Tulen toistuvasti ystävieni hylkäämäksi, mikä minussa on vikana?

Vierailija kirjoitti:

Sä olet tehnyt tehtäväsi, kun olet ollut se olkapää vaikeassa elämäntilanteessa. Kun tilanne on ohi, ei sinua enää kaivata. Sinähän vain muistutat siitä ikävästä elämänvaiheesta, kun kanssasi on paljon asiaa puitu.

Mielestäni tämä on älytöntä, sitähän juuri pitäisi arvostaa, jos toinen on tukena.

"Sä olet tehnyt tehtäväsi, kun olet ollut se olkapää vaikeassa elämäntilanteessa. Kun tilanne on ohi, ei sinua enää kaivata. Sinähän vain muistutat siitä ikävästä elämänvaiheesta, kun kanssasi on paljon asiaa puitu.

Mielestäni tämä on älytöntä, sitähän juuri pitäisi arvostaa, jos toinen on tukena."

Tähän olen törmännyt itsekin. Vaikeassa tilanteessa tuki kelpaa, mutta sen jälkeen oletkin ihan turha. Yhtään ei arvosteta sitä tukea, jonka olet toiselle antanut. Pahimmillaan vähätellään sitä.

Alan itse olla kurkkuani myöten täynnä näitä "kiitos, kun oot ollut mun ystävä ja tukena vaikeassa elämäntilanteessa, mutta nyt kaipaan etäisyyttä ja katoan kuin pieru Saharaan" -tapauksiin. En vain käsitä tätä logiikkaa, että tukena ollut ihminen hylätään. Ja minusta on turha sanoa, että "jokaisella on oikeus valita, kenen kanssa aikansa viettää." Niin, se auttanut ystävä valitsi olla tukena ja toinen sitten valitsee ihan toisin.

Voi, olen kokenut saman. Tätä tapahtui jo lapsena pari kertaa ja minut hylättiin kun saatiin "parempia" kavereita, ja olin ikään kuin eri kastia kaverina kuin ne toiset. Luulen että siitä jäi joku kompleksi. Aikuisena niin ei ole kauheasti käynyt, (koska en ystävysty helposti ja pidän etäisyyttä muihin, viihdyn itsekseni) .

Kerran kyllä, ja en enää ikinä halua sellaista "ystävyyttä" kokea. :D Koko ajan jotain tointa hänen kanssaan. Joko piti auttaa hakemuksissa tai tulla seuraksi sinne sun tänne, syömään, kahville, tms. (Joka koostui lähinnä siitä että hän VALITTI elämästään/asioistaan ja aina jaksoi korostaa että en voi olla väsynyt kun ei ole lapsia. Vaikka opiskelin ja tein töitä kuin pienk eläin). Joskus jos yritin kieltäytyä niin kauhea syyllistys. Sillon kun olisi ollut hauskaa iltamaa tms ja oli alunperin kutsunut minut, niin perui kutsun samana iltana kun iltaman piti olla. 

Kun tälläiset ihmiset poistuvat elämästäsi, on se vain hyvä asia. Vaikka tuntuu pahalta nähdä millaista se "ystävyys" olikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus itsellä. 

Suorastaan inhoan sitä, kun olen toisille ollut vaikka millaisena tukena, pahimmillaan jopa vuosia. Lopuksi vaan vähennetään viesteihin vastaamista ja näkemistä. Kun kerron kaipaavani toista, niin kiitellään vaan menneistä vuosista ja ystävyydestä sekä toivotellaan hyvää jatkoa. 

Helvetissä on toivottavasti erityinen paikka ihmisille, jotka dumppaavat ystävänsä tällä tavalla.

 

Se on tuo sinun viimeisessä lauseessa oleva asenteesi, joka kyllä oikeasti välittyy muille ihmisille ja saa heidät pakenemaan. Se ei ole sitä miten paljon uhraudut, tuet, autat, ymmärrät ja kuuntelet, vaan se asenne ja fiilis, joka sinusta välittyy eli millaisen tunnejäljen jätät itsestäsi muille ihmisille. Et hyväksy sitä, että ystäväsi eivät ole sinulle mitään velkaa ja että he voivat aina täysin vapaaehtoisesti päättää haluavatko he olla kanssasi. Kyllä se näin on. Itse olen oppimut näitä asioita itsestäni ja ystävistäni kantapään kautta.

Samaa ihmettelen näissä vastauksissa. Ystävävyys on vapaaehtoista, ja ihmiset haluavat olla toistensa kanssa tekemisissä ja jakaa asioita keskenään. Se ei ole velvollisuus kuten työssä käyminen palkan saamiseksi tai vanhemmuus, eikä parisuhde. 

Törkeää on tukeutua toiseen ja sit hylätä pahimpia mielestäni on nämä hylkääjät käyttävät törkeästi hyväkseen ja sit hylkäävät kun ovat saaneet imettyä toisen henkisesti kuiviin. 

Vierailija kirjoitti:

Alan itse olla kurkkuani myöten täynnä näitä "kiitos, kun oot ollut mun ystävä ja tukena vaikeassa elämäntilanteessa, mutta nyt kaipaan etäisyyttä ja katoan kuin pieru Saharaan" -tapauksiin. En vain käsitä tätä logiikkaa, että tukena ollut ihminen hylätään. Ja minusta on turha sanoa, että "jokaisella on oikeus valita, kenen kanssa aikansa viettää." Niin, se auttanut ystävä valitsi olla tukena ja toinen sitten valitsee ihan toisin.

Nämä on mun mielestäni sosiopaatteja "kiitos näistä vuosista ja bye bye", ollaan käytetty toista henkisesti hyväkseen ja imetty kaikki mehut vaikka sillä toisellakin ois ollut murheita mutta vastavuoroisuutta ei ole sit vaan päätetään ettei toisesta ole enää hyötyä, sit kliseitä perään ja hyvästi vaan, se toinen on luullut aidosti että toinen on ystävä, ystävät ei nimittäin hylkää ja ollaan vuosikausia ystäviä niin iloissa kuin suruissakin mukana, en ole samaa mieltä siitä että ystävyys ei olisi ikuista kyllä se on mielestäni jos molemmat aidosti välittää toisesta. 

Kuin omalta näppikseltä. Paras oli, kun tuin erästä ystävää avioeroprosessissa ja autoin lasten kanssa. Kun ystävä alkoi päästä tolpilleen, sairastuin itse vakavasti (luokkaa syöpä). Sairastumisesta kerrottuani ystävä lähetti suureleisesti kimpun kukkia kotiini, toivotti jaksamista ja katkaisi välit. Täytyy sanoa, että jäi pasha maku suuhun "ystävän" käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Itse huomaan kaipaavani pysyviä ystävyyssuhteita. Todella monilla on ajatus, että ystävyyssuhteet kestävät vain tietyn elämänvaiheen ja sitten etäännytään. Voi, kunpa ihmiset ilmoittaisivat tästä logiikastaan ja tutustuttaessa, niin jättäisin näiden ihmisten kanssa ystävystymisen väliin.

Ihankuin hankkis koiran/kissan josta luopuu koska "muuttuva elämäntilanne" 

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ei varmasti kaikki ole sinun vikaasi. Mutta meissä jokaisessa on vikoja kuiten. Joskus ihmiset hylkää sen takia esim kun ei ole läheinen ja läheiset ihmiset vaatii aikaa. Syitä on monia. Suurin syy varmaan on pitää vain tuuri käydä että löytää ne omanlaiset ihmiset jotka ymmärtää ja pitää hauskaa myös sinun kanssasi. Kuuntelevat myös sinun ongelmiasi.

Tuo on hämäävää, koska jos joku kertoo toiselle hyvin henkilökohtaisia asioita, niin jotenkin sitä olettaa, että ollaan jollain tapaa läheisiä, edes kavereita. Sitten kun se avautuja sanookin yllättäen heipat, niin siinä on ihan ihmeissään, että mistä tässä oikein oli kyse. Tulee melkein hyväksikäytetty olo, kun on panostanut siihen toiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

Harmi vaan, että tuo saattaa selvitä vasta vuosien ystävyyden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

Aivan uskomatonta paskaa siis tuolta muka ystävältä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ei varmasti kaikki ole sinun vikaasi. Mutta meissä jokaisessa on vikoja kuiten. Joskus ihmiset hylkää sen takia esim kun ei ole läheinen ja läheiset ihmiset vaatii aikaa. Syitä on monia. Suurin syy varmaan on pitää vain tuuri käydä että löytää ne omanlaiset ihmiset jotka ymmärtää ja pitää hauskaa myös sinun kanssasi. Kuuntelevat myös sinun ongelmiasi.

Tuo on hämäävää, koska jos joku kertoo toiselle hyvin henkilökohtaisia asioita, niin jotenkin sitä olettaa, että ollaan jollain tapaa läheisiä, edes kavereita. Sitten kun se avautuja sanookin yllättäen heipat, niin siinä on ihan ihmeissään, että mistä tässä oikein oli kyse. Tulee melkein hyväksikäytetty olo, kun on panostanut siihen toiseen ihmiseen.

Sama fiilis itsellä. Mulle on jopa ihminen perustellut avautumistaan sillä, että hän nyt vaan puhuu avoimesti asioistaan, mutta se ei tarkoita läheisyyttä eikä sitä, että hän haluaisi toimia kenenkään kuuntelijana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

 

Harmi vaan, että tuo saattaa selvitä vasta vuosien ystävyyden jälkeen. 

Tästä on kokemusta itselläkin. On saatettu olla vuosia ystäviä ja sitten toinen vain yhtäkkiä ilmoittaa, ettei minua enää tarvita, kun on löytynyt uusi parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

Aivan uskomatonta paskaa siis tuolta muka ystävältä

Itse epäilen, että osa harrastaa ystävyyssuhteissa samaa logiikkaa kuin erotilanteissa. Ei haluta itse olla pahiksia, jotka ottavat eron. Sen sijaan kohdellaan toista mulkerosti ja toivotaan toisen tekevän lähtöpäätöksen. Sitten voi itse sanoa, että mitään en ole tehnyt ja toinen halusi erota/päättää ystävyyssuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

Sanoisin, että on olemassa ihmistyyppi, joille ainoita aidosti merkityksellisiä ihmissuhteita on parisuhde ja suhde omiin lapsiin. Jos he menettävät parisuhteen, sinkkuus on heille sellainen lyhyt jakso elämässä, jolloin heitä kiinnostaa ystävyys. Jos haluaa oikeita ystäviä, ei kannata etsiä heidän joukosta .

 

Harmi vaan, että tuo saattaa selvitä vasta vuosien ystävyyden jälkeen. 

Tästä on kokemusta itselläkin. On saatettu olla vuosia ystäviä ja sitten toinen vain yhtäkkiä ilmoittaa, ettei minua enää tarvita, kun on löytynyt uusi parisuhde.

Joo sama tilanne ollut, pahinta ollut se ettei suoraan asiaa sanottu vaan pikkuhiljaa skipattiin tyttöjen illat, sit se uusi kumppani roikkui mukana jokaikisesä tapaamisessa ja sit mut ignoorattiin, kun muutin oli mulla ja mun "ystävällä" riita, sit vielä pisti haukkumaviestiä kumppaninsa profiilista. Joo kiitti vaan girlfriend, sua ei enää tarvita!! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ollut liikaa tukena, ehkä jopa samalla tunkeutunut heidän reviirilleen. Tahtomattasi. Liikaa on liikaa, hyväsydämisyys ei aina kannata. 

 

Tähän liittyy myös toinen aspekti, eli ikäänkuin tiedät liikaa heidän parisuhteestaan. Voisi tulla kiusallisia tilanteita esim. jossain illanvietossa, jos vahingossa puhut ohi suusi tai paljastat tietävästi enemmän. Esim. jos naispuolinen ystävä on avautunut sulle kaikesta ja kertonut miehestään ties mitä, eikä mies tätä tiedä. Niin pelkää, että möläytät asioita tälle miehelle, joita sun ei edes ikäänkuin kuuluisi tietää.

Toisaalta esim. palstan ketjuissa on 99 % sitä mieltä, että parisuhteessa on ok avautua kumppanille siitä omasta kaverista ja kertoa kaverin asiat kumppanille. Silloin kaveri on tilanteessa, jossa hänelle tuntematon ihminen tietää hänestä asioita. Olin järkyttynyt itse silloin kun ex-kaverini avautui tuosta, että kyllähän hänen kumppaninsa minun asiat tietää. Pistin sillä hetkellä kaveruuden poikki. 

Toisaalta esim. palstan ketjuissa on 99 % sitä mieltä, että parisuhteessa on ok avautua kumppanille siitä omasta kaverista ja kertoa kaverin asiat kumppanille. Silloin kaveri on tilanteessa, jossa hänelle tuntematon ihminen tietää hänestä asioita. Olin järkyttynyt itse silloin kun ex-kaverini avautui tuosta, että kyllähän hänen kumppaninsa minun asiat tietää. Pistin sillä hetkellä kaveruuden poikki. 

Vihaan tuota tapaa. Ei haittaa ns. yleisten kuulumisten kertominen, mutta se henkilökohtaisempien, ehkä hyvinkin arkojen, asioiden juoruilu rikkoo kyllä luottamuksen. Itse en pistänyt välejä poikki, mutta en enää kerro mitään mitä en voisi kertoa kaverin miehen kuullen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

Aivan uskomatonta paskaa siis tuolta muka ystävältä

Itse epäilen, että osa harrastaa ystävyyssuhteissa samaa logiikkaa kuin erotilanteissa. Ei haluta itse olla pahiksia, jotka ottavat eron. Sen sijaan kohdellaan toista mulkerosti ja toivotaan toisen tekevän lähtöpäätöksen. Sitten voi itse sanoa, että mitään en ole tehnyt ja toinen halusi erota/päättää ystävyyssuhteen.

Ne pelaa siis valtapeliä, tietävät alusta asti mitä tekevät ja leikkivät vaan toisen ihmisen tunteilla , näitä ihmisiä ei voi edes ihmisiksi sanoa. 

Voi olla, että valitset elämääsi ihmisiä, joille olet lähtökohtaisestikin väline (terapeutti, päiväkirja, varaystävä) etkä aidosti kiinnosta heitä ihmisenä. Sama kuin näillä, jotka kokevat, että heitä käytetään vain seksiin tai maksumiehinä. 

Olisiko sinulla uusia vaihtoehtoisia paikkoja ja väyliä tutustua uusiin ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

Aivan uskomatonta paskaa siis tuolta muka ystävältä

Itse epäilen, että osa harrastaa ystävyyssuhteissa samaa logiikkaa kuin erotilanteissa. Ei haluta itse olla pahiksia, jotka ottavat eron. Sen sijaan kohdellaan toista mulkerosti ja toivotaan toisen tekevän lähtöpäätöksen. Sitten voi itse sanoa, että mitään en ole tehnyt ja toinen halusi erota/päättää ystävyyssuhteen.

Olin tukenut ystävää isossa kriisitilanteessa kuukausien ajan. Ystävän tilanne alkoi helpottamaan. Itselleni iski samaan aikaan useampi kriisi kerralla (mm. puolison sairastuminen ja hyvin hankala vaihe lapsen kanssa). Kerroin kaipaavani vuorostani kuuntelijaa. Ystävä totesi, että hänestä ystävyyden ei tarvitse olla tasavertaista ja toivottavasti löydän itselleni kuuntelijan jostain muualta. Oli kyllä melkoinen märkä rätti vasten kasvoja.

 

Aivan uskomatonta paskaa siis tuolta muka ystävältä

Itse epäilen, että osa harrastaa ystävyyssuhteissa samaa logiikkaa kuin erotilanteissa. Ei haluta itse olla pahiksia, jotka ottavat eron. Sen sijaan kohdellaan toista mulkerosti ja toivotaan toisen tekevän lähtöpäätöksen. Sitten voi itse sanoa, että mitään en ole tehnyt ja toinen halusi erota/päättää ystävyyssuhteen.

Mielenkiintoinen näkökulma. En ole tuota tullut edes ajatelleeksi, että haluttaisiin pelastaa oma maine ja tehdä ystävästä tarinan pahis julkisesti. Ehkä johtuu siitä, ettei ole tullut mieleen, kun monesti ystävyyssuhteet hiipuu hitaasti yhteydenpitoa vähentäen eikä ole niin selvää loppua kuin parisuhteessa, jossa on yleensä tapana tehdä virallinen eropäätös. Tarkemmin kun ajattelen, niin minulle on hyvinkin saatettu tehdä noin, varma en tietysti voi olla. Sitä haluaisi uskoa ystävistä hyvää, mutta aika monet ihmiset vaikuttavat pelaavan kaikenlaisia ihmissuhdepelejä, myös ystävillään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ei varmasti kaikki ole sinun vikaasi. Mutta meissä jokaisessa on vikoja kuiten. Joskus ihmiset hylkää sen takia esim kun ei ole läheinen ja läheiset ihmiset vaatii aikaa. Syitä on monia. Suurin syy varmaan on pitää vain tuuri käydä että löytää ne omanlaiset ihmiset jotka ymmärtää ja pitää hauskaa myös sinun kanssasi. Kuuntelevat myös sinun ongelmiasi.

Tuo on hämäävää, koska jos joku kertoo toiselle hyvin henkilökohtaisia asioita, niin jotenkin sitä olettaa, että ollaan jollain tapaa läheisiä, edes kavereita. Sitten kun se avautuja sanookin yllättäen heipat, niin siinä on ihan ihmeissään, että mistä tässä oikein oli kyse. Tulee melkein hyväksikäytetty olo, kun on panostanut siihen toiseen ihmiseen.

Sama fiilis itsellä. Mulle on jopa ihminen perustellut avautumistaan sillä, että hän nyt vaan puhuu avoimesti asioistaan, mutta se ei tarkoita läheisyyttä eikä sitä, että hän haluaisi toimia kenenkään kuuntelijana.

Olin kerran tilanteessa, jossa itse olin pääasiassa kuuntelija ja tuttava oli avautuja. Kertoi hyvin henkilökohtaisia asioita elämästään. Tämä avautuja halusi sitten ruveta henkiseksi valmentajakseni. Koki sen jotenkin "tehtäväkseen" ihmisten kanssa. Sanoin, etten tarvitse sellaista, mutta ollaanko kavereita. Avautuja kieltäytyi.

Mistä tuossa mahtoi olla kyse? Tuntui aika oudolta.