Tulen toistuvasti ystävieni hylkäämäksi, mikä minussa on vikana?

Monikohan noin kokeva on oikeasti maininnut asiasta niille kavereilleen? Moni ilmeisesti odottaa että kaverinsa on ajatustenlukijoita?

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus itsellä. 

Suorastaan inhoan sitä, kun olen toisille ollut vaikka millaisena tukena, pahimmillaan jopa vuosia. Lopuksi vaan vähennetään viesteihin vastaamista ja näkemistä. Kun kerron kaipaavani toista, niin kiitellään vaan menneistä vuosista ja ystävyydestä sekä toivotellaan hyvää jatkoa. 

Helvetissä on toivottavasti erityinen paikka ihmisille, jotka dumppaavat ystävänsä tällä tavalla.

Se on tuo sinun viimeisessä lauseessa oleva asenteesi, joka kyllä oikeasti välittyy muille ihmisille ja saa heidät pakenemaan. Se ei ole sitä miten paljon uhraudut, tuet, autat, ymmärrät ja kuuntelet, vaan se asenne ja fiilis, joka sinusta välittyy eli millaisen tunnejäljen jätät itsestäsi muille ihmisille. Et hyväksy sitä, että ystäväsi eivät ole sinulle mitään velkaa ja että he voivat aina täysin vapaaehtoisesti päättää haluavatko he olla kanssasi. Kyllä se näin on. Itse olen oppimut näitä asioita itsestäni ja ystävistäni kantapään kautta.

En usko hetkeäkään että se ihminen jolle on avauduttu vaikeista asioista jätetään noin tylysti sanomalla.

Ehkä olet sellainen apu tyrkky johon helppo nojata vaikeina hetkinä. Muuten oot sit ihan m ulkku. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet sellainen apu tyrkky johon helppo nojata vaikeina hetkinä. Muuten oot sit ihan m ulkku. 

Ei nyt mulkku koska sellaiselle ei viitsisi avautua ollenkaan, mutta muuten vaan vähän yhdenekevä ja sellainen hyvänpäiväntuttu.

Nyt vanhemmiten en ole enää kovin kiinnostunut ystävyydestä. Olen tehnyt ihmissuhteissa varmaan kaikki virheet, eli ajautunut yhä uudestaan terapeutin rooliin, ollut liian tarvitseva ja vuodattanut liikaa, mutta toisaalta ollut passiivinen yhteydenpitäjä ja nuorena olin taas aivan sulkeutunut, myöhemmin ollut liiankin suorapuheinen ja suuttunut näyttävästi, jos joku on käyttäynyt toistuvasti ikävästi. Olen päästänyt lähelleni vaikeita ihmisiä ja ollut toisaalta itse rasittavaa seuraa rauhallisemmille ihmisille. Nykyään etsin pääasiassa sisäistä rauhaa ja viihdyn itseni ja perheeni kanssa. Pyrin välttämään kaikkea levottomuutta, draamaa ja liikaa menemistä ja ajautumista tilanteisiin vain toisten ihnisten tarpeiden pohjalta. Mietin tarkemmin mitä minä itse haluan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ollut liikaa tukena, ehkä jopa samalla tunkeutunut heidän reviirilleen. Tahtomattasi. Liikaa on liikaa, hyväsydämisyys ei aina kannata. 

 

Tähän liittyy myös toinen aspekti, eli ikäänkuin tiedät liikaa heidän parisuhteestaan. Voisi tulla kiusallisia tilanteita esim. jossain illanvietossa, jos vahingossa puhut ohi suusi tai paljastat tietävästi enemmän. Esim. jos naispuolinen ystävä on avautunut sulle kaikesta ja kertonut miehestään ties mitä, eikä mies tätä tiedä. Niin pelkää, että möläytät asioita tälle miehelle, joita sun ei edes ikäänkuin kuuluisi tietää.

Parisuhteen alussa moni avautuu "ongelmista", jotka ovatkin vain sitä alun epävarmuutta. Kysy rohkeasti onko tilanne parantunut. Varmaan kaveri kertoo.

Hmm. Ei varmasti kaikki ole sinun vikaasi. Mutta meissä jokaisessa on vikoja kuiten. Joskus ihmiset hylkää sen takia esim kun ei ole läheinen ja läheiset ihmiset vaatii aikaa. Syitä on monia. Suurin syy varmaan on pitää vain tuuri käydä että löytää ne omanlaiset ihmiset jotka ymmärtää ja pitää hauskaa myös sinun kanssasi. Kuuntelevat myös sinun ongelmiasi.

Vierailija kirjoitti:

Mullekin on käynyt noin. En muuta selitystä keksi että ne ihmiset kokevat jääneensä kiitollisuudenvelkaan ja siksi luikkivat tiehensä. 

Noiden feidaamisten jälkeen tulee sellainen olo että itse luulin että ollaan ystäviä, mutta olinkin vain niille joku kriisiapu.

ennemminkin ovat joutuneet kärsimään sinua heikkona hetkenä, kun ei ole ollut voimia häätää sinua, kun oli muitakin murheita.

sitten, kun ovat saaneet elämänsä kuntoon, ovat kyenneet vihdoinkin sanomaan, ettei seuraasi kaivata.

Sellast se on. Kannattaa etsiä parempaa seuraa, osa ihmisistä osaa vain hyväksikäyttää muita. 

Oma kokemus:

Et ole ainoa, jonka nämä ihmiset ovat hylänneet. He ovat tehneet niin muillekin.

Olin hidas tajutessani tämän. Ystäväni aina puhui "se mun ystävä, jonka kanssa olin etääntynyt" ja näitä riitti. Kesti tajuta, että teki samoin minullekin. Hänelle ystävät olivat aika kertakäyttöistä tavaraa, jotka vain heivattiin menemään, kun joku nyppi.

Minulle on käynyt niin päin, että kun on ollut vaikea tilanne elämässäni, niin juuri silloin joku ihminen on halunnut olla kovasti ja tiiviisti ystäväni. Hän on kokenut saavansa minulta jotakin henkistä tukea. Siinä on kyllä jotakin perää, että siinä tilanteessa ja vsuhdissa ei ole ollut voimia tehdä selväksi ystävälle, että kaipsisin välimatkaa ja omaa rauhaa.