Koska olisi pitänyt tietää, että Dubaihin ei kannata matkustaa, niin voisitteko kertoa, mihin seuraavaksi ei kannata matkustaa?
Tällä palstalla useissa keskusteluissa useat sanovat, että esim Dohan ja Dubain tilanne oli tiedossa. Uutisia seuraamalla olisi pitänyt tietää, että ko lomakohteita olisi pitänyt välttää ja oli silkkaa tyhmyyttä lähteä sodan keskelle.
No, itse en tiedä missä seuraavaksi syttyy sota. Voitteko siis kertoa, minne seuraavaksi EI kannata matkustaa? jos siis on menossa jonnekin muualle kuin Islantiin, Sveitsiin tai uuteen Seelantiin
Kommentit (394)
Ap, seuraa vähän uutisia, niin tiedät itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Arabimaita on kannattanut välttää viimeisen 25 vuotta. Kasarilla ne oli yllättäen aika turvallisia.
Etelä-Amerikassa on aika levotonta kautta linjan, jossain brasseissa on aina saanut katsella olkansa yli, yleisesti ottaen portugalia osaamattomana sinne ei enää kannata mennä ensinkään. Peru ja Chile taitavat olla vakaimmasta päästä tällä hetkellä?
Yleisesti ottaen jos varman päälle haluaa pelata matkustaa vain maissa, mihin pääsee maayhteydellä. Silloin on helpompi päästä kotiin vaikka laittomastikin jos rajat suljetaan. Toisaalta keski-Euroopassakin alkaa olla kohonnut teroriski isommilla paikkakunnilla, poislukien entinen itäblokki.
Baltian maat on yllättäen turvallisimmista päästä tällä hetkellä.
Maailmassa on ap eräänlaisia virtauksia, ja nyt olemme sodan ja väkivallan akanvirrassa. Se on ihmiskunnan luonnollinen tila, glasnostia ja neukkulan s
Kerrankin jollakin on järkeä. Tuo viimeinen kappale oli täyttä totta
Huippuvuoret ja Ahvenanmaa riskialtista seutua, sekä Ruotsin Gotlanti ja Itä-Viro.
En jaksa lukea koko ketjua mutta Jos jonnekin halajaa, kannattaa tsekata UM:n matkustustiedotteet. Suomen edustustot ympäri maailman seuraa ja raportoi ja sen mukaan UM näitä matkustusarvioitakin päivittää.
Periaatteessa ihan rauhallisenkin maan sisällä voi olla määrättjä alueita, joille menemistä on syytä välttää. Yksi esimerkki Thaimaa, jolla oli äskettäin konflikti Pakistanin raja-alueella sekä Thaimaan ja Malesian rajaseudut, joista on varoitettu pitempään. Muistaakseni siellä kyse on jostakin muslimiaktivismista tai vastaavaa hässäkkää. Turistit voisi olla hyvää valuuttaa panttivankeina.
Talvella 2010 oli Thaimaassa laajat poliittiset mellakat. Ne keskittyi Bangkokiin mutta tsekattiin ajoneuvoja ym. Phuketissakin. Sanomatta selvää, että luettiin aika tarkkaan silloin siellä Thaimaan englanninkielistä mediaa.
Nyt en välttämättä menisi jonnekin Etelä-Amerikan puolelle Venezuelaan, Kuubaan jne. kun amerikkalaisilla on intressit touhuta sielläkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri Kypros on saanut osumaa. Tukikohdan takiako vaan?
Kypros on kahden Nato-maan, Turkin ja Kreikan, kesken jaettu alue.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sota-aika eikä kannata matkustaa juuri mihinkään paitsi kotimaassa. Matkustus ei ole pakko mutta joillakin se on ihan pakkomielle.
vihreiden kuuluu päästä lentelemään ympäri maailmaa, koska he ovat parempia ihmisiä, eivätkä tuota hiilidioksidia polttomoottoriyksityisautoilla.
Vierailija kirjoitti:
No kattellaan, miten maailmanpolitiikassa asiat menee. Kai itsekin osaat uutisia seurata.
Ihan pääuutisia myöten on monta viikkoa uutisoitu, kuinka USA siirtää lentotukialuksia ym. Persianlahden tuntumaan.
Siinähän se Dubai sijaitsee kriittisimmässä kohdassa Hormuzinsalmen välittömässä tiimellyksessä.
Seuraan, mutta en ymmärrä kaikkia kytköksiä, esim mikä maa vetää toisen mukaansa. En myöskään ymmärrä mitä tapahtuu, jos jokin liittolainen pettää toisen, että mihin kaikkeen vaikuttaa.Voisitko siis luetella ihan maita, mihin ei kannata nyt mennä ja opettaa meitä, jotka emme ymmärrä linkittyneisyyksiä tällä tasolla?
Vai voisiko opetella ymmärtämään? Viime vuosikymmeninä on ollut aika suosittua, että eipä paljon politiikka kiinnostele eikä yhteiskunnalliset asiat eikä varsinkaan niin, että suurin osa ihmisistä pyrkisi näitä syvällisesti ymmärtämään. Sitä on sitten porukka aika vietävissä.
Täällä on jokaisella itsellään vastuu siitä, että sotia ei tulisi. Siihen VOI vaikuttaa ja yksi keskeinen tapa on kulutus. Se, että ylipäätään on ollut menossa kantamaan lisärahaa DUBAIhin osoittaa, että kannattaa lukea lisää ja yrittää vähän ymmärtää itse.
Tässä vähän ajatuksia. Sitten erikseen on vielä vaikka tutkiva journalismi ja tietokirjat. Jos vastaat, että ei kiinnosta ja maailma menee huonoon suuntaan ja olet pihalla, kävele peilin luo:
https://medium.com/@part-timetraveler/why-i-decided-not-to-go-to-dubai-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos edes vähän seuraa uutisia, niin tietää kyllä minne ei kannata matkustaa. Kyse on omasta tyhmyydestä jos on jumissa tuolla.
Presidentti Stub ei ilmeisesti seuraa uutisia koska hän lauantaina kertoi suorassa lähetyksessä että Iranissa saattaa tilanne eskaloitua. Samana päivänä Finnair keskeytti lennot Dohaan ja Dubaihin.
Kuinka tavan ihminen joka oli varannut matkansa esim kuukautta aiemmin olisi voinut tietää mitään alkavasta sodasta kun presidenttimme ei tiennyt edes edellisenä päivänä?
Presidentti on parhaiten informoitu ihminen koko Suomessa 24/7. Kyllä hän tasan tarkkaan on tiennyt mutta ei hän sitä voi mennä sanomaan, mitä USA:n presidentti tekee.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö Kreetalle muka voi matkustaa turvallisin mielin?
No, siellä on Nato-base, niin oli jo silloin Persianlahden sodan aikaan. Saa nähdä mitä kevät tuo tullessaan mutta todennäköisimmin rauhassa voi sinne mennä. Itse oon ainakin menossa Kreikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kreetalla ja muuallakin siellä suunnalla on ollut paljon maanjäristyksiä. Koko Välimeren itäinen puoli on erittäin järistysherkkää aluetta.
Useimmat järistykset on sellaisia ettei niitä edes huomaa ja aluehan on tietysti koko ajan tarkkailussa poikkeuksellista toimintaa silmällä pitäen. Koko ajan järisee vähän.
Vai voisiko opetella ymmärtämään? Viime vuosikymmeninä on ollut aika suosittua, että eipä paljon politiikka kiinnostele eikä yhteiskunnalliset asiat eikä varsinkaan niin, et
Vai voisitko vaan kertoa maat, niin kuin aloituksessa pyydetään? Mitä niin huippusalaista tietoa maiden nimet ovat, ettei tietävä voi niitä kertoa, vaan jokaisen pitää opiskella ja päätellä ne vain itse muille tietoa jakamatta? Oletko kuullut sanontaa: tieto lisääntyy jakamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vai voisiko opetella ymmärtämään? Viime vuosikymmeninä on ollut aika suosittua, että eipä paljon politiikka kiinnostele eikä yhteiskunnalliset asiat eikä varsinkaan niin, et
Vai voisitko vaan kertoa maat, niin kuin aloituksessa pyydetään? Mitä niin huippusalaista tietoa maiden nimet ovat, ettei tietävä voi niitä kertoa, vaan jokaisen pitää opiskella ja päätellä ne vain itse muille tietoa jakamatta? Oletko kuullut sanontaa: tieto lisääntyy jakamalla.
Katso tuolta: https://um.fi/matkustustiedotteet-a-o
Yleensäkään ei ole hyvä idea matkustaa muslimimaihin.
Seuraa Ulkoministeriön tiedotteita !
Meksiko.
Trump tulee vapauttamaan kansan kartelleista (ja riistämään öljyn samalla). Samanlainen sota 6kk sisään kuin Iranissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään kukaan järkevä ihminen matkustaa Dubaihin tai Emiraatteihin? Orjatyövoimalla hiekalle rakennettuun keinotekoiseen ympäristöön? Ottakaa sormi pois per***tänne tuonne matkustavat ja miettikää siellä toteutumattomia ihmisoikeuksia.
Tämä mua tosiaan ihmetyttää, mitä muuta siellä voi tehdä kuin shoppailla ja maata jonkun hotellin altaalla? Luontoretkeilyä aavikolla? Kulttuuria, historiaa?
Aavikot on kyllä tavattoman kiinnostavia luontokohteita, siis oikeasti ovat. Rakastaisin jotain viikon kamelikaravaaniretkeä, ainakin jos palvelutaso olisi sama kuin Gertrude Bellillä aikanaan.
Ja onhan siinä merikin, en kyllä tiedä onko kiinnostava sukeltaa.
Mutta juu, ei niiden takia Dubaihin mennä vaan "luxuksen".
Ulkoministeriön tiedotteissa ei kerrottu sodan uhkasta
Kreetalla ja muuallakin siellä suunnalla on ollut paljon maanjäristyksiä. Koko Välimeren itäinen puoli on erittäin järistysherkkää aluetta.