Lue keskustelun säännöt.
12v yhdessä eikä vieläkään naimisissa?
14.03.2026 |
Turha varmaan toivoa, että enää naimisiin mennään? Lapsikin jo on, eikä muutosta tullut siitäkään.
Kosin itse 5 vuoden seurustelun jälkeen ja kieltätyi, vaikka sitä ennen oli puhunut itse aiheesta aina silloin tällöin ja kutsui minua vaimona ja oli ollut melko positiivinen asian suhteen. Ja silti edelleen välillä saattaa mainita muutaman vuoden välein naimisiinmenosta, että jos joskus mennään. Taisi viimeksi kolme vuotta sitten edellisen puhua näin.
Jos naimisiinmenosta yrittää puhua, lyö leikiksi. Ja nyt kun on lapsi, niin riittää kuulema kun lapsen elämä turvattu, joten puheet kääntyneet siihen, että miksi vaivautua naimisiin.
Itselle olisi naimisiinmeno tärkeää, mutta elän ilman sitäkin, mutta en ymmärrä tuollaista juupas eipäs leikittelyä.
Kommentit (95)
Ollaan tultu ystäväpiiriin kokemusten perusteella siihen tulokseen, että naimisiin pitää mennä siinä rakastumisvaiheessa tai viimeistään kun esikoinen syntyy (perheellistymisen huumassa/hormoneissa). Jos yhtään odottaa pidemmälle, niin elämä arkistuu niin, että moni miettii onko toinen enää se oikea. Niin miettii naimisissakin olevat, mutta he ovat ehtineet jo naimisiin eikä heidän tarvitse tehdä mitään aktiivista päätöstä. Harva nyt tuossa vaiheessa uusii valojakaan. Naimisiinmeno nyt kuitenkin edellyttää tarpeeksi tunteita, ja jos elämää on ehtinyt tulla tarpeeksi väliin, niin itse kukin voi olla että blah. Ja jos ihminen yhtään tuossa vaiheessa empii, niin eihän sellainen halua naimisiin.
On vaan täysin väärä ajoitus.
Jos kuitenkin olet kosinut ja toinen on torjunut yhteisestä lapsesta huolimatta, it speaks values. Ja jos puheet leskeneläkkeestä ym. ei muuta asiaa, niin karu totuus on, ettei häntä niin kiinnosta se, miten pärjäisit taloudellisesti ilman häntä - oli se sitten kuoleman tai eron jälkeen. Ei ehkä näe teidän pääsevän sinne "kunnes kuolema teidät erottaa" asti. Miehet ei kuitenkaan yleensä lähde ennen kuin on uusi elämä varmistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kohtaahan tää käy sulle/teille tosi raskaaksi, kun alatte hyppäämään seuraavan sukupolven kihlajaisissa ja häissä. Tajuaakohan mies edes sitä. Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Miehet ei vaan ajattele asioita eteenpäin. Puuttuukohan niiltä joku ruuvi?
Puhumattakaan sitten siitä tilanteesta, jos miehes kuolee. Kiva kuunnella sitten sitä, että voi voi saisit nyt leskeneläkettä, jos olisitte olleet naimisissa. Niin, olinpa tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu 22 vuotta yhdessä ja ei olla nähty naimisiin menossa mitään lisäarvoa suhteelle. Kirkollista paskaa.
Naimisiin menon tai naimisissa olon ei tarvitse liittyä millään tavoin kirkkoon tai uskontoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskeneläke on ihan kiva asia. Jos toinen teistä kuolee, onko lapsen elämä silloin taloudellisesti turvattu? Tai jos toinen joutuu sairaalaan tajuttomana, kuka päättää ja saa tiedot tilanteesta? Lyö nämä faktat pöytään.
Yritin näitä joskus tuoda esille, mutta ei ottanut kuuleviin korviin.. en halua tietenkään pakottaa, mutta itse hän alun alkaen oli se, joka enemmän puhui naimisiin menosta kuin minä, ja sitten kun minä tavallaan innostuin ja olen todennut, että se tuo tietynlaista vakautta elämäämme ja suhteeseen että kosimpa, niin olikin ihan ehdoton ei! Miksi? Ja miksi silti joskus vielä kuitenkin puhui naimisiinmenosta ja sitten se on samaan aikaan ei missään nimessä. Ei joko osaa tai tiedä tai halua ääneen sanoa syytä.
Ap
Mikä konkreettinen hyöty miehelle olisi naimisiin menosta? Mitä haittoja mahdollisessa erotilanteessa? Kummalla teistä on enemmän pääomaa ja kummalla on paremmat tulot muuten?
Surullista, jos naimisiin tai suhteeseen ylipäätään voi mennä vain siksi, että hyödyt on paremmat kuin haitat.
Naimisiin meno on taloudellinen ja juridinen sopimus.
Suhteen aloittamiseen tarvitaan sitä tunnetta.
Myös hyvän suhteen JATKUMISEEN tarvitaan aitoa tunnetta, ei suhdetta pidä ajatella niin että hyödynkö siitä tarpeeksi. Millä tapaa siitä pitäisi hyötyä? Jos suhde perustuu vain hyötymiseen, oin se ihan vtun surullista.
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaahan tää käy sulle/teille tosi raskaaksi, kun alatte hyppäämään seuraavan sukupolven kihlajaisissa ja häissä. Tajuaakohan mies edes sitä. Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Miehet ei vaan ajattele asioita eteenpäin. Puuttuukohan niiltä joku ruuvi?
Puhumattakaan sitten siitä tilanteesta, jos miehes kuolee. Kiva kuunnella sitten sitä, että voi voi saisit nyt leskeneläkettä, jos olisitte olleet naimisissa. Niin, olinpa tyhmä.
Kyllä siinä oman lapsen äiti jätetään röyhkeästi hätää kärsimään, jos ei olla avioliitossa ja äijä kuolee. Ei lapsen äidillä ole mitään osuutta lapsensa isästään saamaan perintöön, ja pahimmillaan lapsen äidillä ei ole mitään turvaa perheen elättämiseen, koska lapsella on varoja eikä ole enää puolisoa jakamassa taakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskeneläke on ihan kiva asia. Jos toinen teistä kuolee, onko lapsen elämä silloin taloudellisesti turvattu? Tai jos toinen joutuu sairaalaan tajuttomana, kuka päättää ja saa tiedot tilanteesta? Lyö nämä faktat pöytään.
Avopuoliso on oikeutettu leskeneläkkeeseen (työeläke ja Kela), jos puoliso on kuollut 1.1.2022 tai myöhemmin, yhteinen alle 18-vuotias lapsi on olemassa, ja avoliitto on kestänyt vähintään 5 vuotta. Lisäksi yhteistaloudessa on pitänyt asua, eikä kumpikaan ole ollut avioliitossa muun henkilön
Tämä on juuri hallituksen listalla poistettavana etuna ja oikein onkin. Vain aviopuolisolla oikeus leskeneläkkeeseen.
Miksi suostuit lapsenhankintaan ilman avioliittoa, minä en suostunut ja sitten mentiin nsimisiin. Oltiin oltu yhdessä jyhtä kauan kiin tekin. Nyt olen leski yli 50 yhteisen liiton jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos naimisiinmeno tuntuu tärkeältä niin se olisi pitänyt sitoa samaan kuin perheellistyminen. Sanoa miehelle että en tahdo tehdä lasta poikaystävälle mutta aviomiehelle tekisin mieluusti. Vai oliko lapsi vahinko? Meihellähän ei ole enää mitään motivaatioata mennä naimisiin. Hän sai perheytyä ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskeneläke on ihan kiva asia. Jos toinen teistä kuolee, onko lapsen elämä silloin taloudellisesti turvattu? Tai jos toinen joutuu sairaalaan tajuttomana, kuka päättää ja saa tiedot tilanteesta? Lyö nämä faktat pöytään.
Yritin näitä joskus tuoda esille, mutta ei ottanut kuuleviin korviin.. en halua tietenkään pakottaa, mutta itse hän alun alkaen oli se, joka enemmän puhui naimisiin menosta kuin minä, ja sitten kun minä tavallaan innostuin ja olen todennut, että se tuo tietynlaista vakautta elämäämme ja suhteeseen että kosimpa, niin olikin ihan ehdoton ei! Miksi? Ja miksi silti joskus vielä kuitenkin puhui naimisiinmenosta ja sitten se on samaan aikaan ei missään nimessä. Ei joko osaa tai tiedä tai halua ääneen sanoa syytä.
Ap
Mikä konkreettinen hyöty miehelle olisi naimisiin menosta? Mitä haittoja mahdollisessa erotilanteessa? Kummalla teistä on enemmän pääomaa ja kummalla on paremmat tulot muuten?
Miksi parisuhteeseen mennään sillä ajatuksella, että ollaan ikuisesti yhdessä, mutta naimisiiin ei voi mennä siksi, että sitä pohditaan vain sitä kautta miten käy jos erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan oltu 22 vuotta yhdessä ja ei olla nähty naimisiin menossa mitään lisäarvoa suhteelle. Kirkollista paskaa.
Ei oo pakko mennä kirkossa naimisiin. Me mentiin maistraatissa koska en kuulu kirkkoon. Raha-asioiden ja lasten takia mentiin.
Tämä on minusta (itse kristitty) tärkeä pointti, että tosiaan turha käyttää tekosyynä avioliiton välttelylle sitä, ettei kaipaa kirkollisia seremonioita. Naimisiin menemällä oikeasti sitoutuu puolisoonsa virallisesti, eikä asian tarvitse edes liittyä uskontoon millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tultu ystäväpiiriin kokemusten perusteella siihen tulokseen, että naimisiin pitää mennä siinä rakastumisvaiheessa tai viimeistään kun esikoinen syntyy (perheellistymisen huumassa/hormoneissa). Jos yhtään odottaa pidemmälle, niin elämä arkistuu niin, että moni miettii onko toinen enää se oikea. Niin miettii naimisissakin olevat, mutta he ovat ehtineet jo naimisiin eikä heidän tarvitse tehdä mitään aktiivista päätöstä. Harva nyt tuossa vaiheessa uusii valojakaan. Naimisiinmeno nyt kuitenkin edellyttää tarpeeksi tunteita, ja jos elämää on ehtinyt tulla tarpeeksi väliin, niin itse kukin voi olla että blah. Ja jos ihminen yhtään tuossa vaiheessa empii, niin eihän sellainen halua naimisiin.
On vaan täysin väärä ajoitus.
Jos kuitenkin olet kosinut ja toinen on torjunut yhteisestä lapsesta huolimatta, it speaks values. Ja jos puheet leskeneläkkeestä ym. ei muuta asiaa, niin karu totuus on, ettei häntä niin kiinnosta se, miten pärjäisit taloudellisesti ilman häntä - oli se sitten kuoleman tai eron jälkeen. Ei ehkä näe teidän pääsevän sinne "kunnes kuolema teidät erottaa" asti. Miehet ei kuitenkaan yleensä lähde ennen kuin on uusi elämä varmistettu.
Oma mielenpiteeni on torjuttu kosinta=ero. Jos oma vaimoni olisi sanonut "ei", niin olisin tulkinnut tämän tarkoittavan ettei hän halua elää loppuelämäänsä minun kanssani. Ja tämän myötä olisin ryhtynyt etsimään henkilöä joka haluaisi jakaa loppuelämän kanssani. Ja myöhässä on kosinta jos lapsi on jo syntynyt. Mielestäni viimeinen fiksu ajankohta kosintaan on kun nainen ilmoittaa olevansa raskaana. Mutta tässä tapauksessa mies jätti kosinnan tekemättä ja vastasi naisen kosintaan kieltävästi. Voiko enää selvemmin sanoa että olet väliaikaisratkaisu kunnes löydän paremman. Ei pidä olla kynnysmattona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen on vaan tosi vaikea lähteä tuossa tilanteessa, jossa pieni lapsi eikä varmaan ole katsottu talousasioita oikeudenmukaisesti kuntoon. Avoliittoerossa oikeusturva on tosi heikko. Ja jos toinen ei halua erota, mutta ei myöskään edetä, niin lähettäähän se ristiriitaisia signaaleja ap:lle. Kuka nyt perhettään rikkoisi, jos itse haluaa pitää perheestään kiinni ja naimisiin. Siksi varmaan ap yrittää viimeiseen asti pitää toivosta kiinni, mutta varmasti asia syö sisältäpäin, ja ulospäin näyttää kliseisen selvältä. Ap, olen pahoillani puolestasi.
Kyllä tuo minustakin kuulostaa siltä, että mies haaveilee erosta. Olet antanut hänelle jo aivan kaikki vaimoedut mutta ehkä menettänyt muotoasi raskauden ja synnytyksen myötä, vanhentunut. Jos miehellä on enemmän omaisuutta, naimisiinmeno nyt olisi hänelle vain menetysriski.
On ihan hirveää sanoa näin, mutta juuri noin moni mies ajattelee. Ja on kamalaa, että moni nainen toimii nykyään väärinpäin eli antaa itse ensin hyvää hyvyyttään kaiken ilmaiseksi siinä toivossa, että mies joskus tajuaisi arvon. Vanhemmat, erityiesti konservatiiviset isät tajuavat parhaiten, miten miehet ajattelevat, ja siksi usein vahtivat tytärtään esim. vaatimaan sitä naimisiinmenoa ennen lastenhankintaan rupeamista. Asia on toki eri, jos tytär / hänen sukunsa on jo rikas ja on ns. varaa olla vapaamielisempi. Mutta kyllä sellaisenkin naisen olisi parempi löytää joku, jolla on jotakin annettavaakin, kun se lastenhankinta on naiselle iso riski ja hoivatyön määrä niin suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitokset vastauksista ja mielipiteistä
Aina kun mies on puhunut naimisiinmenosta, se on alkanut sillä tapaa vakavasti ne puheet, että pohtii ääneen milloin olisi hyvä hetki olla mennä naimisiin ja missä, tai sanoo ihan minulle pitäisikö mennä ensi vuonna naimisiin tms.
Ja kertoo, miten häntä inhottaa ihmiset jotka menevät naimisiin ja heti eroavat, eivätkä anna naimisissa olemiselle mitään arvoa enää.
Hän on todella stressiherkkä ja esimerkiksi nyt globaali maailmantilanne stressaa häntä ihan älyttömästi.
Olen tästä syystä uskonut, että hän juupas eipäs taistelee sen naimisiinmenon kanssa ihan oikeasti eikä vain vitsillä. Siis että se on niin iso askel, ja haluaa olla varma, että mulla on samat arvot. En tiedä sitten miten voisin itse enää varmemmin esittää, että olen tosissani, kun itse kosin.
Ap
Olen pahoillani, tosi ikävä tilanne. Itse aikoinaan "pakotin" miehen naimisiin 10 vuoden yhdessäolon jälkeen, eikä sekään sitten hyvältä tuntunut. Lopulta ei voitu enää sietää toisiamme, ja toisen kymmenen vuoden jälkeen erottiin.