Sisarusten välinen epätasa-arvo?

Onko kukaan tuntenut, että toista sisarusta pidetään parempana ja tärkeämpänä? 

Itselläni on yli 10vuotta vanhempi veli, jota jo isäni on sanonut äitini kultamunaksi. 

Tiettyjä esimerkkejä mainitakseni veljelleni maksettiin ajokortti, itse maksoin omani kesätyörahoilla. Äitini jälkikäteen mainitsi, että olishan iskäkin sen voinut maksaa, mutta ei mitään ehdotusta, että olisivat summan  maksaneet minulle takaisin. Asia unohdettiin. Kaikki kesätyörahani menivät korttimaksuihin. 

Veljeni osti vanhempieni ok-talon paljon alle markkinahinnan, kun pitäähän sitä lastaan nyt auttaa elämässä. Takasivat myös hänen lainansa. Veli ollut aina melkein työnarkomaani, ettei taloudellisesti olisi mitään almuja tarvinnut. Itse olen maksanut elämiseni opiskeluiden ajalta ja asuntoni ostanut omin voimin. Kukaan ei ole kysynyt koskaan pärjäänkö, olisinko apua tarvinnut. Ensimmäisen autoni hankinta (työmatka 40km suunta) oli äidilleni kauhea järkytys. Mesosi, että" ethä SINÄ nyt voi autoa hankkia?" Kyselin tähän syytä, että miksiköhän en, että luuletko että kävelen töihin? Valitti, että kai nyt tiiät että siitähän tulee kulujakin, ymmärrätkö maksaa verot, vakuutukset yms. Jännä homma, että veljelläni on piha täynnä autoja, mutta ne ei haittaa, koska kyllä X osaa asiat hoitaa ja siihen luotetaan. Minua pidetään täysin idioottina, joka ei osaa mitää eikä ymmärrä mitään, mutta veli osaa ja tietää kaiken. Tulee aina jotenkin yksinkertainen olo ja tunnen raivon nousevan sisäisesti, mutta hammasta purren olen pysynyt hiljaa ja lähtenyt paikalta pois. Ei ole äitini ( eikä isäni) tarvinnut sentin senttiä laittaa minun autoon, asuntoon, asunnon remonttiin, lemmikkien kuluihin yms.vaan siitä huolimatta mitään näistä en olisi saanut hankkia.

Tämä kuulostaa katkeralta, mutta olemme veljeni kanssa ihan hyvissä väleissä. Olenkin miettinyt, mistä äitini käytös voisi johtua ja tullut siiheb tulokseen, että hän on jotenkin kateellinen. Hän on suurimman osan ajasta ollut kotiäitinä, mutta itse olen valinnut toisen tien ja ollut aina itsenäinen asioissani. En olen miestä tarvinnut elämääni rahoittamaan ja autot, asunnot, harrastukset yms olen kaikkinensa maksanut ihan itse ja siitä olen ylpeä, että kenenkään almuja en tarvitse. Eikä kukaan siten tule sanomaan, mitä pitää tehdä ja mitä saa hankkia. Tai sitten minua vaan pidetään jotenkin tyhmänä reppanana, onnettomana tunarina.. Liekö sitten hänen ajatusmaailmansa, että tyttönä en voi itsenäisesti hankkia mitään vaan aina pitää olla mies mukana kaikessa niinkuin hänelläkin on ollut. Minusta ei vaan ole sellaiseksi perässä köpöttäjäksi ja siitä monesti äidin kanssa riidelläänkin.