Ovatko vanhempansa lapsuudessa menettäneet ihmiset vahvempia henkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman menettäminen lapsena on lähtökohtaisesti merkittävä trauma lapselle. Riippuu monesta muusta tekijästä, kuinka haitallisesti se vaikuttaa loppuelämään. 

Niinpä

Yksi tuttu menetti vanhempansa tsunamissa. Ei hänellä ainakaan sellaista henkistä vahvuutta ole, hermostuu ja suuttuu tosi pienistä jutuista ja on edelleen sitä mieltä että on väärin että hän joutui tekemisiin lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Uskon että ovat vahvempia. Suurin ongelma nuorilla aikuisilla tuntuu olevan se että pienetkin kolhut lyö elämän lauteilta. Ei ole opittu käsittelemään ikäviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että ovat vahvempia. Suurin ongelma nuorilla aikuisilla tuntuu olevan se että pienetkin kolhut lyö elämän lauteilta. Ei ole opittu käsittelemään ikäviä asioita.

Mihin sitten perustat uskosi?

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu menetti vanhempansa tsunamissa. Ei hänellä ainakaan sellaista henkistä vahvuutta ole, hermostuu ja suuttuu tosi pienistä jutuista ja on edelleen sitä mieltä että on väärin että hän joutui tekemisiin lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Pakkohan sosiaaliviranomaisten on tehdä alaikäisestä päätös huostaanpanosta ja tarvittavista tutkimuksista sijoitusta varten. Ehkä kannattaisi opetella olemaan kiitollinen täetäkin yhteiskunnan palvelusta, paikalliset orvot olivat lähinnä erilaisten järjestöjen ja mahdollisten sukulaisten ja tuttavien avun varassa.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys.on. Seurannut elämässä menestyneitä ja melko usein on niin, että menestyjä on menettänyt jopa molemmat vanhempansa varsin varhain. Tämä  on hämmästyttänyt minua.

Tiedän myös gurling- vanhempia, jotka siloittaneet lapsen tietä, tehneet kaikkensa, mutta ovat saaneet aikaan jopa väkivaltaisen hunsvotin, joka elelee yhteiskunnan piikkiin ja uskoo, että piikki on ikuisesti auki.

Olen ja en ole.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mielenkiintoinen kysymys.on. Seurannut elämässä menestyneitä ja melko usein on niin, että menestyjä on menettänyt jopa molemmat vanhempansa varsin varhain. Tämä  on hämmästyttänyt minua.

Tiedän myös gurling- vanhempia, jotka siloittaneet lapsen tietä, tehneet kaikkensa, mutta ovat saaneet aikaan jopa väkivaltaisen hunsvotin, joka elelee yhteiskunnan piikkiin ja uskoo, että piikki on ikuisesti auki.

Tuskinpa se vanhempien menettäminen on ollut tie menestykseen. Korkeintaan ehkä siten että saanut hyvät perinnöt. Alaikäisistä taas pitää huolen sossu.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että ovat vahvempia. Suurin ongelma nuorilla aikuisilla tuntuu olevan se että pienetkin kolhut lyö elämän lauteilta. Ei ole opittu käsittelemään ikäviä asioita.

Varmaan ovat niitä nuorena vanhempansa menettäneitä, oman kokemuksen mukaan he ovat kaikista herkimpiä näille.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu menetti vanhempansa tsunamissa. Ei hänellä ainakaan sellaista henkistä vahvuutta ole, hermostuu ja suuttuu tosi pienistä jutuista ja on edelleen sitä mieltä että on väärin että hän joutui tekemisiin lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Varmaan ei mitenkään harvinaista, että vanhemman kuolema katkeroittaa ja tekee heikoksi sekä itsetunnon että toimintakyvyn.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu menetti vanhempansa tsunamissa. Ei hänellä ainakaan sellaista henkistä vahvuutta ole, hermostuu ja suuttuu tosi pienistä jutuista ja on edelleen sitä mieltä että on väärin että hän joutui tekemisiin lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Ehkä hänenkin kannattaisi opetella olemaan kiitollinen ja näkemään asioita positiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tuntemani teininä orvoksi jäänyt on tosi heikko, kateellinen ja katkera, suuttuu ja hermostuu helposti ja näkee elämässään vain negatiiviset asiat. Hänen mielestään toisilla on ollut helpompaa eikä kenelläkään niin vaikeaa kuin hänellä.

No siinä on ihan oikeassa että toisilla on ollut helpompaa kuin itsellä. Terapiaa tarvis vaikeaan menetykseensä, voi mielenmaisema muuttuakin vielä. 

Ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Ihmiset on erilaisia ja kun puhutaan koko persoonallisuuden kehittymisestä niin vaikuttaa että millaiset ne oli ne vanhemmat jotka menetti, minkälainen suhde heihin on ollut, minkä ikäisenä vanhemman menetti ja myöskin koko muu kasvuympäristö. Valitettavasti vanhemman menettäminen lapsena on oppikirjamaisesti ns pahimman luokan narsistinen trauma ja antaa kyllä hyvän pohjan epävakaan/ narsistisen persoonnallisuushäiriön kehitykselle. Mutta ei välttämättä, en lähtisi orpoja leimaamaan häiriintyneiksi heti taustan kuultua koska asiat voi mennä tosi monella tavalla.  Nyt tuli äkkiseltään mieleen joitakin julkisuuden henkilöitäkin esimerkkeinä esim Pete Davidson joka menetti isänsä seitsemän vuotiaana, tekee lavalla aiheesta komiikkaa mutta on kertonut mentyksen vaikuttaneen oikeasti ihan valtavasti elämäänsä ja hänellä on aikuisiällä diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. Miki Liukkonen oli myös epävakaa ja kärsi valtavasti, menetti äitinsä 18 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin tuntemani teininä orvoksi jäänyt on tosi heikko, kateellinen ja katkera, suuttuu ja hermostuu helposti ja näkee elämässään vain negatiiviset asiat. Hänen mielestään toisilla on ollut helpompaa eikä kenelläkään niin vaikeaa kuin hänellä.

 

 

No siinä on ihan oikeassa että toisilla on ollut helpompaa kuin itsellä. Terapiaa tarvis vaikeaan menetykseensä, voi mielenmaisema muuttuakin vielä. 

Miten niin toisilla on helpompaa? Eihän hän voi tietää toisten ihmksten vastoinkäymisistä.

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin väitetään, vaikeudet eivät useimpia mitenkään vahvista.

Siinä mielessä vahvistaa, että jos on kaksi vaihtoehtoa, elää tai kuolla - niin valitsee elämän ja on pakko vahvistua.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään jo kypsään ikään ehtineen miehen joka menetti äitinsä lapsena. En todellakaan sanoisi vahvaksi tai sitkeäksi. Ei jaksa normaalia työelämää, on sitoutumiskammoinen ja vaikea parisuhteissa, katkera ja uhriutuva. 

Moni on tuollainen, vaikka ei olisi menettänyt äitiään lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin väitetään, vaikeudet eivät useimpia mitenkään vahvista.

Siinä mielessä vahvistaa, että jos on kaksi vaihtoehtoa, elää tai kuolla - niin valitsee elämän ja on pakko vahvistua.

Ei sitä elämää tarvitse mitenkään erikseen valita, elämä jatkuu vaikka mitä tapahtuisi, maailma ei pysähdy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin väitetään, vaikeudet eivät useimpia mitenkään vahvista.

Siinä mielessä vahvistaa, että jos on kaksi vaihtoehtoa, elää tai kuolla - niin valitsee elämän ja on pakko vahvistua.

Ei sitä elämää tarvitse mitenkään erikseen valita, elämä jatkuu vaikka mitä tapahtuisi, maailma ei pysähdy.

No jos jäät sängynpohjalle makaamaan ja lakkaat enää tekemistä mitään, niin mitä elämää se on?

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu menetti vanhempansa tsunamissa. Ei hänellä ainakaan sellaista henkistä vahvuutta ole, hermostuu ja suuttuu tosi pienistä jutuista ja on edelleen sitä mieltä että on väärin että hän joutui tekemisiin lastensuojelun ja sosiaalitoimen kanssa.

Ehkäpä on vaan luonteeltaan sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin väitetään, vaikeudet eivät useimpia mitenkään vahvista.

Siinä mielessä vahvistaa, että jos on kaksi vaihtoehtoa, elää tai kuolla - niin valitsee elämän ja on pakko vahvistua.

Ei sitä elämää tarvitse mitenkään erikseen valita, elämä jatkuu vaikka mitä tapahtuisi, maailma ei pysähdy.

No jos jäät sängynpohjalle makaamaan ja lakkaat enää tekemistä mitään, niin mitä elämää se on?

Elämää kuitenkin, maailma liikkuu joka tapauksessa.