Lue keskustelun säännöt.
En pääse asiasta yli (liittyy koiraan)
05.03.2026 |
Nyt tulee pitkä viesti.
Meillä oli vuosi sitten koiranpentu, jota koko perheemme oli odottanut. Otin asioista paljon selvää ennen pennun tuloa ja hankimme pennun asialliselta kasvattajalta. Kasvattaja kyllä kertoi, että pentu voi olla dominoivampi tapaus ja vaatii jämäkkyyttä. Kokemusta on yhdestä koirasta lapsuuden perheessäni, joka oli ns. helppo koira. Ensimmäinen virhe oli, että luin asioista liikaakin, pelkäsin, stressasin. Kun pentu tuli, en pystynyt ottamaan rennosti. Mietin kokoajan koulutukselliselta näkökulmalta asioita (ei saa mennä sohvalle yms.).
Pentu puri tosi paljon aluksi. Iho meni naarmuille ja vaatteita rikki. Ei ollut silloin sellainen kauheasti sylissä viihtyvä. Pentu tuhosi (niinkuin ne monesti tekevät) paikkoja aika paljon. Yritettiin pitää portteja joka huoneessa, jotta suuremmilta tuhoilta vältyttäisiin ja jotta esim. saisi syödä rauhassa.
Sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä, pentu oli tosi varuillaan. Häntä alhaalla, kroppa jännittyneenä, veti paljon. Yritin lukea ohjeita tähän, treenailla namien kanssa. Rauhallisemmassa paikassa lenkkeillessä ei tätä ongelmaa ollut. Mutta lenkit muuttuivat päivä päivältä hirveämmäksi, varsinkin kun kokoa alkoi tulla. Ja koira alkoi haukkumaan myös ikkunasta jokaista kävelijää, varsinkin koiria. Koiralle tuli emätintulehduskin, joka ilmeisesti voi olla yleinenkin, mutta pohdein kyllä stressin vaikutusta tähän.
Koira tuhosi edelleen paikkoja, vaikka luita ja leluja oli saatavilla. Rupesi uupumus kasvamaan. Yöunet olivat jääneet lyhyemmiksi. Riitojakin rupesi tulemaan herkemmin puolison kanssa. En enää jaksanut. Tiesin, että koirakouluun olisi voinut vielä yrittää mennä mutta olin jo niin täynnä ohjeita ja neuvoja, mitä olin lukenut kun ne eivät tuntuneet toimivan. Olin ollut pennun kanssa paljon kahdestaan, kun olin työttömänä samalla. Tuntuu kuin vajaa puoli vuotta olisi mennyt pelkässä koirakuplassa. Vaikka kyllä koko perhe osallistuikin tähän, mutta tietysti päivät olin yksin. En kuitenkaan ollut saanut luotua pentuun sellaista sidettä mitä olin ajatellut (virheajatus tämäkin, nyt tiedän että se voi tulla vasta ajan kanssa).
Päätimme etsiä sille uuden kodin. Ja löysimmekin hyvän, jossa asuinalue oli rauhallisempi (vaikka emme itsekkään missään kaupungin vilinässä asu, aika perus omakotitaloalueella). Ikävää ei tullut heti sen jälkeen, mutta sitten viime syksynä alkoi ikävä ja suru tulla esiin. Kävimme koiraa katsomassakin, sillä oli kaikki hyvin. Se tulikin iloisesti lasten syliin ja oli intoa täynnä. Se oli jo tottunut muihin koiriin ja muutenkin asiat olivat menneet hyvin. Vähän oli kuulemma ehkä vielä lenkkeillessä haastetta riippuen tilanteesta, mutta ei mitään suurempaa.
Jatkuu...
Kommentit (201)
On täysin normaalia että 6 kk pentu on ihan mahdoton. Myös ton ikäisellä alkaa pelottaa moni asia mitä ei ennen pelännyt. Älä ota enää uutta koiraa. Koiralla on peilisoluja joilla se aistii omistajan tunnetiloja. Ette vaikuta koiraihmisiltä kun perusjutuissa ymmäryksenkim osalta haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia että 6 kk pentu on ihan mahdoton. Myös ton ikäisellä alkaa pelottaa moni asia mitä ei ennen pelännyt. Älä ota enää uutta koiraa. Koiralla on peilisoluja joilla se aistii omistajan tunnetiloja. Ette vaikuta koiraihmisiltä kun perusjutuissa ymmäryksenkim osalta haasteita.
Miten olen sitten ennen koiran kanssa pärjännyt, jos en muka ole koiraihminen? 9 vuotiaasta asti omistanut koiran ja hoitokoiraakin hoitanut. Ei ole ollut ongelmia. Pidän koirista ja olen aina halunnut hoitaa niitä hyvin. Ymmärrän kyllä että pennut ovat pentuja, mutta en usko että tuo mitä oli, oli tavanomaista käytöstä. Om myös eri kohdata 10 kg pentu vs. 25 kg. Pienen koiran haukuntakin on vähän eri desibeliä kuin ison. Aloituksessa kun en kaikkea pystynyt mainita, niin jos olet lukenut muita viestejäni tässä ketjussa, ehkä saat paremman ymmärryksen. Tai sitten et. Ei näin kirjoittamalla kuitenkaan pysty täysin sitä todellisuutta kuvata mitä oli. Tai jos ei ole omistanut itse oikeasti haastavaa yksilöä pentuna, niin ei välttämättä ymmärrä.
-ap
Teille sattui reippaampi ja tomerampi yksilö, eikä sellainen sovi herkemmälle ihmiselle. Seurakoirissakin luonne saattaa vaihdella. Hyvä päätös luopua pikkupennusta, koira saa hyvän uuden lähdön. Pienokaiselle on myös helpompi etsiä kotia kuin murrosikäiselle, joka on yleensä jo tehnyt sellaisia päätelmiä, että noista ei oikein ole minua käskemään, jolloin saa jo nähdä hieman enemmän vaivaa, että tilanne oikenee.
Koiran ja omistajan tulee sopia toisilleen, mutta vasta pitemmällä koirakokemuksella näkee millainen tyyppi sopii itselle. Sinulle sopii herkempi ja pehmeämpi koira, kun taas itselleni sopii juuri tuollainen reipas, peräänantamaton ja aktiivinen koira. Olenkin ottanut useita sellaisia aikuisina ja parhaillaankin on yksi murkkuikäinen, jonka kanssa ei pärjätty, mutta meille se sopii täydellisesti ja on yhtä mukava ja kiltti kuin edellisetkin viisi saksanpaimenkoiraani. Ei hätkähdä mistään, vaikka tykillä ammuttaisiin vieressä, sopii maatilalle työkaveriksi päivän töihin ja matkustelee myös Euroopassa kanssamme.
Jos hyvä koti löytyy kuten teidän kohdalla, koirasta luopuminen on hieno ja vastuullinen päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Labbis on todella aktiivinen rotu. Mitä muita rotuja sekoituksessa on? Ei kai mitään vaativampaa, tai toistakin metsästyskoiraa?
Suosittelen aloittelijalle paljon helpompaa rotua ensikoiraksi.
Pennussa oli pienempi osa toista metsästyskoirarotua (joka tosin pitäisi luonteeltaan olla tasainen). Varauduimme kyllä labbiksen aktiivisuuteen, mutta pelokas käytös vaikeutti ulkoiluaktiviteetteja. Tässä meidän lähistöllä asuu myös yksi labbis, mutta ei ole pennusta alkaenkaan käyttäytynyt noin.
-ap
No jos siinä on vaikka hirvikoiraa tai vastaavaa, niin haukkuminen on rodun ominaisuus, ei sen kummenpaa.
Koirakouluun eli pentukurssille mennään heti, kun koiran ikä sallii. Ei suinkaan viimeisenä vaihtoehtona. Ap, olet saanut hyviä neuvoja: älä ikinä ota uutta koiraa. Et kuulosta sellaiselta ihmiseltä, joka voisi koiranpennusta kasvattaa aikuisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia että 6 kk pentu on ihan mahdoton. Myös ton ikäisellä alkaa pelottaa moni asia mitä ei ennen pelännyt. Älä ota enää uutta koiraa. Koiralla on peilisoluja joilla se aistii omistajan tunnetiloja. Ette vaikuta koiraihmisiltä kun perusjutuissa ymmäryksenkim osalta haasteita.
Miten olen sitten ennen koiran kanssa pärjännyt, jos en muka ole koiraihminen? 9 vuotiaasta asti omistanut koiran ja hoitokoiraakin hoitanut. Ei ole ollut ongelmia. Pidän koirista ja olen aina halunnut hoitaa niitä hyvin. Ymmärrän kyllä että pennut ovat pentuja, mutta en usko että tuo mitä oli, oli tavanomaista käytöstä. Om myös eri kohdata 10 kg pentu vs. 25 kg. Pienen koiran haukuntakin on vähän eri desibeliä kuin ison. Aloituksessa kun en kaikkea pystynyt mainita, niin jos olet lukenut muita viestejäni tässä ketjussa, ehkä saat paremman ymmärryksen. Tai sitten et. Ei näin kirjoittamalla kuitenkaan pysty täysin sitä todellisuutta kuvata mitä oli. Tai jos ei ole omistanut itse oikeasti haastavaa yksilöä pentuna, niin ei välttämättä ymmärrä.
-ap
Kyllä tuo ihan tavalliselta stressaantuneen koiran käytökseltä kuulosti.
Totta kai iso koira haukkuu kovempaa kuin pieni, ei siinä mitään ihmeellistä ole. En ymmärrä, miten tuollaiset asiat ovat tulleet yllätyksenä, ja miksi esim. haukku on koettu niin häiritsevänä.
En syyttäisi koiraa siitä, jos omistaja ei ole osannut toimia sen kanssa oikein.
Isot kiitokset ap:lle ettei vienyt koiraa piikille, vaan etsi uuden hyvän kodin.
Ja te jotka huutelette täällä "ap:lle ei mitään eläimiä!" niin pitäkää se suu kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä muutaman muun kirjoittajan kanssa siitä, että labbis mix (eikä puhdasrotuinen labbiskaan) ole hyvä valinta lapsiperheen ensimmäiseksi koiraksi. Sama koskee kultaista noutajaa.
Näillä roduilla on jostakin syystä helpon perhekoiran maine ja totta kai joukossa on myös helppoja ja rauhallisia yksilöitä, mutta suuri osa noutajista on etenkin pentuna ja nuorena koirana, tuonne 4-5-vuotiaaksi asti, aika haastavia: hyvin aktiivisia, isokokoisia touhottajia, jotka minun pitkän kokemukseni mukaan järsivät ja tuhoavat keskivertokoiraa enemmän. Ne tarvitsevat jo kokonsa takia huolellisen ja jämäkän peruskoulutuksen ja todella paljon aivotyötä & liikuntaa, ovat mielestäni sporttisen ja aktiivisen perheen koiria. Itselläni on ollut molempia ja lähipiirissä on nytkin, mutta enää en itselleni sellaista ottaisi mm. tuon rasittavan pentuvaiheen takia ja koiran vaatiman liikuntamäärän vuoksi. Olen siirtynyt pienempään ja helpompaan rotuun.
AP:n viesteistä tulee sellainen olo, että hänellä oli elämästä koiran kanssa hyvin erilainen käsitys ja odotukset kuin mitä todellisuus on. Siis jotenkin nuo ihmettelyt ohikulkijoiden haukkumisesta ja hihnasta vetämisessä tai siitä, että koira seuraa sinua kaikille, vessaankin... Sellaisia koirat nyt välillä vain ovat! Jos nuo asiat kokee ylitsepääsemättömän raskaiksi ja stressaaviksi, niin ei koira silloin ole oikea lemmikki teidän perheeseen.
Minkä rotuinen sinulla nyt on?
Ei se pelkkä haukkuminen ja vetäminen, mutta kun asiat eivät edistyneet vaan menivät kokoajan pahempaan. Koira kulki loppuvaiheissa häntä alhaalla ja muutenkin kulki vähän matalana ja veti aivan tuhottomasti vain kotiopäin. Ja ei edes haistellut lenkeillä, oli varmaan niin stressaantunut. Vain metsässä oli rauhallisempi, vaikka sielläkään ei juurikaan haistellut vaan meni sinne tänne. Ei siis se pentumainen energia olisi ollut yllätys, mutta tuo että sen huomasi ettei nauttinut lenkeistä ja oli turhan valppaana kokoajan.
Edelleen, kokemusta on 13 vuotta koirasta. Toki kaikki ovat yksilöitä, mutta eipä meistä kaikilla ole aina taustalla monien eri yksilöiden kokemuksia.
-ap
Ja lisään vielä sen, ettei mielestäni ole normaalia saada hullua haukkukohtausta sisällä ikkunasta katsoessa. Ilmeisesti labbiksen pitäisi korkeintaan muutamalla haukahduksella ilmoittaa, jos ilmoittaa. Mutta siitä alkoi sellainen haukkukonsertti, että piti laittaa aina verhot kiinni. Joka kerta, kun joku käveli ohi. Ja yritin antaa namin aina jos oli hetkenkin hiljaa. Ja sitten myös viedä pois jos ei lopettanut haukkumista. Yritin myös etten reagoisi. Yritin kaikkia keinoja.
Mutta niinkuin olen tässä kirjoitellutkin niin joo, jälkiviisaana sanoisin itsekkin, että mene koirakouluun ja yritä enemmän tutustuttaa ihmisiin ja koiriin. Ihmettelen vaan tosiaan miten se niin pahaksi pääsi, kun alusta asti kuitenkin tällä alueella olimme ja näki ihan ensimmäisestä päivästä lähtien ohi kulkevia ihmisiä ja koiria. Ja lenkeilläkin olisi ollut mahdollisuus mennä lähemmäs ja tutustua, ei vaan suostunut.
-ap
Täysin normaalia tuo ikkunassa haukkuminen, koirat tekevät niin kun vahtivat reviiriään. Jokainen labbis on yksilö, ja koirassahan on muutakin rotua.
Minkä ikäinen koira oli kun aloitte viemään lenkille? Oliko se ennen sitä koirien kanssa tekemisissä? Tai vieraiden ihmisten?
Vierailija kirjoitti:
Teille sattui reippaampi ja tomerampi yksilö, eikä sellainen sovi herkemmälle ihmiselle. Seurakoirissakin luonne saattaa vaihdella. Hyvä päätös luopua pikkupennusta, koira saa hyvän uuden lähdön. Pienokaiselle on myös helpompi etsiä kotia kuin murrosikäiselle, joka on yleensä jo tehnyt sellaisia päätelmiä, että noista ei oikein ole minua käskemään, jolloin saa jo nähdä hieman enemmän vaivaa, että tilanne oikenee.
Koiran ja omistajan tulee sopia toisilleen, mutta vasta pitemmällä koirakokemuksella näkee millainen tyyppi sopii itselle. Sinulle sopii herkempi ja pehmeämpi koira, kun taas itselleni sopii juuri tuollainen reipas, peräänantamaton ja aktiivinen koira. Olenkin ottanut useita sellaisia aikuisina ja parhaillaankin on yksi murkkuikäinen, jonka kanssa ei pärjätty, mutta meille se sopii täydellisesti ja on yhtä mukava ja kiltti kuin edellisetkin viisi saksanpaimenkoiraani. Ei hätkähdä mistään, vaikka tykillä ammuttaisiin vieressä, sopii maatilalle työkaveriksi päivän töihin ja matkustelee myös Euroopassa kanssamme.
Jos hyvä koti löytyy kuten teidän kohdalla, koirasta luopuminen on hieno ja vastuullinen päätös.
Kiitos kun kerroit kokemuksesi. Tuota juuri tässä pohtinut ja pohdein jo silloinkin, että onko tässä nyt vaan toisilleen sopimaton pari. Sen vaan jotenkin aisti, ei ennen ole tuollaista oloa koiran kanssa ollut. Mutta jotenkin sellaista tietynlaista yhteyttä ei löytynyt.
Tämä ajatus tietysti osaltaan helpottaa oloa, koska tuolle asialle en tietysti olisi mitään voinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?
Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.
Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.
Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.
Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.
Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.
Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.
Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.
Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).
Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa?
Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.
Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.
Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.
Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.
-ap
Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.
Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.
Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.
Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.
Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.
Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.
Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.
Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.
Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.
Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.
Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.
-ap
Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.
Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.
Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.
Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.
Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.
Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.
Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia että 6 kk pentu on ihan mahdoton. Myös ton ikäisellä alkaa pelottaa moni asia mitä ei ennen pelännyt. Älä ota enää uutta koiraa. Koiralla on peilisoluja joilla se aistii omistajan tunnetiloja. Ette vaikuta koiraihmisiltä kun perusjutuissa ymmäryksenkim osalta haasteita.
Miten olen sitten ennen koiran kanssa pärjännyt, jos en muka ole koiraihminen? 9 vuotiaasta asti omistanut koiran ja hoitokoiraakin hoitanut. Ei ole ollut ongelmia. Pidän koirista ja olen aina halunnut hoitaa niitä hyvin. Ymmärrän kyllä että pennut ovat pentuja, mutta en usko että tuo mitä oli, oli tavanomaista käytöstä. Om myös eri kohdata 10 kg pentu vs. 25 kg. Pienen koiran haukuntakin on vähän eri desibeliä kuin ison. Aloituksessa kun en kaikkea pystynyt mainita, niin jos olet lukenut muita viestejäni tässä ketjussa, ehkä saat paremman ymmärryksen. Tai sitten et. Ei näin kirjoittamalla kuitenkaan pysty täysin sitä todellisuutta kuvata mitä oli. Tai jos ei ole omistanut itse oikeasti haastavaa yksilöä pentuna, niin ei välttämättä ymmärrä.
-ap
Kyllä tuo ihan tavalliselta stressaantuneen koiran käytökseltä kuulosti.
Totta kai iso koira haukkuu kovempaa kuin pieni, ei siinä mitään ihmeellistä ole. En ymmärrä, miten tuollaiset asiat ovat tulleet yllätyksenä, ja miksi esim. haukku on koettu niin häiritsevänä.
En syyttäisi koiraa siitä, jos omistaja ei ole osannut toimia sen kanssa oikein.
No jos kaupungilla menee haukkuva pikkukoira, ei juuri kukaan noteeraa. Mutta katsoppas ihmisten reaktioita, kun siellä haukkuu samalla vauhdilla esim. saksanpaimenkoira tai labbis. Kyllä muuten saa enemmän huomiota ja sitä myös pelätään enemmän. Miksi? No koska sitä ei koeta normaaliksi käytökseksi isommilla koirilla.
Haukahduksillakin on eronsa. Koira voi vaikka ilmoittaa haukulla ja jopa heiluttaa häntää samalla. Mutta jos se menee sellaiseksi pelokkaaksi haukkumiseksi, niin näen sen ongelmana. Aika harva sellaista jaksaa alituiseen sisällä kuunnella.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia että 6 kk pentu on ihan mahdoton. Myös ton ikäisellä alkaa pelottaa moni asia mitä ei ennen pelännyt. Älä ota enää uutta koiraa. Koiralla on peilisoluja joilla se aistii omistajan tunnetiloja. Ette vaikuta koiraihmisiltä kun perusjutuissa ymmäryksenkim osalta haasteita.
Miten olen sitten ennen koiran kanssa pärjännyt, jos en muka ole koiraihminen? 9 vuotiaasta asti omistanut koiran ja hoitokoiraakin hoitanut. Ei ole ollut ongelmia. Pidän koirista ja olen aina halunnut hoitaa niitä hyvin. Ymmärrän kyllä että pennut ovat pentuja, mutta en usko että tuo mitä oli, oli tavanomaista käytöstä. Om myös eri kohdata 10 kg pentu vs. 25 kg. Pienen koiran haukuntakin on vähän eri desibeliä kuin ison. Aloituksessa kun en kaikkea pystynyt mainita, niin jos olet lukenut muita viestejäni tässä ketjussa, ehkä saat paremman ymmärryksen. Tai sitten et. Ei näin kirjoittamalla kuitenkaan pysty täysin sitä todellisuutta kuvata mitä oli. Tai jos ei ole omistanut itse oikeasti haastavaa yksilöä pentuna, niin ei välttämättä ymmärrä.
-ap
Kyllä tuo ihan tavalliselta stressaantuneen koiran käytökseltä kuulosti.
Totta kai iso koira haukkuu kovempaa kuin pieni, ei siinä mitään ihmeellistä ole. En ymmärrä, miten tuollaiset asiat ovat tulleet yllätyksenä, ja miksi esim. haukku on koettu niin häiritsevänä.
En syyttäisi koiraa siitä, jos omistaja ei ole osannut toimia sen kanssa oikein.
No jos kaupungilla menee haukkuva pikkukoira, ei juuri kukaan noteeraa. Mutta katsoppas ihmisten reaktioita, kun siellä haukkuu samalla vauhdilla esim. saksanpaimenkoira tai labbis. Kyllä muuten saa enemmän huomiota ja sitä myös pelätään enemmän. Miksi? No koska sitä ei koeta normaaliksi käytökseksi isommilla koirilla.
Haukahduksillakin on eronsa. Koira voi vaikka ilmoittaa haukulla ja jopa heiluttaa häntää samalla. Mutta jos se menee sellaiseksi pelokkaaksi haukkumiseksi, niin näen sen ongelmana. Aika harva sellaista jaksaa alituiseen sisällä kuunnella.
-ap
Ja en tässä nyt tarkoittanut, etteikö pikkukoiriakin kuuluisi kouluttaa. Mutta koska hallittavuus on niillä helpompaa ja haukku hiljaisempaa, ei koulutukseen tunnuta niin helposti panostavan kuin isompien kohdalla.
-ap
Vierailija kirjoitti:
No ehkä se rauhallinen ympäristö rauhoitti koiraa. Ei se teillä välttämättä olisi sopeutunut ikinä
Haistoi stressin ja pinnistelyn? Itsekin pentu eikä voinut luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä keskustelusta tulee mieleen sanonta: et saa koiraa jonka haluat vaan sellaisen jonka tarvitset.
Koirilla on yhtä monta luonnetta kuin koiriakin. Vaikka ottaisit kodinvaihtajan niin ei teille voi luvata, että koira on tietynlainen, koska ympäristö muokkaa sitä myös miten koira teidän kanssa reagoi. Jos ottaa koiran, sen luonne pitää hyväksyä ja ottaa se opettavaisena kokemuksena. Ne opettaa valtavasti myös itsestä. Ihania otuksia. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille sattui reippaampi ja tomerampi yksilö, eikä sellainen sovi herkemmälle ihmiselle. Seurakoirissakin luonne saattaa vaihdella. Hyvä päätös luopua pikkupennusta, koira saa hyvän uuden lähdön. Pienokaiselle on myös helpompi etsiä kotia kuin murrosikäiselle, joka on yleensä jo tehnyt sellaisia päätelmiä, että noista ei oikein ole minua käskemään, jolloin saa jo nähdä hieman enemmän vaivaa, että tilanne oikenee.
Koiran ja omistajan tulee sopia toisilleen, mutta vasta pitemmällä koirakokemuksella näkee millainen tyyppi sopii itselle. Sinulle sopii herkempi ja pehmeämpi koira, kun taas itselleni sopii juuri tuollainen reipas, peräänantamaton ja aktiivinen koira. Olenkin ottanut useita sellaisia aikuisina ja parhaillaankin on yksi murkkuikäinen, jonka kanssa ei pärjätty, mutta meille se sopii täydellisesti ja on yhtä mukava ja kiltti kuin edellisetkin viisi saksanpaimenkoiraani. Ei hätkähdä mistään, vaikka tykillä ammuttaisiin vieressä, sopii maatilalle työkaveriksi päivän töihin ja matkustelee myös Euroopassa kanssamme.
Jos hyvä koti löytyy kuten teidän kohdalla, koirasta luopuminen on hieno ja vastuullinen päätös.
Kiitos kun kerroit kokemuksesi. Tuota juuri tässä pohtinut ja pohdein jo silloinkin, että onko tässä nyt vaan toisilleen sopimaton pari. Sen vaan jotenkin aisti, ei ennen ole tuollaista oloa koiran kanssa ollut. Mutta jotenkin sellaista tietynlaista yhteyttä ei löytynyt.
Tämä ajatus tietysti osaltaan helpottaa oloa, koska tuolle asialle en tietysti olisi mitään voinut.
Ole hyvä, tuo mitä kerrot, ettei yhteyttä löytynyt on ihan normaalia, ettei kaikkien kanssa vain löydy. Olen toiminut myös hevosten kanssa pitkään ja niissä on sama. Minulla on oma hevosmaku, joka on vähän erikoinen, joten on helppo löytää sopivia hevosia. Kun taas en itselleni ostaisi hevosta, josta tulee fiilis "ihan ok" tai "ei oikein synkkaa".
Eläimilläkin on oma persoonansa ja ne ansaitsevat, että niitä arvostetaan juuri sellaisina kuin ne ovat. Oikea koira oikeanlaiseen ympäristöön myös. Ilmeisesti sekin onnistui uuden kodin suhteen, että asuinpaikka on sille parempi, joten voit jättää mielestäsi tämän asian.
Itse olen kerran palauttanut koiranpennun takaisin jo parin päivän kuluttua, koska se ei ollut sellainen, jollaista olin hyvin selväsanaisesti toivonut, vaan aivan liian pehmeäluonteinen ja vähän säpsy. Sellainen koira ei sovi maatilalle, jossa kuuluu kovia ääniä yllättäen ja koiran pitää hallita itsensä hyvin monenlaisissa yllättävissä tilanteissa ja olla aktiivinen ja reipas luonne. Kasvattaja otti sen ihan hyvin, koska hänellä oli pitkä jono pennunostajia jonossa. Olen päättänyt ottaa vain aikuisia koiria, niin niistä näkee käytöksen ja terveyden paremmin eivätkä ne niin helposti löydä koteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko mahdollista hankkia jokin toinen eläin? Kissa vaikka? Te ette kuulosta oikein koiraihmisiltä. Vähintään se kannattaa olla joku helppo seurakoirarotu.
Varmaan aloitusviestistäni saa ehkä sellaisen kuvan, että koirat olisivat minulle jotenkin vieraita. Mutta ei ole, 13 v. kokemus koirasta on taustalla (sekarotuinen, ei seurakoirarotuja) ja muitakin koiria olen elämäni varrella tavannut. Koiraihminen olen ja niin muukin perheemme on.
-ap
Minustakin kuulostaa siltä, että sinun on vaikea ymmärtää koiria ja niiden käyttäytymistä.
Pelkokierre jäänyt päälle, leimaantunut siihen. Sehän voi olla peräisin jo kasvattajalta. Ei ole toimittu oikein. Siihen hermostunut omistaja päälle.
Minäpä otin toissa päivänä kanin, mutten tykännytkään siitä niin se eilen muutti uuteen kotiin. Huomenna otan koiran. Ihanaa tää eläinten moniulotteisuus vaihtelun myötä.
Mulla aloittajan kanssa samantyyppinen kokemus, lisäksi se, että koira puri alle 2-vuotiasta käsivarteen (paimensi). Ei kyllä juossut ikkunoissa ja sisällä otti melko rauhassa, tosin ei vielä 7kk ikäisenäkään kestänyt yötä kusematta sisälle.
No, nyt meillä ollut 2 vuotta meille sopivampi koira ja tällaisia ongelmia ei ole ollut.
Ja lisään vielä sen, ettei mielestäni ole normaalia saada hullua haukkukohtausta sisällä ikkunasta katsoessa. Ilmeisesti labbiksen pitäisi korkeintaan muutamalla haukahduksella ilmoittaa, jos ilmoittaa. Mutta siitä alkoi sellainen haukkukonsertti, että piti laittaa aina verhot kiinni. Joka kerta, kun joku käveli ohi. Ja yritin antaa namin aina jos oli hetkenkin hiljaa. Ja sitten myös viedä pois jos ei lopettanut haukkumista. Yritin myös etten reagoisi. Yritin kaikkia keinoja.
Mutta niinkuin olen tässä kirjoitellutkin niin joo, jälkiviisaana sanoisin itsekkin, että mene koirakouluun ja yritä enemmän tutustuttaa ihmisiin ja koiriin. Ihmettelen vaan tosiaan miten se niin pahaksi pääsi, kun alusta asti kuitenkin tällä alueella olimme ja näki ihan ensimmäisestä päivästä lähtien ohi kulkevia ihmisiä ja koiria. Ja lenkeilläkin olisi ollut mahdollisuus mennä lähemmäs ja tutustua, ei vaan suostunut.
-ap