Lue keskustelun säännöt.
Voisitko rakastaa masentunutta miestä?
26.02.2026 |
Kysymys kaikille naisille;
Pystyisitkö seurustelemaan vaikeasti masentuneen, ujon, introvertin, enimmäkseen kotona viihtyvän, suht kokemattoman ja hiljaisen miehen kanssa, vai pitäisikö minun olla supliikki seuramies, että minulla olisi edes jotain mahdollisuuksia? Olen liian väsynyt esittämään muuta kun olen ja toivoisin vielä jonakin päivänä löytäväni rakkauden.
Käyn terapiassa ja taistelen kovasti saadakseni elämän iloni takaisin, mutta ajoittain on todella vaikeaa.
Arvostan naisia, pidän hygieniastani huolta, enkä ole väkivaltainen/käytä huumeita tms.
Tämä ei ole seuranhakuketju vaan tosissani koen välillä olevani niin huono ja kelpaamaton ihminen ettei minulla ole mitään toivoa.
(toki jos joku tälläisestä luuserista kiinnostuu niin voidaan jutella) xD
Sori jos kuulostaa epätoivoiselta, mutta niinhän mä varmaan olenkin..
T. Toivonsa melkein kokonaan menettänyt 31 vuotias mies.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi seurustella kanssasi. Kun oma puoliso masentui, se oli eri asia, kun olimme olleet vuosia yhdessä. Mutta jos olisin nyt sinkkuna, kiertäisin kaukaa kaikki masentuneet. Heidän kanssaan on raskasta, syövät kaiken energian ja positiivisuuden tilasta, se on tosi uuvuttavaa. Eli jos masentunut paranee ja löytää elämänilon jälleen, introverttius ei ole ongelma eikä hiljaisuus. Mutta se masennus on. Eli keskittyisin sinuna paranemaan ja vasta sitten lähtemään deittimarkkinoille.
Äläpä yleistä. Minä olen ollut masentunut koko aikuisiän, mutta olen myös se joka saa porukan nauramaan, tai aloittaa sellaisia keskusteluja joita muut eivät ole tulleet ajatelleeksi. Useimmat masentuneet myös suojelevat läheisiään, eivätkä todellakaan vuodata ongelmiaan heille 24/7. Masentuneet ovat myös usein empaattisempia kuin "terveet".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun identiteetin kulmakivi näyttäisi nyt olevan mt-ongelmat. Kun näin ei enää ole ja elämään alkaa tulla itsearvostusta ja aitoa kiinnostusta itsen ulkopuolisiin asioihin niin sitten kannattaa miettiä parisuhdeasioita uudestaan. Täysin rikkinäinen ihminen on liian kiinni omissa epävarmuuksissaan ja vaikeissa tunnetiloissaan. Sinä et edes vielä tiedä kuka olet tuon kaiken alla, ja kumppanin valitsisit sillä kriteerillä kuka ei saa sinua tuntemaan sairaalloista alemmuutta. Et kykenisi ottamaan rakkautta vastaan. Eli ei, ei vielä. Aivan liian aikaista.
Tämä myös. Elämä on tarinankerrontaa ja identiteetti osa sitä. Jos itse hyväksyt identiteetiksesi masentuneisuuden ja kurjuuden, niin sitten se on sitä ja säteilet tuota negatiivista, surullista energiaa myös ympäristöösi. Aika harva nainen tällaista haluaa lähellensä, ennemminkin heille pitää maksaa jotta hoitavat tällaisia ihmisiä. Puhumattakaan siitä että pitäisi alkaa parittelemaan tällaisen tyypin kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi seurustella kanssasi. Kun oma puoliso masentui, se oli eri asia, kun olimme olleet vuosia yhdessä. Mutta jos olisin nyt sinkkuna, kiertäisin kaukaa kaikki masentuneet. Heidän kanssaan on raskasta, syövät kaiken energian ja positiivisuuden tilasta, se on tosi uuvuttavaa. Eli jos masentunut paranee ja löytää elämänilon jälleen, introverttius ei ole ongelma eikä hiljaisuus. Mutta se masennus on. Eli keskittyisin sinuna paranemaan ja vasta sitten lähtemään deittimarkkinoille.
Äläpä yleistä. Minä olen ollut masentunut koko aikuisiän, mutta olen myös se joka saa porukan nauramaan, tai aloittaa sellaisia keskusteluja joita muut eivät ole tulleet ajatelleeksi. Useimmat masentuneet myös suojelevat läheisiään, eivätkä todellakaan vuodata ongelmiaan heille 24/7. Masentuneet ovat myös usein empaattisempia kuin "terveet".
No miksi se sitten haittaisi parisuhdettakaan, jos kerran feikkaa tervettä ja kannattelukykyistä? Toki riski siitä että tyyppi romahtaa tai esim. juoruilee selän takana kasvaa sitä mukaa mitä tottuneempi hän on märehtimään sen sijaan että menee, tekee, kokee ja etsii uutta
Sitähän et voi tietää, olisiko se onnistunut aiemmin, koska suhteenne alkoi vasta kun olit tasapainossa. Usein se on nimittäin myös tuurista kiinni: jos ensimmäiset suhteet ovat vääränlaisen ihmisen kanssa, traumat voivat jopa pahentua. Jos taas osuu oikeanlainen ihminen kohdalle, niin eheytyminen pääsee tapahtumaan. Parisuhteessa on (yleensä) kaksi, ja kummatkin vaikuttavat sen dynamiikkaan.
Tunnen minäkin sellaisia ihmisiä, jotka ovat siirtyneet huonosta suhteesta toiseen ja ovat yhä rikki. Mutta tunnen yhtä paljon sellaisia jotka ovat löytäneet turvallisen suhteen ja eheytyneet sitä kautta, tai ainakin sen aikana.
Juoruilee? Märehtii? Puhut ilmeisesti jostain tietystä henkilöstä ja yleistät sen sitten kaikkiin masentuneisiin. Tiedoksesi, että mekin olemme kaikki yksilöitä ja siksi erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oonko mä jotenkin eri tavalla "johdotettu", kun ei mun rakastumiset/ihastumiset toimi ollenkaan sillä tavalla kuin täällä ihmiset esittää, että mä voin vaan "napista painamalla" päättää ketä/kehen rakastun tai ihastun?
Siihen mä voin tietysti vaikuttaa mitä mä niiden tuntemuksien suhteen teen, mutta en siihen ketä kohtaan niitä syntyy tai ei synny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oonko mä jotenkin eri tavalla "johdotettu", kun ei mun rakastumiset/ihastumiset toimi ollenkaan sillä tavalla kuin täällä ihmiset esittää, että mä voin vaan "napista painamalla" päättää ketä/kehen rakastun tai ihastun?
Siihen mä voin tietysti vaikuttaa mitä mä niiden tuntemuksien suhteen teen, mutta en siihen ketä kohtaan niitä syntyy tai ei synny.
Et. Noinhan se muillakin toimii. Avauksessa kysytään rakastamisesta, se on se jatkuva, tietoinen valinta ja tahto rakastumisen jälkeen.
Kato kun mitä parisuhteeseen tulee, kysymys kuuluu myös "Voisinko minä aidosti rakastaa toista ihmistä?" eikä niin että mietit vain itseäsi ja voisiko joku minut kelpuuttaa ja yhyy olen epätoivoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin hoidat itsesi kuntoon ja sitten vasta seurustelusuhteen aika.
Hyvä, että olet hakeutunut terapiaan ja yrität aktiivisesti hoitaa ongelmaasi. Menevä, aktiivinen nainen etsii kumppanikseen sellaista, jonka kanssa voi tehdä yhteisiä aktiviteetteja ja jos sua ei mihinkään innosta lähteä niin tuskinpa teistä paria syntyy, mutta kenties joku toinen hiljainen kotihiiri voisi innostua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeiltu ja yritetty on. Ei enää, kiitos. Liian raskasta kannatella toista aikuista ihmistä.
Aina on idiootit neuvoja antamassa miten ihme parannutaan joka vit*n masennus postissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa että kaikesta lukemastani itse olen tullut tulokseen. Ei hyövää yrittää enää ikinä mitään tässä elämässä. -eri
Masennus (joka on hoidossa) ei ole kynnyskysymys, vaan millainen persoona ihminen itse on. Oma miesystäväni on kroonisesti masentunut. Sitä ei toki huomaa mitenkään. Mutta. Joko pitkäaikaisen masennuksen seurauksena tai johtuen miehen persoonasta itsessään hän on takertuva, osoittaa suurta riippuvuutta minusta. Hän on kuin koiranpentu, joka ei haluaisi jäädä hetkeksikään yksin, joutuu paniikkiin jos minusta ei kuulu, hukuttaa minut hellyydenosoituksiin (överiä!!) ja varmistelee joka käänteessä, että olenhan varmasti yhtä rakastunut kuin hänkin.
Tuossahan se tulikin. Suhde alkaa ahdistaa, jos toisen tarpeet ovat suuremmat/erilaiset ja hän rikkoo yksityisyyden rajojasi kerta toisensa jälkeen. Anteeksipyytelyt eivät toistuessaan lupaa hyvää suhteen tulevaisuudelle.
En näe siinä mitään järkeä että masentunut hakeutuu parisuhteeseen. Ellei toki tarkoituksena ole viedä toistakin mukanaan syviin vesiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi seurustella kanssasi. Kun oma puoliso masentui, se oli eri asia, kun olimme olleet vuosia yhdessä. Mutta jos olisin nyt sinkkuna, kiertäisin kaukaa kaikki masentuneet. Heidän kanssaan on raskasta, syövät kaiken energian ja positiivisuuden tilasta, se on tosi uuvuttavaa. Eli jos masentunut paranee ja löytää elämänilon jälleen, introverttius ei ole ongelma eikä hiljaisuus. Mutta se masennus on. Eli keskittyisin sinuna paranemaan ja vasta sitten lähtemään deittimarkkinoille.
Äläpä yleistä. Minä olen ollut masentunut koko aikuisiän, mutta olen myös se joka saa porukan nauramaan, tai aloittaa sellaisia keskusteluja joita muut eivät ole tulleet ajatelleeksi. Useimmat masentuneet myös suojelevat läheisiään, eivätkä todellakaan vuodata ongelmiaan heille 24/7. Masentuneet ovat myös usein empaattisempia kuin "terveet".
Hyvä kirjoitus.
Kommentit kertovat kaiken naisista.
Vierailija kirjoitti:
Äläpä yleistä. Minä olen ollut masentunut koko aikuisiän, mutta olen myös se joka saa porukan nauramaan, tai aloittaa sellaisia keskusteluja joita muut eivät ole tulleet ajatelleeksi. Useimmat masentuneet myös suojelevat läheisiään, eivätkä todellakaan vuodata ongelmiaan heille 24/7. Masentuneet ovat myös usein empaattisempia kuin "terveet".
Se että sinä pidät itseäsi kaikkia parempana masentuneena ei tarkoita sitä että masentuneet todellakaan "usein" olisivat samanlaisia. Itselläni on kovin toisenlaisia kokemuksia masentuneista ja osaavat kyllä olla todella raskaita ihmisiä. Ei kai siinä parisuhteessa masentunut jatkuvasti kykene pitämään kasettia kasassa.
Sun identiteetin kulmakivi näyttäisi nyt olevan mt-ongelmat. Kun näin ei enää ole ja elämään alkaa tulla itsearvostusta ja aitoa kiinnostusta itsen ulkopuolisiin asioihin niin sitten kannattaa miettiä parisuhdeasioita uudestaan. Täysin rikkinäinen ihminen on liian kiinni omissa epävarmuuksissaan ja vaikeissa tunnetiloissaan. Sinä et edes vielä tiedä kuka olet tuon kaiken alla, ja kumppanin valitsisit sillä kriteerillä kuka ei saa sinua tuntemaan sairaalloista alemmuutta. Et kykenisi ottamaan rakkautta vastaan. Eli ei, ei vielä. Aivan liian aikaista.