Lue keskustelun säännöt.
Jään AINA varjoon, sivustaseuraajaksi, ihan sama missä olen, olen outo
15.02.2026 |
Sama toistuu harrastuksessa, työelämässä, jopa somessa.
Ensin tuntuu, että minun täytyy rikkoa jokin jää. Jos sen onnistun tekemään (aina en), niin juttu ehkä luistaa ihan hyvin ja asiat tulee tehtyä. Mutta työelämässä kiitos ja kehut menee aina ohi, ja harrastuksessa ja vapaaehtoishommassa sama juttu. En ole suuna päänä selittämässä koskaan, en valita koko ajan, en juorua ihmisistä. Omasta mielestäni olen tavallisen järkevää ja huumorintajuistakin seuraa, mutta olen alkanut epäillä, että elän jossain omassa harhassa. En vain ymmärrä, mikä minussa on niin vastenmielistä? Olen siis nainen, yli 40 jo.
Mistään ei jää kavereita vapaa-ajalle, tosin työstä en sitä odotakaan. Ei enää edes some-kavereita! Kukaan ei pyydä saada seurata, joten minäkään en uskalla.
Somessa tai Whatsapp-ryhmissä jään varjoon, eikä kommenttejani noteraata. Yksi kun sanoo, että ei pääse paikalle kun on kipeänä, hänelle tulee sydämiä ja paranemisia - kommentteja. Kun minä joskus sanon samaa, sirat vaan sirittää. En vain ymmärrä tätä enää :(
Eilen ystävänpäivänä en uskaltanut tykätä kenenkään "Hyvää ystävänpäivää" - jutuista kun ajattelin, että tällä ei varmaan kyllä tarkoiteta minua.
Jos asia on sinulle vieras tai tekee mieli kysyä, että miksi välität edes tällaisesta, niin ole kiltti ja älä kommentoi. Koen olevani ihmisenä jotenkin todella outo, ja haluaisin kuulla mikä ihme minusta sellaisen tekee.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös nainen jonka ympäriltä viedään tuolit. Olen se, jonka luokse kukaan ei hakeudu juttelemaan uudessa harrastuksessa, jossa kaikki ovat toisilleen tuntemattomia. Minä joudun aina tekemään aloitteet keskusteluun jos haluan jutella vaikkapa tauolla jonkun kanssa. Minun kanssani ei juuri aloiteta keskusteluita. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että olen vaikeasti lähestyttävä. Perusilmeeni on hapan ja hieman ujona saatan katsella hieman ihmisten ohi. Ihmiset hakeutuu niiden luokse joita on helppo lähestyä. Ajan kanssa saan kyllä seuraa, mutta se tosiaan vaatii itseltäni enemmän vaivaa.
Ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut! Olen pahoillani puolestasi <3
Juuri tuo, että itse täytyy tehdä aloitteet keskusteluun, oli paikka sitten mikä tahansa: työyhteisö, lapsen harrastus missä muita vanhempia, oma harrastus, uusiin ihmisiin tutustuminen ylipäätään, ja myös mukamas tuttuihin porukoihin meno. Aina, AINA se olen minä, joka tervehtii, kysyy mitä kuuluu, sanoo jotakin. Jos en sano, 90% kerroista saan olla keskenäni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaaliset pisteet sosiaalisella pelilaudalla liittyvät sosiaaliseen peliin. Peli on vapaaehtoinen ja ikävää pelattavaa vastentahtoisesti. Vaihtoehto on vain olla rauhassa omissa nahoissaan sosiaalisessa seurassakin ja löpistä spontaanisti mitä huvittaa ilman paineita sosiaalisista pisteistä. Yksin ollessa riittää olla rauhassa omissa nahoissaan ilman haaveiluja sosiaalisista pelipisteistä ja tehdä spontaanisti sitä mitä huvittaa, pitäen ihanteet mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Ohan peruskuvio kirjolla olevilla naisilla jotka yrittää sosialisoida normojen kanssa. Siinä on ihan valtava kuilu välissä eikä normoja kiinnosta se yksi kuilun toisella puolen kun omalla puolella on porukkaa omiin tarpeisiin.
Itse pääsin tuosta yksinäisyydestä ja outouden kokemisesta kun löysin harrasteporukan joka koostuu lähinnä kirjolla olevista. Välillä päätyy yrittämään normon kanssa keskustelua, mutta äkkiä huomaa miten kuilu on välissä eikä kummankaan ääni kuulu sen yli. Ei meillä kirjolla olevilla ole vaikeutta sosiaalisuudessa, väärän ihmisen kanssa siitä ei voi tulla mitään.
Miten sinä kuvailisit tuota kuilua? Millainen se sinun kokemuksen mukaan on? Ap
Vierailija kirjoitti: Itse ymmärsin sen kauan aikaa sitten, että jos et ole valmis olemaan se henkilö, joka pyytää muita kahveille ja ulos tekemään jotain, ja jos et ole se joka kyselee muilta miten heillä menee, niin mitä todennäköisemmin et myöskään kavereita saa. Todennäköisesti AP olemuksellasi ja vuorovaikutustaidoillasi vaikutat sellaiselta, joka ei ole kiinnostunut, etkä myöskään tee aloitteita ja yhteydenpitoa tarpeeksi, vaan odotat, että joku muu tekee sen sinulle Ei aikuisena voi enää odottaa penkillä, että joku tulee ja hakee sut mukaan leikkeihin
Aikuisena en myöskään voi olla aina se, joka tekee aloitteen ja kysyy, kyselee perään, viestittää ja on aktiivinen. Voin olla sitä tietyn tason verran, mutta aikuisena voin myös olettaa että ihmiset ovat vastavuoroisia. Sillä jotkut ovat, eivätkä he ole mitään yksisarvisia.
Mutta ollakseni aloitteellinen, olisi päästävä tietyn näkymättömän rajan yli.
Muutenkin, mitä tulee sosiaalisiin peleihin, ehkä en sitten ymmärrä niitä tarpeeksi, tai olen loppujen lopuksi haluton niitä pelamaan niin, että hukkaan itseni siinä samalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena en myöskään voi olla aina se, joka tekee aloitteen ja kysyy, kyselee perään, viestittää ja on aktiivinen. Voin olla sitä tietyn tason verran, mutta aikuisena voin myös olettaa että ihmiset ovat vastavuoroisia. Sillä jotkut ovat, eivätkä he ole mitään yksisarvisia.
Mutta ollakseni aloitteellinen, olisi päästävä tietyn näkymättömän rajan yli.
Muutenkin, mitä tulee sosiaalisiin peleihin, ehkä en sitten ymmärrä niitä tarpeeksi, tai olen loppujen lopuksi haluton niitä pelamaan niin, että hukkaan itseni siinä samalla. Ap
Ei, vaan aikuisena joudut olemaan se, jos haluat laajan kaveripiirin. Et yhä voi vain odottaa, että muut tekevät ja sinä saat istua siellä penkillä ja odottaa. Sinulla on liian ruusuinen kuva kaverisuhteista, ja että kaikissa kaverisuhteissa ollaan 50/50 vastavuoroisuudessa. Sellaisia on vain jossain fantasiasarjoissa. Ei ne ole kaikille tosielämää.
Voit joko täällä itkeä siitä, että muiden pitää sinua sieltä penkiltä hakea, tai alkaa itse henkilöksi, joka hakee niitä muita sieltä penkiltä.
Ei sosiaalisissa suhteissa ole mitään muuta pelejä kuin sitä, että suurin osa ihmisistä on itsekkäitä, jotka haluavat istua siellä penkillä ja odottaa, että joku muu tulee hakemaan ja on kiinnostunut sinusta. Pieni osa haluaa olla niitä penkiltä hakijoita, ja siksi nämä penkiltä hakijat valitsevat ne itselleen mielenkiintoiset henkilöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän mennessä on tuollaisia kokemuksia 53v ajalta
M
Sama juttu täällä. Oon myös jo lähes 50v. Olen aina jäänyt jotenkin ulkopuolelle. Tuun hyvin ihmisten kanssa toimeen, mutta siihen se aina jää. Mihinkään sisäpiiriin en ole koskaan päässyt ja ystävyyssuhteet vaikuttaa joltain salaseuralta, johon ei kaikkia päästetä.
Ei se mitään, mä taaperran yksin eteenpäin kuten tähänkin asti. Mua pidetään outona, mutta mun mielestä ihmisyys on outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Tajusin jossain vaiheessa, että se johtui sosiaalisesta ahdistuksesta. Vaikka olen ihan mukava ja ystävällinen, niin kuitenkin karkoitin ihmisiä olemuksellani. En oikein osannut mennä juttelemaan kellekään, tai ainakaa en osannut pitää juttua yllä. Porukassa olin aina hiljaa. Koin ettei kukaan oikein tykkää minusta, ja sen seurauksena olin ihmisten seurassa etäinen, joten he suhtautuivat minuun sen mukaisesti. Eli asia oli kiinni itsestäni.
Olen saanut asiaa korjattua pohtimalla itseäni, ja huonommuudentunnettani ja asioide syitä ja seurauksia. Nykyään osaan olla muiden seurassa paljon normaalimmin ja osaan ottaa yhteyttä muihin ihmisiin. Se olikin ongelma, en osannut ottaa yhteyttä muihin, joten he sitten sivuttivat minut.
Alkuperäiseen ongelmaan voi myös olla syynä kirjolla oleminen, minun kohdalla se oli sosiaalinen ahdistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena en myöskään voi olla aina se, joka tekee aloitteen ja kysyy, kyselee perään, viestittää ja on aktiivinen. Voin olla sitä tietyn tason verran, mutta aikuisena voin myös olettaa että ihmiset ovat vastavuoroisia. Sillä jotkut ovat, eivätkä he ole mitään yksisarvisia. Mutta ollakseni aloitteellinen, olisi päästävä tietyn näkymättömän rajan yli. Muutenkin, mitä tulee sosiaalisiin peleihin, ehkä en sitten ymmärrä niitä tarpeeksi, tai olen loppujen lopuksi haluton niitä pelamaan niin, että hukkaan itseni siinä samalla. Ap
Ei, vaan aikuisena joudut olemaan se, jos haluat laajan kaveripiirin. Et yhä voi vain odottaa, että muut tekevät ja sinä saat istua siellä penkillä ja odottaa. Sinulla on liian ruusuinen kuva kaverisuhteista, ja että kaikissa kaverisuhteissa ollaan 50/50 vastavuoroisuudessa. Sellaisia on vain jossain fantasiasarjoissa. Ei ne ole kaiki
En halua laajaa kaveripiiriä, en kaipaa yltiöpäistä sosiaalista verkostoa, en ole kiinnostunut peleistä.
Ja se, mitä oletat minun olettavan on vain ja ainoastaan sinun olettamaa.
Ehkä puhumme hieman eri asiasta, hieman eri ilmiöstä. Minä syvällisemmällä tasolla, sinä hyökkäävällä ja pinnallisella. Juuri tänään en jaksa tällaista yhtään, mutta kuittaan että luin kommenttisi kyllä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama. Niin perheessä, suvussa, työelämässä... En ole edes olemassakaan. Minut muistetaan vaan silloin, kun on joku paskahomma, mikä pitää käydä tekemässä.
Sisaruksiakin auttanut muutoissa ja ties missä. Sitten kun itsen muutin, ei edes kysytty, miten voisivat auttaa. Itse tein muuton. En oikeastaan edes odottanut apua.
Aikoinaan liityin facebookiin ja sielläkin olin vaan nobody, joka lisäättiin kaveriksi vain että saadan kerättyä lisää "kavereita". Kukaan ei tykännyt tai kommentoinnut mun päivityksi, no okei ehkä joskus tuli 2 tykkäystä. Ja sitten muille tuli tyyliin 200 tykkäystä ja höpöhöpö kommentteja. Poistin lopulta tuon.
Myös vanhempani tekevät tuota. (olen nuorin) ja ihan selkeästi olen se hierarkian alimmainen ihminen ollut aina.
Joillekin vaan käy näin. Ei kai sille mitään voi. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohan peruskuvio kirjolla olevilla naisilla jotka yrittää sosialisoida normojen kanssa. Siinä on ihan valtava kuilu välissä eikä normoja kiinnosta se yksi kuilun toisella puolen kun omalla puolella on porukkaa omiin tarpeisiin.
Itse pääsin tuosta yksinäisyydestä ja outouden kokemisesta kun löysin harrasteporukan joka koostuu lähinnä kirjolla olevista. Välillä päätyy yrittämään normon kanssa keskustelua, mutta äkkiä huomaa miten kuilu on välissä eikä kummankaan ääni kuulu sen yli. Ei meillä kirjolla olevilla ole vaikeutta sosiaalisuudessa, väärän ihmisen kanssa siitä ei voi tulla mitään.
Miten sinä kuvailisit tuota kuilua? Millainen se sinun kokemuksen mukaan on? Ap
Juuri tuota ettei ole oikein edes olemassa normolle. Jos yrittää jutella ihan vaan vaikka kovista pakkasista ja kuinka pitää leivinuunia lämmittää niin normolla on todella vaikea keskittyä mitä sanon, kai siinä on sellaista normojen vaatimuksia että pitää puhuessa painottaa sanoja juuri tietyllä tavoin että he ymmärtävät että joku puhuu. Kuuntelu ylipäätään tuntuu olevan normoille hankalaa, he elävät sitä omaa käsikirjoitustaan missä ei aidosti kuunnella tai olla läsnä. Nämä ominaisuutensa projisoivat näppärästi meihin joita he eivät osaa itse kohdata.
Kirjolla olevien kanssa isossakin porukassa kaikki huomioidaan ja sellainen sanaton ymmärrys toimii myös. Tulee kokemus tavallisuudesta, hyväksytyksi tulemisesta, aidosta kohtaamisesta. Paitsi jos joku normo yrittää liittyä porukkaan, hän siinä sitten pääsee kokemaan miltä kirjolla olevista tuntuu yksinään kuilun toisella puolen. Hän on se outo joka unohdetaan ja ohitetaan.
Ei siis kannata haaveilla kuilun katoamista vaan lähteä etsimään kuilun omalta puolen porukkaa.
Ikävä kyllä monilla kirjolla olevilla on jäänyt ne hyvät kohtaamiset kokonaan pois, joten aikansa ottaa että oppii luottamaan ettei tarvitse yrittää maskata vaan on normaali kun on sellainen "outo".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene hitoon, mänttipää.
Ja mielummin suljetulle osastolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin itsellä ihan jo ulkonäön perusteella syrjitään . Ulkomuoto ei vaan miellytä niin ei haluta tutustua tai päästää porukoihin . Lisäksi kaikki sanomani mitätöidään samantien yleensä vielä usean ihmisen toimesta. Yritä siinä sit pärjätä ihmisten kanssa. Nykyään en enää jaksa yrittää tutustua ihmisiin . Joskus on parempi nostaa kädet ylös ja hyväksyä tilanne. Onneksi on lapset seurana .
M41
Millainen ystävä olisit, jos sinulla olisi ystävä? Millaisen ystävän haluaisit?
Kuulun ulkopuolisten joukkoon enkä ymmärrä ilmiötä itse. En ole kokenut koulukiusaamista eikä oikein suuremmin tarvetta kuulua porukoihin. Kuitenkin ikävää ulkopuolelle jättämistä esiintyy näin aikuisena aina noin 6-7 vuotta samassa työpaikassa työskentelyn jälkeen, en millään jaksaisi enää alkaa vaihtamaan työpaikkaa viisikymppisenä joten tyydyn osaani eristettynä kettuna. En ole ujo enkä pelkää muita ihmisiä, en puhu muiden päälle enkä liikaa. Tykkään työskennellä itsenäisesti ja kehitän itseäni aktiivisesti enkä puutu muiden tekemisiin. Esimieheni vihaa minua ja totesi että Muiden alentaminen itseään korostamalla on peiliinkatsomisen paikka 😳
En alenna muita enkä ylennä itseäni, tahtoisin vain olla hyväksytty omana itsenäni ettei tarvitsisi pelata -koska en halua pelata.
Vierailija kirjoitti:
Ohan peruskuvio kirjolla olevilla naisilla jotka yrittää sosialisoida normojen kanssa. Siinä on ihan valtava kuilu välissä eikä normoja kiinnosta se yksi kuilun toisella puolen kun omalla puolella on porukkaa omiin tarpeisiin.
Itse pääsin tuosta yksinäisyydestä ja outouden kokemisesta kun löysin harrasteporukan joka koostuu lähinnä kirjolla olevista. Välillä päätyy yrittämään normon kanssa keskustelua, mutta äkkiä huomaa miten kuilu on välissä eikä kummankaan ääni kuulu sen yli. Ei meillä kirjolla olevilla ole vaikeutta sosiaalisuudessa, väärän ihmisen kanssa siitä ei voi tulla mitään.
Kuulostaa jotenkin karmealta tuo ihmisten jakaminen normoihin ja kirjolla oleviin. En osta tuollaista ajattelua. Ennen oltiin vain erilaisia ja se saa riittää nykyäänkin. Samoin tuo jaottelu pyyhkii pois tilapäiset elämänvaikeudet ja kriisit jotka usein vaikuttavat olemiseen ja käytökseen, kykyyn olla yhteydessä toisiin. Tai syvemmät traumat joita voi kuitenkin hoitaa kärsivällisesti edeten.
Nytkö kaikki ulkopuolisuuden kokemus leimataan kätevästi neurokirjolla olemiseksi? Järkyttävä valhe, josta voi seurata monenlaista itsepetosta.
Sun täytyy olla aktiivinen, jos haluat seuraa.
Minä tavallaan tykkään siitä että olen huomaamaton. Saa olla rauhassa ja aikanaan koulussakin pääsin monesta asiasta kuin koira veräjästä, kun kukaan ei muistanut olemassaoloani. :D
Ohan peruskuvio kirjolla olevilla naisilla jotka yrittää sosialisoida normojen kanssa. Siinä on ihan valtava kuilu välissä eikä normoja kiinnosta se yksi kuilun toisella puolen kun omalla puolella on porukkaa omiin tarpeisiin.
Itse pääsin tuosta yksinäisyydestä ja outouden kokemisesta kun löysin harrasteporukan joka koostuu lähinnä kirjolla olevista. Välillä päätyy yrittämään normon kanssa keskustelua, mutta äkkiä huomaa miten kuilu on välissä eikä kummankaan ääni kuulu sen yli. Ei meillä kirjolla olevilla ole vaikeutta sosiaalisuudessa, väärän ihmisen kanssa siitä ei voi tulla mitään.