HS: Suomea saksitaan sieltä, missä vastustus on vähäisintä, ja se vie meidät kurjuuden kierteeseen
Suomen velkaantumisesta kertova käyrä on kammottava. Se kääntyi nousuun viitisentoista vuotta sitten. Käyrä jatkaa matkaansa kohti taivasta.
Tilastokeskus kertoi tiistaina, että julkisyhteisöjen velka kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kuusi miljardia euroa. Suomi syö enemmän kuin tienaa, kaiken aikaa enemmän. Näin ei voi jatkaa. Vaikka velka ei bruttokansantuotteeseen suhteutettuna olekaan yhtä suuri kuin joillakin muilla mailla, Suomen suunta on lohduton.
Tilanteen toivottomuuden huomaa siitä, miten nyt hahmotellaan tulevia säästökohteita. Säästöjen pohdinta suuntautuu kohteisiin, joilla ei ole politiikassa puolustajia. Pyhiin lehmiin ei kosketa. Suomalaisessa säästöräätälöinnissä kohtaloaan saavat pelätä ne, joilla ei ole mahtavaa suojelijaa.
Hyvinvointivaltiota leikellään sieltä täältä ilman minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on operoinnin lopputulos. Samalla jää arvioimatta, miten säästöt kumuloituvat, vaikuttavat toisiinsa ja muuttavat synergiallaan hyvinvointivaltiota.
Yksi esimerkki isojen suojeltujen kohteiden välttelystä on, että säästöjä halutaan miljardeittain kolmannen sektorin järjestöiltä, esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriöltä apua saavilta toimijoilta. Suomessa on toki järjestöjä, jotka eivät toimi tarkoituksenmukaisesti ja joiden raha-asiat eivät ole kunnossa. Mutta järjestökentällä on myös paljon sellaisia toimijoita, jotka paikkaavat hyvinkin kustannustehokkaasti niitä aukkoja, joita hyvinvointivaltiossa jo nyt on. Tulevaisuudessa aukkoja on yhä enemmän.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen täällä sanonut ja kysynyt, että mitkä ovat puran onnistumiset valtionvarainministerinä? Ja siis luvuilla ja tilastoilla mitattuna?
Esim. Saarikon aikana on tilastoja ja lukuja, jotka meneviät positiiviseen suuntaan. Mutta mieten orpopurralla?Ei Suomen talous kasvanu Saarikon aikana
No, mutta velkaantuminen oli vähäisempää kuin nyt, työllisyys oli ennätyslukemissa, luottoluokitus pysyi vakaana, ei jouduttu tarkkikselle yms. Moni mitattavissa oleva tilasto oli positiivisempi kuin nyt kun kaikki vaan menee heikommaksi.
Itse arvoin osaamista luvuilla ja faktoilla. En puheilla tai kuvitteellisilla laskennallisilla arvoilla.No ne Marinin hallituksen työllisyysluvuthan johtuivat muutoksesta, että tuntikin kuukaudessa töitä teki ihmisestä työllisen. Eli tilasto ei kuvannut faktoja. Tilasto itsessään toki kaunistui. Lisäksi vaadittiin, että silloin tällöin oli joku tunti töitä, muuten tuet laskivat. Näin saatiin niitä leikkityöllisiä, jotka eivät olleet tilastossa työttömiä.
Tuo velkasuhde on ihan oikea ongelma, mutta sen tilastot osittain johtuvat myös tilastoinnin muutoksesta. Siihen aikaan kun velkasuhde oli vielä hyvä, eläkevarat laskettiin mukaan summaan, ja toisaalta ara-lainoja ei laskettu julkiseksi velaksi ollenkaan. Nyt eläkevaroja ei lasketa mukaan, niin ne eivät vähennä laskennallista velkaa, ja nuo ara-lainat taas lasketaan velaksi. Tämä näyttää sitten siltä kuin velka olisi kaasvanut ihan yhtäkkiä tosi paljon, mutta oikeasti laskentatavan muutokset selittävät ison osan.
Yllätys yllätys! Myös Orpon hallitus laskee työttömät ja työlliset samoin kuin Marinin hallitus koska se ei ole hallitus vaan TILASTOKESKUS joka niitä laskee...
Usko, Toivo ja Orpo, nousu on jo nurkan takana.
Vierailija kirjoitti:
Suomi valuu kohti yhteiskunnallista perikatoa, koska tuottavimmat ihmiset muuttavat maasta.
Nykyinen verojärjestelmä pakottaa menestyneet perinnönantajat ja -saajat muuttamaan ulkomaille,
Seppo Saario sanoo.
Ha, ha, ha. Mites vihervassari luuserit meinaatte elättää itsenne tulevaisuudessa, kun pummina olo loppuu.
Sehän on ihan hyvä että "tuottavimmat yksilöt" muuttaa ulkomaille niin tilalle voidaan palkata vaikka työttömiä jotka tekevät hommansa hyvin kiitollisina ja pienemmällä palkalla ja ovat todennäköisemmin yhtä, jollei enemmänkin tuottavia. Ei työttömyys kerro ihmisen potenttiaalisesta tuottavuudesta mitään.
Suomi valuu kohti yhteiskunnallista perikatoa, koska tuottavimmat ihmiset muuttavat maasta.
Nykyinen verojärjestelmä pakottaa menestyneet perinnönantajat ja -saajat muuttamaan ulkomaille,
Seppo Saario sanoo.
Ha, ha, ha. Mites vihervassari luuserit meinaatte elättää itsenne tulevaisuudessa, kun pummina olo loppuu.