Elin lapsuuteni äidin kanssa, joka kielsi kaikki kerrat, joissa pahoitin mieleni, että "ei tapahtunut"

Up

Niin mitä keskustelua sinä tästä aiheesta nyt haluat?

Jos ei nouse mitään mieleen kellään niin en mitään. Pohdin vain, että miten pystyisin asiaa käsittelemään niin, että voisin tuntea inhoa sitä loukkaajaa kohtaan (en siis tällä sano, että sitä tarvitsisi heille / hänelle näyttää), jotta itselläni olisi parempi olo ja saisin suunnattua syyn ja vian sinne, minne se (minun mielessäni) kuuluukin. 

Ap

Mitä isäsi siitä sanoi?

Kaasuvalotti. Mua niin ärsyttää tullaiset sanat, joiden merkitys ei avaudu ellei ole koko ikäänsä internet-trollien kanssa netissä väitellyt.

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä keskustelua sinä tästä aiheesta nyt haluat?

 🐖🐖🐖🐖🐖........nön nööööööö.....hassuaua 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei nouse mitään mieleen kellään niin en mitään. Pohdin vain, että miten pystyisin asiaa käsittelemään niin, että voisin tuntea inhoa sitä loukkaajaa kohtaan (en siis tällä sano, että sitä tarvitsisi heille / hänelle näyttää), jotta itselläni olisi parempi olo ja saisin suunnattua syyn ja vian sinne, minne se (minun mielessäni) kuuluukin. 

Ap

Ja tämä kysymyshän ei tullut siinä aloituksessa esille. Hanki ammattimaista keskusteluapua, täältä sitä ei saa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei nouse mitään mieleen kellään niin en mitään. Pohdin vain, että miten pystyisin asiaa käsittelemään niin, että voisin tuntea inhoa sitä loukkaajaa kohtaan (en siis tällä sano, että sitä tarvitsisi heille / hänelle näyttää), jotta itselläni olisi parempi olo ja saisin suunnattua syyn ja vian sinne, minne se (minun mielessäni) kuuluukin. 

Ap

Paras tapa käsitellä on antaa anteeksi. Tiedät mitä on tapahtunut ja et tietenkään hyväksy äitisi toimintaa, mutta tahdossasi päätät antaa anteeksi. Se vie aikaa, mutta kannattaa. 

Miten joku viitsii/jaksaa jauhaa mielessään vanhoja asioita. Ei sillä vahingoita ketään muuta kuin itseään. 
Unohda ja mene elämässä eteenpäin. 

Minun lapsuudessani ja sen jälkeenkään ei äidille saanut edes sanoa mitään. Hän sanoi ikvästi monta kertaa ja oli vihainen eikä aiheen tarvinnut olla mitenkään erikoinen. Riitti kun olin luokkakuvassa väärällä tavalla, pidin kauhaa väärin, toisaalta sitten en tehnyt mitään ( kun kaikki tekemäni oli väärin tehty). En saanut sanoa mistään vastaan, en olla vapaasti. Siksi kai olen aina ollut epävarma ja tuntenut olevani huonompi kuin muut. 

Kuulostaa narsistin toiminnalta? Ja on vahingollista. Sulta on viety tila kasvaa omaksi itseksesi tuolla tavalla käyttäyttymällä.

Tutustu esim. narsisti vs minä -kanavaan youtubessa. 

Aika moni tyttö on taidettu kasvattaa noin, ei pidä olla surullinen tai vihainen vaan reipas ja miellyttävä. 

Tuohon tarvitaan ammattiauttajaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku viitsii/jaksaa jauhaa mielessään vanhoja asioita. Ei sillä vahingoita ketään muuta kuin itseään. 
Unohda ja mene elämässä eteenpäin. 

Mutku 70-luku ja nyt on "ne ajat."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei nouse mitään mieleen kellään niin en mitään. Pohdin vain, että miten pystyisin asiaa käsittelemään niin, että voisin tuntea inhoa sitä loukkaajaa kohtaan (en siis tällä sano, että sitä tarvitsisi heille / hänelle näyttää), jotta itselläni olisi parempi olo ja saisin suunnattua syyn ja vian sinne, minne se (minun mielessäni) kuuluukin. 

Ap

Paras tapa käsitellä on antaa anteeksi. Tiedät mitä on tapahtunut ja et tietenkään hyväksy äitisi toimintaa, mutta tahdossasi päätät antaa anteeksi. Se vie aikaa, mutta kannattaa. 

Kivaa kun osasit vasta onaan robleemaasi 🤭

Ei hemmetti, onko äitihullu/kivikissa palannut keskuuteemme?!

Vierailija kirjoitti:

Kaasuvalotti. Mua niin ärsyttää tullaiset sanat, joiden merkitys ei avaudu ellei ole koko ikäänsä internet-trollien kanssa netissä väitellyt.

Taitaa olla siellä olkiukko kaasuvalottamassa ap:tä

Tietoisesti jätä taaksesi. Katso eteenpäin..

Vierailija kirjoitti:

Tuohon tarvitaan ammattiauttajaa.

Niikö tarvitaan  😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Mitä isäsi siitä sanoi?

Isäni ja mummini (isän äiti) eivät ikinä ymmärtäneet asiaa. Heille ei kai mahtunut mielikuvitukseen, että on olemassa äitejä, joita ei huolestuta tai hetkauta lapsen tunne-elämä, tai jotka eivät edes usko olevan olemassa sellaista asiaa kuin oman lapsen mielen pahoittaminen / pahoittuminen. Äitini siis itse oli se pääpahoittaja ja tietysti oman toimintansa ykköskieltäjä.

Isä ei asunut meillä, äitini muutti asumuseroon kun olin 2-vuotias ja otti minut mukaansa. Olin isän luona yötä kerran viikossa ja osan viikonlopuista ja lomilla, joten kontakti oli, sanoisin kyllä, hyvä. Mummiani näin myös usein, en aina aivan viikottain kuitenkaan.

Isä oli aina tukenani, eikä koskaan huutanut minulle tai kääntänyt selkäänsä.

Se vain ei riittänyt tähän täysin, koska kukaan ei ikinä tuominnut äitiäni eikä ymmärtänyt lohduttaa minua. Narsistinen ihminen käyttäytyy aikuisia kohtaan asiallisesti ja aikuisten nähden omaa lastaankin kohtaan niin.

Ap