Lue keskustelun säännöt.
Ovatko vanhempansa lapsuudessa menettäneet ihmiset vahvempia henkisesti?
21.02.2026 |
Esim eivät valita pikkuasioista vaan tietävät mitä ne elämän oikeat ongelmat ovat, ovat myös kypsempiä kuin muut saman ikäiset. Mutta onko myös henkisesti vahvempia?
Kommentit (253)
Orvoksi jääneet saavat oman sosiaalityöntekijän sen jälkeen kun heidät on laitettu huostaan pantavaksi. Terveydenhuolto ja sosiaalitoimi lastensuojelussa tekee tarvittavat somaattiset ja psykiatriset tutkimukset ja lapsen tilanne selvitetään sijotuspäätöstä varten. Tuskin se orvoksi jääminen tekee kenestäkään vahvempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Ihmiset on erilaisia ja kun puhutaan koko persoonallisuuden kehittymisestä niin vaikuttaa että millaiset ne oli ne vanhemmat jotka menetti, minkälainen suhde heihin on ollut, minkä ikäisenä vanhemman menetti ja myöskin koko muu kasvuympäristö. Valitettavasti vanhemman menettäminen lapsena on oppikirjamaisesti ns pahimman luokan narsistinen trauma ja antaa kyllä hyvän pohjan epävakaan/ narsistisen persoonnallisuushäiriön kehitykselle. Mutta ei välttämättä, en lähtisi orpoja leimaamaan häiriintyneiksi heti taustan kuultua koska asiat voi mennä tosi monella tavalla. Nyt tuli äkkiseltään mieleen joitakin julkisuuden henkilöitäkin esimerkkeinä esim Pete Davidson joka menetti isänsä seitsemän vuotiaana, tekee lavalla aiheesta komiikkaa mutta on kertonut mentyksen vaikuttaneen oikeasti ihan valtavasti elämäänsä ja hänellä on aikuisiällä diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. Miki Liukkonen oli
Sinulla on varmaan linkki tuohon, että vanhemman menetys on pahin syy narsismiin? En ole itse tuollaiseen törmännyt, vaikka aika paljon olen aiheesta lukenut.
Yksi kavereista menetti molemmat vanhempansa kun oltiin yläasteellä. Siitä tuli ihan sietämätön kiusaaja, ei kukaan enää halunnut olla sen kanssa. Ihan oikein sille että joutui sitten jonnekin laitokseen kun siitä alkoi sataa lastensuojeluilmoituksia käytöksensä vuoksi. Vissiin ottanut sen omat aivot osumaa samassa rytäkässä kun vanhempansa kuolivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin väitetään, vaikeudet eivät useimpia mitenkään vahvista.
Siinä mielessä vahvistaa, että jos on kaksi vaihtoehtoa, elää tai kuolla - niin valitsee elämän ja on pakko vahvistua.
Ei sitä elämää tarvitse mitenkään erikseen valita, elämä jatkuu vaikka mitä tapahtuisi, maailma ei pysähdy.
No jos jäät sängynpohjalle makaamaan ja lakkaat enää tekemistä mitään, niin mitä elämää se on?
Elämää kuitenkin, maailma liikkuu joka tapauksessa.
Tietenkin liikkuu. Tässä oli kyse yksittäisen henkilön elämästä.
Ainakin tutut on sellaisia arkoja ja varovaisia hissukoita, jotka ajattelevat koko ajan mitä muut hristä ajattelee. Ilmeisesti huono itsetunto, ehkä tuntevat syyllisyyttäkin siitä etteivät voineet auttaa vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi kavereista menetti molemmat vanhempansa kun oltiin yläasteellä. Siitä tuli ihan sietämätön kiusaaja, ei kukaan enää halunnut olla sen kanssa. Ihan oikein sille että joutui sitten jonnekin laitokseen kun siitä alkoi sataa lastensuojeluilmoituksia käytöksensä vuoksi. Vissiin ottanut sen omat aivot osumaa samassa rytäkässä kun vanhempansa kuolivat.
Ehkä sitä harmitti jäädä nolosti orvoksi.
Riippuu.
Ei nuo ole mikään yksi ja sama joukko, eikä ei-nuorena vanhempansa menettäneet myöskään ole mikään sama joukko.
Mutta yleisellä tasolla menetyksistä selvittyään on voinut kehittää "resilienssiä" mitä tulee elämänkokemuksesta.
Mutta jos esim ajautuu liian haastavaan tilanteeseen- esim. menettää molemmat vanhemmat, ei saa kunnon tukea kasvulleen ja ajautuu sitä kautta "huonoille raiteille" niin ainakaan se ei helpota.
Mutta jos menettää liian aikaisin vaikka toisen vanhemman, ja saa silti hyvän kasvuympäristön toisen vanhemman kanssa, niin kyllähän se tietyllä tapaa voi kasvattaa jo varhaisemmassa vaiheessa ihmistä. Ja sitä kautta voi olla vahvuutta ja kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu.
Ei nuo ole mikään yksi ja sama joukko, eikä ei-nuorena vanhempansa menettäneet myöskään ole mikään sama joukko.
Mutta yleisellä tasolla menetyksistä selvittyään on voinut kehittää "resilienssiä" mitä tulee elämänkokemuksesta.
Mutta jos esim ajautuu liian haastavaan tilanteeseen- esim. menettää molemmat vanhemmat, ei saa kunnon tukea kasvulleen ja ajautuu sitä kautta "huonoille raiteille" niin ainakaan se ei helpota.
Mutta jos menettää liian aikaisin vaikka toisen vanhemman, ja saa silti hyvän kasvuympäristön toisen vanhemman kanssa, niin kyllähän se tietyllä tapaa voi kasvattaa jo varhaisemmassa vaiheessa ihmistä. Ja sitä kautta voi olla vahvuutta ja kokemusta.
Ei vanhemman menettäminen kehitä resilienssiä eikä ole mikään meriitti. Sosiaalivirasto ottaa orvot huolekseen jos ei ketään sukulaisia kiinnosta tai kykene huoltajiksi. Sosiaalitoimi järjestää kaiken ja myös jälkihuollon pitkälle aikuisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kavereista menetti molemmat vanhempansa kun oltiin yläasteellä. Siitä tuli ihan sietämätön kiusaaja, ei kukaan enää halunnut olla sen kanssa. Ihan oikein sille että joutui sitten jonnekin laitokseen kun siitä alkoi sataa lastensuojeluilmoituksia käytöksensä vuoksi. Vissiin ottanut sen omat aivot osumaa samassa rytäkässä kun vanhempansa kuolivat.
Hahhah, ihan oikein sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulle varmaan meriitti on ensimmäinen sana mikä tulee mieleen tämmösestä. kertoo paljon sinusta!
Täällä on tosi ankeaa kommentointia, ilman empatiaa öyhöttää moni ilman kokemusta.
En viitsi kommentoida enempää kun liian typerää kommmentoitia täällä.
Resilienssi tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin, selviytyä vastoinkäymisistä ja palautua vaikeista elämäntilanteista tai traumoista. Se ei ole tunteiden tukahduttamista, vaan psykologista joustavuutta ja kykyä käsitellä haasteita rakentavasti. Hankalat kokemukset toimivat usein resilienssin vahvistajina, sillä ne opettavat uusia selviytymiskeinoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ole. Hänestä ei tullut vahvaa ihmistä. Heikko ja epävarma.
Vaikeudet elämässä eivät jalosta tai kasvata ihmisiä paremmiksi ja vahvemmiksi.
Ihan kuin vanhemman menettäminen olisi pahinta mitä lapselle voi tapahtua. Ei ole. Esimerkiksi epävarmuudessa ja pelottavassa kodissa eläminen on paljon kamalampaa. Yksi entinen päiväkotikaverini joutui myöhemmin perhesurman uhriksi, niin kamala kohtalo hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin, selviytyä vastoinkäymisistä ja palautua vaikeista elämäntilanteista tai traumoista. Se ei ole tunteiden tukahduttamista, vaan psykologista joustavuutta ja kykyä käsitellä haasteita rakentavasti. Hankalat kokemukset toimivat usein resilienssin vahvistajina, sillä ne opettavat uusia selviytymiskeinoja.
Minä taas koen että selviytymistä on nimenomaan auttanut kaikki positiivinen, hyvä lapsuus ja perusturvallisuus esimerkiksi, sekä läheisiltä saatu tuki, eikä ne vastoinkäymiset.
Hirveän mustavalkoista ajattelua joillain..
Vierailija kirjoitti:
Sinulle varmaan meriitti on ensimmäinen sana mikä tulee mieleen tämmösestä. kertoo paljon sinusta!
Täällä on tosi ankeaa kommentointia, ilman empatiaa öyhöttää moni ilman kokemusta.
En viitsi kommentoida enempää kun liian typerää kommmentoitia täällä.
Ilman kokemusta mistä?
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole. Hänestä ei tullut vahvaa ihmistä. Heikko ja epävarma.
Vaikeudet elämässä eivät jalosta tai kasvata ihmisiä paremmiksi ja vahvemmiksi.
Ehkä sinulla ei. Monella ne kuitenkin kasvattavat ja jalostavat. Riippuu muusta ympäristöstä, kokemuksista ja ihmisen omista voimavaroista sekä myös älyllisestä kapasiteetista.
Minä taas koen että selviytymistä on nimenomaan auttanut kaikki positiivinen, hyvä lapsuus ja perusturvallisuus esimerkiksi, sekä läheisiltä saatu tuki, eikä ne vastoinkäymiset
-Selviytymistä mistä? Huoh....
Ihan kun täällä olisi kateutta vanhempansa menettäneitäkin kohtaan. Haloo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi tarkoittaa kykyä sopeutua muutoksiin, selviytyä vastoinkäymisistä ja palautua vaikeista elämäntilanteista tai traumoista. Se ei ole tunteiden tukahduttamista, vaan psykologista joustavuutta ja kykyä käsitellä haasteita rakentavasti. Hankalat kokemukset toimivat usein resilienssin vahvistajina, sillä ne opettavat uusia selviytymiskeinoja.
Minä taas koen että selviytymistä on nimenomaan auttanut kaikki positiivinen, hyvä lapsuus ja perusturvallisuus esimerkiksi, sekä läheisiltä saatu tuki, eikä ne vastoinkäymiset.
Vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään. Ja harvalla on täydellisen hyvää lapsuutta ja elämää - tuskin se olisi edes mahdollista.
Voi olla yhtäaikaa vahvempi ja hauraampi, kuin ehjällä taustalla oleva.