Lue keskustelun säännöt.
Ovatko vanhempansa lapsuudessa menettäneet ihmiset vahvempia henkisesti?
21.02.2026 |
Esim eivät valita pikkuasioista vaan tietävät mitä ne elämän oikeat ongelmat ovat, ovat myös kypsempiä kuin muut saman ikäiset. Mutta onko myös henkisesti vahvempia?
Kommentit (253)
166/120
Oletko tosiaan katkera ettet menettänyt vanhempaasi?
Menisitkö kertomaan tuon lapselle: että muista nyt sitten olla kiitollinen kaikesta, koska kohta vanhempasi kuolee?
Ihanko oikeesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat yllättävän joustavia.
Pahimmissakin oloissa olleet ovat voineet selvitä.
Esimerkiksi keskitysleiristä selvinneet.
Takuulla eivät ole enää valittaneet tyhjästä.
Sodan jälkeen Suomessa oli tosi paljon sotaorpoja. Hekin selvisivät.
En ole kuullut, että joku heistä olisi menettänyt hermonsa.
Mutta jotkut miehet menettivät hermonsa kun palasivat rintamalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin joitakin vastauksia.
Huomasin, että ketjussa olevat ihmiset eivät luultavasti ole menettäneet vanhempaansa lapsena.
Ja kyllä. Jos niin kauhea asia tapahtuu, se lopulta vahvistaa henkisesti.
Ihminen osaa suhteuttaa asiat ja hän oppii jo lapsena sen, miten on mahdollista selviytyä.
Uustasperoiden itku pikkuasioista ärsyttää. Siis aikuisten uustaaperoiden.
Sitä huomaa, että ihmiset eivät ole karaistuneet.
Miksi ärsyynnyt pikkuasioista, kuten siitä että joku toinen valittaa jostain?
"Se joka sanoo, ettei kannata häiriintyä pikkuasioista, ei ole yrittänyt nukkua samassa huoneessa hytt
...
Minä olen kyllä nukkunut monenkin hyttysen kanssa samassa huoneessa. Symbolisesti.
Ja selvinnyt.
Ihan oikeasti pikkuasioista ei kannata valittaa.
Tätä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi.
On ihmisiä.jotka ovat ihmetelleet miten olen selvinnyt kaikesta.
Minäkin ihmettelen sitä.
Olen sitä mieltä, että toisen vanhempani kuolema saattoi vaikuttaa, että selvisin myös tulevista iskuista.
Mitä taas koen että selviytymisen ihmettely on aika turhaa. Ei se ole mikään saavutus, vaan usein olosuhteiden tulosta, riippuu siitä minkälaista elämä on aiemmin ollut, minkälaista tukea on saanut ja miten asioita on pystynyt käsittelemään.
Sitten tajuaa miten pahalta voi toisesta tuntua, jos elämässä tapahtuu jotain kauheaa. Enkä tarkoita pelkästään kuolemantapauksia.
Koska itse on selvinnyt, voi olla keinoja miten voi auttaa muita
Ihmisestä voi tulla kekseliäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
166/120
Oletko tosiaan katkera ettet menettänyt vanhempaasi?
Menisitkö kertomaan tuon lapselle: että muista nyt sitten olla kiitollinen kaikesta, koska kohta vanhempasi kuolee?
Ihanko oikeesti?
Usko tai älä, mutta kaikki vanhemmat eivät ole hyviä vanhempia. Kiitollisuus ei liity siihen itsessään mitenkään.
Ei pidä paikkaansa ainakan kaverini kohdalla. Hän hermostuu ja hätääntyy helposti, kokee haasteita jaksamisen kanssa ja on aika pessimistinen kaiken suhteen, myös heikko itseluottamus ja itsetunto. Menetti molemmat vanhempansa noin 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi esimerkki.
Tapahtui nuorena kun olin kesätöissä.
Eräs vanha mies kuoli lähistöllä äkillisesti.
Perhe oli lähtenyt lomailemaan ja isoisä oli mukana.
Menin heidän kahden pikkutyttönsä luo. Koetin tukea ja auttaa heitä henkisesti. Koska tiesin miltä tuntuu, jos kukaan ei tue. Kuten silloin kun vanhempani kuoli kun olin lapsi.
Joskus olen miettinyt, auttoiko läsnäoloni mitään siinä tilanteessa.
Toivottavasti.
Kukaan muu ei kyllä mennyt avuksi. Ehkä siksi, jos heillä ei ollut samaa kokemusta. Ei osattu mennä toisen asemaan.
En syytä siitä ketään. Tilanne oli aivan järkyttävä kaikille.
Isäni teki kamapäissään itsemurhan kun olin 7v, epäilemättä elämäni on ollut helpompaa kuin mitä se olisi ollut jos olisin joutunut katsomaan hänen sekoilujaan koko lapsuuden aikuiseksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi esimerkki.
Tapahtui nuorena kun olin kesätöissä.
Eräs vanha mies kuoli lähistöllä äkillisesti.
Perhe oli lähtenyt lomailemaan ja isoisä oli mukana.
Menin heidän kahden pikkutyttönsä luo. Koetin tukea ja auttaa heitä henkisesti. Koska tiesin miltä tuntuu, jos kukaan ei tue. Kuten silloin kun vanhempani kuoli kun olin lapsi.
Joskus olen miettinyt, auttoiko läsnäoloni mitään siinä tilanteessa.
Toivottavasti.
Kukaan muu ei kyllä mennyt avuksi. Ehkä siksi, jos heillä ei ollut samaa kokemusta. Ei osattu mennä toisen asemaan.
En syytä siitä ketään. Tilanne oli aivan järkyttävä kaikille.
Mites lohdutit?
Eli jos jotain kauheaa tapahtuu, voi mennä tarjoamaan hienotunteisesti kriisiapua, ei paeta paikalta eikä hylätä.
Esim. toisen vanhempansa lapsena menettäneet voivat osata tukea ja auttaa.
Minä en ole koskaan vältellyt niitä joilla on elämässään vaikeaa. Koetan tukea ja keksiä keinoja miten he selviäisivät.
Siis, jos niin kauhea asia on tapahtunut, ihmisestä ei välttämättä tule heikko, vaan hän haluaa että muutkin selviävät.
Olisi tosi luuserimaista jos jättäisi tällaisen ihmisen yksin oman onnensa nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi esimerkki.
Tapahtui nuorena kun olin kesätöissä.
Eräs vanha mies kuoli lähistöllä äkillisesti.
Perhe oli lähtenyt lomailemaan ja isoisä oli mukana.
Menin heidän kahden pikkutyttönsä luo. Koetin tukea ja auttaa heitä henkisesti. Koska tiesin miltä tuntuu, jos kukaan ei tue. Kuten silloin kun vanhempani kuoli kun olin lapsi.
Joskus olen miettinyt, auttoiko läsnäoloni mitään siinä tilanteessa.
Toivottavasti.
Kukaan muu ei kyllä mennyt avuksi. Ehkä siksi, jos heillä ei ollut samaa kokemusta. Ei osattu mennä toisen asemaan.
En syytä siitä ketään. Tilanne oli aivan järkyttävä kaikille.
Mites lohdut
...
Pidin olkapäistä kiinni. Halasin.
Yritin keksiä keinoja mitä sanoisin.
Sen muistan, että sanoin: itkekää.
Totesin, että minä menetin isäni kun olin lapsi.
En tiedä että olisiko pitänyt olla hiljaa.
Eli käskit itkemään ja vedit framille sen että isösi kuoli kun sinä olit lapsi? Just.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli käskit itkemään ja vedit framille sen että isösi kuoli kun sinä olit lapsi?
.
Kyllä. Äsken kun mietin asiaa, siitä saattoi olla apua.
Jos kukaan ei osoittanut myötätuntoa tuon jälkeen, ehkä heitä on voinut auttaa se, että joku ihminen sillä hetkellä tiesi miltä heistä tuntuu. Jaettu suru saattaa auttaa.
Myötätunto auttaa aina.
Ja tiedän omissa nahoissani sen, että meitä ei tukenut kukaan henkisesti kun toinen vanhempani kuoli.
Kukaan ei kertaakaan kysynut miltä teistä tuntuu?
Jos olisi kysynyt, silloin olisi ollut lupa itkeä
Ja se olisi helpottanut tosi paljon.
Ei ollut lupaa.
Piti pärjätä yksin henkisesti
Kun tuosta h e l v e t i s t ä selviää, selviää muustakin
Sukuni on erittäin menestyvää sukua.
Mutta kylmää henkisesti
Voin sanoa, että heille ei ole tapahtunut vastaavaa.
Ei, et voi sanoa että tiedät miltä toisesta ihmisestä tuntuu, koska et voi tietää sitä. Jokaisen ihmisen tunne ja sen kokemus on subjektiivinen ja se voi olla hyvinmin erilainen kuin sinun kokemuksesi, vaikka tapahtuma olisikin teoriassa sam. Siksi tätä mä tiedän miltä susta tuntuu, ei myöskään kannata sania läheisensä menettäneelle tai muun vaikean asian kokeneelle.
Ei myöskään kannata sanella kenelläkään läheisen menettäneelle sitä mitä saa tai ei saa tehdä. Itkekää on turhan käskevää. On yhtä ok olla itkemättä kuin itkeäkin, samoin tehdä niitä asioita jotka tuntuu hyviltä siinä tilanteessa tai auttavat omaa jaksamista.
Läheisen menettämisen jälkeen kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä sitä mitä saa tai ei saa tehdä. Silloin kun menetin läheisiäni tsunamissa, minulle oli hyvin tärkeää tehdä ihan tavallisia asioita, esimerkiksi tuntui tärkeältä mennä kouluun samaan aikaan kuin toisetkin kun koulu taas tammikuussa alkoi. Tuntui hyvältä käydä harrastuksissa ja nähdä kavereita, oli jotain tavallista kaiken sen keskellä. Läheisimpiä kavereita olin toki nähnyt jo ennen koulun alkamista, sen jälkeen kun olimme tulleet takaisin Suomeen välipäivinä, käytiin esimerkiksi shoppailemassa alennusmyynneissä ja muuten vaan vietettiin aikaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat yllättävän joustavia.
Pahimmissakin oloissa olleet ovat voineet selvitä.
Esimerkiksi keskitysleiristä selvinneet.
Takuulla eivät ole enää valittaneet tyhjästä.
Sodan jälkeen Suomessa oli tosi paljon sotaorpoja. Hekin selvisivät.
En ole kuullut, että joku heistä olisi menettänyt hermonsa.
Mutta jotkut miehet menettivät hermonsa kun palasivat rintamalta.
Ihan varmasti ne orvoksi jääneetkin menettivät hermonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat yllättävän joustavia.
Pahimmissakin oloissa olleet ovat voineet selvitä.
Esimerkiksi keskitysleiristä selvinneet.
Takuulla eivät ole enää valittaneet tyhjästä.
Sodan jälkeen Suomessa oli tosi paljon sotaorpoja. Hekin selvisivät.
En ole kuullut, että joku heistä olisi menettänyt hermonsa.
Mutta jotkut miehet menettivät hermonsa kun palasivat rintamalta.
Ihan varmasti ne orvoksi jääneetkin menettivät hermon
..
Låhde?
Hyvällä ystävälläni on 8 sukulaista jotka ovat sotaorpoja. Kaikki samasta perheestä.
Kukaan heistä ei menettänyt hermojaan
Onneksi olkoon kuitenkin, koska huomaan, ettet ilmeisesti ole koskaan kohdannut mitään pahaa elämässäsi.
Toivottavasti et kohtaa. Mutta jos kohtaat, tulet huomaamaan, että sinäkin selvisit.
Besserwisser täällä voisi opetella tekemään kappalejakoja teksteihinsä.
Jäikö koulut kesken?
"Se joka sanoo, ettei kannata häiriintyä pikkuasioista, ei ole yrittänyt nukkua samassa huoneessa hyttysen kanssa" T. Eri