ja voisin olla asennossa koko päivän ajan. 

Nykyään ihmiset on kärsimättömiä ja heiluvat paikasta toiseen keskittymättä mihinkään. Siksi maapallon tila on katastrofaalinen. Ihmiset keskittyvät tekemään asioita, kun heidän pitäisi keskittyä ei minkään tekemiseen. 

Minun näkökulmasta elät stressaantuneesti ja eläintarhassa diagnoosini eläimestä olisi että hän voi epätasapainoisen rauhattomasti. 

Monet eläimet ovat paikallaan jos ei ole tarvetta etsiä ravintoa. Lepo on suurin osa ajasta. 1/4 ajasta olisi hyvä olla liikettä. Loput lepoa.

Mielestäni sinä kärsit hysteriasta ja tiedostat liikaa elämän rajallisuuden. Yrität korjata tulevaa kuolemaasi tekemällä hirveästi asioita, koska tehdessä huolet unohtuu. Viestissä ilmentyy myös tekemisellä hurskastelu. 

Luterilaiselle kultuurille liikunta on tuhoava voima. Kun luterilainen uskoo omaan tahtoon ja vastuuseen, niin hän unohtaa että minuus on enemmän kuin oma tahto ja meli. Itseasiassa minuus on hyvin pieni osa kokonaisuutta. Voimakkaalla tahdolla ja uskolla on helppo rikkoa keho ja siirtää vuoria. 

Kun joku kuuntelee kehoaan ja liikkuu luonnollisesti tai tekee töitä luonnollisesti 2-4h päivässä tai toisinaan ei yhtään tuntiakaan ja lepää vain, niin tämä on luterilaisessa näkökulmassa laiskuutta ja sille vastapainona on sopiva määrä rankaisua tai kärsimystä, jolla korjataan lepotila.

Tällä tavoin myös suomalainen urheilu ei myy, eikä tuota menestystä. Sisun kultuuri pistää itsensä paskaksi työelämässä ja kaikessa mihin ryhdytään. Kuunnellaan vain pientä osaa minuudesta, lähinnä sitä ajattelevaa osaa. Moni ajatelee kuulemma alapäällään, joka on pahaa ja syntistä, koska on lähempänä helvettiä. Yläpää on parempi, koska se luo illuusion hallinnasta ja johtajuudesta lihaan. Pää on myös lähempänä taivasta ja Jeesusta.

Totuus on että jos teet kovaa töitä käskemällä elimistöäsi entistä kovempaan, niin et ole orjan omistajaa parempi itsellesi. Osa perustelee tämän metodin menestymisellä. Hyvin harva miljardöri ei kuitenkaan yritä menestyä uudestaan, koska epäröi ja ei todella usko kovalla uurastuksella menestymiseen. Sama pätee urheiluun ja muuhunkin tekemiseen. Kova työ ei riitä, mutta siihen uskomme perustuu. Tällä hetkellä kun talous laahaa, niin lääkkeeksi annetaan entistä kovempaa työmäärää pidemmillä työtunneilla ja vähemmällä työporukalla sen sijaan että työpäiviä voisi lyhentää ja jakaa työnmäärää työläisten kesken lisäten työvoimaa ja lepoa ihmisille. Mikään valmennus ei tukisi nykyistä työelämää prosessina millä saavutetaan korkeampaa tulosta ta kuntoa. Päinvastoin.

Suomalainen ei osaa myöskään levätä kunnolla. Se stressaa levosta ja stressaantuu levätessä. 

Tämä on sairauden korkein aste, kun henkilö ei osaa palautua paikallaan sohvalla maaten ja enemmistö kansasta vieläpä syyllistää sohvalla makaavia laajoja ihmismassoja, jotka mielissämme muistuttavat hylkeitä aurinkoisilla rannoilla kyljellään pötköttäen kuin sikaarit levällään rasian ulkopuolella vailla järjestystä. 

Kamala näky kun ihminen lepää ja yrittää voida hyvin.

Samanlaisia pohdintoja oli mulla jokin aikaa sitten (ja yhä edelleen). Kun kaikki aika menee töissä (8-11h + 4h työmatka joka arkipäivä), töihin valmistautuessa ja töistä palautuessa niin jotain on pahasti pielessä. Lähdin pois kyseisestä työpaikasta muutaman vuoden jälkeen kun koko ajan sai kuulla että ei tee riittävästi. Työtodistuksessakin lukee etten suoriutunut työstäni riittävän hyvin (ei siis noilla sanoilla mutta samaa tarkoittaen). Seuraavaksi jotain muuta. 

En ole lukenut tästä ketjusta kuin ensimmäisen viestin. 

AP:lla on totta kai hyvä pointti. Mikä on elämän merkitys ja tarkoitus? Miksi "arjen pyöriminen" vie humpsista hei yhtäkkiä 15 vuotta ja onkin jo 43-vuotias vaikka vasta oli 28?

Kuntoilun ansiosta elää kauemmin, mutta kaikki se aika on mennyt siihen kuntoiluun. Sama enemmän suomeksi: jos kuntoilet ja syöt salaattia 15 vuotta elämästäsi, elät 15 vuotta enemmän kuin ne eri tavalla eläneet. MUTTA SE VOITETTU AIKA ON MENNYT SIIHEN LISÄAJAN VOITTAMISEEN L. KUNTOILUUN. Lisäksi, jos on ns. "syönyt salaattia" ei ole nauttinut samalla tavalla kuin ne, jotka syöneet hampurilaisia ja karkkia (kuten itse olen tehnyt koko elämäni, nyt 47-vee). 

Eihän elämässä tosiaan aina järkeä ja mielekkyyttä tunnu olevan. Mutta oikeasti meillä täällä Suomessa on asiat hyvin. Miettikää miten erilainen elämä on ollut Kalkuttan slummiin samana vuonna kuin te syntyneillä? 

Itse täytän tänä vuonna 48. En ole koskaan kuntoillut. Olen aina syönyt epäterveellisesti, mutta olen saanut myös paljon nautintoa syömisestä. En ole "meditoinut", ja ollut tyyni, vaan olen ollut usein aivan helvetin epätyyni ja hyvin pitkäkestoisesti toivonut vihaamilleni ihmisille tuskaa ja jopa kuolemaa. 

Minulla ei ole mitään kremppaa ollut koskaan. Mutta monilla tuntemillani liikuntaa yms. harrastaneilla on jo paljon ennen minun ikääni ollut vaikka mitä ja ihan leikkauksiin asti päätyneitä vammoja. Toki on tilastollisesti faktaa, että kuolen nuorena. Mutta mitä sitten? Ne viimeiset vuodet olisivat kuitenkin ihan paskoja?! Ei siinä mitään menetä, ettei niitä koe. Lapsia ei ole. Puolisoa ei ole. Kukaan ei jää juuri kaipaamaan vaikka kuolisin tänään. En toki sentään halua kuolla. 

Mutta minulle riittää, jos vielä n. 15 vuotta saisin ja sitten hauta. En koskaan ala kuntoilla, enkä koskaan ala syödä terveellisesti. Juon myös aika paljon etanolia. 

Maailmankaikkeus on ihmeellinen asia. Kuten Carl Sagan sanoi: "Minusta on innostavaa ja ihmeellistä, että elämme maailmankaikkeudessa, joka on mahdollistanut meidän kaltaistemme monimutkaisten ja ihmeellisten molekyylikoneiden muodostumisen."

Vierailija kirjoitti:

Liikunta ja urheilu elämän sisältönä. Ajatusten Tonavan aallot murtaa rantapengertä, voittaako Mika Häkkinen? Voiko rahkaa syödä yksin? Olen kunnossa, miksi nainen ei astu arkkiini?

Protskupäivä, verkkarit pýllýssä?

Per susut, trumpitboy,mamamamut. 

Kiitos runoudesta. Arvostan. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kunto voi tuoda elämän loppupäähän paljon terveitä lisävuosia, kun kehon lihasmassa on kunnossa ja olet nytkin varmasti paremmassa kunnossa kuin suurin osa ikätovereista. Kyllä se ero on merkittävä niihin, jotka ei ole liikkuneet ollenkaan.

Terveet lisävuodet on hyvä asia  mutta mitä niilläkään tekee kun naama on kuin variksenpelättimen ja seksuaaliset kyvyt menneet eikä ketään seurakaan kiinnosta. Monesti vanhukset kärsii yksinäisyydestä kun samanikäisistä on jo moni tuttu kuollut. No voihan sitä nauttia tietty tekkarin ohjelmista siinä aikansa kuluksi jos ei enään muutakaan keksi, edellyttäen että on vielä näkö ja kuulo edes välttävässä kunnossa.

Kohtuus on hyvä olla. Oma liikkuminen ns. terveysliikuntaa, yritän ehkäistä esim. osteoporoosia ja diabetesta, niitä on suvussa. Eli pari kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelua, pari kertaa viikossa hölkkää tms. ja muuten sitten rauhallista koiran kanssa lenkkeilyä. Ei siihen paljon aikaa mene eikä ole suuria edistymistavoitteita. En ole luonnostaan innokas liikkuja mutta esimerkiksi tuo osteoporoosin pelko pakottaa tekemään edes jotain, ei ole hääviä semmoinenkaan vanhuus.

Sitä liikuntaa pitää tietenkin jatkaa myös eläkkeellä sitten, muuten rapistuu nopeasti ikänsä liikkumattomien tasolle. Ehkä ei kannatakaan ajatella sitä sijoituksena vaan elämäntapana. Sitähän saattaa kuolla myös nuorena vaikka kunto olisi kova. Jos siis kokee että liikunnan vuoksi jää jotain kivempaa kokematta niin ehdottomasti pitää vähentää liikuntaa ja lisätä sen tilalle sitä kivaa. 

No ainakin ap teet jotain, tietysti voit vaikka vaihtaa lajia tai ottaa taukoa (itse elän samanlaista arkea suurinpiirtein). 

Mutta miettii millaista arki on, jos lapsia. Silloin ei vapaita iltoja juuri näy ja voi olla,että saliharrastus jää hiukan vähemmälle (tietysti jos puoliso voi joskus katsoa lasta treenien ajan). 

Ja tilanne voisi olla se, että on rapakunnossa ja et kuntoile, olisko sekään kivaa? Valitettavasti ihminen on itse vastuussa siitä, että miten vapaa-aikansa käyttäää. Tuskin se muun yhteiskunnan vika on. Tavallaan treeni elämäntapana palkitsee hyvällä fysiikalla ja jaksamisella (jos ei tosiaan vedä ylikuntoon) jo ihan sellaisenaan, ei kukaan tule tuomaan elämäntavasta mitalia kotiin. 

Veikkaan silti, että naapurin räkälän vakipulsulla tai narkilla on enemmän ongelmia kuin ap:lla. Tietysti voit kokeilla ihan mitä tahansa elämäntyyliä vastapainoksi, mutta kannattaako se, on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan pääse tuohon who suositukseen ilman että kulutan kaiken energiani siihen.

Kuitenkin käyn liikkumassa joko salilla tai ryhmäliikunnassa (pilates/jooga tyyppistä, ei niin aerobista)2-3kertaa viikossa.Tähän kun päällä yrittää änkeä vielä sen 150 minuuttia kohtuullisella tempolla kävelyä, niin olen poikki.eli vielä 3 melkein tunnin lenkkiä salista/pilateksesta kipeillä lihaksilla.Viikolle jää 1 päivä ilman rääkkiä, joka menee palautumiseen eikä mulle riitä.Energiaa ei jää muuhun.En ymmärrä milloin sitä jaksaisi sitten käydä kulttuuririennoissa päätä tuulettamassa.En pääse who tavoitteisiin kuin korkeintaan lomaviikoilla.

Kyllä sulla varmaan täyttyy nuo suositukset tuolla tekemisellä jos teet huolellisesti etkä lötköillen.  

Noissa suosituksissa ei ole 150 minuuttia kuitenkaan raskasta liikuntaa vaan "keskiraskasta" /"kohtuullisen raskasta" liikuntaa.

 

Itse käyn salilla kerta viikkoon jossa aerobinen osuus + kropan tärkeimmät lihasryhmät läpi, aikaa menee vähän yli tunti. Sitten lisäksi esim. reipasta ulkoilua n. 1,5-2h ja ainakin tuon Googlen sovelluksen mukaan täyttyy WHO-pisteet helposti. 

Miksi vain 1 kerta viikkoon? Jos kerran käyt, käy 2-3 kertaa, niin hyödytkin näkyy. Pelkkä sunnuntai-treenailu ei tee tuloksia ja yhä habitus luultavasti kuin löysällä makaronilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en vaan pääse tuohon who suositukseen ilman että kulutan kaiken energiani siihen.

Kuitenkin käyn liikkumassa joko salilla tai ryhmäliikunnassa (pilates/jooga tyyppistä, ei niin aerobista)2-3kertaa viikossa.Tähän kun päällä yrittää änkeä vielä sen 150 minuuttia kohtuullisella tempolla kävelyä, niin olen poikki.eli vielä 3 melkein tunnin lenkkiä salista/pilateksesta kipeillä lihaksilla.Viikolle jää 1 päivä ilman rääkkiä, joka menee palautumiseen eikä mulle riitä.Energiaa ei jää muuhun.En ymmärrä milloin sitä jaksaisi sitten käydä kulttuuririennoissa päätä tuulettamassa.En pääse who tavoitteisiin kuin korkeintaan lomaviikoilla.

Kyllä sulla varmaan täyttyy nuo suositukset tuolla tekemisellä jos teet huolellisesti etkä lötköillen.  

Noissa suosituksissa ei ole 150 minuuttia kuitenkaan raskasta liikuntaa vaan "keskiraskasta" /"kohtuullisen raskasta" liikuntaa.

 

Itse käyn salilla kerta viikkoon jossa aerobinen osuus + kropan tärkeimmät lihasryhmät läpi, aikaa menee vähän yli tunti. Sitten lisäksi esim. reipasta ulkoilua n. 1,5-2h ja ainakin tuon Googlen sovelluksen mukaan täyttyy WHO-pisteet helposti. 

Miksi vain 1 kerta viikkoon? Jos kerran käyt, käy 2-3 kertaa, niin hyödytkin näkyy. Pelkkä sunnuntai-treenailu ei tee tuloksia ja yhä habitus luultavasti kuin löysällä makaronilla.

Mä olen eri mutta jos pitäisi käydä 2 tai 3 kertaa viikossa salilla niin se olisi vastenmielistä. Juuri ja juuri kykenen pakottamaan itseni 1krt viikkoon treenaamaan lihaskuntoa ja sekin vain siksi että juoksu kulkisi kevyemmin. Ei siis todellakaan menisi "siinä samassa" 100-200% lisäys salikertoihin. 

Aika pitkä tuo aloitusviestin vuodatus. En jaksanut kokonaan lukea. Taidan tehdä tiivistelmän AI-ohjelmalla.

Mietitään hetki Chuck Norrista. Hän oli liikunnallinen ihminen.