Tuo Israelin tuhovimma on ihan järkyttävää.
https://www.iltalehti.fi/palat/90f12764-b3c7-4c85-a5ac-5ce21091a61f
Mieli on kyllä muuttunut ihan täysin Israelista. En kammata islamia ja terrorijärjestöjä, mutta en tuollaista silmitöntä tappamista ja tuhoamistakaan.
Kommentit (1213)
Olen uskova ja rakastan Israelia. Juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa, vaikka tarvitsevat Jeesusta pelastuakseen.
Mutta osa juutalaisista on okkulttista pankkiiri-eliitti-pedariporukkaa, joka vapaamuurareiden lisäksi pyörittää tätä maapalloa.
Epstein oli avain, hän sanoi "edustan Rotschildeja", eli Rockefellerien ohella vaikutusvaltaisinta sukua läntisessä maailmassa.
Mä tarkastelen Lähi-Idän tapahtumia kahdelta kannalta:
-osa Raamatun ennustuksista oikeastikin toteutuu Israelin nykyhallinnon ja juutalaisten kautta
ja
-Israelin nykyhallinto Mossadeineen on antikristillinen pedariporukka, osa heistä ei edes ole geneettisiä juutalaisia vaan Ilmestyskirjan sanoin "saatanan synagoga", jotka palvovat babylonialaisia uskontoja (Epsteinin uhrien kertomaa)
Juutalaisia ei saa kirota vaan siunata, mutta heidän eliittinsä toilailuista pitää voida puhua. Jumalakin Vanhassa Testamentissa moitti uppiniskaista ja epäjumalanpalvelukseen taipuvaista kansaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala valitsi Israelin jo Aabrahamin aikana eli 4000 vuotta sitten (lukutaidottomalle 2000 eKr). ja antoi lupauksena Israelin alueet hänen siemenelleen, ja 400v myöhemmin Mooses johdatti Israelin luvattuun maahan 40 vuoden erämaavaelluksella. Ei silloin ollut allahin uskontoa eikä muhammedia ei palestiinalaisia eikä muutakaan paskaa, vain samat israelin viholliset eli Baalin palvojat, joita ovat nykyään muslimit ja wihervasemmisto eli kommarit. Muhammed tuli vasta 600 jKr eli 2600 vuotta Aabrahamin lupauksesta ja valloitti allahin uskonnollaan alueita Lähi Idästä eli antikristuksen uskonto syntyi silloin , toki se oli jo muodostumassa katolisessa kirkossa yhtäaikaa.
Ei silloin ollut kristinuskoakaan. Juutalaiset eivät pidä kristittyjä minään. Lähinnä halveksivat epäjumalanpalvojina Jeesuksen jumalallisuuden ja pyhän kolminaisuuden takia. Pitävät kristittyjen lähetystyötä ja kännytysyrityksiä loukkaavina. Miksi helluntalaiset silti heitä niin kiihkeästi puolustavat.
Aika vähän uutisoidaan muuten Suomessa että Israelissa on kirkonpoltot ja hautuumaiden tärvely suurta kansanhuvia tietyissä piireissä. Vainoavat siis kristittyjä. Ja kun näitä pojankoltiaisia (ovat yleensä nuoria kiihkojuutalaisia) sitten poliisi joskus saa kiinnikin (ihan kauhean kovasti eivät tosin yritä) niin tuomitaan yleensä syyntakeettomiksi eli mitään rangaistuksia ei keppostelusta anneta.
Jos tällaista ylipäätään tapahtuu, eikä ole vain kommentoijan antisemitistinen väite, niin pientä se on verrattuna siihen tahtiin millä muslimit polttavat kirkkoja esimerkiksi Ranskassa.
https://www.reuters.com/article/2015/06/18/us-israel-church-fire-idUSKB…
"The Rabbis for Human Rights group said there have been 43 hate crime attacks on churches, mosques and monasteries in Israel and the occupied West Bank and East Jerusalem since 2009."
Vanha juttu mutta 2009-2015 43 tapausta.
https://www.timesofisrael.com/taybeh-church-leaders-condemn-rising-sett…
Jatkuu edelleen.
Hieno asenne sinulla kyllä, et tiedä asiasta mitään mutta jo varalta etukäteen vähättelet. Kannattaisiko vähän pohtia kuinka vahva vahvistusharha on päällä laajemminkin omissa kannoissa?
Ihmisoikeusjärjestöt ovat itse asiassaolleet Durbanin konferenssista 2001 alkaen olleet juutalaisvihan asialla.
Taisi olla liikaa vaadittu se omien vahvistusvinoumien kriittinen tarkastelu :-)
Täällä on useita keskustelijoita. Mitä omaa vahvistusvinoumaa tarkastelet kriittisesti?
Joka tapauksessa maailmanlaajuisesti iskut juutalaisiin ovat raketoineet. Esim Bondi Beachin verilöyly, ja israelilaisen kihlaparin murha New Yorkissa.
Mistähän se johtuu, että ovat raketoineet? Mitä sellaista juutalaiset ovat mahtaneet tehdä ettei heistä pidetä? Kannattaisiko muuttaa omaa käyttäytymistään ja katsoa vähenevätkö iskut?
Tämä.
Oikeutat murhat etnisyyden perusteella? Mahtaa palaa rinnassa pyhä viha.
Uskoisin et Gazan massamurhien jälkeen puoli mailmaa on samaa mieltä. Sinä varmaankin ihmettelet edelleen miksi YK kansainvälisenä toimijana etsintäkuulutti Netalhjanan?

Ei, se ei ole oikein. Mutta se on se syy, miksi noin tapahtuu.

Hamas voitti mediasodan.

Mitä nämä murhatut olivar tehneet, esim 11-vuotias Matilda Bondi Beachilla?
Suomenjuutalaisia pikkulapsia ahdistellaan koulun pihalla "Netanyahun toimista". Seitsemänvuotiaita!
Mitä 18 000 gazalaista lasta olivat tehneet?
Hamas kutsui paikalle aina evakuoinnin jälkeen?
"Ilman verta ei ole uutisia", tallentui Hamasien puhelinkeskustelusta.
He rakastavat kuolemaa ja marttyyri on kunnia.
1) Jokainen järkevä ihminen tietää, että ei ole hyvää-pahaa puolta Israel-Palestiina-konfliktissa.
2) Israel on vihamielisten voimien ympäröimä ja historiallisesti vainottu väestöryhmä.
3) Israelilla on oikeus omaan valtioonsa alueella.
4) Israel on mennyt itsensä suojelussa liian pitkälle, mielivaltaan.
5) Palestiinan alueen ihmiset ovat oikeutettuja normaaliin elämään.
6) He ovat astuneet harhaan lähtiessään tukemaan terroristiryhmiä kuten Hamas.
7) He ovat myös menneet vastarinnassaan liian pitkälle, kun hyväksyvät 7/10/23 tapahtumat millään tasolla.
8) Molemmilla alueilla asuu kaikenlaisia ihmisiä: maltillisia, kiihkoilijoita, sotahulluja, rauhantahtoisia, järkeviä, idiootteja. Kansallisuus/uskonto tms. ei selitä näitä. Ovat yksilöllisiä ominaisuuksia.
9)Joka ei hyväksy näitä lähtökohtia, tekee kaheleita johtopäätöksiä.
Tämä sodan seurauksen tulee vihdoin rauhallisempi aika Lähi-Itään ja Libanonkin voi päästä Hitspollahista eroon. Mahtava juttu. Ja rys-valtion vaikutusvalta se vaan jatkaa romahtamistaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sodan seurauksen tulee vihdoin rauhallisempi aika Lähi-Itään ja Libanonkin voi päästä Hitspollahista eroon. Mahtava juttu. Ja rys-valtion vaikutusvalta se vaan jatkaa romahtamistaan.
Tämän sodan seurauksena ajat muuttuvat levottomammiksi Euroopassa te rrori iskujen uhan kohotessa sekä entistäkin sotaisemmiksi Lähi-Idässä, sillä siellä kaikki osapuolet aina kostavat.
Kyllä mun mielestä jos U.S.A. pantaisiin polvilleen, tämä maailma voisi mennä reilummaksi (isäntä katoaa kuvasta).
Dona sanoo jo nyt, että ei lähde Hormuzinsalmelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala valitsi Israelin jo Aabrahamin aikana eli 4000 vuotta sitten (lukutaidottomalle 2000 eKr). ja antoi lupauksena Israelin alueet hänen siemenelleen, ja 400v myöhemmin Mooses johdatti Israelin luvattuun maahan 40 vuoden erämaavaelluksella. Ei silloin ollut allahin uskontoa eikä muhammedia ei palestiinalaisia eikä muutakaan paskaa, vain samat israelin viholliset eli Baalin palvojat, joita ovat nykyään muslimit ja wihervasemmisto eli kommarit. Muhammed tuli vasta 600 jKr eli 2600 vuotta Aabrahamin lupauksesta ja valloitti allahin uskonnollaan alueita Lähi Idästä eli antikristuksen uskonto syntyi silloin , toki se oli jo muodostumassa katolisessa kirkossa yhtäaikaa.
Ei silloin ollut kristinuskoakaan. Juutalaiset eivät pidä kristittyjä minään. Lähinnä halveksivat epäjumalanpalvojina Jeesuksen jumalallisuuden ja pyhän kolminaisuuden takia. Pitävät kristittyjen lähetystyötä ja kännytysyrityksiä loukkaavina. Miksi helluntalaiset silti heitä niin kiihkeästi puolustavat.
Aika vähän uutisoidaan muuten Suomessa että Israelissa on kirkonpoltot ja hautuumaiden tärvely suurta kansanhuvia tietyissä piireissä. Vainoavat siis kristittyjä. Ja kun näitä pojankoltiaisia (ovat yleensä nuoria kiihkojuutalaisia) sitten poliisi joskus saa kiinnikin (ihan kauhean kovasti eivät tosin yritä) niin tuomitaan yleensä syyntakeettomiksi eli mitään rangaistuksia ei keppostelusta anneta.
Jos tällaista ylipäätään tapahtuu, eikä ole vain kommentoijan antisemitistinen väite, niin pientä se on verrattuna siihen tahtiin millä muslimit polttavat kirkkoja esimerkiksi Ranskassa.
https://www.reuters.com/article/2015/06/18/us-israel-church-fire-idUSKB…
"The Rabbis for Human Rights group said there have been 43 hate crime attacks on churches, mosques and monasteries in Israel and the occupied West Bank and East Jerusalem since 2009."
Vanha juttu mutta 2009-2015 43 tapausta.
https://www.timesofisrael.com/taybeh-church-leaders-condemn-rising-sett…
Jatkuu edelleen.
Hieno asenne sinulla kyllä, et tiedä asiasta mitään mutta jo varalta etukäteen vähättelet. Kannattaisiko vähän pohtia kuinka vahva vahvistusharha on päällä laajemminkin omissa kannoissa?
Ihmisoikeusjärjestöt ovat itse asiassaolleet Durbanin konferenssista 2001 alkaen olleet juutalaisvihan asialla.
Taisi olla liikaa vaadittu se omien vahvistusvinoumien kriittinen tarkastelu :-)
Täällä on useita keskustelijoita. Mitä omaa vahvistusvinoumaa tarkastelet kriittisesti?
Joka tapauksessa maailmanlaajuisesti iskut juutalaisiin ovat raketoineet. Esim Bondi Beachin verilöyly, ja israelilaisen kihlaparin murha New Yorkissa.
Mistähän se johtuu, että ovat raketoineet? Mitä sellaista juutalaiset ovat mahtaneet tehdä ettei heistä pidetä? Kannattaisiko muuttaa omaa käyttäytymistään ja katsoa vähenevätkö iskut?
Mitä nämä murhatut olivar tehneet, esim 11-vuotias Matilda Bondi Beachilla?
Suomenjuutalaisia pikkulapsia ahdistellaan koulun pihalla "Netanyahun toimista". Seitsemänvuotiaita!
Mitä 18 000 gazalaista lasta olivat tehneet?
Hamas kutsui paikalle aina evakuoinnin jälkeen?
"Ilman verta ei ole uutisia", tallentui Hamasien puhelinkeskustelusta.
He rakastavat kuolemaa ja marttyyri on kunnia.
Amerikkalaiset rakastavat hampurilaisia. Melkoinen soturikansa 🤣
Miksi pitäisi olla israelilaisten tai palestiinalaisten puolella. Minulla ei ole mitään heidän taustaansa, joten ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla israelilaisten tai palestiinalaisten puolella. Minulla ei ole mitään heidän taustaansa, joten ei kiinnosta.
Niitä kiinnostaa, jotka tykkäävät demokratuasta, naisten ja vähemmistöjen oikeuksista ym.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sodan seurauksen tulee vihdoin rauhallisempi aika Lähi-Itään ja Libanonkin voi päästä Hitspollahista eroon. Mahtava juttu. Ja rys-valtion vaikutusvalta se vaan jatkaa romahtamistaan.
Miten tarkalleen tuosta on rauhaa tuilossa? Lähinnähän israelin vastustajat ovat nyt entistäkin motivoituneempia.

Minun nähdäkseni kumpikaan osapuoli ei erityisesti halua rauhaa joten tuskin sellaista on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä jos U.S.A. pantaisiin polvilleen, tämä maailma voisi mennä reilummaksi (isäntä katoaa kuvasta).
Dona sanoo jo nyt, että ei lähde Hormuzinsalmelle.
USA voisi vaihteeksi hyökätä Kanadaan tai Meksikoon niin saisivat kerrankin tuntea sodan vaikutukset omassa maassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla israelilaisten tai palestiinalaisten puolella. Minulla ei ole mitään heidän taustaansa, joten ei kiinnosta.
Niitä kiinnostaa, jotka tykkäävät demokratuasta, naisten ja vähemmistöjen oikeuksista ym.
Päättyipä tuo konflikti miten hyvänsä (tai vaikka jäisi päättymättä) niin ei se noita asioita mitenkään edistä. Ei siellä noiden asioiden puolesta taistele kukaan.

Demokraattisessa Israelissahan naisilla ja vähemmistöillä on oikeudet. Kansalaisista 20 % arabeja, jotka eivät halua muuttaa pois jne.

Palestiinalaisella Israelissa ei kylläkään ole edes pommisuojaa, eikä hän saa tunkea kantaväen pommisuojaan myöskään. Paremmalla väellä on. Kannattaa käydä katsomassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi olla israelilaisten tai palestiinalaisten puolella. Minulla ei ole mitään heidän taustaansa, joten ei kiinnosta.
Niitä kiinnostaa, jotka tykkäävät demokratuasta, naisten ja vähemmistöjen oikeuksista ym.
Päättyipä tuo konflikti miten hyvänsä (tai vaikka jäisi päättymättä) niin ei se noita asioita mitenkään edistä. Ei siellä noiden asioiden puolesta taistele kukaan.
Demokraattisessa Israelissahan naisilla ja vähemmistöillä on oikeudet. Kansalaisista 20 % arabeja, jotka eivät halua muuttaa pois jne.
Niin?
Noistako asioista sinä tosissasi kuvittelet että siellä nyt soditaan? Hamas ampuu raketteja koska naisten oikeudet?
https://blogs.timesofisrael.com/israel-is-turning-into-a-dictatorship/
Ja se Israelin demokratiakin muuten menossa vähän huonoon suuntaan.
Ainoastaan lapset kuvittelee, että olisi olemassakaan jotain "ystäviä", mitä tulee valtioiden välisiin suhteisiin.
-eri