Lue keskustelun säännöt.
Jään AINA varjoon, sivustaseuraajaksi, ihan sama missä olen, olen outo
15.02.2026 |
Sama toistuu harrastuksessa, työelämässä, jopa somessa.
Ensin tuntuu, että minun täytyy rikkoa jokin jää. Jos sen onnistun tekemään (aina en), niin juttu ehkä luistaa ihan hyvin ja asiat tulee tehtyä. Mutta työelämässä kiitos ja kehut menee aina ohi, ja harrastuksessa ja vapaaehtoishommassa sama juttu. En ole suuna päänä selittämässä koskaan, en valita koko ajan, en juorua ihmisistä. Omasta mielestäni olen tavallisen järkevää ja huumorintajuistakin seuraa, mutta olen alkanut epäillä, että elän jossain omassa harhassa. En vain ymmärrä, mikä minussa on niin vastenmielistä? Olen siis nainen, yli 40 jo.
Mistään ei jää kavereita vapaa-ajalle, tosin työstä en sitä odotakaan. Ei enää edes some-kavereita! Kukaan ei pyydä saada seurata, joten minäkään en uskalla.
Somessa tai Whatsapp-ryhmissä jään varjoon, eikä kommenttejani noteraata. Yksi kun sanoo, että ei pääse paikalle kun on kipeänä, hänelle tulee sydämiä ja paranemisia - kommentteja. Kun minä joskus sanon samaa, sirat vaan sirittää. En vain ymmärrä tätä enää :(
Eilen ystävänpäivänä en uskaltanut tykätä kenenkään "Hyvää ystävänpäivää" - jutuista kun ajattelin, että tällä ei varmaan kyllä tarkoiteta minua.
Jos asia on sinulle vieras tai tekee mieli kysyä, että miksi välität edes tällaisesta, niin ole kiltti ja älä kommentoi. Koen olevani ihmisenä jotenkin todella outo, ja haluaisin kuulla mikä ihme minusta sellaisen tekee.
Kommentit (48)
Olen mies, saman ikäinen, lähes aina sama kuin ap:lla.
Näillä mennään. Toki, huomaan itse heti sivuun jäävät ja otan ja heidät sitten huomioon :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Tajusin jossain vaiheessa, että se johtui sosiaalisesta ahdistuksesta. Vaikka olen ihan mukava ja ystävällinen, niin kuitenkin karkoitin ihmisiä olemuksellani. En oikein osannut mennä juttelemaan kellekään, tai ainakaa en osannut pitää juttua yllä. Porukassa olin aina hiljaa. Koin ettei kukaan oikein tykkää minusta, ja sen seurauksena olin ihmisten seurassa etäinen, joten he suhtautuivat minuun sen mukaisesti. Eli asia oli kiinni itsestäni.
Olen saanut asiaa korjattua pohtimalla itseäni, ja huonommuudentunnettani ja asioide syitä ja seurauksia. Nykyään osaan olla muiden seurassa paljon normaalimmin ja osaan ottaa yhteyttä muihin ihmisiin. Se olikin ongelma, en osannut ottaa yhteyttä muihin, joten he sitten sivuttivat minut.
Alkuperäiseen ongelmaan voi myös olla syynä kirjolla oleminen, minun kohdalla se oli sosiaalinen ahdistus.
Samaistun tähän täysin. Itse tajusin myös jossain vaiheessa, että sosiaalinen ahdistus on pääsyy tähän.
Huomasin jo päiväkodissa ettei kukaan halua olla kanssani tekemisissä. M40
Ssmoja kokemuksia. Yksin aina, eikä mun kommentit ryhmissä kiinnosta ketään. Yritän oppia elämään yksinäisenä, mutta on vaikeaa, koska kaipaan seuraa.
Tuo on ihan normaalia, ja valtaosan ihmisiä kokemus. Suurin osa ihmisistä on NPC ja vain harvat on PC, joilla on tahto ja tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös ja siksi en jaksa enää harrastus- tai kaveriporukoita. Kai se liittyy ihmisten laumakäyttäytymiseen ja ryhmädynamiikkaan, että niissä on aina pari karismaattista ja puheliasta tyyppiä joita muut sitten peesaa. Oma karismani on etanan luokkaa joten jään aina sinne ryhmän ulkorinkiin eli olen näennäisesti mukana ryhmässä, mutta ei minua juuri kukaan jaksa aidosti kuunnella. Tästä syystä minulla on vain yksittäisiä kavereita joiden kanssa vietän aikaa. Niissä tätä ilmiötä ei ole. Kaveritkin on valittu huolella kaltaisistani nysveröistä eli eivät peru tapaamisia sen vuoksi, että se karismaattisempi ja hauskempi kaveri haluaa nähdä samaan aikaan.
Isomassa porukassa ihmiset pyrkivät aina ryhmäytymään ja "sisään" pääsevät ne laumasielut, jotka heti omaksuvat tietynlaisen käytöksen, puhetavan ja puheenaiheet. Tästä tulee sitten se ainoa hyväksytty normi ja muuta kummaksutaan. Itselleni se on liian teennäistä enkä jaksa kovin pitkään esittää, vaikka osaan kyllä senkin. Aika usein paikoissa on muitakin joita ei tällaiset ryhmäleikit kiinnosta ja heihin tutustun helposti.
Ihan tarpeeksi jo tätä me "paremmat" / nuo "huonommat" -ajattelua jossa ns normaalius (miten se päätellään?) on aina jotenkin pilkattavaa ja ymmärtämätöntä, kirjolla olevat taas varustettuja salaperäisillä kyvyillä ja aisteilla, joilla kommunikoivat toistensa kanssa.
Älkää oikeasti naurattako. Pääsettekö enää yhtään narsistisemmaksi tuosta?