Perintöveron poisto on taas isku tavalliselle tallaajalle
Ruotsissa perintövero lopetettiin noin 20 vuotta sitten ja nyt rikkain 10 % omistaa 74 % kaikesta varallisuudesta. Kannattaa lukea joidenkin itseäni fiksumpien laskelmia mitä muutos tarkoittaa isolle osalle tavallisista ihmisistä: ei ole hyvä. Ja lisäksi tietenkin se miljardin aukko valtion tuloissa täytetään nostamalla arvonlisäveroa tai leikkaamalla taas työttömyysturvaa. Eli tuplasti tulee takkiin suurelle enemmistölle.
Kommentit (491)
Jälkeläinen tai aviopuoliso voi sukupolvenvaihdostilanteessa joutua perintöveroa maksamaan. Omaisuuden arvostamista koskevista säännöksistä johtuen vero on yleensä vielä selvästi alle 8 % perittävän yritysomaisuuden todellisesta arvosta.
Joten perintöveron poistoa ei voi perustella kalliin sukupolvivaihdoksen takia vaan pikemminkin kyse on tavallisen perijän rahastamisesta,odottakaas vaan kunhan kiinteistöverouudistus tulee todennäköisesti seuraavan hallituksen pöydälle niin monen kiinteistövero moninkertaisuu jenkkien tasolle.
Kehysriihen linjauksen mukaan kiinteistövero voisi nousta vuosittain enintään 20 prosenttia kahdeksan vuoden ajan. Veron lopullinen maksettava määrä ei saisi nousta missään yli kolminkertaiseksi.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011445257.html
Nyt lypsetään kansalaisilta rahat parempiin taskuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa perinnöksi saadun omaisuuden hankintamenoksi määritellään 10 - 40 % sen käyvästä arvosta riippuen kohteen iästä. Lopusta maksetaan 30 - 33% luovutusvoittovero, kun kohde myydään.
Suurin muutos siirryttäessä luovutusvoittoveroon on kuitenkin oman asunnon myyntivoiton verottaminen., kun inflaatiokorjausta ei ole.
Oman asunnon myyntivoiton verotus?
Mikäs juttu tämä on?
No se on seuraus luovutusvoittoveroon siirryttäessä. Joka kerta, kun omaisuutta myydään, maksetaan voitosta luovutusvoittoveroa vähintään 30%.
On puhe perinnön myynnistä koituvasta luovutusvoittoverosta. Jos oman asunnon myyntiin kohdistettaisiin luovutusvoittovero, niin sen jälkeen sumoalaisten asuntiokauppa loppuisi kuin seinään. Vain hyvin rikkaat suvut pystyisivät myymään asunnon jaostamaan uuden.
Perintöähän ei tarvitse jakaa välittömästi, joten perintöveron maksuun meneminen ei tapahdu ihan sormia napauttamalla sekään, jos sattuu olemaan tili tyhjänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tavikselle sattuu joka myy perimänsä omakotitalon tms. Myyntivoiton vero on moninkertainen perintöveroon nähden.
Osaatkos matikkaa sen verran, että tajuaisit että jos myyntivoiton vero maksetaan vain siitä voitosta, mutta perintövero koko summasta, niin kumpi kokonaisuutena on isompi? Se jossa on isompi prosentti vai se jossa liikkuu enemmän euroja? Plus että juuri se tavishan on ongelmissa perintöveron kanssa, joka pitää maksaa heti kun on sen talon saanut, ei vasta sen mukaan saako sen joskus myytyä.
Juuri näin! Perintöveron poisto auttaa nimenomaan tavista! Kun rikas perii jotain, hän maksaa siitä kyseisen veron ja se siitä. Kun tavis, esim pienituloinen minä, perin tätini asunnon, ei minulla ole rahaa maksaa tuota veroa!! Siihen pitäisi ottaa laina eikä todellakaan halua. Jos taas saisin asunnon ilman veroa, olisi minulla hieman omaisuutta ja mahdollisuus myydä tuo asunto. Siitä myyntivoitosta sitten vero, mutta se olisi vasta sitten, ei heti! Tämä perintövero on huono asia nimenomaan pienituloisille taviksille, ymmärtäkää nyt.
Verohallinto antaa 10 vuotta aikaa maksaa perintöveron. Se on pitkä aika tavanomaisten perintöjen verojen maksalle.
Eli jopa 10 vuotta velkavankeutta siksi että joku helvetin kateusvero. Hyvä pojat. Tosi hyvä systeemi.
Jos noin kovasti sattuu niin luovuta perintö ilmaiseksi jollekin.
Nykyinen perintöverosysteemi on ollut raaka vähäosaista tavallista ihmistä kohtaan. Joku on voinut periä pikku asunnon vanhemmiltaan ja saisi helpotusta elämäänsä, jos muuttaisi sinne asumaan. Mutta ei voi, koska ei ole ylimääräistä rahaa, jolla saa maksettua perintöveron. Muistatte kai, että on ihmisiä, jotka eivät voi saada pankista lainaa. Tuttava haki luottokorttia, mutta sitä ei myönnetty. Hänellä oli työeläke. Varakas henkilö ei tajua näitä tavisten elämäntilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen mukaan perintöveron poisto maksetaan pakittamalla yhteisöveron laskusta. Lisäksi heidän arvion mukaan yrityksissä on miljardeja sivussa sukupolvenvaihdosverojen vuoksi, jotka perintöveron poistossa tulisivat investointikäyttöön ja elvyttäisivät taloutta.
Uskoo ken tahtoo.
Vain suomalaisen pää on niin sekaisin, että se alkaa itkemään veron poistostakin. Mistä suomalainen ei valita?
Vierailija kirjoitti:
Perintöähän ei tarvitse jakaa välittömästi, joten perintöveron maksuun meneminen ei tapahdu ihan sormia napauttamalla sekään, jos sattuu olemaan tili tyhjänä.
Mistä tämä urbaani legenda oikein tulee, puniikkien ohjekirjasta? Perintövero määrätään perunkirjan mukaan, ei verottaja jää odottamaan, että kuolinpesä jaetaan osakkaille. Perunkirja 3kk kuluessa kuolemasta, ja verottaja tekee sen jälkeen verotuspäätöksen ja laittaa maksulaput. Osassa tapauksista tai jos leski jää asumaan asuntoon, ei pesänjakoa saada tehtyä ennen maksulappujen tuloa.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan perintövero poistoa pienistä perinnöistä, vaikka jonnekin 100k asti mutta rikkaiden osalta ei missään nimessä.
Ne pystyy nyt jo verosuunnittelemaan ja kiertämään liikaa.
Se olisi ollut parempi muutos. Joku vuosi sitten lehdessä oli juttu muutaman Euroopan maan perintöverotuksesta. Kiinnitin huomiota siihen, että verottomasti sai periä huomattavasti enemmän kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintöähän ei tarvitse jakaa välittömästi, joten perintöveron maksuun meneminen ei tapahdu ihan sormia napauttamalla sekään, jos sattuu olemaan tili tyhjänä.
Mistä tämä urbaani legenda oikein tulee, puniikkien ohjekirjasta? Perintövero määrätään perunkirjan mukaan, ei verottaja jää odottamaan, että kuolinpesä jaetaan osakkaille. Perunkirja 3kk kuluessa kuolemasta, ja verottaja tekee sen jälkeen verotuspäätöksen ja laittaa maksulaput. Osassa tapauksista tai jos leski jää asumaan asuntoon, ei pesänjakoa saada tehtyä ennen maksulappujen tuloa.
Tämä. Se perintövero pamahtaa ihan joka tapauksessa - jaettu tai ei.
"Mutta silloin ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan myyt omasi 2 vuoden asumisen jälkeen verottomasti ja muutat perintökämppään myös verottomasti,vero zero euro."
Nyt siis ratkaistaan entisiä ongelmia aiheuttamalla uusia suurempia ongelmia vähän toisille ihmisille. Ei siis kovin hyvä uudistus.
"Nykyinen perintöverosysteemi on ollut raaka vähäosaista tavallista ihmistä kohtaan. Joku on voinut periä pikku asunnon vanhemmiltaan ja saisi helpotusta elämäänsä, jos muuttaisi sinne asumaan. "
Tuo ongelma voitaisiin korjata perintöverotusta muuttamalla. Ei sitä ole pakko tehdä siirtämällä verorasitus keskiluokan perintöihin.
Vierailija kirjoitti:
Perintöähän ei tarvitse jakaa välittömästi, joten perintöveron maksuun meneminen ei tapahdu ihan sormia napauttamalla sekään, jos sattuu olemaan tili tyhjänä.
Ja miten se auttaa perillisiä joilla tili sattuu olemaan kroonisesti tyhjä ilman omaa syytään? Täällä on kokonainen sukupolvi sellaisia perijöitä jonossa.
"Perunkirja 3kk kuluessa kuolemasta, ja verottaja tekee sen jälkeen verotuspäätöksen ja laittaa maksulaput. "
Niiden eräpäivät ovat muuten aika kaukana ja sen saa maksaa vielä useassa osassa. Juuri maksoin viimeisen erän isäni perinnön perintöverosta ja isä kuoli reilusti yli kaksi vuotta siten.
"Ja miten se auttaa perillisiä joilla tili sattuu olemaan kroonisesti tyhjä ilman omaa syytään? "
Millä rahalla nämä tyhjätaskut ylläpitävät sitä verotta perittyä omaisuutta jota eivät halua myydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te sotkette oman asunnon myynnin verovapautta kahden vuoden jälkeen tähän perintövero asiaan?
Mitä tekemistä niillä on toistensa kanssa?
Oman asunnon myyntivoitto laitettaisiin verolle kuten Ruotsissa, jossa ei ole perintöveroa
Perintövero on epäsuosittu, mutta monet sen poistoa toivovat eivät ehkä hahmota muutoksen vaikutuksia. Perintövero nollaa asuntojen ja sijoitusvarallisuuden inflaation myötä tapahtuvan arvonnousun. Kun perintövero on maksettu, asunnon tai osakkeet voi myydä ilman veroa.
https://www.suomenuutiset.fi/hs-taloustoimittajan-mukaan-perintoveron-p…
Tuo on artikkelin kirjoittajan puhdasta omaa spekulointia, joka pohjaa lisäksi täysin virheellisiin olettamuksiin. Ruotsissa et maksa veroa oman asunnon myynnistä jos vaihdat saman hintaisen tai kalliimpaan.
Asunnon myyntivoittokin voisi tulla verotettavaksi
Luovutusvoittoveroon siirtyminen voisi hidastaa omaisuuden myymistä, kun vero maksettaisiin vasta myynnin jälkeen, sanoo prosessipäällikkö Essi Eerola Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosastolta.
Kansantalouden näkökulmasta se olisi hänen mukaansa haitallista, sillä se voisi lukita varallisuutta investointeihin, joissa sitä ei muuten enää kannattaisi pitää.
Luovutusvoittoveroon siirryttäessä pitäisi Eerolan mukaan ratkaista myös asunnon myyntivoiton verottaminen.
Nykyisellään asunnon myynnistä saatua voittoa ei veroteta, jos omistaja on asunut asunnossa vähintään kaksi vuotta.
Omistusasumisen verotus keventyisi entisestään, jos peritystä asunnosta ei maksettaisi perintöveroa eikä luovutusvoittoveroa.
- Sillä olisi suuri merkitys, sillä iso osa suomalaisten varallisuudesta on sidottuna asuntoihin, Eerola sanoo.
Essi Eerola ei käsittääkseni ole lakeja säätämässä.
Ei kukaan ole niin väittänytkään mutta sen tietää miten suomessa käy kun veroja aletaan rukkaamaan siinä imetään viimeisetkin pisarat kansasta.
Jos nyt pysyttäisiin silti faktoissa ja jätettäisiin se tunnepohjainen öyhöttäminen vaikka sinne Esson baariin.
Näin rikkaana kannatan tuota 100% perintöveroehdotusta. Tuli siitettyä lapset väärän naisen kanssa ja niistä tuli tyhmiä. Eivät ansaitse saada yhtään omaisuutta. Ennemmin poltan yritykseni, kun annan noille.
"Ja miten se auttaa perillisiä joilla tili sattuu olemaan kroonisesti tyhjä ilman omaa syytään? Täällä on kokonainen sukupolvi sellaisia perijöitä jonossa."
Hehän ovat juuri niitä jotka todennäköisemmin joutuvat perintöjä realisoimaan eli siis saisivat uudistuksen jälkeen entistä vähemmän perintöä.
"Jos nyt pysyttäisiin silti faktoissa ja jätettäisiin se tunnepohjainen öyhöttäminen vaikka sinne Esson baariin. "
Ihan faktoilla keskiverto perijä maksaisi uudistuksen jälkeen enemmän veroa kuin nyt.
"Vain suomalaisen pää on niin sekaisin, että se alkaa itkemään veron poistostakin. Mistä suomalainen ei valita?"
No koska se korvataan vain monien kohdalla uudella entistä suuremmalla verolla.
Suomalaisilla oleva varallisuus hyödyttää eniten suomalaisia, mitä sillä on väliä jos jollain on enemmän omaisuutta.
Kyllä se yksityinenkin omaisuus hyödyttää myös kansantaloutta, ulkolaisten sijoitusrahastojen hankkima suomalainen omaisuus ei hyödytä yhtään suomalaisia. Esimerkiksi verkkoyhtiöt vetää kovia tuottoja ulkomaan eläkeläisille. Jos kaikki suomen sähköverkot olisi vaikka yhdellä suomessa asuvalla ihmisellä omistuksessaan niin varmasti jäisi kaikille enemmän hyvää.