Alkaako kuusikymppisenä miettimään, että peräseinä paistaa tosissaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan😀 Olen 54 ja kohta nuorinkin neljästä lapsesta lähtee kotoa lopullisesti. Odotan innolla omaa aikaa, tekemistä ja unelmia toteuttevaksi vielä moneksi vuodeksi. Oikeasti musta tuntuu, että jatkan siitä, mihin parikymppisenä ennen kuin tapasin lasten isän, jäin. Olen hyvässä kunnossa ja yritän pitää huolta itsestäni, eikä ole ihmeempiä kremppoja, joten jaksan hyvin. Erosin juuri monen vuoden suhteesta ja aijon pitää vapauteni tulla ja mennä omien aikataulujeni mukaan. 

 

N54 sinkku 

Sinä oletkin vasta viisikymppinen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan😀 Olen 54 ja kohta nuorinkin neljästä lapsesta lähtee kotoa lopullisesti. Odotan innolla omaa aikaa, tekemistä ja unelmia toteuttevaksi vielä moneksi vuodeksi. Oikeasti musta tuntuu, että jatkan siitä, mihin parikymppisenä ennen kuin tapasin lasten isän, jäin. Olen hyvässä kunnossa ja yritän pitää huolta itsestäni, eikä ole ihmeempiä kremppoja, joten jaksan hyvin. Erosin juuri monen vuoden suhteesta ja aijon pitää vapauteni tulla ja mennä omien aikataulujeni mukaan. 

 

N54 sinkku 

Sinä oletkin vasta viisikymppinen :)

52v työkaveri jankuttaa vanhuudestaan. Silti työssämme tapaa päivittäin oikeasti vanhoja, 80-90-vuotiaita.

On muuten jännä juttu se hetki kun tajuaa itse olevansa se vanheneva. Kyllä se 60 semmoinen raja on. Viiteen kymppiin menee heittämällä ilman kremppoja mutta siitä se luisu huomaamatta alkaa. Ja jos ei muuten huomaa niin siitä kun vanhemmat, sedät, tädit ja enot ja kummit kuolevat ja kaikki vanhempien kaveritkin. Työpäivistä ei palaudu enää entiseen tapaan ja samaan aikaan työ muuttuu yhä hektisemmäksi ja vaativammaksi. Ei se eläkeikä 65 ihan tuulesta temmattu ole. Kyllä tunsin suurta sympatia haukuttua Kaisa Juusoa kohtaan kun luin että hän on 66-vuotias. Tuon ikäisenä tehnyt sote-ministerin 24/7 - pestiä. Kuka tahansa tuon ikäisenä katkeaisi tuollaisessa hommassa. 
Mutta vielä sitä kuitenkin työtä jaksaa ja vanhenen hyvällä mielellä kun mulla on kaksi täysijärkistä aikuista poikaa. Ilman heitä ei olisi enää ketään sukulaisia kun kaikki on kuolleet. 

En ole vielä 60 mutta menin yksi ilta kyykkyy  enkä meinannut päästä ylös. Ei ole ennen käynyt noin. Nyt alkaa jo fysiikka pettää. T. 56

En ole peräseiniä miettinyt mutta sisäkumi on paistanut jo kakskytä vuotta.

Olen 65, jäin äskettäin eläkkeelle. Matkustelen paljon, pelaan tennistä ja golfia. Intohimoni on leijalautailu. Kesällä mökkielämä ja lapsenlapset. Nautin elämästä.

En olisi ikinä uskonut vaikkapa nelikymppisenä, miten mukavaa elämä voi eläkeiässä olla.

Vanhenemiselle ja terveyden vääjäämättömälle huononemiselle ei voi mitään. Voi (ja täytyy) tietysti pitää kunnostaan huolta ja elää terveellisesti, mutta loppupelissä elämä tästä eteenpäin on lottoa, jossa voiton mahdollisuus pienenee vuosi vuodelta. Mutta se on asia, jolle kukaan ei voi mitään, joten sitä on kyllä ihan turhaa murehtia etukäteen.   

Olen 59 vuotias nainen. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan elämässäni. On aikaa treenata ja syödä hyvin. Kaksi vuotta sitten minusta tuli mummu ja kuukauden päästä syntyy toinen lapsen lapsi. Velat on maksettu ja palkasta jää hyvin säästöön, mökkeilyyn ja matkailuun. Ihmissuhteet läheisiin ja ystäviin kunnossa. Minusta tuntuu, että ensimmäisen kerran elämässäni voin tehdä elämästäni oman näköistä ja nauttia. Toki ulkonäkö on rapistunut, mutta niinpä on siipallakin, että tuskin häntä haittaa. Terveys on onneksi kummallakin, ainakin toistaiseksi kunnossa, toki panostamme siihen paljon. 

No en.Mitä veen väliä miltä täällä näyttää tai kuolenko kohta.Elän sen minkä elän ei tarvitse sitä miettiä.

Mietin hautajaisia, jälkisäädöstä, mitä tavaraa jätän jälkeeni oikeastaan päivittäin. Haluan kaiken olevan mahdollisimman helppoa ja tasapuolista jälkeläisille janitselläni olevan levollinen olo lähdön hetkellä. Tänne synnytäön, eletään ja kuollaan. Olen tavallaan vähän innoissanikin, että miten matka jatkuu, mutta eletään nyt ensin tömä elämä.

Mummu melkein 60 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alle 60 mutta mietin joskus tuotakin. Alkaa keskittyä oleelliseen eikä tee asioita jotka ei itseä miellytä. Tosin jäljellä voi olla vielä 30v.

 

Ei huvita tehdä edes niitä miellyttäviäkään asioita koska mikään ei oikein tunnu tarpeeksi merkityksettömältä johon kuluttaisi loppuaikansa. Pitäisi varmaan maapallo pelastaa maailmanlopulta vähintää ennenkuin tuntuisi joltain.

 

Onneksi ollaan yli 50 ja päästään pois ennenkuin happi ja vesi loppuu pallolta. Ja onneksi elettiin nuoruus ennen somea. Siinä pari plussa miksi 50+ on hyvä ikä.

Meinasitko, että kuoltuasi saat happea ja vettä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Mietin hautajaisia, jälkisäädöstä, mitä tavaraa jätän jälkeeni oikeastaan päivittäin. Haluan kaiken olevan mahdollisimman helppoa ja tasapuolista jälkeläisille janitselläni olevan levollinen olo lähdön hetkellä. Tänne synnytäön, eletään ja kuollaan. Olen tavallaan vähän innoissanikin, että miten matka jatkuu, mutta eletään nyt ensin tömä elämä.

Mummu melkein 60 v.

Ja kuten näkyy, niin näppiksetkin on hukassa. Piti vielä lisätä, että elän nyt hyvää elämää ilman kumppania ollen vapaaherratar. Saa tehdä mitä haluaa. Tai olla tekemättä.

Ei nyt vielä.  Ehkä parinkymmenen vuoden päästä.  Olen 68v, isäni on 93v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alle 60 mutta mietin joskus tuotakin. Alkaa keskittyä oleelliseen eikä tee asioita jotka ei itseä miellytä. Tosin jäljellä voi olla vielä 30v.

 

Ei huvita tehdä edes niitä miellyttäviäkään asioita koska mikään ei oikein tunnu tarpeeksi merkityksettömältä johon kuluttaisi loppuaikansa. Pitäisi varmaan maapallo pelastaa maailmanlopulta vähintää ennenkuin tuntuisi joltain.

 

Onneksi ollaan yli 50 ja päästään pois ennenkuin happi ja vesi loppuu pallolta. Ja onneksi elettiin nuoruus ennen somea. Siinä pari plussa miksi 50+ on hyvä ikä.

 

Meinasitko, että kuoltuasi saat happea ja vettä sitten?

En. Meinaan että sain koko elämäni happea ja vettä. Jotkut ei saa tulevaisuudessa. Luit ihan omiasi.

Pääseepä sitten toteamaan miten on niiden kaikenlaisten kuolemanjälkeisten teorioiden laita.

No ei tuossa iässä vielä. Näin kasikymppisenä jo tuntuu, että perälauta pilkottaa. Kovasti pidän peukkuja, että vielä huhtikuussa päästäisiin pohjoisen hangille hiihtämään. Ymmärrämme kyllä, että stoppi voi tulla muodossa tai toisessa milloin tahansa näillä kymmenillä, mutta jospa vielä kerran...

Olen luonteeltani sellainen, että jo lapsena mietin syvällisesti elämän ja kuoleman asioita. Hassua sanoa, mutta olen aina ollut vähän mummo, ikävuosistani huolimatta!   En tarkoita, että olisin ollut esim. synkkämielinen, mutta jotenkin elämän kulku on minulle selvinnyt jo varhain.  Kaikki menee määrättyä uomaansa, hyväksyn kaiken pelotta ja tyynenä, tietyllä uteliaisuudella.  

Olin juuri täyttänyt 60, kun sain massiivisen sydäninfarktin. Mitään oireita ennen sitä ei ollut, syy siihen ei ikinä selvinnyt. Jälkitaudiksi sain sydämen vajaatoiminnan ja kyllähän se elämää hidastaa ja pistää miettimään, kauanko täällä vielä saa olla. Jokainen pienikin tunne sydämen tienoilla pelottaa ja ahdistaa. Mutta tulevasta ei tiedä, itse haluaisin elää vielä kymmeniä vuosia, valitettavasti siitä vaan ei koskaan ole takeita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alle 60 mutta mietin joskus tuotakin. Alkaa keskittyä oleelliseen eikä tee asioita jotka ei itseä miellytä. Tosin jäljellä voi olla vielä 30v.

 

Ei huvita tehdä edes niitä miellyttäviäkään asioita koska mikään ei oikein tunnu tarpeeksi merkityksettömältä johon kuluttaisi loppuaikansa. Pitäisi varmaan maapallo pelastaa maailmanlopulta vähintää ennenkuin tuntuisi joltain.

 
Tarkoitit varmaan että mikään ei tunnu tarpeeksi merkitykselliseltä.

Mun molemmat vanhemmat oli kuollu kun täytin 43 vuotta. Kyllä siinä tuli tunne, että on seuraavana jonossa. Siskolla vielä alkoi ilmetä muistisairauden oireita, niin se viimeistään vei kaiken optimistisuuden. Elän vuoden kerrallaan enkä haaveile "sitten kun". Yhtään tervettä 75-vuotiasta ei meidän suvussa ole, joten aikaa ei ole paljoa.

Juurikin niin, 60 v täyttäminen on rajapyykki. Silloin viimeistään ymmärtää  elämän rajallisuuden   itsellä vanhemmat kuolivat samana vuonna kuin täytin. Se konkretisoi, että olen seuraavana vuorossa. Ketään sukulaisia, sisaruksia ja omia lapsia lukuunottamatta ei ole enää. Kaikki lapsuuden ja nuoruuden ihmiset ovat poissa. Jotenkin prosessoi kuolemaa ja valmistautuu siihen henkisellä tasolla, on hyväksymässä sen, että elämä todellakin on lyhyt ja me olemme vain pienen hetken täällä. Seuraavaksi eläkkeelle jääminen tulee olemaan henkisesti vaikea rajapyykki. Sen jälkeenhän odottaa enää kuolema, ennemmin tai myöhemmin.