Alkaako kuusikymppisenä miettimään, että peräseinä paistaa tosissaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen luonteeltani sellainen, että jo lapsena mietin syvällisesti elämän ja kuoleman asioita. Hassua sanoa, mutta olen aina ollut vähän mummo, ikävuosistani huolimatta!   En tarkoita, että olisin ollut esim. synkkämielinen, mutta jotenkin elämän kulku on minulle selvinnyt jo varhain.  Kaikki menee määrättyä uomaansa, hyväksyn kaiken pelotta ja tyynenä, tietyllä uteliaisuudella.  

Täällä toinen! En siis ole vielä mummo, mutta jotenkin tykkään olla mummo. Pukeudunkin ihan nuorekkaasti, juoksen pitkiä lenkkejä, olen aktiivinen - mutta henkinen mummo. Olen aina ollut.

Vierailija kirjoitti:

Olen 59 vuotias nainen. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan elämässäni. On aikaa treenata ja syödä hyvin. Kaksi vuotta sitten minusta tuli mummu ja kuukauden päästä syntyy toinen lapsen lapsi. Velat on maksettu ja palkasta jää hyvin säästöön, mökkeilyyn ja matkailuun. Ihmissuhteet läheisiin ja ystäviin kunnossa. Minusta tuntuu, että ensimmäisen kerran elämässäni voin tehdä elämästäni oman näköistä ja nauttia. Toki ulkonäkö on rapistunut, mutta niinpä on siipallakin, että tuskin häntä haittaa. Terveys on onneksi kummallakin, ainakin toistaiseksi kunnossa, toki panostamme siihen paljon. 

 

 

Ei se siippa sua rakasta. 

Yhdessä asiassa nyt 6-kybäsenä voi juhlia voittajana: en kuollut nuorena! Se riski on poistunut elämästä.

Ihan sama on käynyt myös omassa mielessäni.  Se on lahja, että saa elää koko ihmisen elämänkaaren ja todennäköisesti kokea myös vanhuuden.

Vierailija kirjoitti:

Pääseepä sitten toteamaan miten on niiden kaikenlaisten kuolemanjälkeisten teorioiden laita.

Jos ei pääse pilven reunalle kanteletta soittelemaan niin uudelleensyntymästä ei taida kauheasti itse tiedostaa. Kvanttikuolemattomuusteorian mukaan kuoleman hetkellä vaihtuu aina uusi aikajana jolla elämämme jatkuu omasta näkökulmastamme ikuisesti. Vanhuuteen saakka väistämme läheltäpititilanteita joissa saatoimme vanhoilla aikajanoilla muiden näkökulmasta kuolla. Vanhana ennen kuolemaa keksitään ehkä joku elämää pidentävä tai nuorentava lääke. Jos näin käy niin täytyy kyllä naurahtaa.

Elämänkirjo eli eihän se ikä kerro mitään, vaan se elettyelämä. Sairaudet, elämäntilanteet ym. valittavasti vaikuttavat kaikkeen noin niiku yksilötasolla. 

Me kuollaan kaikki! Mitä tuota sen kummemmin vatuloimaan?

No ei 60v ole vielä kovin paha. Katsotaan tilannetta uudestaan sitten 80+.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääseepä sitten toteamaan miten on niiden kaikenlaisten kuolemanjälkeisten teorioiden laita.

 

Jos ei pääse pilven reunalle kanteletta soittelemaan niin uudelleensyntymästä ei taida kauheasti itse tiedostaa. Kvanttikuolemattomuusteorian mukaan kuoleman hetkellä vaihtuu aina uusi aikajana jolla elämämme jatkuu omasta näkökulmastamme ikuisesti. Vanhuuteen saakka väistämme läheltäpititilanteita joissa saatoimme vanhoilla aikajanoilla muiden näkökulmasta kuolla. Vanhana ennen kuolemaa keksitään ehkä joku elämää pidentävä tai nuorentava lääke. Jos näin käy niin täytyy kyllä naurahtaa.

Vau. Tämä on hyvä. Tuntunut siltä että kuoli yhdellä aikajanalla ja siirtyi toiseen.

Voihan 60-vuotiaalla olla hyvinkin vielä yli 30 vuotta elämää jäljellä. Ja toisaalta nuorempikin voi kuolla. Elämästä ei voi tietää ikinä etukäteen.

Kannattaa popsia taikasieniä, niin pohdit pikemminkin sitä että olet yhtä materiaa luonnon tai koko universumin kanssa.

Miehillä ainakin se 54-58 on erittäin riskialtis ikäväli, syöpä kun iskee ei mitään hoidot auta koska kehon aineen vaihduta toimii aktiivisesti ja levittää syövän heti joka paikkaan. Nyt yli 60v jos ei saa sydäriä on ainakin jonkin aikaa elinaikaa joka tapauksessa muutama vuosi vähintään, todennäköisesti ainakin 70 ikävuoteen aikaa touhuta mitä on jäänyt tekemättä tähän saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 64v ja olen muuttunut kahden vuoden aikana jyrkästi niin ulkonäöllisesti kuin rytmiltäni. Vanhentunut. Pientä kremppas on. Paluuta ei ole. Edessä voi olla jopa vuosikymmeniä, mutta ei enää samaa elämää.

 

Onko sellasta mihin ei voi ite vaikuttaa

Suureen osaan krempoista voi vaikuttaa harrastamalla säännöllisesti ja riittävästi liikuntaa koko elämänsä ajan. Jos fuskaa parikymppisenä, maksun aika tulee 60 ikävuoden tienoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääseepä sitten toteamaan miten on niiden kaikenlaisten kuolemanjälkeisten teorioiden laita.

 

Jos ei pääse pilven reunalle kanteletta soittelemaan niin uudelleensyntymästä ei taida kauheasti itse tiedostaa. Kvanttikuolemattomuusteorian mukaan kuoleman hetkellä vaihtuu aina uusi aikajana jolla elämämme jatkuu omasta näkökulmastamme ikuisesti. Vanhuuteen saakka väistämme läheltäpititilanteita joissa saatoimme vanhoilla aikajanoilla muiden näkökulmasta kuolla. Vanhana ennen kuolemaa keksitään ehkä joku elämää pidentävä tai nuorentava lääke. Jos näin käy niin täytyy kyllä naurahtaa.

Vähän outo teoria kun nuorentavaa lääkettä ei ole toistaiseksi keksitty joten miten ne tuhansien vuosien takaiset ihmiset olisi eläneet näihin päiviin asti.

Viittä vaille 60v. Tuntuu, ettei enempää tavaraa halua ostaa. Jos ostaisikin, niin toisesta päästä mielellään vähentää. Ja muutenkin. Tietty huonekaluja voi vaikka vaihtaa, mutta ei mitään yhtään enempää lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Voihan 60-vuotiaalla olla hyvinkin vielä yli 30 vuotta elämää jäljellä. Ja toisaalta nuorempikin voi kuolla. Elämästä ei voi tietää ikinä etukäteen.

Juuri näin. Onneksi osa suvusta elossa vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Voihan 60-vuotiaalla olla hyvinkin vielä yli 30 vuotta elämää jäljellä. Ja toisaalta nuorempikin voi kuolla. Elämästä ei voi tietää ikinä etukäteen.

Mummoni kuolivat jossain 65v kieppeillä ja papat eli jonnekin 90v saakka. Yllättävän hyvässä kunnossa olivat henkisesti kaikki kuolemaansa asti ja kateellisena voi vaan toivoa että itse ja omat vanhemmat säästyisi myös niiltä pirullisilta dementioilta.

Musta tuntuu että olin vasta 20v ja nyt 67v, en välillä tajua että voin olla 67 v , kuvittelen että muut näkee ja itsekin näen  mut edelleen nuorena 2-kymppisenä. 

Tietenkin järki tietää että olen jo lopputaipaleella, testamentti on tehty, hautajaiset suunniteltu valmiiksi  ja 

kaikki on loppuraporttia vailla. Kuitenkin elämä on aika hyvää eikä sitä vielä haluaisi lähteä tältä maapallolta. Mukava on vielä katsella miltä täällä näyttää ja olla elossa.

Olin otsikon perusteella kommentoimassa että mietin tuota jo nyt vaikka olen vasta pian 50v. Ei vielä 5 vuotta sitten tällaiset ajatukset käynyt mielessäkään, mutta niin vaan esivaihtarit sai aikaan melkoista muutosta omassa olossa tosi nopealla aikataululla eikä itseään enää tunne yhtään omaksi itsekseen eikä varsinkaan ikäisekseen.

 Jotenkin aina ennen kuvittelin, että nämä fyysiset muutokset jne olisi edessä vasta joskus eläkeiässä sillä lailla pikkuhiljaa ja siihen saakka saisi vetää samalla draivilla kuin parikymppisestä nelikymppiseenkin. Tuolla aikavälillä kun ei muuta muutosta huomannut kuin sen, ettei enää huvittanut (eikä olisi jaksanutkaan) valvoa yli puolenyön ja ettei se pari lasillistakaan ollut enää sen arvoista, koska niin vähästäkin sai järkyn krapulan. Vaihtareitakin enemmän melkein vaan odotin koska kuvittelin, että pääsee vihdoin menkoista eroon mutta kilinkellit.

Minusta elämänlaatu laski aivan käsittämättömällä tavalla ja mitä ilmeisimmin tässä ei enää paluuta sinne entiseen elämään ole vaan alamäki jatkuu ja vaan jyrkkenee ennen sitä lopullista liukua hautaan.

Olen 37 v ja tää fiilis on. Kuolinsiivous jo aloitettu