Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua psykologisesti ymmärtämään itseäni, mikä minua vaivaa? Olen vahvempi kuin koskaan mutta silti en ihan kunnossa.
22.02.2026 |
Tämä on vaivannut minua nyt jonkin aikaa enkä saa ihan kiinni mistä nyt kyse. Ehkä kirjoittaessani tästä asia vähän selkenee tai saan teiltä hyviä näkökulmia asiaan mahdollisesti.
Minä siis voin hyvin. Vuosien masennuskierre loppui kun pääsin eroon henkisesti raskaista ihmissuhteista, käsittelin vaikeita traumoja esim. lasisen lapsuuden, seksuaalisen hyväksikäytön jne. Minä terbehdyin, aloin pitämään huolta itsestäni, muutin aivan kaiken mitä oman hyvinvointini edistämiseksi voin tehdä. Minulla on ollut taipumusta riippuvuuksiin, alkoholi, tupakointi, rahapelit, niistä päästin irti enkä ole kaivannut enää parantumisen myötä, lisäksi minulla on ollut ahmimisen kanssa pahoja ongelmia. Se alkoi jo lapsena, ensimmäinen riippuvuus tai haitallinen toimintamalli on siis ollut ruokaan liittyvä.
Laihduin yli 20 kiloa vajaassa vuodessa tässä toipumisprosessissa.
No noiden jälkeen/aikana hissukseen olen rakentanut muutakin elämää. Löysin hyvän kodin mukavasta kaupungista. Elämä ollut tasaista. Kunnes löysin myös työn, en tee täyttä työaikaa, yritän olla aika armollinen tässä asiassa. Työpaikassa ihastuin aika palavasti erääseen ihmiseen. Tämän jälkeen ei ole mennyt enää kovin hyvin vaan olen ajautumassa sisäiseen kaaokseen ja vaikka olen mielestäni vahvempi kuin koskaan. Olen kaunis nainen, pidän itsestäni ja elämästäni, niin nyt kuitenkin on ongelma enkä oikein täysin ymmärrä mikä nyt on.
Kommentit (45)
Ulkoiset asiat eivät ratkaise sisäistä kaaosta. Keskity sisäisiin asioihin älä niin ulkoisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko sulla jokin kiintymyssihdetrauma? Läheisissä ihmissuhteissa oma tarvitsevuus nousee pintaan, mikä huojuttaa mielenterveuttäsi.
Se on selvää, että parisuhde vaatii todella tasaista kuntoa, jotta se voi olla tasavertainen. Ei todellakaan sovi jokaiselle ihmiselle, varsinkaan jos toistaa menneisyyden traumoja teemoja suhteissaan.
Isäsuhde ongelma ja dopamiinikoukku
Vierailija kirjoitti:
Ulkoiset asiat eivät ratkaise sisäistä kaaosta. Keskity sisäisiin asioihin älä niin ulkoisiin.
Niin juuri. Sitä tässä haenkin, että mikä ihme minussa on. Yritän saada selkoa, mikä tämän nyt nostaa pinnalle. Tämä liittyy varmaan siihen, etten saa kaipaamani yhteyttä ihmiseen johon olen kiintynyt ja aiheuttaa minussa tunteita, joita käsittelen tuttuun tapaan ruoan kautta. Tai täytän itseäni, sitä tyhjiötä mutta se saa minut voimaan vain pahoin koska en nyt tee hyvää itselleni. En kuitenkaan nyt saa kiinni miten tämän kohtaan. Olen kuitenkin päättänyt kohdata ja hyväksyä tämänkin osan itsessäni. - ap
Eikös rakastuessa ihminen tavallaan joudu tunteiden armoille? Jospa mielesi on pysynyt vielä jonkinlaisella tahdonvoimalla tai päättäväisyydellä balanssissa? Ja tuo retkahtaminen rakkauteen haluaa nyt vielä haastaa tuon kuvion?
Että rakastatko itseäsi oikeasti? Ehdoitta?
Meinaan vähän samanlaisessa tilanteessa been there done that. Sillä erolla vain, että rakastuessani päätä pahkaa minulla oli jo perhe Mutta lasteni isästä tuli tärkein tukijani ja jatkoimme ystävinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkoiset asiat eivät ratkaise sisäistä kaaosta. Keskity sisäisiin asioihin älä niin ulkoisiin.
Niin juuri. Sitä tässä haenkin, että mikä ihme minussa on. Yritän saada selkoa, mikä tämän nyt nostaa pinnalle. Tämä liittyy varmaan siihen, etten saa kaipaamani yhteyttä ihmiseen johon olen kiintynyt ja aiheuttaa minussa tunteita, joita käsittelen tuttuun tapaan ruoan kautta. Tai täytän itseäni, sitä tyhjiötä mutta se saa minut voimaan vain pahoin koska en nyt tee hyvää itselleni. En kuitenkaan nyt saa kiinni miten tämän kohtaan. Olen kuitenkin päättänyt kohdata ja hyväksyä tämänkin osan itsessäni. - ap
Ymmärrän. Ihastukselle ei välttämättä mahda mitään mutta jos se on yksipuoleista niin päästä irti. Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Sulla on riippuvuusongelma joten jäät riippumaan myös ns. ihmissuhteeseen tai sen tuomaan tunteeseen. Kantsii pärjäillä vähän aikaa yksin ja helliä sisäistä itseään. Ja etsiä tasapainoista ja molemminpuolista ihmissuhdetta sitten jossakin kohden.
Vierailija kirjoitti:
Olisko sulla jokin kiintymyssihdetrauma? Läheisissä ihmissuhteissa oma tarvitsevuus nousee pintaan, mikä huojuttaa mielenterveuttäsi.
Se on selvää, että parisuhde vaatii todella tasaista kuntoa, jotta se voi olla tasavertainen. Ei todellakaan sovi jokaiselle ihmiselle, varsinkaan jos toistaa menneisyyden traumoja teemoja suhteissaan.
Hyvää pohdintaa. Varmasti on. Minulla on hyvin etäiset suhteet olleet vanhempiini emootion tasolla alkoholismin ja muiden tunne-elämän ongelmien vuoksi. Tavallaan nämä traumat mitä heillä oli siirtyi luonnollisesti myös minulle ja tässä olen saanut työstää näitä. On ollut välillä vaikeaa mutta hyvinkin eheyttävää. Tavallaan pidän arvokkaana tätä paranemistyötä ja ilmeisesti ihmissuhteet ovat minulle ne "pahimmat" mitkä minussa nostaa pintaan sitten tosi isoja asioita. Katson tämän nyt läpi silmästä silmään ja tahdon olla rehellinen itselleni. Tässä vaan kirjoitan jotta saisin enemmän selkeyttä. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden käsittely on vielä kesken.
Jostain syystä et voi hyväksyä ihastusta, vaan yrität keksiä keinoa olla käsittelemättä sitä.
En tarkoita, että sinun pitäisi tehdä sille ihastukselle selväksi asioita, älä hyvän tähden. Joudut tekemään työtä asian eteen, ettet vie uuteen suhteeseen sotkuista kasaa, jota toinen alkaa tunnetyöstämään.
Ihastuminen on kivaa. Sen saa pitää itsellään. Yritä ajatella niin päin, että se tunne on yksi elämän lahjoista. Tunne on sallittu. Eikä tunne yksinään tarkoita yhtään mitään. Se on vaan kehon kemiaa, aivotoimintaa, hormoneja.
Tee itsellesi kysymyksiä ja vastaile itsellesi niin saat ketjun jatkumaan. 🤭🤭🤭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos #4 - hyvin kuvailtu mun "ongelma" (kappas, tää palstahan toimii! :))
(ja minä kun luulin olevani mr. know-it-all.....).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös rakastuessa ihminen tavallaan joudu tunteiden armoille? Jospa mielesi on pysynyt vielä jonkinlaisella tahdonvoimalla tai päättäväisyydellä balanssissa? Ja tuo retkahtaminen rakkauteen haluaa nyt vielä haastaa tuon kuvion?
Että rakastatko itseäsi oikeasti? Ehdoitta?
Meinaan vähän samanlaisessa tilanteessa been there done that. Sillä erolla vain, että rakastuessani päätä pahkaa minulla oli jo perhe Mutta lasteni isästä tuli tärkein tukijani ja jatkoimme ystävinä.
Niinpä. Tämäkin hyvä pointti. Elämä tuo tosiaankin parantumisen aikana niitä haasteita arjessa ja koettelee, että oletko nyt varmasti oppinut. Tämä on taas yksi niistä. Ja täytyy sanoa, että haavoja on vielä käsittelemättä. Sen kyllä olen tiennytkin. Oikeastaan tässä ei ole kyse tuosta toisesta ihmisestä enää vaan ymmärsin että kyse on siitä mitä minussa tapahtuu. Huomaan katoavani itseltäni jossain määrin ihastuessani. Samaan aikaan sellainen tuottaa minulle valtavaa halveksuntaa koska tahdon olla vahva. Tahdon pärjätä. Olen vihainen ja niin rikki siitä, että en pääse yhteyteen enkä edes salli sellaista tapahtuvan mutta samaan aikaan tarvitsisin yhteyttä mutta koska ripustaudun niin herkästi toisiin sitten ja menetän itseni niin en voi yksinkertaisesti olla ihmissuhteissa. Olen kadottanut itseni niin usein. Kun kuitenkin olen ihminen ja minullakin on kuitenkin jonkinlainen sisäinen tarve ihmissuhteisiin ja yhteyteen, niin tämä saa aikaan surua, pettymystä ja vihaa, ehkä jotain muutakin ja siksi kai ahmin myös nyt taas. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeista asioista parantuminen taitaa olla sellainen elämän mittainen matka. Kun itse aloin nousemaan pohjalta, olin pitkään täysin sisäisessä kaaoksessa, vaikka ulkoiset asiat alkoivatkin olemaan kunnossa. Siinä vaiheessa kun elämääni tuli ihminen josta aloin välittämään, kaikki romahti hetkellisesti, koska en ollut todellakaan vielä valmis mihinkään sellaisiin tunteisiin.
Oletko hakenut ammattiapua asioidesi käsittelyyn missään vaiheessa elämääsi?
Alan pääsemään ytimeen, kiitos tuesta. Tässä jatkan pohdiskelua ja menen syvemmälle kun alan saamaan kiinni tästä. - ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos #4 - hyvin kuvailtu mun "ongelma" (kappas, tää palstahan toimii! :))
(ja minä kun luulin olevani mr. know-it-all.....).
Pashka provo 4/5 jos setä yrittäisit myöhemmin uudelleen.
Sinä et ole valmis suhteeseen keneenkään kanssa. Suhteesta tulee vain painolasti miehelle, sekä sinulle ja saatat puhua kaikki ongelmasi miehen päälle. Parempi, että ehdotat kevyttä tapailua ja ei mitään vakavaa suhdetta, etkä puhu mitään historiastasi. Sinun täytyy harjoitella tuota seurustelua ja siinä samalla rikot ehkä useamman miehen. Toinen vaihtoehto on, että pysyt sinkkuna koko loppuelämän. Muista aina aloittaa puhtaalta pöydältä ja et kerro mitään vaikeasta taustastasi, se on vaan rasite.
Voisiko se ihastus olla vain yksi addiktion kaltainen tila lisää? Joskus ihastukset ovat. Siis jos et todellista ihmissuhdetta halua rakentaa oikeaan ihmiseen, ihastelet vain kaukaa ja nautit ihastuksen tunteesta. Mainitsit pakkomielteisen ihastuksen tunteen, se voi olla limerenssiä.
Ehkä kannattaa keskittyä sellaiseen tekemiseen ja harrastuksiin joista pidät, täyttää ja käyttää aikaa oikeiden ihmisten parissa kasvokkain, niin silloin ei ainakaan uppoa liian syvälle haavemailmaan. Siten saattaa ajan kanssa saada myös kavereita, jopa ystävystyä. Tuo tasapainottaa elämää, auttaa aidon seurustelusuhteen etsinnässä ja rakentamisessa. Ystävät tukevat myös sydänsuruissa, koska niitäkin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Alan pääsemään ytimeen, kiitos tuesta. Tässä jatkan pohdiskelua ja menen syvemmälle kun alan saamaan kiinni tästä. - ap
Soit itteles ambulanssi ennen sitä. Miksi nää psykot ei hakeudu ikinä itse hoitoon.
Tuo ihastuminen aiheuttaa minussa kipuilua. Tietenkin myös jännitystä ja iloa, sillä mies on hyvin vetävä. En kuitenkaan tahdo mitään kaaosta elämääni ja olen todennut, että itsekseen on hyvä olla ja minulla on vielä muutenkin prosessi kesken tässä. Olen kuitenkin toisinaan jopa pakkomielteisen ihastunut. Olen alkanut ahmimaan jälleen, tunnen jopa fiiliksiä siitä, että tahtoisin kuolla. Tai kadota. Tämä sattuu. En käsitä. Haluaisin rangaista itseäni. Vaikka rakastan itseäni niin silti vihan tunteet ovat tulleet pintaan. En tiedä muutenkaan onko tämä nyt vain sitä, että kun nyt asiani ovat hyvin ja voin hengittää, elämä on paremmin kuin ehkä koskaan niin tämä on jokin tyhjä tila, johon ahmin. Olenhan aika yksinäinenkin, omasta valinnastani. Vai johtuuko tämä näistä ihastumisen tunteista. Sen tiedän, että kuitenkin sisällä myllertää enkä saa aivan kiinni, että mitäs nyt. Tuo ahmiminen ahdistaa ja se aiheuttaa itseinhoa.
Pahoittelut pitkästä sepustuksesta.