Muita seksuaalivähemmistöön kuuluvia, joita ärsyttää seta ja pride?
Olen pian 39v täyttävä lesbonainen. Tuntuu että olen aika yksin näiden ajatusteni kanssa, toisaalta exäni oli onneksi samanlainen.
Eli minua ärsyttää kun seksuaalisesta suuntautumisesta tehdään "numero", ärsyttää kaikki pride-liputus, sateenkaarimessut, sateenkaarikahvilat ja sateenkaarikampaamot. Sillähän vain korostetaan kuinka ollaan erilaisia kuin muut, jos pitää käyttää em. palveluja.
Minä en ole koskaan kokenut tarvetta korostaa sitä että kuulun seksuaalivähemmistöön, mielestäni olen ihan tavallinen ihminen eikä lesbous ole mikään iso asia elämässäni, vaan ihan tavallinen asia. Johtuuko kenties tästä, että en ole koskaan kokenut minkäänlaista syrjintää tai kuullut pahaa sanaa lesbouteni takia, vaikka asun pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla.
Luulen että ihmisiä ei niinkään ärsytä itse seksuaalivähemmistöön kuuluvat, vaan se että asiasta tehdään niin iso numero. Milloin kukakin on mediassa julistamassa kaapista tuloaan ja vaatimassa erityiskohtelua.
En ikinä menisi esimerkiksi sateenkaarikahvilaan, sillä voin käydä ihan tavallisessa kahvilassa koska olen ihan tavallinen ihminen. Minua ei hävetä kertoa että olen lesbo, mutta se on alkanut hävettämään että jos minua kertomisen myötä aletaan pitää jonain seta-friikkinä.
Minua myös korpeaa se, että sukupuolivähemmistöjen asiat niputetaan yleisesti samaan kategoriaan seksuaalivähemmistöjen kanssa. Kaksi täysin eri asiaa. Itse ymmärrän ja hyväksyn transsukupuolisuuden, mutta tämä uusi ilmiö eli muunsukupuoliset ja kolmannet sukupuolet ovat ihan huuhaata. En halua että minut automaattisesti yhdistetään sukupuolisekoiluun, jota Setakin ajaa.
Nykyään ei omalla naamalla uskalla somessa ja deittiäpeissä kertoa että on kiinnostunut vain naisista jotka ovat naisia myös biologisesti, heti haukutaan transfoobikoksi jne.
Onko muita seksuaalivähemmistöön kuuluvia jotka ajattelevat samalla tavalla kuin minä? Olisi mukava jutella.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap vain inhoat transihmisiä? Se on sulla tuon pridevastaisuuden taustalla.
Määrittele transius loogisesti koherentilla ja yleispätevällä tavalla? Nykymuotoisessa transtuputuksessa on hyvin ongelmallisia piirteitä. Setan määritelmän mukaan transius on sukupuolen epätyypillistä ilmaisua. Moni homoseksuaali on epätyypillinen sukupuolensa edustaja, mutta eivät he ole transeja. Maskuliininen butchlesbo ei ole transmies eikä feminiininen meikkaava homopoika ole oikeasti transnainen. Nukeilla leikkivä poika ei ole transtyttö. Naisen rooliin sopeutumaton autistityttö ei ole transpoika.
Punavihreät puolueet ovat lähteneet transsuaktivismin äänitorveksi ilman parempaa tietoa. Vihreät ja vasemmisto ovat asettaneet poliittisiin tavoitteisiinsa väärän sukupuolen leluilla leikkivien lasten kemiallisen kastraation blokkereilla ja juridisen sukupuolitiedon itsemäärittelyn laajenta
Tekstisi on täyttä propagandaa ja kärjistämistä. Tekstiseinän perusteella taisin kyllä sohaista oikeaan kohtaan. Inhoa vain transeja, toisinnat siinä samaa mitä homot aikoinaan kokivat ja vihan kehä pyörii pyörimistään. Sitten kun oikeisto saa omat transesikuvansa, kuten ovat saanteet homoikoninsa tynkkysestä, viha kohdistuu taas johonkin uuteen ryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap vain inhoat transihmisiä? Se on sulla tuon pridevastaisuuden taustalla.
Määrittele transius loogisesti koherentilla ja yleispätevällä tavalla? Nykymuotoisessa transtuputuksessa on hyvin ongelmallisia piirteitä. Setan määritelmän mukaan transius on sukupuolen epätyypillistä ilmaisua. Moni homoseksuaali on epätyypillinen sukupuolensa edustaja, mutta eivät he ole transeja. Maskuliininen butchlesbo ei ole transmies eikä feminiininen meikkaava homopoika ole oikeasti transnainen. Nukeilla leikkivä poika ei ole transtyttö. Naisen rooliin sopeutumaton autistityttö ei ole transpoika.--
Tässä miten Seta määrittelee transsukupuolisuuden omilla sivuillaan:
"Transsukupuolinen on ihminen, jolla on voimakas sukupuoliristiriita. Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen sukupuoli-identite
Mikä siinä on silloin ristiriidassa ja minkä kanssa? Syntymässä todetaan kehon sukupuoli, ei sitä millaisia vaatteita, koruja ja hiustyylejä saa käyttää. Syntymäsukupuoli ei määritä sitä, millaisista asioista pitää tai kumman sukupuolen edustajista viehättyy.
Minusta Pride on nykyään kukkahattuäityleiden lastenrattaidenulkoilutuspäivä.
En koe sitä enää omakseni niikuin 90-luvulla.
Nykyään sekaan on tullut liikaa kaikenlaista heteroa omimaan, kuten he aina tekevät, seksuaalivähemmistöjen kulttuuria.
En ole sateenkaari henkilö mutta seta ja pride on tärkeitä.
Tasa-arvotyötä tarvitaan yhä, myös meillä Suomessa. Mutta itseäni häiritsee se, että pridessa nykyään edustetaan iloisesti myös fetissihommia. Ne ei kuulu tähän tasa-arvotyöhön eikä niillä tarvitsisi leimata koko porukkaa. En myöskään antanut suostumustani joutua todistamaan läheltä jotain puppy playtä ym. kun marssin tärkeällä asialla.
Itse arvostan priden ja setan menneitä saavutuksia, sillä kukaan tuskin voi kieltää niiden vaikutusta siihen, millainen tilanne nykyään on. Samalla en kuitenkaan arvosta yhtään sitä, millaisia ne ovat nykyään eikä minulla ole mitään mielenkiintoa tai sympatiaa osoittaa niille mitään tukea.
"Tekstisi on täyttä propagandaa ja kärjistämistä. Tekstiseinän perusteella taisin kyllä sohaista oikeaan kohtaan. Inhoa vain transeja, toisinnat siinä samaa mitä homot aikoinaan kokivat ja vihan kehä pyörii pyörimistään. Sitten kun oikeisto saa omat transesikuvansa, kuten ovat saanteet homoikoninsa tynkkysestä, viha kohdistuu taas johonkin uuteen ryhmään."
Mikä ei pitänyt paikkaansa? Huomaatko, ettet pystynyt kumoamaan yhtään esitettyä argumenttia. Persunatsittelu ei ole argumentti.
Vierailija kirjoitti:
"Kerro ihmeessä miten transviha edistää homoseksuaalien yhteiskunnallista hyväksyntää? Netistä opittuja iskulauseita sulla kyllä riittää, mutta missä oma ajattelu ja argumentit?"
Point proven. Miksi välttelet vastaamista?
Määrittele transviha. Kuuluuko penis lesbon ja lesboseksin määritelmään?
Niinpä osuin naulan kantaan. Tosin niin ei tarvitse kysyä miksi välttely vastaamasta. Me kaikki tiedämme syyn😅
Vierailija kirjoitti:
"Tekstisi on täyttä propagandaa ja kärjistämistä. Tekstiseinän perusteella taisin kyllä sohaista oikeaan kohtaan. Inhoa vain transeja, toisinnat siinä samaa mitä homot aikoinaan kokivat ja vihan kehä pyörii pyörimistään. Sitten kun oikeisto saa omat transesikuvansa, kuten ovat saanteet homoikoninsa tynkkysestä, viha kohdistuu taas johonkin uuteen ryhmään."
Mikä ei pitänyt paikkaansa? Huomaatko, ettet pystynyt kumoamaan yhtään esitettyä argumenttia. Persunatsittelu ei ole argumentti.
Tekstiili oli täynnä valheellista Propagandaa. Se että toistat netistä kopioitua valheita ei tee niistä totta.

Se, että transsuaktivisti sanoo jonkin olevan valhelliista propagandaa ei todista mitään ilman kumoavia vasta-argumentteja. Sun pitäisi opetella argumentoimaan, ennen kuin sekaannut aikuisten keskuste
Se että kopioit netistä valheellista propagandaa ja julistaa anonyymilla palstalla mitä muut keskustelijat ovat kertoo kaiken. Sinun kannattaisi opetella argumentoimaan ettei mene ihan copy-paste kommentoinniksi jatkossa.
Miksi Setalla ei ole muuten mitään omaa toimintaa homoseksuaaleille ilman transsujen läsnäoloa? Taannoin Hesarissakin puffatut "naistenbileet" ja Priden naistenbileet oli suunnattu "itsensä naiseuteen identifioituville". Jos naistenbileissä on peniksellisiä ihmisiä, niin ne eivät ole naistenbileet. Jos naisten ja lesbojen ryhmissä on peniksellisiä, niin ne ovat unisex-ryhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Pride on hyvin muovinen kulkue. Sateenkariväriset rekvisiitat on lähes aina muovia. Ja kaikki hileet yms mikromuovia täynnä. Kauhea kasa roskaa jää siitä kulkueesta käteen.
Pride viis veisaa luonnosta ja ympäristöstä.
Voi että näitä ketjuja. Aina sama kohtalo. Samat fraasit lentelevät, kehää kierretään loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tekstisi on täyttä propagandaa ja kärjistämistä. Tekstiseinän perusteella taisin kyllä sohaista oikeaan kohtaan. Inhoa vain transeja, toisinnat siinä samaa mitä homot aikoinaan kokivat ja vihan kehä pyörii pyörimistään. Sitten kun oikeisto saa omat transesikuvansa, kuten ovat saanteet homoikoninsa tynkkysestä, viha kohdistuu taas johonkin uuteen ryhmään."
Mikä ei pitänyt paikkaansa? Huomaatko, ettet pystynyt kumoamaan yhtään esitettyä argumenttia. Persunatsittelu ei ole argumentti.
Tekstiili oli täynnä valheellista Propagandaa. Se että toistat netistä kopioitua valheita ei tee niistä totta.
Se, että transsuaktivisti sanoo jonkin olevan valhelliista propagandaa ei todista mitään ilman kumoavia vasta-argumentteja. Sun pitäisi opetella argumentoimaan, ennen kuin sekaannut aikuisten keskuste
Voikohan sinultakin sitten vaatia esimerkiksi asiallista puhetta slurrien käytön sijaan, jos haluat argumentoida ihan aikuisten kesken?
Olet siis hiukan kuin persupamppu, jolla itsellä on tuontosulhanen ja kuusi sukupuolta, mutta joka äänestäjilleen ei soisi minkäänlaista parisuhdetta.
Ap kätevästi hyppää ohi ikävistä kommenteista jossa ovat kertoneet joutuneensa syrjityksi vaikka ovat ihan samalla tavalla eläneet elämäänsä mainostamatta ja numeroa tekemättä. Joku jopa perheensä osalta saanut syrjintä kohdata. Miksi ap vaikenee näistä eikä uakalla niihin kommentoida? Uhkaako ikävästi itse kasattua jalustaa kun onkin etuoikeutettu, eikä parempi homo?
En itsekään ole Priden iso fani. En oikein tykkää, että suuntautumisesta tehdään ihmisen koko persoona. Ja kuten aikaisemmin joku mainitsi, siihen eivät kuulu fetissit.
Vierailija kirjoitti:
Ap kätevästi hyppää ohi ikävistä kommenteista jossa ovat kertoneet joutuneensa syrjityksi vaikka ovat ihan samalla tavalla eläneet elämäänsä mainostamatta ja numeroa tekemättä. Joku jopa perheensä osalta saanut syrjintä kohdata. Miksi ap vaikenee näistä eikä uakalla niihin kommentoida? Uhkaako ikävästi itse kasattua jalustaa kun onkin etuoikeutettu, eikä parempi homo?
Kunhan joku on vain sepittänyt tarinaa syrjityksi tulemisesta. Ei sellaisiin kannata kommentoida. Koska ovat valheellista manipulointia.
Kerro ihmeessä miten transviha edistää homoseksuaalien yhteiskunnallista hyväksyntää? Netistä opittuja iskulauseita sulla kyllä riittää, mutta missä oma ajattelu ja argumentit?