Nuoret naiset viettävät aikaa nykyään keskenään, ilman poikakavereita/miesystäviä
Olen seurannut tyttärieni kautta nykynuorison muuttuneita tapoja. Parikymppiset nuoret viettävät iltaa keskenään jonkun kotona tai keskenään reissussa, eikä kukaan seurustele tai edes deittaile.
Minulla on 4 tytärtä ikähaarukassa 16-26, eikä ylsikään ole milläänlailla ollut kiinnostunut seurustelusta. Sama tyttärieni kaveriporukassa, pelkkiä nuoria naisia joita ei seurustelu kiinnosta.
Näin se maailma muuttuu.
Kommentit (828)
Vierailija kirjoitti:
Jotain erikoista tässä nykykehityksessä on kun pariutuminen ja perheen perustaminen ei kiinnosta. Onko juomavedessä liikaa hormoneja? Miehet uppeutuvat pelimaailmaan ja naiset ystäväseuraan.
Tuo on luonnon tila, ollut aina. Vanhemmissa kulttuureissa on edelleen näin ja suvun naiset ovat keskenään enemmän tekemisissä kuin puolisoidensa. Kuherruskuukausi vietetään puolison kanssa ja sitten ollaankin osa naislaumaa tai mieslaumaa.
Miehissä ei ole kerta kaikkiaan mitään kiinnostavaa. Koira on parempi "mies" kuin mies, siis ihan tilastollisestikin, parantaen naisen hyvinvointia siinä missä mies laskee. Kulttuurinen meemi pakkonainnista elää joidenkin päässä vielä mutta kun siitä pääsee eroon ja näkee valon niin eipä paljon parisuhteet enää kiinnosta.

Miksi pitäisi? Onhan tuo nyt todella alhaista apinatouhua. Alinta mahdollista kognitiota. Moni joka pääsee korkeammalle, menee sinne eikä palaa takaisin - ja miksi palaisikaan. Miesten on toki mahdotonta käsittää miksi naiset eivät enää halua heidän ulosteitaan sisäänsä - mutta käsittävät hyvin miksi he eivät halua toisten miesten ulosteita sisäänsä.
Biologian tunnit taisi jäädä käymättä tai sitten et vain ymmärtänyt.

Aika vinksahtanut maailmankuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän miesvihaketju.
Ei ole vaan se on tämän ajan realistinen näkemys. Joillakin naisilla on kurjia kokemuksia. Joissakin herättää inhoa yleistynyt ruma puhetapa ja kertomukset siitä, mitä p.r.nosivustoilla näytetään. Jotkut eivät kuulemma innostu tavallisen elävän seurustelukumppanin tapaamisesta. Tutkijat epäilevät kemiallisia aineita ja hormoneja, joille maapallon väestö altistuu ruoan ja juoman kautta ja kotiympäristössä olevien esineiden kautta. Miten muuten voi selittää, että nuoret aikuiset eivät kaipaa toista ihmistä elämäänsä? Jotain on tosissaan muuttunut.
Esim. Ozempic voi miehissä häiritä testosteronin tuotantoa ja tiedämme mihin se johtaa. Se voi myös vaikuttaa persoonallisuuteen.
https://people.com/ozempic-changes-personality-sex-life-alcohol-glp1-86…
Tässä vaiheessa kaikki tietävät mitä negatiivisia asioita SSRI-lääkkeet voivat aiheuttaa. Ja Suomessahan noita tarjotaan joka ikiseen mielen ongelmaan josta uskaltaa kertoa. Ja oliko niin, että varsinkin nuoret naiset niitä popsivat suhteessa enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi ihmeessä tätäkin ketjua lukiessa tulee jotenkin sellainen olo että naisten mielestä tämä olisi jotenkin naisten valinta. Kun katsoo aidan toiselle puolelle niin siellä on täysin vastaava joukko, mutta nuoria miehiä, harva heistä seurustelee, harva varmaan haluaisikaan seurustella.
Nuo naaraat eivät ole ymmärtäneet että vulvaa ei enää palvota. He elävät siinä uskossa että vain naaraat ovat muuttuneet.
Ai mutta mieshän on vain "mennyt pilalle" jos ei enää tee kaikkeaan naarasta miellyttääkseen.
Miltä kuulostaa jos joku mies sanoo noin naaraasta? Se on mennyt pilalle...
Ai kamalaa, kyllä nyt varmasti miestä harmittaa, kun ei "kelpaa" naaraalle.
Aivan kuin naaraalle kelpaaminen olisi elämän tarkoitus
Aika paljon miehet ulisee, kun ei kelpaa kenellekään. En ole kuullut naisilta vastaavaa. Ja siis miehelle ei ole hirveemmin väliä, kenet sitä nappaa, kunhan nyt jonkun sais.
Vierailija kirjoitti:
Miesten pahoinpitelemäksi ja raiskatuksi joutuneena olen erittäin iloinen nuorten naisten puolesta <3
Ja ollenkaan et mieti omia valintojasi? Syy on vain miehissä? Itse muutaman kerran naisen lyömäksi tulleena, muutaman kerran naisen erittäin sotkuiseen asuntoon joutuneena ajattelen että voi kuinka tyhmä olin kun moiseen suostuin, olisi pitänyt olla fiksu ja ajatella asioita enemmän kun kumppaneita valitsin. Olisi ollut paljon parempia naisia tarjolla.

Se että sinun elämäsi korkein funktio on ulostaa parasiittinen siemenesi naiseen ei tarkoita sitä että se olisi naisen elämän korkein funktio. Päin vastoin, se voi olla jopa sielä epätoivottujen listalla, niinkuin muutkin loiseliöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten pahoinpitelemäksi ja raiskatuksi joutuneena olen erittäin iloinen nuorten naisten puolesta <3
Ja ollenkaan et mieti omia valintojasi? Syy on vain miehissä? Itse muutaman kerran naisen lyömäksi tulleena, muutaman kerran naisen erittäin sotkuiseen asuntoon joutuneena ajattelen että voi kuinka tyhmä olin kun moiseen suostuin, olisi pitänyt olla fiksu ja ajatella asioita enemmän kun kumppaneita valitsin. Olisi ollut paljon parempia naisia tarjolla.
Ei tietenkään rikoksen uhriksi joutuminen ole koskaan uhrin vika. Ei ole tilannetta, missä rikoksen tekeminen olisi ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän miesvihaketju.
Ei ole vaan se on tämän ajan realistinen näkemys. Joillakin naisilla on kurjia kokemuksia. Joissakin herättää inhoa yleistynyt ruma puhetapa ja kertomukset siitä, mitä p.r.nosivustoilla näytetään. Jotkut eivät kuulemma innostu tavallisen elävän seurustelukumppanin tapaamisesta. Tutkijat epäilevät kemiallisia aineita ja hormoneja, joille maapallon väestö altistuu ruoan ja juoman kautta ja kotiympäristössä olevien esineiden kautta. Miten muuten voi selittää, että nuoret aikuiset eivät kaipaa toista ihmistä elämäänsä? Jotain on tosissaan muuttunut.
Esim. Ozempic voi miehissä häiritä testosteronin tuotantoa ja tiedämme mihin se johtaa. Se voi myös vaikuttaa persoonallisuuteen.
https://people.com/ozempic-changes-personality-sex-life-alcohol-glp1-86…
Tässä vaiheessa kaikki tietävät mitä negatiivisia asioita SSRI-lääkkeet voivat aiheuttaa. Ja Suomessahan noita tarjotaan joka ikiseen mielen ongelmaan josta uskaltaa kertoa. Ja oliko niin, että varsinkin nuoret naiset niitä popsivat suhteessa enemmän?
SSRI nimenomaan on ratkaisu monien maiden r aiskailuongelmaan, jota nyt hoidetaan sillä että naisia mutiloidaan hedelmättömiksi, mikä ei ratkaise r aiskailuongelmaa vaan on vain yksi väkivallanteko lisää naisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi ihmeessä tätäkin ketjua lukiessa tulee jotenkin sellainen olo että naisten mielestä tämä olisi jotenkin naisten valinta. Kun katsoo aidan toiselle puolelle niin siellä on täysin vastaava joukko, mutta nuoria miehiä, harva heistä seurustelee, harva varmaan haluaisikaan seurustella.
Nuo naaraat eivät ole ymmärtäneet että vulvaa ei enää palvota. He elävät siinä uskossa että vain naaraat ovat muuttuneet.
Ai mutta mieshän on vain "mennyt pilalle" jos ei enää tee kaikkeaan naarasta miellyttääkseen.
Miltä kuulostaa jos joku mies sanoo noin naaraasta? Se on mennyt pilalle...
Ai kamalaa, kyllä nyt varmasti miestä harmittaa, kun ei "kelpaa" naaraalle.
Aivan kuin naaraalle kelpaaminen olisi elämän tarkoitus
Aika paljon miehet ulisee, kun ei kelpaa kenellekään. En ole kuullut naisilta vastaavaa. Ja siis miehelle ei ole hirveemmin väliä, kenet sitä nappaa, kunhan nyt jonkun sais.
Miehillä ei ole tapana valehdella kokoajan ei itselleen eikä muille.

Nyt olen kyllä täysin erimieltä. Kun olen ollut esim tinderissä niin mikään muu ei oikein näykkään kuin nimenomaan naisten ulinat. 99/100 naisesta ulisee kuinka miehiä kyllä on mutta ei niitä hyviä. Kaikki miehet ovat vain seksiä vailla, mutta samaan aikaan eivät ollenkaan rajoita itseään, eivät hoksaa että selittävät asiaa miehelle jonka todella moni nainen on valinnut 1/100 joukkoon. Tajuavatko naiset itsekkään että ovat hyvin pitkälle itse aiheuttaneet ulinansa, kaikista miehistä ollaan heti samaa mieltä, kaikki miehet ovat vain seksiä vailla, kaikki miehet ovat alkoholisteja naisten halkaisija, siis alinta kastia ja siitä miehellä on tie vain ylöspäin. Kun taas ainakin minä 1/100 miehenä näen jokaisen naisen lähtökohtaisesti 10 naisena kunnes toisin mainitaan, jos kemiat muuten mätsää niin avaimethan ovat täysin itselläni. En ehdottele enkä edes puhu seksistä kenellekään naiselle, en juurikaan käytä alkoholia, olen tunne älykäs, jatkuvasti eri naisten komeaksi kehuma, empaattinen, pidän itsestäni huolta, olen tilannetajuinen, olen kiinnostunut naisen asioista. Nainen oli aina lähtökohtaisesti 10 nainen ilman vika listaa. Moniko nainen pystyy ilman ulinoita näkemään kaikki miehet 10 miehinä ilman minkäänlaista ulinaa? M40

Tiedoksi, että se on mies ja nainen, tai uros ja naaras eläimistä. Vastaavasti poika ja tyttö.
Termit hukassa? Koulut käymättä..?

No mikä sussa sitten on vialla kun edelleen olet sinkku? Omien puheittesi mukaanhan sä olet aivan täydellinen, ja silti et kelpaa. Erikoista 🤔
fiksua ja turvallista nykymaailmassa
Vierailija kirjoitti:
Joo, onneksi tulee väestönvaihto. Suomalaiset miehet valitsevat ulkomaalaisen naisen kumppanikseen, ja suomalaiset feministit häviävät sukupuuttoon.
Me kaikki vauvapalstan naiset niin toivomme, että sinä ja muut yläpeukuttaneet miehet kävisitte näiden vuosien jälkeen, jotka olette toitottaneet asiaa tuumasta toimeen, mutta pahoin pelkään, että tarmonne ei siihen riitä- kuten ei mihinkään muuhunkaan.

Kuvitteletko olevasi joku valtias joka päättää muidenkin mielipiteet. Et voi puhua kuin omasta puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi ihmeessä tätäkin ketjua lukiessa tulee jotenkin sellainen olo että naisten mielestä tämä olisi jotenkin naisten valinta. Kun katsoo aidan toiselle puolelle niin siellä on täysin vastaava joukko, mutta nuoria miehiä, harva heistä seurustelee, harva varmaan haluaisikaan seurustella.
Nuo naaraat eivät ole ymmärtäneet että vulvaa ei enää palvota. He elävät siinä uskossa että vain naaraat ovat muuttuneet.
Ai mutta mieshän on vain "mennyt pilalle" jos ei enää tee kaikkeaan naarasta miellyttääkseen.
Miltä kuulostaa jos joku mies sanoo noin naaraasta? Se on mennyt pilalle...
Ai kamalaa, kyllä nyt varmasti miestä harmittaa, kun ei "kelpaa" naaraalle.
Aivan kuin naaraalle kelpaaminen olisi elämän tarkoitus
Aika paljon miehet ulisee, kun ei kelpaa kenellekään. En ole kuullut naisilta vastaavaa. Ja siis miehelle ei ole hirveemmin väliä, kenet sitä nappaa, kunhan nyt jonkun sais.
Nyt olen kyllä täysin erimieltä. Kun olen ollut esim tinderissä niin mikään muu ei oikein näykkään kuin nimenomaan naisten ulinat. 99/100 naisesta ulisee kuinka miehiä kyllä on mutta ei niitä hyviä. Kaikki miehet ovat vain seksiä vailla, mutta samaan aikaan eivät ollenkaan rajoita itseään, eivät hoksaa että selittävät asiaa miehelle jonka todella moni nainen on valinnut 1/100 joukkoon. Tajuavatko naiset itsekkään että ovat hyvin pitkälle itse aiheuttaneet ulinansa, kaikista miehistä ollaan heti samaa mieltä, kaikki miehet ovat vain seksiä vailla, kaikki miehet ovat alkoholisteja naisten halkaisija, siis alinta kastia ja siitä miehellä on tie vain ylöspäin. Kun taas ainakin minä 1/100 miehenä näen jokaisen naisen lähtökohtaisesti 10 naisena kunnes toisin mainitaan, jos kemiat muuten mätsää niin avaimethan ovat täysin itselläni. En ehdottele enkä edes puhu seksistä kenellekään naiselle, en juurikaan käytä alkoholia, olen tunne älykäs, jatkuvasti eri naisten komeaksi kehuma, empaattinen, pidän itsestäni huolta, olen tilannetajuinen, olen kiinnostunut naisen asioista. Nainen oli aina lähtökohtaisesti 10 nainen ilman vika listaa. Moniko nainen pystyy ilman ulinoita näkemään kaikki miehet 10 miehinä ilman minkäänlaista ulinaa? M40
No mikä sussa sitten on vialla kun edelleen olet sinkku? Omien puheittesi mukaanhan sä olet aivan täydellinen, ja silti et kelpaa. Erikoista 🤔
Olen itse se joka ei halua kenenkään naisen kanssa olla samantien suhteessa. Naisten kanssa kovin usein tulee sellainen vastaan että nainen kyllä haluaisi, olen sen monelle naiselle sanonut että tiedän ja näen että haluaisit kanssani paljon enemmän, mutta itse olen sellainen että katsotaan nyt. Niitä naisia on varmasti liian paljon ja monet turhautuvat kun tavataankin vain jouluna ja juhannuksena. M40

Pillureikä mihin tyydyttää itsensä pitää olla- samalla voi haaveilla sitten siitä missistä.

No lopeta sitten se Tinderissä roikkuminen. Problem solved.