HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (1157)
Ennen yli 55 -vuotias saattoi saada sekä työmarkkinatukea, että ovea.
Nyt jos saa ovea niin yleistukea leikataan. Eli saa yhteensä 595 kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohtuu, että kaikki vanhenee. Osa tosin jää jo matkan varrelle. Ja meillä on aika paljon jo alle 35-vuotiaita eläkeläisiäkin. Eläkeleikkauksia ajaa ne, jotka katsovat ja luottavat siihen, että heillä on tarpeeksi varallisuutta ilman eläkkeitäkin. Osa eläkkeensaajista on muuten tehnyt töitä 45-50 vuotta. Sitä ei moni nuorempi enää tee.
Seuraavalta sukupolvelta riistäminen on halveksittavaa. Siksi eläkejärjestelmä om purettava. Suuret ikäluokat ovat heinäsirkkaparvi, eivät jätä jälkeensä mitään seuraaville. Mutta meidän on pystyttävä parempaan.
Se on JUURI NÄIN!
Eläkeloiseläjät on kirjaimellisesti heinäsirkkaparvi, joka tuhoaa kaiken eikä jätä taakseen kuin rauniot.
Ennen yli 55 - vuotias työtön saattoi saada työmarkkinatukea 595 ja lisäksi ovea 300.
Jatkossa jos saa ovea yleistuki leikataan.
Miltä kuvittelette tuntuvan näin 50 v työttömänä joka ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle vaikka pitäisi, ja olen kahden teinin yh? Kyllä tässä on sellainen olo että köyden jatkoksi menen kun saan lapset täysi- ikäisiksi. En saa enää töitä, ja eläkettä ei käytännössä saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Peruskouluista loppuu lähivuosina puolet, koska lapsia ei synny.
Osalle paikkakunnista ei jää edes yhtä koulua."
Tästä on varoitettu. Lisääntykää, älkääkä selitelkö.
Ei ole rahaa tehdä lapsia. Kohta ei ole tarpeeksi porukkaa armeijaan. Mutta väliäkö sillä, kun ei nykyään omisteta edes asuntoa Suomesta, jos tulee sota eli rakennuksia ei tarvitse puolustaa.
Selittelyä. Minulla oli hyvin varaa tehdä lapset. Ja näyttää olleen monella muullakin.
1990-luvulla sai ansioaidonnaista 2 vuotta ja sitä sai jatkettua opiskelulla. Ja sossu maksoi suurperheiden lasten autokoulut.
Vielä 90-luvulla sosiaalituilla eläminen oli suuri häpeä. Ei sitä kukaan halunnut tehdä, jos muuten pysyi jotenkin hengissä. Nyt nämä häpeäkappaleet huutavat ylpeinä ja kurkku suorana: lisää, lisää, lisää.
Silloin oli isommat tuet ja enemmän töitä.
Eläkeläiset vaati tehtaissa koko ajan lisää palkkaa ja lakkoili, nyt ne tehtaat on siirretty Kiinaan.
Mitkä isommat tuet?
Omat vanhempani ovat pitäneet 250-neliöisen omakotitalon, vaikka asuvat siellä kahdestaan. Luulisi, että tuollaisten neliöiden siistinä pitäminenkin alkaa käydä raskaaksi, ja kyllähän sen huomaa, että alkaa, kun talo on vuosi vuodelta törkyisempi. Talo on suoranainen rytöläjä, meidän lasten vanhoihin huoneisiin on parin vuosikymmenen aikana kertynyt kaikkea ilmaiseksi saatua kalustetta, joille ei ole yhtään enempää tarvetta kuin neliöillekään. Laskin kerran, että talossa on kolmen tai useamman hengen istuttavia sohvia yhteensä 7 kappaletta. Nyt ovat alkaneet voivottelemaan, kun talossa alkavat katto ja putket tulla käyttöikänsä päähän, eikä olisi varaa rempata. Ovat siis aidosti sitä mieltä, että heillä ei raha riitä elämiskuluihin. Jotenkin niille omille valinnoille ja elintasolle ollaan täysin sokeita, eikä tule mieleenkään edes yrittää tehdä asialle muuta kuin valittaa rahan riittämistä. Monellakohan eläkkeelle juuri siirtyneellä on sama tilanne? Nykykuusikymppisethän eivät ole enää mitään pula-ajan kasvatteja, jotka asuvat homeisessa mörskässä ilman juoksevaa vettä.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeisiin ei uskalleta koskea, sillä tuolla harmaapäiden valtavalla massalla on niin suuri äänestysvoima. Se puolue, joka heiltä leikkaa, tulee tuntemaan sen nahoissaan.
Kaikilta muilta leikattu eli antakaa mennä vaan ja eläkeläiset seuraavaksi.
Ja tämän saman vaalikarjan hautaan kaatumisen vuoksi, demaripaskasakki haalaa älyllisesti samaa tasoa olevaa vuohipaimenaa lähi-idästä niiden tilalle korvaavaksi vaalikarjaksi itselleen, jotta saavat varmistettua oman rälssinsä paikat valtion tissiä lutkuttamassa ja verorahoja kahmiessa itselleen ja rälssilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksilla on usein suuret hoitokulut, jotka nielevät rahaa. En nyt puhu terveyskeskusmaksuista, vaan muista hoitokuluista.
Eli muilla ei ole muka hoitokuluja? Hampaat mätänee suussa ja on vain ajankysymys milloin se on sydämessä ja sitten meneekin työkyky.
-40v
Jos olisit pessyt ne hampaat aamuin ja illoin ja käyttänyt hammaslankaa, niin hampaat olisivat kunnossa. Monella eläkeläisellä on omat ehjät hampaat suussa.
Ennen ansiosidonnaista sai 2 vuotta, nykyään puolitoista vuotta. Ja ansiosidonnaisesta on nykyään poistettu lapsikorotukset ja porrastus vie 1/5 osan 2 kuukauden työttömyyden jälkeen.
30 vuotta töitä tehnyt saa ansiosidonnaista puolitoista vuotta ja sen jälkeen yleistuki 595 netto.
Omistusasuntoon ei saa muita tukia, että sitten vaan asuntoa ja mökkiä myyntiin vaikka pilkkahintaan.
Miksi Suomi ei hae tukipakettia Eu: sta? Mitä täällä tapahtuu? Seuraavissa vaaleissa daa toivottavasti ehdokkailta selityksen tähän ja tiedon haetaanko tukea jos ehdokas pääsee eduskuntaan. Tuo kanta tuen hakemiseen pitäisi ilmoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella työttömällä on lapset ruokittavana.
Yleistuki 595 netto.
Onko se siis jo päätetty, että yleistukikin maksetaan neljän viikon välein? Jos se maksetaan kerran kuussa, niin se on n. 640 euroa, mikäli veroprosentti on 20.
Se on saman verran kuin työmarkkinatuki, mutta jos on pääomatuloja tai saa ovea tai omaishoidon tukea niin 595 yleistukea leikataan myös yli 55-vuotiailla työttömillä.
Kysyinkin maksuaikataulua, eli se siis ilmeisesti pysyy neljänä viikkona. Onhan työmarkkinatukikin n. 800 euroa kuussa, mutta kun se maksetaan neljän viikon välein eikä kerran kuussa, on netto tuon 595.
Ennen työkkäri järjesti 57-vuotiaana irtisanotuille palkkatukitöitä, josta kertyi uusi ansiosidonnainen.
Enää ei. Tuo poistettiin syksyllä 2024.
Vierailija kirjoitti:
Ennen työkkäri järjesti 57-vuotiaana irtisanotuille palkkatukitöitä, josta kertyi uusi ansiosidonnainen.
Enää ei. Tuo poistettiin syksyllä 2024.
Nyt on 595 yleistuki ja nuoremmilla eläkeikä 69-vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Presidentti se vaan lenkkeilee ja matkustaa ulkomailla, kun koko maan talous on kaaoksessa.
Enää ei äänestetä kokoomuslaista presidentiksi.
Tämä presidentti on tehnyt vientikaupan eteen paljon enemmän kuin aikaisemmat presidentit. Hän vahvistaa kauppasuhteita ja edistää suomalaisten yritysten pääsyä markkinoille kutsumalla matkoilleen laajasti myös elinkeinoelämän vaikuttajia. Mitä enemmän hän matkustaa ja vie muita mukanaan, sitä parempi Suomelle.
Vierailija kirjoitti:
Miltä kuvittelette tuntuvan näin 50 v työttömänä joka ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle vaikka pitäisi, ja olen kahden teinin yh? Kyllä tässä on sellainen olo että köyden jatkoksi menen kun saan lapset täysi- ikäisiksi. En saa enää töitä, ja eläkettä ei käytännössä saa.
KUKA KÄSKI ALKAA YH :ksi??????
KUKA KÄSKI HAJOTTAA YDINPERHE?????
KUKA VALITSI PUOLISONSA JONKA KANSSA NE KERSAT ON VÄÄNNETTY???????
S I N Ä !
Aivan turha ulista kun ei pysty tulemaan toimeen omien valintojensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Presidentti se vaan lenkkeilee ja matkustaa ulkomailla, kun koko maan talous on kaaoksessa.
Enää ei äänestetä kokoomuslaista presidentiksi.
Tämä presidentti on tehnyt vientikaupan eteen paljon enemmän kuin aikaisemmat presidentit. Hän vahvistaa kauppasuhteita ja edistää suomalaisten yritysten pääsyä markkinoille kutsumalla matkoilleen laajasti myös elinkeinoelämän vaikuttajia. Mitä enemmän hän matkustaa ja vie muita mukanaan, sitä parempi Suomelle.
Kenenkään muun presidentin aikana talous ei ole ollut näin kaaoksessa.
Muissa Euroopan maissa ei ole lamaa, ainoastaan Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Syntyvyys vähenee. Naisille suunnitellaan armeijan käymistä pakolliseksi."
Naisten armeijaan meno ON vihdoinkin se puuttuva tasa-arvo teko mitä on saatu odottaakin!
Joutavat saatana mennäkin jo vihdoinkin!
Olisin innolla mennyt aikoinaan jos olisi päässyt siihen aikaan. Mun molemmat pojat oli intissä, toinen tykkäsi toinen ei. Toinen mietti jo siitä ammattiuraa, oli sotilaspoliisi. Nykyään taitaa naisia jäädä sinne jatkokoulutukseen isompi % kuin miehiä??
Sitten kun kaikki naiset menee, loppuu valtiolta rahat sen täysihoidon järjestämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ennen työkkäri järjesti 57-vuotiaana irtisanotuille palkkatukitöitä, josta kertyi uusi ansiosidonnainen.
Enää ei. Tuo poistettiin syksyllä 2024.
Lukee tässä
>Ei aio tulla takaisin
:D
Vaan johan on ullattavaa ettei napostele tulla takaisin tähän kommarisyöpäläisten syöpäkasvaimeen perseraiskattavaksi verotuksella. Ei varmaan tuotakaan kukaan olisi osannut arvata :D