Alkaako kuusikymppisenä miettimään, että peräseinä paistaa tosissaan?

Olen alta 50 ja jo siivonnut tavarat siihen kuntoon, että yksi mappi on. Kahteen lipastoon mahtuu irtosälät ja vaatteita sekä laukkuja/kenkiä on neljä kaappia. Siitä vaan kippaa menemään. Ei ole kellarissa mitään. Kuvat pilvessä, se pitää vielä ratkaista.

Ihan onnellinen olen, mutta en odota loppuelämältä kummia. Vaikka olen itsestäni pitänyt hyvää huolta ja elän terveellisesti, se on neljänkympin jälkeen ollut vaiva per vuosi. Sappikivet, nivelrikko, rannekanavaivat molemmissa käsissä, bursiitti lonkassa, vaihdevuosioireet joihin en uskalla syödä hormoneja, koska olen riskissä sairastua rintasyöpään.

En varmaan olisi ilman syöpää tuollaista tullut vielä ajatelleeksi. Nyt mietityttää usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääseepä sitten toteamaan miten on niiden kaikenlaisten kuolemanjälkeisten teorioiden laita.

 

Jos ei pääse pilven reunalle kanteletta soittelemaan niin uudelleensyntymästä ei taida kauheasti itse tiedostaa. Kvanttikuolemattomuusteorian mukaan kuoleman hetkellä vaihtuu aina uusi aikajana jolla elämämme jatkuu omasta näkökulmastamme ikuisesti. Vanhuuteen saakka väistämme läheltäpititilanteita joissa saatoimme vanhoilla aikajanoilla muiden näkökulmasta kuolla. Vanhana ennen kuolemaa keksitään ehkä joku elämää pidentävä tai nuorentava lääke. Jos näin käy niin täytyy kyllä naurahtaa.

Ilonpilaaja

Älkää nyt ihmeessä viisikymppiset aloittako, tulee pitkä matka vielä, ehkä. Minä olen 80 v. ja tiedän, että takalauta häämöttää,  on sairauksia sen verran, että on helpotus sitten, kun pääsee pois. Pää toimii, mutta liikunta tuottaa kipuja.

Itse aloin miettimään tuota 35v kohdalla, kun samanikäsiä kavereita lakosi vasemmalta ja oikealta. 60v olisi jo jatkoajan jatkoajalla. 

Kyllähän se mietityttää ja leskeksi jäätyäni ei ole omaisia lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt ihmeessä viisikymppiset aloittako, tulee pitkä matka vielä, ehkä. Minä olen 80 v. ja tiedän, että takalauta häämöttää,  on sairauksia sen verran, että on helpotus sitten, kun pääsee pois. Pää toimii, mutta liikunta tuottaa kipuja.

Hyvin sanottu! :)

Olen 55, eronnut ja aikuiset lapset. Elämä on tässä ja nyt, tuhlaan säästöjä, matkustelen, hankin ueheiluauton ja toteutan muitakin päähänpistoja.

Vierailija kirjoitti:

Olin otsikon perusteella kommentoimassa että mietin tuota jo nyt vaikka olen vasta pian 50v. Ei vielä 5 vuotta sitten tällaiset ajatukset käynyt mielessäkään, mutta niin vaan esivaihtarit sai aikaan melkoista muutosta omassa olossa tosi nopealla aikataululla eikä itseään enää tunne yhtään omaksi itsekseen eikä varsinkaan ikäisekseen.

 Jotenkin aina ennen kuvittelin, että nämä fyysiset muutokset jne olisi edessä vasta joskus eläkeiässä sillä lailla pikkuhiljaa ja siihen saakka saisi vetää samalla draivilla kuin parikymppisestä nelikymppiseenkin. Tuolla aikavälillä kun ei muuta muutosta huomannut kuin sen, ettei enää huvittanut (eikä olisi jaksanutkaan) valvoa yli puolenyön ja ettei se pari lasillistakaan ollut enää sen arvoista, koska niin vähästäkin sai järkyn krapulan. Vaihtareitakin enemmän melkein vaan odotin koska kuvittelin, että pääsee vihdoin menkoista eroon mutta kilinkellit.

Minusta elämänlaatu laski aivan käsit

 

Minulle alkoi alamäki 70:stä kasikymppiin. Olin tosi hyvässä kunnossa, kun pidin 70 v. juhlatkin, mutta sitten alkoi tulla erilaisia krämppiä.

Mä olen ajatellut tätä alle kolmekymppisestä asti kun menetin vanhempani. Nyt olen nelikymppisenä ja alan pikkuhiljaa hyväksyä elämän lyhyyden ja rajallisuuden, mutta silti välillä ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan😀 Olen 54 ja kohta nuorinkin neljästä lapsesta lähtee kotoa lopullisesti. Odotan innolla omaa aikaa, tekemistä ja unelmia toteuttevaksi vielä moneksi vuodeksi. Oikeasti musta tuntuu, että jatkan siitä, mihin parikymppisenä ennen kuin tapasin lasten isän, jäin. Olen hyvässä kunnossa ja yritän pitää huolta itsestäni, eikä ole ihmeempiä kremppoja, joten jaksan hyvin. Erosin juuri monen vuoden suhteesta ja aijon pitää vapauteni tulla ja mennä omien aikataulujeni mukaan. 

 

N54 sinkku 

Sinä oletkin vasta viisikymppinen :)

Niin, mutta niin paljon hyviä suunnitelmia tuleville vuosille -nyt kun vihdoin on aikaa!- että en todellakaan kuuden vuoden päästä tuijota peräseinää vaan Välimerta. 

Aloin miettimään tätä päivittäin kun täytin 59, en tiedä miten sitä siihen asti selvisi pahemmin miettimättä asiaa.

Olen 50. Toivoisin, että edessä olisi vielä parikymmentä aktiivista vuotta. Iso toive olisi saada olla terve ja että lapset pysyivät terveinä. Kaikki muu on toissijaista.

 Luulen, että elämänpiiri pienenee kun ikää tulee. Mutta siihen kuuluu vain itselle tärkeitä ihmisiä ja mieluista tekemistä. Turha jää pois.

On kyllä ollut ihan mahtava elämä, vaikka isoja surujakin on ollut.