Voisitko rakastaa masentunutta miestä?

Kyllä ja olenkin, mutta ei se täysin passiivinen ollut. Kävi salilla ja pystyi tekemään kotoa käsin töitä ja oli ihan kiva persoonallinen asunto hyvällä sijainnilla.

Suhde kaatui pikemminkin siihen ettei hän enää jaksanut nähdä, kuin siihen että olisin itse halunnut lopettaa suhteen.

Tykkään itse älykkäistä miehistä. Hyvin harvoin olen tavannut älykästä miestä joka ei kärsi edes jonkinasteisesta masennuksesta.

Vaikeaksi se käy sitten jos toinen on aivan vuodepotilas. Minusta ei olisi omaishoitajaksi. Koska olen itsekin kolmekymppinen haluaisin vähintäänkin yhdessä käydä ravintoloissa, lenkeillä, luonnossa jne. yhdessä ja tehdä yhteisiä muistoja.

Jos jotain teiniräpellyksiä ei lasketa niin kaikilla seurustelukumppaneillani on ollut masennusta tai paljastunut myöhemmin. Se on kuitenkin oireillut niin lievästi että normiseurustelu on onnistunut ja ollaan voitu tehdä muutakin kuin maata sängyn pohjalla.

Kyllä, jos pidät itsestäsi huolta fyysisesti ja taloudellisesti sekä olet hauskaa seuraa. Myöskään kotona viihtyminen ei ole este koska itsekin viihdyn enimmäkseen kotona.

Itselläni oli nuorempana masennus josta pääsin mirtatsapiinilla lähestulkoon eroon.

Ehkä kerran vuoteen kaipaisi matkoille tms.

Olen yrittänyt. Kahtakin. Ei siitä tullut mitään, ja minun oli jätettävä heidät ennen kuin tuhouduin. Kumpikin heistä omahoiti itseään mielialalääkkeillä ja alkoholilla. Toinen heistä on kuollut, toinen edelleen sekaisin.

enimmäkseen kotona viihtyvän, suht kokemattoman ja hiljaisen miehen

Nämä ovat kaikki ok. Vinkumista eli masennusta en taas jaksa kuunnella. Lisäksi tuo on vielä hyvin alkusoittoa, että on perusasiat kunnossa, lisäksi pitäisi oikeasti jollakin tavalla pitää, eikä vain sietää sitä miestä. Se että mies esim. vonkaa seksiä on ällöttävää ja ylipäätään parisuhteessa miehen pitäisi kannatella naista, jotta nainen voi kannatella lasta. Jos ei kykene tähän niin sitten on parempi hankkia kavereita kuin nainen, jota siittää

Joo toki, jos muut asiat menisivät yksiin ja mies olisi tosiaan sitoutunut työstämään ongelmia.

Lähtökohtaisesti täytyy kyllä sanoa, että mielenterveysongelmat ovat sellaisia, että ne kannattaa yrittää saada tasapainoon ennen pariauhteeseen ryhtymistä. Parisuhde kun yleensä nostattaa näitä ongelmia esiin, vaikka ne olisivatkin jo saatu stabiiliin tilaan. Ihan hemmetin kulunut lause, mutta kyllä se vaan niin menee, että itsestään on opittava välittämään ennen kuin oikeasti voi välittää toisesta. 

Valoisampaa tulevaisuutta sinulle. Kokemuksesta voin sanoa, että pohjamudista voi nousta, vaikkei siihen mustalla hetkellä uskokaan.

Kuulostan varmaan ilkeältä, mutta en pystyisi. Kärsin itsekin paikoitellen masennuksesta ja toisinaan pystyn hädintuskin pitämään itsestäni huolta, elämästä ei tulisi yhtään mitään jos siihen lisättäisiin vielä masentunut mieskin mukaan soppaan.

Mä tapailin 2kk ajan just sun kaltaista miestä, paitsi että hän oli 39v. Hän itse ei ihastunut minuun, joten kumpikin oli sitä mieltä, ettei kannata jatkaa tutustumista.

Ap:lle vinkkinä vahva perus arkirutiini, mistä ei lipsuta. Tärkeimpänä ruokarytmi, joka alkaa terveellisellä aamupuurolla, kofeiinit ja muut päihteet kaikki pois. Mieliala on hyvin pitkälti sidoksissa verensokeriin, happeen ja tällaiseen. Eli hyvinvointi alkaa perusrutiineista

Ap,

Mikä hoito sulla on. Lääkkeet. Terapiaa ollut. Onko. Mitä lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Joo toki, jos muut asiat menisivät yksiin ja mies olisi tosiaan sitoutunut työstämään ongelmia.

Lähtökohtaisesti täytyy kyllä sanoa, että mielenterveysongelmat ovat sellaisia, että ne kannattaa yrittää saada tasapainoon ennen pariauhteeseen ryhtymistä. Parisuhde kun yleensä nostattaa näitä ongelmia esiin, vaikka ne olisivatkin jo saatu stabiiliin tilaan. Ihan hemmetin kulunut lause, mutta kyllä se vaan niin menee, että itsestään on opittava välittämään ennen kuin oikeasti voi välittää toisesta. 

Valoisampaa tulevaisuutta sinulle. Kokemuksesta voin sanoa, että pohjamudista voi nousta, vaikkei siihen mustalla hetkellä uskokaan.

Ei se niin aina mene. Parisuhteessa voi myös eheytyä, jos esim lapsuuden kiintymyssuhde meni pieleen. Minä opin välittämään itsestäni vasta pitkässä parisuhteessa, ensin tuli rakkaus toiseen.

Kaikki eivät myöskään parane koskaan, joten sen vaatiminen, että pitäisi ensin hoitaa itsensä kuntoon, olisi kohtuutonta. 

Ap:lle: kuulostat huumorintajuiselta ja kykeneväiseltä itsereflektioon sekä syvälliseen ajatteluun, ja jo se tekee sinusta 100 kertaa mielenkiintoisemman kuin pinnallinen supliikkimies voi koskaan olla.

Kuulostat tekstin perusteella siltä, että oot mukavaa seuraa eikä todellakaan ole mitään vikaa sussa tuon perusteella. Ei haittaa masentuneisuus mitenkään. Itsekin olen vaikkei sitä ehkä päältä päin huomaa. Pidän pakkaa kasassa ja vie voimia. Niin en sitten jaksaisikaan kauheasti tehdä muuta kuin hengailla kotosalla niin se on vaan plussaa. Tykkäisin rauhoittua toisen kanssa. Toki ehkä itse voit haluta jotain muuta kuin toisen masentuneen.

Et olisi minulle sopiva, mutta se ei johdu masennuksestasi, vaan siitä, ettei minulle sovi introvertti, ujo, kotona viihtyvä mies eikä myöskään tuollaiset naiset kaveriksi. 

Ymmärrän, että masennuksesi tekee minäkuvastasi negatiivisen, mutta OIKEASTI sinussa ei ole mitään vikaa! Suomi on täynnä naisia, joille kelpaa vallan hyvin introvertti, kotona viihtyvä mies. Melankoliakin kuuluu jollain tapaa kansanluonteeseen.

Tiedän yhden naisen, jonka mies on aikalailla täsmälleen kuin sinä. Tuo nainen aina kehuu miestään, miten ihana luonne hän on, ja miten he ovat tehtyjä toisilleen. Nainen on itsekin masentunut, mutta paljon sosiaalisempi, rohkea ja supliikki luonne. Hän nimenomaan tykkää, kun miehensä on sellainen ujo kuin on. 

Oletko päässyt selville, millainen trauma sinulla on masennuksen takana? Siitä kannattaisi aloittaa. Ja kokeilla muutakin terapiaa kuin puhumista.

En voi! T: M65+

 Ehkä nyt vaikka bussimatkan ajan voisin seurustella jos viereeni satut istumaan ja ilomoitat olevasi masentunnut

En haluaisi seurustella kanssasi. Kun oma puoliso masentui, se oli eri asia, kun olimme olleet vuosia yhdessä. Mutta jos olisin nyt sinkkuna, kiertäisin kaukaa kaikki masentuneet. Heidän kanssaan on raskasta, syövät kaiken energian ja positiivisuuden tilasta, se on tosi uuvuttavaa. Eli jos masentunut paranee ja löytää elämänilon jälleen, introverttius ei ole ongelma eikä hiljaisuus. Mutta se masennus on. Eli keskittyisin sinuna paranemaan ja vasta sitten lähtemään deittimarkkinoille.

Mä olen ollut 20 vuotta yhdessä masennusvoittoisen bipo 2 kanssa. Ja tällä kokemuksella, en voisi, liian tuskallinen reissu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo toki, jos muut asiat menisivät yksiin ja mies olisi tosiaan sitoutunut työstämään ongelmia.

Lähtökohtaisesti täytyy kyllä sanoa, että mielenterveysongelmat ovat sellaisia, että ne kannattaa yrittää saada tasapainoon ennen pariauhteeseen ryhtymistä. Parisuhde kun yleensä nostattaa näitä ongelmia esiin, vaikka ne olisivatkin jo saatu stabiiliin tilaan. Ihan hemmetin kulunut lause, mutta kyllä se vaan niin menee, että itsestään on opittava välittämään ennen kuin oikeasti voi välittää toisesta. 

Valoisampaa tulevaisuutta sinulle. Kokemuksesta voin sanoa, että pohjamudista voi nousta, vaikkei siihen mustalla hetkellä uskokaan.

Ei se niin aina mene. Parisuhteessa voi myös eheytyä, jos esim lapsuuden kiintymyssuhde meni pieleen. Minä opin välittämään itsestäni vasta pitkässä parisuhteessa, ensin tuli rakkaus toiseen.

Kaikki eivät myöskään parane

Enhän minä tuossa mitään sellaista sanonutkaan, että mielenterveysongelmista tulee parantua täysin, ennen kuin voi miettiä parisuhdetta. Sanoin vaan, että niiden olisi hyvä olla tasapainossa.

Itse tiedän kyllä väkivaltaisessa päihdekodissa ja pariin kertaan huostaanotettuna varsin hyvin kuinka tasapainoinen ihmissuhde on eheyttävä. Toisaalta myös tiedän sen kuinka tehokkaasti sen hyvän parisuhteen voi tuhota, jos omat palikat päässä ovat edelleen täysin epäjärjestyksessä ja toisaalta kuinka helppo on silloin ajautua myös niihin epäterveisiin ihmissuhteisiin.

En minä olisi kyennyt muodostamaan tätä nykyistä, eheyttävää ja tasapainoista parisuhdetta, jos en olisi saanut ensin omaa vointiani vakaaksi. Jotkut pystyvät, mutta uskallan väittää heidän olevan vähemmistö.

Kumppanin omat voimat saattavat loppua, jos vuosikausia pitää kannatella toista.  Jos toinen imee kaiken henkisen energian, lopputuloksena on katastrofi.  Kaikki psykoterapia ja muu apu joka vain on saatavilla, myös lääkkeet, täytyy hyödyntää.