Milläs rahoilla minä Azoreille matkustan mielenterveyttäni hoitamaan?

Olen saanut tarpekseni. Olen kuunnellut vuosia sitä iänikuista uikutusta siitä, kuinka sosiaalitukien pitäisi riittää vain välttämättömään elämiseen. Makaroni-pussiin, vuokraan ja ehkä kerran kuussa ale-laariin. Mutta kuka määrittää, mikä on välttämätöntä? Minulle henkinen hyvinvointi ja Atlantin valtameren suolainen tuuli ovat välttämättömyyksiä, eivät luksusta.

Aion hakea ensi kuun toimeentulotukeen lisäosaa matkalippuihin Ponta Delgadaan. Ja kyllä, te veronmaksajat aiotte sen maksaa ja teidän pitäisi olla siitä ylpeitä.

Miksi minä ansaitsen tämän enemmän kuin sinä?

Te, jotka ravaatte siellä konttoreillanne kahdeksasta neljään, olette vankilassa, jonka olette itse rakentaneet. Te luulette, että teillä on oikeus lomaan vain siksi, että teette töitä. Se on vanhanaikaista ja kapeakatseista. Minä, joka elän järjestelmän ulkopuolella, kannan hartioillani jatkuvaa rakenteellista sortoa ja köyhyyden stigmaa. Se on henkisesti raskaampaa kuin mikään teidän Excel-taulukkonne.

Tässä muutama fakta pöytään:

 * Ilmasto-oikeudenmukaisuus: Jos rikkailla on varaa lentää saastuttamaan ympäristöä huvikseen, on vain kohtuullista, että valtio tasoittaa tilannetta tarjoamalla saman mahdollisuuden meille, joilla ei ole pääomaa.

 * Mielenterveys on ihmisoikeus: On tieteellinen tosiasia, että Azorien vehreys ja valaat parantavat masennusta tehokkaammin kuin mikään suomalainen terveyskeskuspsykologi. Säästän valtion rahaa, kun en tarvitse lääkkeitä reissun jälkeen!

 * Kuluttaminen on kansalaisvelvollisuus: Kierrätän tukieurot globaaliin talouteen. Mitä väliä sillä on, meneekö se raha paikalliseen Prismaan vai Azorien ananaskasvattajille?

Mene töihin on laiskan ihmisen vastaus

Kuulen jo kommenttiosion pauhun: Mene töihin ja säästä! Sallikaa minun nauraa. Miksi tuhlata elämänsä oravanpyörässä vain saavuttaakseen jotain, minkä yhteiskunnan pitäisi tarjota kaikille perusoikeutena? Työ on jäänne ajalta ennen tekoälyä ja automaatiota.

Minun sieluni vaatii nähdä tulivuoria ja kraatterijärviä nyt, ei sitten kun olen 65-vuotias ja polveni eivät enää kestä vaellusta Sete Cidadesin rinteillä. Jos Kelalla on varaa tukea miljoonilla suuryrityksiä, niillä on taatusti varaa yhteen vaivaiseen kahden viikon All Inclusive -pakettiin yhdelle visionäärille.

Joten, kun näette minut ensi kuussa Instagramissa skoolaamassa viinilasilla Pico-tulivuoren varjossa, älkää olko kateellisia. Olkaa iloisia siitä, että teidän veroeuronne menevät kerrankin suoraan onnellisuuden edistämiseen.