Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Imetyksen lopettamisesta...

04.05.2007 |


Hei!



Olen pohdiskellut tässä imetyksen lopettamista. Meidän tyttö on nyt vähän yli puoli vuotias ja kiinteiden ohella imetän edelleen. Jo jonkin aikaa on tuntunut siltä, että imetys saisi kohta riittää meille. Ei niin, etteikö se olisi mukavaa, helppoa, halpaa ja hyväksi lapselle, mutta se vain sitoo minua niin paljon, että välillä ajatuskin ahdistaa. Myös kesän siitepölykauteen haluaisin varustautua antihistamiinein. Neiti teki muutama kuukausi sitten totaalisen pullolakon, josta olemme yrittäneet tässä päästä eroon. Nyt kelpaa jo pullo veden juomiseen ja maitoa menee nokkamukistakin. Helpottaa siis ainakin henkisesti minua, kun tiedän, että tarvittaessa tai halutessani voin olla ainakin jonkin aikaa omilla reissuillani (kaupassa, jumpassa...)



Kesäkuun puolessa välissä olemme lähdössä miehen kanssa kahdestaan reissuun viideksi päiväksi ja silloin tyttö jää isovanhempiensa hoitoon. Imetys siis tulee loppumaan tuohon. Tyttö on silloin viikkoa vaille 8kk.



Nyt mietinkin, että kannattaakos yösyötöistä opetella eroon jo ennen sitä (tyttö syö kahdesti yössä), vai antaa isovanhempien pitää " unikoulua" . Neuvolassa meille sanottiin, että tyttö syö yöllä enää tavan vuoksi. Entäs noin muuten, onko imetyksen lopettaminen helpompaa ihan kertarysäyksellä vai vähitellen? Kuulisin mielelläni kokemuksia ja vinkkejä!



-Amy-

Kommentit (26)

Vierailija
21/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

..mutta ihan pakko tulla oma " imetyskertomus" jakamaan näiden ihmisten kesken ;).



Eli itse lopetin imetyksen ihan seinään, kun lapsi oli 2 kk vanha. Koin imettämisen äärimmäisen raskaaksi, sitovaksi ja ahdistavaksi. Maitoa tuli ihan älyttömästi liikaa eikä määrä todellakaan oolut tasaantumaan päin tms. Samalla lapsi " ajettiin ulos" perhepedistä. Olkoonkin, että pinnis oli vanhempien vuoteessa kiinni, mutta aiemmin vauva nukkui vanhempien keskellä. Mahdollisista traumoista ym. ei vielä voi sanoa mitään, koska vauva on vasta 10 kk. Tähän asti vaikuttaa ihan normaalilta lapselta..



Ne, joilla alkoi kiehumaan, voivat nyt sitten lukea taustat ja miettiä sen jälkeen aiemmin herääneitä ajatuksiaan.. Eli tasan samana päivänä, kun vauva täytti 2 kk, sain vihdoinkin mentyä tk-lääkärin puheille (neuvolasta, sossusta jne ei ollut siihen mennessä mitään apua irronnut). Tk' sta sain passituksen samantien päivystävän psykiatrin puheille. Psykiatrilta sain ehdotuksen suljetulle osastolle lähtemisestä (jolloin muun lisäksi vauva olisi jäänyt ilman äitiä ajaksi x). Sairaalahoidosta kieltäydyin, jolloin siirryttiin keskustelemaan lääkityksestä ja sen vaikutuksista imetykseen. Psykiatri piti erittäin tärkeänä saada ensisijaisesti äidin pää kuntoon ja toissijaisena sitä, mistä vauva ruokansa saa. Lääkityksenä sain mm. Diapam 3xvrk.. Diagnoosina sittemmin synnytyksen jälkeinen masennus (vaikea).



Tämä nyt ei liity millään tavalla ap' n keissiin, vaan haluan tuoda esille sen, miten aina ei kannata tuomita tapaustatuntematta.. Tämä menettely, kun täällä palstoilla tuntuu kukoistavan ja " asiantuntijoiden sysitukset" lentelevän puoleen ja toiseen.



Hyvää kevään jatkoa kaikille ja eiköhän jokainen saa tehdä itse omat päätöksensä, kun parhaiten omat asiansa/lapsensa tuntee..

Vierailija
22/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse lopetin imetyksen lapsen allergioiden vuoksi kokonaan 7kk iässä. Ensin totutin vauvan korvikkeeseen (5kk iästä alkaen), jotta varmistettiin että se sopii ja vauva saa sitten riittävän määrän maitoa imettämättäkin. 6kk iässä pidettiin unikoulu, jonka yhteydessä lopetettiin yösyötöt. Meille oli tärkeää pitää unikoulu itse omilla säännöillämme. Unikoulua edeltävällä viikolla annoin enää pulloa yöllä ja kaikki imetykset päivällä hoidin istualtaan, enkä nukuttanut vauvaa rinnalle. Vähitellen korvasin aina yhden päiväimetyksen pullolla, kunnes imetin enää yhden kerran päivässä ja sitten vauva kieltäytyikin rinnasta. Rinnoille ja vauvallekin vähitellen lopetus voisi olla parempi. Toisaalta on niitä vauvoja, jotka kieltäytyvät pullosta niin kauan kuin vaihtoehto on tallella. Minusta yksi muutos kerralla sopi meille (pullolle opettelu, sitten yösyötöistä luopuminen ja viimeksi rinnasta luopuminen kokonaan). Kaikki nämä muutokset menivät hienosti ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen: allergiat hallinnassa korvikkeella, yöt nukutaan putkeen, enkä ole itse sidottu imetykseen ja varsinkin muutaman ruoka-aineen dieetteihin, joista huolimatta vauva kärsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Tämäkin ketju saatiin taas poikkeamaan hiukan otsikosta. En siis kysynyt tai pyytänyt kommentteja siitä, voinko jättää lastani hoitoon tai kannattaako lopettaa imetys - ne päätökset olin jo tehnyt aiemmin - vaan kokemuksia tuohon imetyksen lopettamiseen. Nyt olen niitä saanut ja ja kiitos niistä! Olenkin jo aloittanut tuon, että yhdellä aterialla kerrallaan aletaan maito ottaa nokkamukista tai pullosta. Viime yönä, kun neiti heräsi ekan syötön jälkeen jo kahden tunnin päästä, annoin hänelle pullosta vettä ja sain hänet siitä nukahtamaan. Kuten sanottua, uskon tuntevani lapseni ja perheemme tilanteen niin, että tämä on meille paras vaihtoehto. Vaikka jätänkin lapseni hoitoon useammaksi päiväksi (ja tiedän häntä ikävöiväni matkalla kovasti), on lapseni minulle äärimmäisen tärkeä. En vaan voi käsittää, miksi nämä kaksi asiaa sulkisivat toisensa pois. Toki keskustelua voi jatkaa ken sitä tahtoo - minä luen jatkossa tästä ketjusta vain ne kokemukset ja kommentit, miten muilla on imetyksen lopettaminen sujunut.



Aurinkoista kevättä toivottelee, Amy

Vierailija
24/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla hiipui maidontuotanto tosi nopeasti silloin, kun aloitin kiinteät 4,5 kk:n iässä. Kiinteiden ohella imetin 6,5 kuukauteen asti, sairastin silloin pahan ja ärhäkkään noro viruksen (kroppa kuivui tosi pahasti ja maidontuotanto melkein loppui kokonaan) Olen lypsänyt rintamaitoa siitä asti kun lapsi oli 2 kk vanha ja on saanut sitä pari kertaa viikkoon pullosta silloin kun kävin asioilla yms. Maistatin myös pari klome kertaa ennen kuutta kuukautta korviketta ja hyvin on onneksi kelvannut. Meillä poika tykästyi pulloon heti ja ei itkseskellyt ollenkaan rinnan perään edes yöllä(pullo lohdutti ihan samaan tapaan) Annoin sairastelun jälkeenkin rintaa ja maitoa sieltä hieman herui, mutta poika vieroitti itse itsensä rinnasta koska oli tottunut saamaan pullosta helposti haluamansa eikä enää jaksanut rinnasta nyhtää maitoa.



Ohjeeksi tosiaan antaisin että pikkuhiljaa lisäät pulloruokintaa ja rintaa vastaavasti vähennät. Kun antaa aikaa vieroitukselle luulisin että lapsi itse vieroittaa itsensä pois rinnasta. Kaikki korvikkeet on sopinu pojalle hyvin eikä oo ollu masuvaivoja. Aloiteltiin kuitenkin niillä korvikkeilla, jotka oli tarkoitettu syntymästä alkaen (ei siis niitä mitkä on 4 kk eteenpäin) Semper on nykyään käytössä ja ollaan jo annettu pitkään sitä 4 kk eteenpäin tarkoitettua korviketta.

Vierailija
25/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli yks juttu vielä mieleen...mulleki neuvolassa sanottiin ku poika oli 7 kk että pois vaan yösyötöt ja unikoulu käyttöön. En kuitenkaan allekirjoita tätä (vaikka monet niin sanoo että vauva ei tarvi puolen vuoden jälkeen ruokaa yöllä) Olen antanu 1-2 kertaa yöllä edelleen velliä pullosta kun vauva ei ole rauhoittunut tassuttelemalla ja tutin avulla. Pojalleni on viimeisen kuukauden aikana tullut 1 kg lisää painoa (8,5 kk vanha) ja poika on kova liikkumaan, kävelee tuettuna ja konttaa/töhöttää jatkuvasti. Kulutus on siis varmaan kovaa. Olen yrittänyt luopua yösyötöistä , mutta kun kuulen että vauvan maha murisee nälkää niin oon aatellu et turhaan ees yritän kouluttaa pois yösyönneistä. Mun mielestä ei kannattais yleistää neuvolantätien että yksikään vauva ei tarvi yösyöttöjä puolen vuoden jälkeen...



Koska lapsesi on uuden tilanteen edessä kun lähdet matkalle ja vieroitat pois rinnasta niin kannattaako yritää sitä yösyötöistä luopumista samaan syssyyn? Jos vaikka matkan jälkeen olisi vauvalle vähemmän stressaavaa sen kokeilu? Mummolassa voisivat öisin antaa pullosta maidot tms. niin ei tulisi liikaa uusia asioita noin pienelle.



Vierailija
26/26 |
07.05.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

aina menee täällä riitelyksi vaikka varmasti vaan ap haki tukea ja vinkkejä imetyksen lopettamiseen, tai ei varmaan ees tukea kun kerta oli jo päättänyt lopettaa..

paljonhan tässä vinkkejä varmaan tulikin et kantsii varmaa lisätä korvikkeen määrää nii ei sit jaksa enää tissitellä niin paljoa, ei varmaa kerralla kannata lopettaa..voi olla inhottavampaa vauvalle kun hiljalleen vierottamine jolloin ehkä unohtaa tissin paremmin..

muistan kun meijän tyttö oli ihan vastasyntyny aattelin et imetän varmaa pari kuukautta kun alku oli niin takkuilevaa...sitten alkoi sujumaan niin aattelin et kyllä sen 6kk saa riittää...

nyt tyttö täyttää 6kk viikon päästä ja tuntuu etten viel haluakaan lopettaa imetystä, onse niin läheistä hommaa että kyl nyt ainakin viel parisen kuukautta imetän,tai miten nyt maito riittää kun soseita alkaa uppoo enempi...mutta kyllä itsekin olen ajatellut että lopetan sitten kun itsestä tuntuu siltä vaikka maitoa riittäisikin, eli en siis jatka niin kauan kun maitoa tulee vaikka pari vuotiaaksi-tyyliin...

varmasti on sitten suru puserossa kun päättää lopettaa kuitenkin...